IRC-Galleria

Voihan homsse. Tänään heräsin jo kahdentoista jälkeen! Tämä voi toki johtua siitä seikasta, että jouduin menemään töihin yhdeksi. Myöhästyin viisi minuuttia sovitusta ajankohdasta, mutta pomo ei hermostunutkaan tällä kertaa. Hänkin ymmärtänee, että lomalla ei kelloa katsota, paitsi mitä nyt on pakko esim. valomerkin ajankohdan määrittääkseen. Tänään olisi toki perjantai, ja Stolichnaja kutsuisi, mutta huomenna pitäisi olla jo kahdentoista aikoihin roudaamassa tavaroita. Muutenkin on vähän sellainen olo, että ei ole saanut mitään aikaan. En ole vieläkään keksinyt, mistä löydän seurustelukumppanin vaikka toveri LTIA ehdottikin minulle varsin varteenotettavaa vaihtoehtoa edellisen päiväkirjatekstini kommenteissa. Työn orjat, sorron yöstä nouskaa!

Ulkona näyttää jo melkein talviselta. Pelottavaa. Kadut olivat niin liukkaat, että meinasin kompastua parikin kertaa matkalla töihin ja takaisin. Eikä asiaa auttanut se, että olin mietteissäni huomisesta ja siitä, kun tapasin erään kivannäköisen ihmisen. On se kumma, miten ajatukset lähtevät harhailemaan. Toivottavasti harhailevat takaisin päähäni, en haluaisi olla ilman järkeä koko iltaa. Ei sillä, että järjenjaossa minua oltaisiin paljoa muistettukaan, mutta olisi ne rippeetkin kiva pitää.

Olen puhunut nyt puhelimessa töistä tuloni jälkeen ainakin puoli tuntia. Kaikki ystävät ja puolitutut ovat tänään kiinnostuneita minusta, ja minulla on kaikille asiaa. No, ei se mitään, operaattori voi hyvin ja kaikki on ihan jees. Muistelen, että minun pitäisi vieläkin soittaa muutama puhelu. En taida ihan heti jaksaa. Juon kahvia ja ajattelin kohta käydä tuhoamassa terveyttäni ihan pikkuisen Nicotiana-suvun kasveista saadulla valmisteella. Tiedän, ei tarvitse sanoa.

Olen yksin kotona. Kämppis meni valokuvaamaan, ja mietin että voisin tietenkin tehdä kaikenlaista mukavaa täällä hänen ollessaan poissa, mutta mukavan tuottamiseen tarvitaan kaikenlaisia tuotannontekijöitä. Totean vain, että niiden hankkiminen voi olla ongelmallista. Enkä puhu nyt mistään laittomasta, vaikka toisin voisikin kuvitella. Tämä on ihan normaalia läheisyydenkaipuuta... keksisi vain, mistä sitä läheisyyttä saisi. Olisipa kiva, jos sellaista läheisyyttä olisi aina saatavilla rajattomasti, kun vain kätensä ojentaa. Ehkä sitä kutsutaan parisuhteeksi. Olen kyllä kuullut, että aina todellisuus ei ihan vastaa äskeistä kuvaustani. Nyyh nyyh. Toisaalta... toisaalta taas. Luin jo inferno.fi-kirjan loppuun, enkä keksi nyt mitään uuttakaan luettavaa. Tietokoneellakaan ei aina jaksaisi istua. Viisi senttiä sille, joka tulee ja pelastaa minut tylsistymiseltä.

Ikkunasta näkyy aseman kello, ja jos siirrän katsettani hieman alemmaksi, voin nähdä kuinka ihmiset vaeltavat päämääräänsä. Jotkut tulevat, toiset menevät. Autoja menee, jos kohta myös tuleekin. Onkohan eläminen sitä, että luulemme menevämme oikeaan suuntaan, vaikka usein huomaammekin olevamme täysin väärässä junassa ventovieraiden kanssa? Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin... täällä Hygelac, Oulu.

Lisäys:

Punaviini maistuu liiankin hyvältä, olen juonut sitä nyt viisi lasillista.