IRC-Galleria

Rakas Päiväkirja,

minua VITUTTAA. KAIKKI. PERKELE. Ihmiset on idiootteja, enkä minä ole niistä idiooteista suinkaan vähäisin. Harkitkaa vittu vaikka ennen ku sanotte mitään typerää.

Rakas Päiväkirja,

perjantain ja lauantain välisenä yönä kompuroin pyörällä ajaessani. Garagesta ajaessani letkun puistoon kaaduin juuri sopivasti laanaojan penkereelle ja tipahdin ojaan. Joku auttoi minut ylös sieltä. Kiitos siitä. Kaaduin vielä toisenkin kerran, josta on muistona asfaltti-ihottuma leuassa, pari haavaa poskessa ja kipeä oikea olkapää. Eipä olekaan ennen sattunut tällaista.

Rakas Päiväkirja,

tulin tuossa miettineeksi, että pikkuveljeni Tatu aloitti koulunsa tänä syksynä. Mitä ihmettä? Vastahan minä olin hänen ristiäisissään. Olenko tullut vanhaksi? Muistan ristiäiset vielä kuin eilisen. Seitsemän vuotta, ja mitä muka olen tehnyt sillä välillä? Deja vu, olenkohan kertonut tästä jo aikaisemminkin?

Tänään minut on kutsuttu erään kaverini kotipippaloihin. Eilen kävin Onnelassa, ja join peräti kaksi tuoppia Crowmoor-siideriä kahden tunnin aikana. Tämä on varmaan ryyppäämättömyysennätykseni. Tänään en varmaan pyri yhtä puhtaaseen suoritukseen, mutta örvelöitä en aio siltikään vetää. Pitää ottaa huomioon, että huomenna minun täytyy olla rakkaan järjestömme bileissä soittamassa levyjä, tosin vain tunnin verran, mutta siltikin.

Piru vie, passini vanhentui 5.10. Saapa nähdä, kuinka moni taho valittaa nyt siitäkin, kun yrittää joko sisään ravintolaan tai ostaa jotain K18-tuotteita. Uuden passin tilaaminen on listalla, kun senkin jaksaisi tehdä joskus.

Nukuin taas ilmeisesti huonosti, sillä minua väsyttää. Outoa. Nukuin kuitenkin kai seitsemän tuntia. Pitänee keittää espressoa. Kohta olen tosin menossa saunaan kämppikseni kanssa.
Tällä viikolla en ole paljoa jaksanut koulussa nokkaani näyttää. Toisin sanoen: en ollenkaan. En sitten yhtään tippaa. Ei nappaa. Pitäis varmaan napata.

Nälkäkin olisi. Eipä silti jaksa tehdä mitään ruokaa tai sellaista.

Rakas Päiväkirja,

en ole seurannut ko. sarjaa mitenkään aktiivisesti, vaikka lähipiiristäni löytyykin siihen hurahtaneita. Tiedän häthätää, että juuri nyt taloon on muuttanut muutama asukas lisää.

En ole kirjoittanut taaskaan pitkään aikaan, ja pahoittelen tätä syvästi. Kuvittelen, että minulla on elämä. En tosin tiedä, onko minulla. Opiskelumotivaationi on taas vaihteeksi kadonnut jonnekin helvetin kuuseen, ja päätinkin kokeilla hakea sairaanhoitajaksi kouluttautumaan. Ihmisen anatomia vaikuttaa tietokoneen anatomiaa kiinnostavammalta, tai sitten olen vaan suuttunut näille rakkineille. En haluaisi tehdä mitään ylimääräistä näille. Käyttää vain. Hermot menee, oikeesti.

Luin City-lehdestä artikkelin pakkoruotsista. En yhdy kirjoittajan näkemyksiin täysin, mutta olen kyllä sitä mieltä, että ruotsin opiskelun tulisi olla vapaaehtoista. Vapaaehtoisuudella saavutettaisiin todennäköisesti paremmat oppimistulokset ja motivoituneemmat opiskelijat. Ruotsin kieli on toki osa yleissivistystä, mutta jos monet ruotsalaisetkin ihmettelevät, miksi ihmeessä täällä opiskellaan ruotsia (ja Ruotsissa taas ei suomea, vaikka siellä onkin suomalaisvähemmistö), jokainen voi kohdallaan miettiä asiaa. Kukaan ei näemmä pysty aukottomasti perustelemaan, mitä hyötyä ummikkosuomalaisille on ruotsin kielen taidosta, tai että miten kaksikielisyys heidän elämäänsä rikastuttaa. Itse tarvitsen sitä, koska minulla on mm. kavereita Ruotsissa. Minä taas haluan opiskella ruotsin kieltä.

Miksi nämä minun päiväkirjamerkintäni aina ovat jotain yleistä hapatusta? Minusta tuntuu, että en kerro tarpeeksi omista vaiheistani ja tekemistäni asioista, vaan kälätän kaikkea epäolennaista loputtomiin ja loputtomiin. Näinhän teen forumista riippumatta, eli minut ilmielämänä kohtaamaan joutuvat ihmiset varmasti yhtyvät äskeiseen.

Ja miksi on muuten niin hankalaa saada käännettyä unirytmiä kohdalleen? Minusta on kiva valvoa myöhään ja herätä myöhään, mutta se ei sovi nykyiseen kahdeksastaneljään-elämänrytmiin. Saakohan sitä käännettyä pysyvästi mitenkään? Dr Phil, auta.

Minusta oli erittäin osuvaa sekin, että kun Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja Oulun Diakonissalaitoksen Purje-projektia markkinoidaan näin: "Tuntuuko sinusta, että opiskelu ei maistu? Hallitseeko alkoholi elämääsi?". Kyllä ja kyllä. Nyrkki silmään siis! Purje-projekti lupaa apua elämänhallintaan ja mielenterveysongelmien käsittelyyn. En koe nyt olevani masentunut, koen olevani turhautunut. Mutta tuskinpa kukaan jaksaa oikeasti kuunnella valitustani. Enkä viitsi enää valittaakaan - siitä ei ole yhtään hyötyä.

Raketti.

Halusin vain sanoa "Raketti".

...muttaku en oo pelimies ja haluttaa vittu halailla sen yhen kaa.

Rakas Päiväkirja,

aloitin omat opiskeluni tänään. Tosin jo viime torstaina olin opastamassa uusia opiskelijoita, koska jostain kumman syystä lupauduin tuutoriksi. :) No, ihan kivaahan se on, ei siitä mitään stressiä tullutkaan, vaikka toisin kuvittelinkin. Tämänpäiväiset luennot eivät olleet mitenkään mieltäylentävän mielenkiintoisia, mutta voisihan sitä paskemmassakin paikassa istua. Nyt tulin juuri kotiin, käytyäni luokkakaverin luona kahvittelemassa ja pitämässä Cosmopolitan-parisuhdeneuvokeskusteluhetkeä.

Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin, Rakas Päiväkirja. Olen tavannut uusia ihmisiä, tutustunut jne. Eipä ole enää yhtä masis kuin aiemmin, koska nyt on "uusia kuvioita". Saa nähdä, mitä tästä tulee, mutta enpähän aio kiirehtiä. Vaikka mieli tekisikin joskus, ehkä olisi kuitenkin parempi yrittää ottaa iisisti. Meinasin kirjoittaa "ottaa iisisti" lainausmerkkien sisään.

Viikonloppu meni kohtalaisen railakkaasti. :) Mutta hauskaa oli. Ja silleen. :)

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan

Rakas Päiväkirja,

lauantaina tein varmaankin henkilökohtaisen ryyppäysennätyksen. Olin bileissä kaverin luona, sitä ennen kavereiden luona hotellilla aloiteltuani. Hotin eurojen jälkeen olin juonut 13 paukkua, ja aamulla 1,75 litran vodkapullosta oli jäljellä ehkä desin verran. Mietin vain, että miten me kahdeksan henkilöäkään pystyimme niin paljon juomaan. Voihan järkky. No, lauantai oli oma lukunsa. Sunnuntaina taas piti mennä Onnelaan. Siitä ei sen enempää. Jatkot kestivät yhdeksään asti aamulla. Eilen oli pakko ottaa loivareita, tai no, minulle kyllä suositeltiin niitä niin painokkaasti, että päätin hyväksyä tarjouksen. Tästä kaikesta edellisestä voisi sanoa vain, että ei näin.

Lihaskuntoni on mitä ilmeisimmin kohtalaisen heikko, koska lihakseni ovat vieläkin hieman jumissa viime perjantaisesta kuntosalitreenistä johtuen. Huomenna on varmaan pakko mennä uudelleen. Jospa tästä vaikka kehittäisi uuden harrastuksen. Ei siis kanssakuntoilijoiden tiiraamisesta, vaan treenaamisesta.

Rakas Päiväkirja,

Dingo rokkaa. Niinpä niin! Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollu kertoa tästä maailman kahdeksantena ihmeenä. Ihmeenä pidettävä asia on se, että minä kävin salilla! Herranen aika, heräsin joskus puoli yhden aikaan siihen, että personal trainerini käskee minut salille. Kävin sitten salilla. Oli kyllä kivaa.

Kerroin teille, rakkaat lukijani, lisää myöhemmin, kun pääsen tästä kohkauskohtauksesta.

Rakas Päiväkirja,

en ole tehnyt tänään mitään kovin merkityksellistä, mutta kävin yökävelyllä kaverini kanssa. Kiersimme ensin Tuiraan isoja siltoja pitkin, palasimme takaisin patosiltaa pitkin ja sitten menimme istumaan kesäteatterille. Esitin elämää suurempaa draamaa, yleisönä kaverini ja ympäröivät puut. Olipa se merkillistä. Mutta sen jälkeen tuntui, että elän. Keskustelimme kaverini kanssa ihmissuhteista, ja tulimme molemmat siihen lopputulokseen, että ne ovat vaikeita, perseestä mutta että ilman niitä ei pärjää. Siinä tuli analysoitua ihastumisen nopeuden ihmeellisyys, se, miten toisen puheita voi tulkita loputtomiin tai että mistä sen tietää, onko se toinen kiinnostunut vai ei. Oh ja voi (tiedän, enkä ihan tahallanikaan kirjoittanut ah), että kesän parhaimmat päivät ovat toki olleet sitä tunnetta, kun tykkää toisesta. Kuu innoitti meitä. Jotenkin taivas oli uskomattoman kaunis, ja vaikka olimme keskellä kaupunkia, tuntui kuin olisimme olleet jossain ihan muualla, ikiaikaisessa ympäristössä.

Olen nyt entistä enemmän varma siitä, että haluan ilmaista itseäni kirjallisesti. Teenhän sitä nytkin, mutta haluaisin oppia kirjoittamaan vaikkapa novelleja. Ongelmani ei ehkä ole kieli, vaan juoni. En osaa kehittää juonta, tai se on liian naivia, jos sellaista ryhdyn suinpäin kehittelemään. Pitäisi kai mennä johonkin kirjoituskurssille. Olisikohan minusta.

Syksy alkaa olla tuloillaan, ja kesän muistot ovat kuitenkin rakasta pääomaa, haaveilua. Ilman haaveilua ei olisi mitään. Jos unelmia ei olisi, en ehkä tuntisi eläväni. Voivathan unelmat olla mitä vain.

Aamu on jo alkanut. Minä istun koneella, menen kohta nukkumaan, ja joku toinen taas on aloittamassa työ- tai opiskelupäiväänsä. Kuinka erilaisia tiet voivat ollakaan. Polut kuitenkin toivottavasti kohtaavat aina silloin tällöin, ja syntyy rakkaita muistoja. Elämäni sankari, sinä muistit mua. Saisinpa sanoa noin Sinulle, sillä sinäkin olet omalla tavallasi elämäni sankari. Muistan Sinua vielä, vaikket sitä huomaisikaan. Älä katoa läheltäni, vaan pysy siinä aina, sillä minä haluan muistaa Sinua.

Kaipaan henkisyyttä, kaipaan sitä jotain. Ehkä jossain toisessa elämässä asiat voisivat olla jollain muulla tavalla, mutta en valita. Ehkäpä joskus...