Rajanvetoa 1939
Elokuun 23. päivä 1939 Stalinin Neuvostoliitto ja Hitlerin Saksa solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, joka on maiden ulkoministerien mukaan tunnettu nimellä Molotov–Ribbentrop-sopimus. Hyökkäämättömyyssopimus sinänsähän on ihan jees, parasta olisi jos kaikki maailman maat solmisivat yhden ison hyökkäämättömyyssopimuksen. Tai siinä olisi se huono puoli, että tietyt diktaattorit kuvittelisivat voivansa tehdä mitä tahansa ilman että kukaan puuttuisi asiaan. Vähän niin kuin nuo kaksi hirmuhallitsijaa uskoivat pystyvänsä mihin vain mainitun keskinäisen sopimuksensa turvin. Mutta varsinaisesti he sopivat Koillis-Euroopan jaosta omiin etupiireihinsä. On se mukava, kun pienillekin maille annetaan mahdollisuus päästä kunnon piireihin. Suomelle, Virolle, Latvialle, Liettualle, itäiselle Puolalle ja nykyiselle Moldovalle se tarkoitti “mahdollisuutta” liittyä suureen sosialisten kansojen perheeseen. Läntiselle Puolalle se taas tarkoitti orjuutta arjalaisen germaanirodun palveluksessa. Itse asiassa Liettua oli alunperin nimetty Saksan etupiiriin, mutta se vaihdettiin lisäalueeseen Puolassa.
Vaikka Suomi ja Neuvostoliitto olivat solmineet Tarton rauhan vuonna 1920, välit olivat jääneet kireiksi. Syynä olivat molemmissa maissa raivonneiden sisällissotien päinvastaiset tulokset. Suomessa valkoiset olivat voittaneet ja suuri joukko punaisia suomalaisia oli paennut Venäjälle, jossa taas punaiset voittivat jokunen vuosi myöhemmin ja jopa kymmeniätuhansia venäläisiä ja karjalaisia pakeni Suomen puolelle. Suomessa oli sodan aikana surmattu vähintään satoja venäläisiä etnisissä puhdistuksissa, kun taas Stalinin 30-luvun kansallisissa vainoissa tapettiin kymmeniätuhansia suomalaissiirtolaisia ja inkerinsuomalaisia. Aiemmilta vuosikymmeniltä oli siis kertynyt paljon kansallista katkeruutta varsinkin Suomen puolella. Neuvostoliitossa arvelutti erityisesti se, että raja oli vain noin 30 kilometrin päässä Leningradista. Nykyiseltä rajaltamme on Pietariin matkaa suunnilleen 200 km, ja Helsingistä muuten aika sama. Suomi tajusi asiaan liittyvät riskit ja pyrki rakentamaan puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden, erityisesti Ruotsin kanssa. Tällä suunnalla ei ollut kuitenkaan valmiutta sitoutua taistelemaan Suomen puolesta. Konfliktin lähestyessä maamme oli siis tilanteessa, jossa konkreettisen avun saantiin miltään suunnalta ei ollut takeita.
Talvisotaan johtaneessa kehityksessä meille suomalaisille oli ominaista kansallinen yhtenäisyys ja taipumattomuus tekemään kompromisseja Neuvostoliiton kanssa. Oma osansa oli tietysti siinä ärtymyksessä, jota Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton ylimielinen ja häikäilemätön käytös pienempiä maita kohtaan aiheutti. Samalla täytyy antaa tunnustusta myös niille sisäpoliittisille ja taloudellisille toimenpiteille, joilla suomalaista yhteisöllisyyttä oli määrätietoisesti eheytetty vuoden 1918 sodan jälkeen ja erityisesti 30-luvulla. Ja kieltämättä suomalainen ja venäläinen kulttuuri olivat olleet varsin erilaisia kautta historian. Ollessaan osa Venäjän imperiumia Suomen suuriruhtinaskunta oli omaleimainen ja hallinnollisesti varsin erillinen alue emämaasta. Osana Ruotsin valtakuntaa asemamme oli hyvin erilainen, alueemme oli täysin integroitu osa kokonaisuutta, ja tämä asetelma kesti monta kertaa kauemmin kuin Venäjän vallan aika.
Vuoden 1939 alussa Suomi ja Ruotsi suunnittelivat Ahvenanmaan linnoittamista. Neuvostoliitto ei aikonut sallia tällaista ainakaan ilmaiseksi, joten he halusivat vastineeksi Suomenlahden ulkosaaret, eli Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaren ja Seiskarin, vuokralle 30 vuodeksi. Myöhemmin vaatimusta pehmennettiin lupaamalla maallemme nykyisen Pohjois-Karjalan kupeessa olevien Repolan ja Porajärven osia tässä vaihtokaupassa. Meidän puolella rajaa oltiin kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. Saman vuoden lokakuussa Suomen edustajat kutsuttiin Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä". Paasikiven johtama valtuuskunta sai huomata, että idän linja oli tiukentunut. Esimerkiksi rajan pinnasta olisi luovutettava pienehköjä alueita ja Hanko antaa 30 vuodeksi vuokralle. Pöydän toisella puolella istuivat Stalin ja Molotov omissa persoonissaan. Sekä Suomen yleinen mielipide että eduskunta eivät voineet hyväksyä Neuvostoliiton vaatimusten laajuutta, ja hallituksemme tarjosi vain suunnilleen nykyistä Helsingin maapinta-alaa vastaavaa aluetta Karjalankannakselta. 10.10.1939 täällä aloitettiin ylimääräiset kertausharjoitukset, ja neuvottelut katkesivat 9. marraskuuta. Kolmen viikon päästä alkoi sota.
Yhteisö
100 vuotta suomalaista tarinaa