Rakas Päiväkirja,
Minulla on ollut motivaatio hukassa opiskelun ja kaiken muunkin suhteen jo hyvän aikaa. En ole jaksanut opiskella, enkä tehdä juuri mitään muutakaan. Alkoholi on maistunut liiankin hyvin, mutta nyt olen sentään päättänyt pitää pienen tauon siitä. Katsotaan, miten hyvin päätökseni pitää.
Hohhoijaa. Pitäis saada selvitettyä itselleen, että eipä siitä ole hyötyä, että elättelee toiveita ihastuksesta, jonka kanssa mitään ei koskaan tule olemaan. Miksikähän valitan aina juuri jostain rakkausasioista? Helpottaakohan se valittaminen vaan. Pohdittuani asiaa pidemmän aikaa, tulin siihen lopputulokseen, että olisi parempi, jos en olisi koskaan tavannut erästä henkilöä. Mutta kun ei sellaista power-nappia löydy, jota painamalla tämä selviäisi.
Syysloma olisi ensi viikolla. No kiva. Eipä ole paljoa maistunut tätäkään ennen opiskelu muutamaan viikkoon, joten sehän se varmasti muuttaakin radikaalisti tilannetta. Jos sitä olisi vain tekemättä mitään. Ei tämä flunssakaan kyllä helpota henkistäkään oloa sitten yhtään. Pakko jotenkin yrittää uskotella itselleen, että on tässä kaikessa vielä jotain järkeä, ja että olisi parempi, jos saisi vain otettua itseään niskasta kiinni. Onneksi on sentään ystäviä, joihin voi luottaa. Kiitos teille.