IRC-Galleria

Tylsä torstaiPerjantai 04.11.2005 00:13

Rakas päiväkirja, rakkaat kanssaihmiset ja muutkin sekopäiset härdelliotukset tai niiden kuvatukset, ja tervetuloa seuraamaan taas elämääni. Olen tässä muutaman viime päivän aikana kirjoittanut kaikenlaista pask... siis typerää tekstiä siitä, mitä teen. On aika paljastusten, aika suurien lupauksien. Tai oikeastaan, ei. Siispä kerron teille tästä tylsästä torstaistani. Koska menin suhteellisen myöhään, noin klo 04:n jälkeen nukkumaan (luettuani Patricia Cornwellin Tracea englanniksi), heräsin myös kohtalaisen myöhään, noin kahden maissa. Sain itseni kammettua vaivoin ylös. Ilahduin kovasti siitä pienestä seikasta, että Tiede-lehti oli kolahtanut postiluukusta peilisoluartikkeleineen. Siinä saa pieni Ville taas lukea popul... uusimpia tutkimustuloksia käyttäytymistämme ja koko ihmisyyttämme selittävistä ilmiöistä, joita tulevaisuudessa psykologian dna:ksi kutsuttaneen.

Enivei, kävinpä herättyäni, pari mukillista kahvia siemailtuani ja aikani upouutta Tiede-lehteä selailtuani äänestämässä OSAKOn edustajistovaaleissa. Vautsivau. Kahdeksan aikoihin illalla olivat jo tulokset nähtävissä. Pääsin varaedustajaksi. Eivät luokkakaverit jaksaneet tänään kouluun; olihan melkein kaikilla toki vapaapäivä.

On se hauskaa. Työpaikkani muuttaa, tai siis firma vaihtaa toimitiloja alkaneen remontin vuoksi. Tästä syystä minun täytyy tehdä erinäisiä järjestelyjä uusien markkinointisuunnitelmiemme toteuttamiseksi. Niistä lisää myöhemmin, mutta tulee tämä olemaan olevinaan vallankumouksellista, ainakin todella hienoista lehti-ilmoituksistamme päätellen. Voi voi, kaveri ja kämppis istuvat tuossa sohvalla ja puhuvat eräästä salaiseksi julistetusta projektista, jossa minäkin olen osallisena. Onneksi ne eivät tarvitse juuri nyt minua.

Don't you wish your boyfriend was... at least I hope. Ei se varmaan ihan noin mennyt. Huomenna Onnelan avajaiset! Kämppis sai kutsun ennen varsinaista avaamista pidettävään tilaisuuteen, ja hän ottaa minut Avecikseen. Tämäpä on vallan jännittävää! Onkohan itse Sedu paikalla?

Jostain syystä väsyttää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.