IRC-Galleria

Käytiin katsomassa PS:n kanssa Myrsky. Se oli ihana, kaunis, surullinen, koskettava. Mä itkin melkein koko elokuvan ajan. Myrsky näytti pentuna samalta kuin meidän Taika pentuna. Mulla on niin hirveä ikävä Taikaa ja mä pelkään koko ajan että Taikalle tapahtuu jotain pahaa koska se on kohtuleikkauksen ja nivelsideleikkausten takia lihonut niin paljon että se alkaa olla sille vaaraksi :( Ja äiti on niin itsepäinen ettei se suostu kuuntelemaan järkipuhetta ja aloittamaan Taikalle laihdutuskuuria :( Ja mä en voi muuten vaikuttaa asiaan koska asun näin kaukana..

Elokuvan jälkeen mentiin kahville ja luin siellä Iltalehden sekä Iltasanomat. Molemmissa oli isot jutut Ville Pusan keskiviikkona 26-vuotiaana vaikeaan sairauteen kuolleesta vaimosta. Itkin niitäkin juttuja lukiessani. Mä en yksinkertaisesti pysty hyväksymään sitä miten raaka, sairas ja kohtuuton tää maailma on. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä että noin nuori ihminen ja pienen lapsen äiti kuolee!

Mä olen aina uskonut että on Jumala, mutta mä en ole koskaan pystynyt ymmärtämään Jumalaa. Tai mitään mitä tässä maailmassa tapahtuu. Mä haluan uskoa hyvään ja rakastavaan Jumalaan, enkä sellaiseen pelottavaan, rankaisevaan ja ankaraan Jumalaan mihin ihmiset kai yleensä(?) uskovat. Kaikista eniten mä toivon sitä että on olemassa Taivas minne mä pääsen ja minne pääsee myös mun kaikki rakkaat ja läheiset ja jossa me saadaan olla yhdessä ja kaikki paha ja ahdistava on poissa. Ei ole alkoholismia, ei huumeita, ei ahdistusta, pahaa oloa eikä masennusta. Enkä mä edes tiedä että onko sellainen mahdollista. Tai että mikä on totta. Tällä hetkellä olen kaiken suhteen ihan sekaisin.

En tiedä enää mistään mitään. Maailma tuntuu sairaalta ja ahdistavalta. Ihmiset on niin helvetin ilkeitä ja rasistisia ja musta tuntuu etten kestä elää tässä maailmassa. Jos vaan vois elää jossain pienessä yhteisössä jossa asuisi sun lisäksi vaan ne ihmiset joista sä pidät. Ja jotka ei satuta sua. Mut ei maailma voi olla sellainen. Ja siksi mä vihaan maailmaa. Herkät ei vaan yksinkertaisesti pärjää tässä maailmassa.

Ja mulla on ikävä Wienaa ja Jaanaa ja Anttia.
Ja mä en edelleenkään voi tajuta sitä että ne ei ole enää olemassa tässä maailmankaikkeudessa.
Ja mua sattuu niin helvetin lujaa.
Ja mä vaan haluan uskoa siihen että mä vielä tapaan heidät, sitten kun mä kuolen.

Mä vihaan maailmaa ja suurinta osaa ihmisistä mutta mä rakastan mun läheisiä ja ystäviä ja noita pieniä karvapalloja niin tajuttoman paljon että mä en voi tehdä itselleni mitään. Mä olen kärsinyt mun ystävien itsemurhista niin paljon että mä en halua että kukaan joutuu kärsimään mun takia. Vaikka masennuksen syövereissä onkin vaikea uskoa että kukaan kärsis mun kuoleman takia :(

Mä menen keskiviikkona osastolle. Siellä ne kai yrittää hoitaa mun masennuksen kuntoon. Eki lähtee huomenna Pekingiin. Ja Milla menee hoitoon mun ystävän luo.

Ja tänään mä juon siideriä. Oon itseasiassa juonut jo kaksi. Siitä varmaan johtuu ylläoleva kirjoitus. Huomenna mua varmaan hävettää ja poistan koko paskan mut olkoot nyt täällä siihen saakka.

Tsau!