Ihailen ihmisiä jotka sanoo mahdollisimman rändömejä asioita sopimattomiin aikoihin. Tai muuten vaan sanovat asioita kelaamatta ensin väh. 5 minuuttia että "onko tässä järkeä vai ei", "kuulostanko hullulta/tyhmältä", "tajuuko toi mun jutun".
Se on hieno piirre. Ihailtavaa. Totuushan kuitenkin on että meidän päässämme (jännä miten "päissämme" kuuloistais paremmalta sanalta...) risteilee vitun monta hullunkurista ja entistä hullumpaa ajatusta. Kuvia, sanoja, itsekeksittyjä sanontoja, tunteita joille emme keksi nimeä, sanaleikkejä, mahdottomuuksien ajattelemista mahdollisena... you name it. Jännää omaa huumoria.
Kaikki meidät laitetaan kuitenkin tiettyjen raamien sisään. Meissä elää jatkuva "tarkkailija"- mitä voin sanoa kuulostamatta liian omituiselta. Emme halua nähdä toisessa sitä "what the fuck's wrong with you?"-katsetta ja ilmettä.
Lapsethan puhuu suodattamatta. Silloin saammekin sitä palautetta- "älä puhu höpöjä", "en ymmärrä mistä puhut"... ja niitä "ole jo hiljaa"-katseita. Hyssyttely julkisilla paikoilla saa lapsen häpeämään itseään.
Varsinkin mulle tehtiin sitä usein.
Niinpä musta kasvoi tällänen neuroottinen nainen. Sellainen, joka miettii keskusteluja jo etukäteen ennen varsinaista kohtaamista.
Lapsena/esiteininä mulla oli tapana kirjoittaa paperille kaikki mitä sanon puhelimessa kun jollekulle soitan. Etten vaan kuulostaisi hölmöltä.
Ja olen ennenkin hehkuttanut tätä erästä naista Youtubesta: DailyGracea eli Grace Helbigiä. Siinä on vaan niin loistava esimerkki täydellisestä "rändömiydestä". Nainen, joka ei suodata MITÄÄN mikä mieleen juolahtaa. Fucking brilliant.