Henkilöt:
Maria
Antti - Marian poikaystävä
Outi - Antin sisko
Leena - Antin äiti
Heikki - Antin isä
23. 7. 2007
Matka Baltiaan alkoi Pasilasta, jossa maanantaiaamulla seitsemältä kävi kova kuhina tavaroiden kasaan saamiseksi aamupalaa sivusuulla mussuttaen. Heikin Cadillacin takakontti täyttyi puolilleen muovipusseista, repuista ja matkalaukuista, joihin oli pakattu vajaan viikon lomatarpeita. Kahdeksalta Helsingin satamasta lähti Super Seacat -autolautta kohti Tallinnaa.
Tunnin merimkatkan jälkeen alkoi suunnistus kohti Pärnua - ei kuitenkaan ennen kuin autolastillista oli täydennetty muutamilla virolaisilla ruokatarpeilla ja lehdillä, muutamalla voisarvella ja lihapiirakalla sekä erinnäisillä pulloilla olutta ja siideriä. Tietenkään matkaan ei voinut lähteä vierailematta ensin ostoskeskuksessa, joka tosin ensin tarkoitti Prismaa (nuorten pettymykseksi), ja vasta sitten Virukeskusta.
Outi löysi paitoja, Leena virolaista ja venäläistä musiikkia sekä viro-suomi-viro -sanakirjan, joka tulikin myöhemmin matkalla tarpeeseen lehtiä ja kylttejä luettaessa, lisäksi yleisiä sanontoja opetellessa. Minä maistoin ensimmäistä kertaa Kalev-merkkistä virolaista suklaata - superhyvää.
Pärnuun saavuimme illansuussa hotelli St. Peterburgiin. Saapumista edelsi tien kyselyn (ei kuitenkaan auton viereen pysäköineeltä moottoripyöräilijältä, kuten Leena ensin luuli) lisäksi ajo kävelykadulla.
St. Peterburg on keskiaikaisteemainen ja pieni hotelli, jonka henkilökunta on pukeutunut asiaankuuluvalla tavalla, ja huoneet sisustettu tummilla ja kuluneen näköisillä kalusteilla. (Ovelaa kyllä, rakennuksesta löytyi langaton verkko. Ei haitannut Anttia.) Hotellin ravintola, joka on Pärnun vanhin rakennus, jatkaa samaa linjaa. Ruokalistalta tarttui lautaselle hirveä ja kaurista, juotaviksi juotiin Saku-olutta keraamisista kupeista. Ravintolan terassi oli upea: köynnöskasvit muodistivat seinämän terassin rakenteiden ja katon välille päästäen vain vähän valoa läpi, kuin suojaava kasviluolasto, joka harveni oviaukkoja kohti.
Pärnun yöelämä yllätti meidät yhdeltätoista illalla olemattomuudellaan. Kadut olivat hiljaisia, baarit ja pubit sulkeneet ovensa, vain pari diskohelvettiä kuului olevan auki. Hipsimme takaisin Antin vanhempien ja Outin huoneeseen nauttimaan parista markettioluesta ja -siideristä, sitten kävimme nukkumaan.
24. 7. 2007
Aamupala St. Peterburgin ravintolassa, keskiaikaisteemasta jokseenkin poiketen ruokatarjoilun osalta. Kahdeltatoista luovutimme huoneemme, kuvailimme hetken hotellin ympäristöä ja lähdimme sitten ajamaan kohti Latviaa ja Riikaa.
Latvian puolelle päästyämme pysähdyimme huoltoasemalla ja ostimme juomia ja naposeltavaa. Pian pysähdyimme Saulkrastin hiekkarannalla, jolla joimmekin ostettuja Margarita-pulloja. Kello oli tässä kohtaa neljä iltapäivällä, ja pilvisestä säästä huolimatta rannalla oli paljon ihmisiä uimassa ja rentoutumassa. Kukaan meistä ei kuitenkaan uskaltautunut uimaan.
Latviassa ihmiset ajavat paljon kaoottisemmin kuin Suomessa. Ohituksia tehdään uhkarohkeasti ja kaupungissa jonon ohi kiilataan surutta, torvet soivat toisinaan. Antin isä suhtautui asiaan huumorilla - joku muu olisi saattanut hermostua.
Hotel Riga on muhkea, neuvostoajoilta remontoitu rakennus, jossa on paljon suuria tiloja ja korkealta upeat maisemat yli Riikan keskustan. Oopperatalo näkyi minun ja Antin huoneesta. Huoneiden kanssa tuli pientä säätöä, jonka ansiosta saimme kaksi kolmen hengen huonetta ja yhden kahden hengen huoneen. No, hintaa tämä järjestely ei nostanut, joten Outi valloitti kahden hengen huoneen, minä ja Antti toisen kolmen hengen huoneista, ja Leena Heikin kanssa sen toisen kolmen hengen huoneen. Ei haitannut.
Kävimme syömässä hotellin ravintolassa. Palvelu oli huipputasoa, ruoka erittäin hyvää halvasta hinnasta huolimatta, talon viini erinomaista ja ruoka vielä kerran hyvää. Join aperatiivina elämäni ensimmäisen Martinin. Aterian loppuvaiheilla ravintolan kaiuttimista kuului soivan Bon Jovin It's my life, mihin Leena reagoi jammailemalla biisin mukana. Ilmeisesti ravintolan henkilökunta huomasi tämän, sillä hetkeä myöhemmin volyymi nousi selvästi. Meitä nauratti tämä kovasti, ja nähtävästi henkilökuntaakin nauratti, sillä he pälyilivät meidän suuntaamme hymyt kasvoilla. Valitettavasti ilonpilaajaksi ryhtyi vanha mies, joka kävi pyytämässä volyymia laskettavan. Leena jätti tarjoilijallemme normaalia reilumman tipin hyvästä musiikista.
Huoneisiin vetäydyttyämme nautimme jälleen aikaisemmin ostetuista oluista ja siidereistä paikallisia televisio-ohjelmia katsellen. Dubattu One Hour Photo on järkyttävää katseltavaa - pikkupojan äänenä on vanha mies eikä kukaan yritäkään näytellä, vuorosanat luetaan suoraan ilman kummempia äännemuutoksia. Agapio racing team sentään yritti. Lisäksi dubbauksen alta kuuluu alkuperäinen ääniraita. Lopulta Antin vanhemmat kyllästyivät tähän viihteeseen ja lähtivät vielä alakertaan viihteelle. Me lähdimme nukkumaan. Hampaat jäi pesemättä puhtaan veden puutteessa.
25. 7. 2007
Aamupalalla oli todella vaikea löytää istumapaikkaa Hotel Rigan aamiaissalista.
Päivän kulutimme kiertelemällä Riikan keskustassa (Leena jäi hotellin aulaan huoneidenluovutuksen jälkeen) ja tutkimalla lukuisia meripihkamyyntikojuja, joiden valikoimasta varmasti suuri osa oli muovisia jäljitelmiä. Olisin halunnut hankkia matkamuiston, mutta yletön rihkamamäärä aiheutti yliannostusreaktion, ja niin jäi matkamuisto hankkimatta. Törmäsimme myös kahteen kissaan, jotka hyppivät parkkipaikalla autojen päällä ja nahistelivat kovasti keskenään. Muutenkin Latviassa tuntui olevan paljon kissoja.
Pian lähdimme katsomaan Alpha Centeriä, Latvian suurinta ostoskeskusta. Antti löysi Nicky Haydenin mainostaman Gasin liikkeestä hienon farkkutakin ja siihen sopivat housut. Outi sai viimein hammasharjan. Ruuaksi nautimme intialaisen keittiön herkkuja Thali-nimisessä ravintolassa.
Päivän suunnitelmana oli ollut ajaa Riikasta takaisin Viroon ja Saaremaalle, mutta päivän venyessä kohti iltaa päätimme jäädä puolitiehen yöksi. Saaremaan hotellin sotkujen takia meillä ei olisi ollutkaan huoneita siellä, missä alunperin piti olla. Päätimme, että yövyimme Britz-nimisessä pikkuhotellissa Via Baltican varrella kolmetoista kilometriä Latvian ja Viron rajalta, Latvian puolella.
Sää muuttui todella myrskyisäksi iltaa kohti. Matkalla Latvian rajalle ajoimme jälleen Saulkrastin rannan ohi ja päätimme pysähtyä katselemaan hurjia aaltoja. Heikki ja Antti jatkoivat vesirajaan asti kuuntelemaan hurjaa puhuria, minä jäin parkkipaikalle kuvaamaan kaukaa, Outi ja Leena eivät poistuneet autosta. Sain Heikistä ja Antista upean isä-poika -kuvan, jossa he seisovat myskyävän meren rannalla.
Britziin päästyämme ja tavarat huoneisiin vietyämme lähdimme vielä Antin ja Heikin kanssa ajelemaan ja katselemaan, josko olisi päästy satamaan katsomaan aallonmurtajaa. Valitettavasti toiselta puolelta jokea tien blokkasivat valvotut aidat ja toiselta puolelta ei mitään reittiä löytynytkään, ainoastaan paikallisten olutteltta ja jahtiklubin ravintola. Vetäydyimme jälleen huoneisiimme nauttimaan omia juomia. Britz tuoksui uudelta, puulta ja maalilta. Hampaat pestiin vissyvedellä. Tästäkin hotellista löytyi, tosin vasta aamulla, langaton verkko.
26. 7. 1007
Ajoimme Cadillacilla Viron Virtsuun, josta lähdimme autolautalla Saaremaalle. Lauttamatka kesti puolisen tuntia, jonka aikana ehti nauttia kupposen kahvia. Saaremaalla suuntasimme ensin kohti Kuressaarea, jossa kävimme katsomassa upeaa Piispanlinnaa (pääsimme lopulta kaikki opiskelijahinnoilla, sillä Heikiltä loppui valuutta ja hän hymyili kauniisti lipunmyyjätädille), minkä jälkeen kävimme keskustassa syömässä italialaisessa ravintolassa. Minä söin naudanpihviä ja ranskalaisia (erittäin italialaista), Leena elämänsä parhaan pitsan, loput söivät kanaa makaronin kanssa. Sakut kuuluivat tietysti asiaan.
Tarkoitus oli ajaa Hiidenmaan kautta takaisin mantereelle samana päivänä, mutta ravintolaillallisen aikaan kello lähestyi jo kahdeksaa, joten päätimme siirtyä vain Hiidenmaalle asti ja etsiä sieltä majoituksen. Matkalla lautalle pysähdyimme ihastelemaan tuulimyllyrykelmää, joka on yksi paikallisista nähtävyyksistä, sitten jatkoimme matkaamme. Tällä kertaa lauttamatka kesti puolitoista tuntia. Sinä aikana Outi, Antti ja Heikki ehtivät nauttia Irish coffeet, Leena oluen ja minä tyydyin olemaan kuivin suin.
Hiidenmaalta löysimme mukavan pikku hotellin Käinan pienestä kylästä, hotelli Lilianin. Tämäkin paikka oli hyvässä kunnossa, joskin vesi haisi pahalta, ja tästä syystä muuten siisti kylpyhuone oli vähemmän miellyttävä kokemus.
Outia lukuunottamatta siirryimme vielä istumaan iltaa hotellin baarin terassiille, vaikka kello oli jo kaksitoista, ja baari mennyt virallisesti kiinni yhdeksältä. Asiakkaita kuitenkin riitti, osa hotellin asukkaista, osa ilmeisesti paikallisia nuoria. Vaikka hotelli oli kylän (erittäin pienessä) keskustassa, katuvalot eivät palaneet, eikä terassilla ollut muuta valaistusta, kuin meidän pöytämme tuikkukynttilät. Tunnelma oli kuitenkin hyvä (Leenaa se muistutti matkoista Afrikkaan, sielläkin oli kuulemma nautittu alkoholijuomia pimeässä) kajareista kuului vanhoja hittibiisejä (mm. Lambada ja Modern Talkingin biisejä) ja Saku maistui useamman tuopillisen verran. Yömyssyksi Heikki tarjosi vielä kierroksellisen brandya - tähän mennessä se on ollut elämäni ainoa lasillinen väkevää, jota juodessa en yskinyt vedet silmissä poltetta kurkustani.
27. 7. 2007
Aamupalan syötyämme lähdimme aika lailla samantien ajelemaan kohti lauttayhteyttä, tosin poikkesimme paikallisella olutpanimolla, josta Leena ja Heikki ostivat tätä paikallisten erikoisuutta, joka näytti muovipulloissa mehulta ja tuoksui juustolta. En uskaltanut maistaa. Lauttamatka kesti jälleen puolitoista tuntia.
Lautta saapui mantereella Haapsaluun, ja lähdimme sieltä ajelemaan kohti Tallinnaa. Haapsalun läpi ajaessamme ajoimme myös rautatiemuseon ohi ja pysähdyimme levähdyspaikalle ihastelemaan sitä. Vanhoja junia, vanha asema, vallan kaunis miljöö. Vanhan aseman takana oli sirkusteltta, jossa ilmeisesti oli joko harjotukset tai esitys menossa. Miehet tutkivat vanhoja junia kuin innostuneet pikkupojat, Heikki innostui jopa kiipeämään niiden päälle. Minä tyydyin ottamaan kuvia musitikortin valittaessa tilanpuutteesta. Harmi, etten silloin äkännyt kameralaukussa olevaa lisämuistikorttia.
Jostain syystä Heikki oli päättänyt, että ajamme Tallinnaan eri reittiä kuin tullessa - valitettavasti tuo reitti yllätykseksemme sisälsi pitkän pätkän päällystämätöntä hiekkatietä, mikä ei ollut ollenkaan hyvä Cadillacille. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä valita toistakaan reittiä, joten Cadillac sai sinnitellä tiensä läpi huonojen teiden. Ajelimme muutaman pikkukaupungin läpi ja lopulta pääsimme taas maantielle. Sitten olimmekin Tallinnassa alta aikayksikön. Kello oli suunnilleen puoli viisi iltapäivällä.
Tallinnaan saavuttaessa syntyi kärhämää siitä, miten jäljellä oleva aika tulisi käyttää. Super Seacat takaisin Helsinkiin lähti puoli yhdeksältä, argentiinalaisessa ravintolassa oli kuudeksi varaus ja nuorisoa kiinnosti shoppailu jossakin ostosparatiisissa tuntikausien ravintolaillallisen sijaan. Lopulta ostosparatiisi voitti, demokratia tuotti osalle matkustajista epämieluisan tuloksen ja illan ruoka syötiin ostoskeskus Kristiinan pitseriassa. No, sentään pannupitsat olivat erinomaisia, ostoskeskuksen Prismasta löytyi kaikille hyvää syötävää kotiinviemiseksi (ostettiin Antin kanssa kasa halpoja Kalev-suklaalevyjä) ja minäkin löysin 50% alennuksella kauniit, nahkaiset Dieselin avokkaat, matalapohjaiset, ruskeat. Loppujen lopuksi kaikki olivat ainakin suhteellisen tyytyväisiä - paitsi Heikin Cadillac, joka alkoi valitella ylikuormituksesta. Ongelma ratkaistiin siirtämällä painava olutkori takakontista takapenkille.
Super Seacat lähti ajallaan, lautan myymälästä minulle tarttui mukaan vielä jättiläispussi Turkinpippuria ja lopulta Helsingin Pasilaan pääsimme majoittumaan lähempänä puoltayötä. Väsyneet matkalaiset jaksoivat purkaa osan tavaroista, laittaa oluita kylmenemään jääkaappiin ja syömään vielä iltapalaksi suomalaista ruisleipää virolaisen juuston, makkaran ja suolakurkun kanssa, Saku-oluita unohtamatta.
Matkakuvia: http://flickr.com/photos/9248805@N04/sets/72157601078976410/