IRC-Galleria

Raamattu kehoittaa syrjintään, lietsoo vihaa, panettelee, kärjistää ja on kaikkea muuta kuin rakkauden sanomaa tässä Ensimmäisen roomalaiskirjeen kohdassa.

20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.


Poimitaanpa siis vielä adjektiivit, jotka tämän mukaan sopivat homoseksuaaleihin: rietas, villiintynyt, mieleltään kelvoton, täynnä vääryyttä, paha, ahne, häijy, kateellinen, murhanhimoinen, riitaisia, petollinen, pahanilkinen, korvaankuiskuttelija, panettelija, Jumalaa vihaava, väkivaltainen, ylpeä, kerskailija, pahankeksijä, vanhempiaan tottelematon, vailla ymmärrystä, epäluotettava, vailla rakkautta ja laupeutta. Homoseksuaalit ja heidän hyväksyjänsä ansaitsevat kuoleman.

Tämän allekirjoittajat, hävetkää. Hävetkää pahansuopuuttanne ja vihanlietsontaanne, te ette levitä rakkauden, vaan ahdasmielisyyden ja vihan sanomaa. Miten voitte edes uskoa tällaista?

Te muut, jotka kenties tulkitsette tämänkin aikansa tuotokseksi ja nykypäivänä toimimattomaksi väitteeksi, toivottavasti ymmärrätte, miten paljon lähempänä, kuin tuon kohdan hyväksyjät, olette Raamatun ytimeksi väitettyä asiaa, rakastamista.

MiestenpäiväPerjantai 09.03.2007 06:06

Oli sitten "kansainvälinen naistenpäivä". Kysyn vaan, jotta missäs on se miestenpäivä. Miehilläkin on oikeuksia, you know. Miehetkin kärsivät epätasa-arvosta, you know. Sukupuolikiintiöiden ajaminen naisten eduksi sekä pakollinen asevelvollisuus jalkovälistä riippuen ovat hyviä esimerkkejä epätasa-arvoisista asenteista. Miehet kuolevat keskimäärin naisia aikaisemmin ja heihin kohdistuu alati väkivaltaa milloin baaritappeluiden, milloin nakkikioskirymäköiden takia. Äitiä pidetään edelleen isää tärkeämpänä vanhempana. Harvoin jää mies kotiin lapsen kanssa. Missä on oikeus, missä on tasa-arvo! Jotain naistenpäivää pitäisi viettää, niin. Sekin on esimerkki miehiiin kohdistuvasta epätasa-arvosta.

Amis ei tienaa enempääTiistai 30.01.2007 22:55

On väitetty, että ammattikoulun käynyt tienaisi enemmän, kuin yliopiston käynyt. On myös väitetty, että keskimäärin amis pääsee aikaisemmin työelämään, joten siksi keskimäärin amis ehtii elämänsä aikana tienata enemmän, kuin yliopiston käynyt.

Tein vähän laskeskelmia. Ne eivät tietenkään ole täysin verrattavissa todellisuuteen, sillä työmarkkinat ja tulot elävät. Perustan laskelmani tähän keskipalkkatilastoon:
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_palkat.html#koulutusaste
Tämä on siis keskiarvoa kaikki tyystin, yksittäisillä aloilla tämä ei tietenkään päde suoraan. Lisäksi en ota huomioon erilaisia valmistumisaikoja, ja oletan korkeakoulututkinnon suorittaneenkin pääsevän vuotta tai paria aikaisemmin työelämään, kuin keskimäärin oikeasti asia on. Se ei kuitenkaan tehne kovin suurta virhettä itse laskelmiin (tai jos tekee, voi joku viitseliäämpi laskea tämän eron). Lisäksi yliopisto-opiskelija tietysti nostaa opintotukea ja mahdollisesti tekee ainakin kesätöitä. Nämä laskelmat eivät myöskään huomioi mahdollista työttömyyttä, joka muuten on suurinta niiden keskuudessa, jotka ovat suorittaneet 2. asteen ammatillisen tutkinnon.

Oletetaan siis, että amis pääsee työelämään 20-vuotiaana ja toimii siinä 69-vuotiaaksi. Korkeamman korkeakoulututkinnon suorittanut pääsee työelämään 25-vuotiaana ja toimii siinä samoin 69-vuotiaaksi. Olettaen, että amis tekee töitä joka kuukausi elämänsä ajan, vuodessa 12 kuukautta, hän ehtii tienata elämänsä aikana 940 176 e. Vastaavalla tavalla korkeamman korkeakoulututkinnon suorittanut ehtii tienta elämänsä aikana 1 387 872 e. Tällä tavalla laskettuna amis tulee tienatuissa rahoissa ohitetuksi ikähaarukassa 35-39. Tuossa kohtaa amis on tienannut kaikenkaikkiaan 405 504 e, kun korkeamman korkeakoulututkinnon suorittanut on tienannut 446 256 e.

Oikeastihan siis ero on vielä suurempi yliopistokouluttautuneen hyväksi, sillä hän luultavasti nostaa opintotukea ja tekee kesätöitä. Monet tekevät myös opintojensa ohella osa-aikatyötä.

Lopetetaanpa siis se ulosteenmutustelu ja unohdetaan Oskun virheellinen propaganda ainakin siihen asti, että parempia tilastoja on saatavilla.
Antakaa hei Irc-gallerian ylläpito mulle töitä: voin surffata tuntikausia vuorokaudessa etsimässä sääntöjenvastaista materiaalia käyttäjien profiileista, albumeista ja yhteisöistä, voin päteä ihmisille säännöistä ja antaa huutia väärrrräoppisille! Voin olla supah-yybervalvojah. Maksattehan pientä korvausta jooks, ja työtodistus olisi kullanarvoinen asia! Kiitti!

Elinluovutuksesta oletusarvoistaLauantai 30.12.2006 14:07

Suomessa kuolee vuosittain parisenkymmentä ihmistä heidän odottaessa elinsiirtoa. Nämä ovat kertakaikkisen turhia kuolemia, heidät voisi helposti lääketieteen avulla parantaa. Sen sijaan he kuolevat, sillä heille ei löydy ajoissa sopivaa elimenluovuttajaa.

Kukaan ei sisäelimiään kuolemansa jälkeen kaipaa, oli sitten mätänevä ruumis parin metrin syvyydessä, tai kasa tuhkaa kauniin lammen rantahietikossa. Elimet, jotka voisivat pelastaa monen ihmisen hengen ja parantaa jonotustilannetta sekä elämänlaatua, menevät luovuttamattomina täydellisen hukkaaan. Mitä tuhlausta, haaskausta. Elinten ja ihmiselämien tuhlausta.

Viidestä joka neljäs olisi valmis luovuttamaan elimensä kuolemansa jälkeen, vaikkei ole elinluovutuskorttia allekirjoittanutkaan. Kortti löytyy noin 18 prosentilta suomalaisia. Herätys! Jokainen päivä voi olla viimeinen.

Olisi hyvä, jos elintenluovuttamisesta tehtäisiin lakisääteisesti oletusarvoista. Mikäli ihminen kuolee ja hänen katsotaan olevan kelpo luovuttaja, hänen sisäelimensä otettaisiin talteen. Jos sitten erikseen haluaisi tämän jostakin kummallisesta syystä kieltää, voisi kirjallisen kiellon elinaikanaan täyttää. Oletusarvoinen elintenluoutus auttaisi monia ihmisiä nopeammin, pelastaisi henkiä ja huolehtisi elinluovutusasiasta myös laiskojen allekirjoittajien puolesta. On lähes sietämätöntä, että elämän tulee olla osalle ihmisistä lahja sen sijaan, että se olisi oikeus, lähtötilanne, oletusarvo.

http://www.lahjaelamalle.net/index.html

Profeetalliset poppiveisutTorstai 28.12.2006 05:27

Keskiyön pohdintaa pikaviestimessä (siitä huolimaton kirjoitusasu, huono tapa - tiedän):

"Idhren
3.16

kattelin tos voicea ja mietin erilaisten aasinsiltojen kautta et joistaki biiseistä tulee aika monelle sellanen aina et hei, täähän kertoo just musta. jokainen löytää aina joistaki biiseistä sellasia yhtymäkohtia ja ne biisit on tietysti erilaisia jokaiselle.

mietin vaan et sehän on vähän ku horoskoopit. Miksei biisejä kukaan pidä profeetallisina ennustuksina ;P

Vähän niinkun Lordin Hard Rock Hallelujah joka vois olla suoraan se niiden Euroviisu-voiton tarina :D

Pelleinä pidettyjen nousu kuninkaiksi

Ihmislogiikka on hassua

yhtä keinotekosestihan niitä ennustuksiaki väännetään"


Tämähän on ihan totta, eikö. Monet biisit voivat herättää "Hei, tämä on just kun mulle tapahtunutta" -tuntemuksia. Lordin kohdalla sanoitus osuu suorastaan pelottavalla tavalla oikeaan. Miksei kukaan väitä, että jokin tuntematon voima vaikuttaa biisien tekijöissä esittäen ennustuksia? Ei sillä, en minä yliluonnollisiin ennustuksiin usko, jälkikäteen on helppo sovittaa ennustukset erilaisiin tapahtumiin sopiviksi. Hauska ajatus silti.
Joulu on vanha keskitalven juhla, joka juhlistaa auringon uutta syntymistä pimeyden keskelle - vuoden pimein päivä on takana päin! Joulu perinteineen on muinaista alkuperää, ja sitä on juhlittu eri puolilla Eurooppaa hieman eri nimityksillä ja merkityksillä. Näistä muinaisista juhlista nykyinen joulunvietto on saanut muotonsa aina joulukuusesta ja lahjojen jakamisesta aina suomalaiseen joulupukkiin ja tonttulakkeihin. Kaupallisuus ja kristillisyys ovat vain pakanakansojen juhlapäivien päälle liimattuja sivutuotteita, jotka ovat saaneet yllättävän suuren osan joulunvieton merkityksissä. Kaikesta huolimatta useimmat meistä juhlivat joulua vanhoin pakanallisin menoin nauttien yhdessäolosta ja rentoutumisesta kaiken elämänkiireen keskellä. Merkitsi joulu mitä kenellekin, se yhdistää ihmisiä. Jos ei muuten, niin ainakin joulurauhan ja kaupoissa jo marraskuussa soivan joulumusiikin paheksunnan osalta.

Iloista keskitalven ja auringon juhlaa siis jokaiselle!

P.S. http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/historia.html

P.S.^2 Chileläinen punaviini Luna negra on vallan mainio punkku. Suosittelen kinkun kanssa ja sen jälkeen tätä.
http://web.archive.org/web/20060208034050/http://www.reandev.com/taliban/

Olen todella kauhistunut. Ihmisillä osaa olla todella pelottavia mielipiteitä. Kyll, heillä on oikeus siihen, mutta nämä ihmiset ovat vakuuttuneita siitä, etteivät ne suinkaan saisi jäädä henkilökohtaisen mielipiteen tasolle. Näiden kommenttien pohjalta herää huoli, josko nämä jenkkilän kristityt onnistuvat vielä jotenkin lähtemään maailmanvalloitukseen "ristiretkelle" ja palaamme takaisin keskiaikaan. Vääräoppisia vainotaan, homoseksuaaleja suljetaan laitoksiin tai suoraan teloitetaan, samoin heidän oikeuksiensa ajajat. Maailmankatsomuksissa ja arvoissa on enää yksi hyväksyttävä linja, muu on moraalitonta. Tieteelle voidaan sanoa hyvästit kaikissa sen muodoissaan, ellei sitten puhuta pseudotieteistä. Jopa naisten ja miesten välinen tasa-arvo saattaisi olla vain ohikiitävä muisto. Toivottavasti nämä äänekkäät ihmiset edustavat vain itseään, eivätkä suurta joukkoa ihmisiä. Muutoin meillä todella on syytä olla huolissamme.

Muutamia poimintoja:

George W. Bush: "God told me to strike at al Qaida and I struck them, and then he instructed me to strike at Saddam, which I did, and now I am determined to solve the problem in the Middle East. If you help me I will act, and if not, the elections will come and I will have to focus on them."

Henry Morris (Institute for Creation Research): "When science and the Bible differ, science has obviously misinterpreted its data."

Jerry Falwell: "If you're not a born-again Christian, you're a failure as a human being."

Kay O'Connor (Kansas Senate Republican): "I'm an old-fashioned woman. Men should take care of women, and if men were taking care of women today, we wouldn't have to vote."

J. B. Stoner (White Supremacist): "We had lost the fight for the preservation of the white race until God himself intervened in earthly affairs with AIDS to rescue and preserve the white race that he had created.... I praise God all the time for AIDS."

Fred Phelps (Westboro Baptist Church): "Not only is homosexuality a sin, but anyone who supports fags is just as guilty as they are. You are both worthy of death."

Uskovat ihmiset Suomessa ja muualla Euroopassa: älkää antako tällaisen ahdasmielisyyden levitä keskuudessanne, vaan vaalikaa rakkautta. Antakaa ihmisten elää heidän valitsemallaan tavalla ja eläkää niin itsekin. Kanssaihmiset: varmistakaamme, ettemme koskaan anna tämänkaltaisten taantumuksellisten näkemysten raunioittaa sivilisaatiotamme, viedä mukanaan saavutettuja ihmisoikeuksia ja arvoja, tai pistää kehitykselle pistettä. Asiamme ovat paljon paremmin nyt, kuin keskiajalla.

PäivitysTorstai 21.12.2006 20:40

Hahaa, monen monta kuukautta on vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Monen monen kuukauden aikana ei ole ehtinyt tapahtua kovinkaan paljoa. Koulu on löytänyt omat uomansa ja homma on ainakin toistaiseksi sujunut ok, kädessä on uusi kamera (Canon EOS 350D, löytyi 500e halvempana kuin normaalihinta, joten...) ja on se oma kämppäkin vihdoin Hervannan keskustasta löytynyt. Kotileikit poikkiksen kanssa menivät lopulta yllättävän hyvin tässä syys-joulukuu-aikana, joten eiköhän tämä vielä uusiksi oteta. Caipirosca taitaa olla uusi lempidrinkkini. Stressiä aiheuttaa pähkäily tulevasta kesätyöpaikan etsinnästä. Joulu taitaa olla tänä vuonna lumeton, joten ehkä on syytä alkaa miettiä ilmastonlämpenemistä ihan vakavissaan. Palataan asiaan ensi vuonna.