Oon saanut monesti kuulla siitä miten huokailen koko ajan.
En vaan jaksa muita ihmisiä.
Toisten ihmisten energiat uuvuttaa mut. Riittää että istun bussissa. Vaistoan kaiken.
En jaksa katseita.
En jaksa ruuhkaa.
En jaksa seistä edes valoissa. Ihmiset autoissaan. Kaikilla olevinaan kova kiire jonnekin.
Jokainen tekee itestään niin perkeleen tärkeän.
"Minun elämä!"
"Minun aikatauluni!"
"Minun päiväni!"
Valivali. Seliseli.
Ihmisiä on kahdenlaisia. Aggressiivisagressiivisia ja passiivisaggressiivisia.
Silti kukaan ei halua myöntää olevansa aggressiivinen. Se tunteista kielletyin.
Katselen vierestä kaikkea tätä sirkusta ja voin pahoin. Niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
Edes kotonani en tunne olevani rauhassa. Vaistoan naapurit. Välillä kuulenkin. Kolinaa ja vessanvetoa. Riitelyä.
Haluan vaan kauas. Tosi kauas. Jonnekin missä on aidosti rentoja ihmisiä.