Vaatteet vaihtui mustiin,
pää peittyi hupulla,
se kulki välittämättä mistään, pää riipuksissa,
tyhjyys sisällään.
Ei ollut toivoa huomiseen,
ei sitä pienintäkään,
pelkkää pimeyttä, mustaa vaan.
Ja niin se iltana elokuun,
kääri kaulaansa liinan lämpimän,
astui kauniille niitylle,
ja päätti nuoren elämänsä.
Se oli liian hyvä tähän maailmaan,
se ansaitsi jotain parempaa,
parempaa niille hukkaan kuluneille päiville,
joista yksikään ei tuonut,
hymyä,
tuon onnettoman tytön kasvoille . . . .