IRC-Galleria

http://www.hs.fi/verkkolehti/talous/artikkeli/1135256393664

"Joukkoälyn käyttö yleistyy USA:n yrityksissä
Kuluttajat otetaan mukaan tuotteiden suunnitteluun.
Tanja Aitamurto

T-paitoja valmistava Threadless hyödyntää suunnittelussaan aktiivisia internetin käyttäjiä.


SAN FRANCISCO. Suurten joukkojen hyödyntäminen osana yritysten liiketoimintaa yleistyy Yhdysvalloissa. Joukkoälyn käyttö perustuu ajatukseen, että suuri määrä ihmisiä tuottaa parempaa jälkeä kuin parhaimmatkaan asiantuntijat yksin.

Joukkoälyä sovelletaan monella alalla: pörssikurssien ennustamisessa, hyväntekeväisyydessä, viestintäkampanjoissa ja vaatteiden suunnittelussa.

Ilmiön mukana on tullut uusia termejä, kuten joukkoistaminen (crowdsourcing), jonka avulla joukkoälyä kanavoidaan erilaisiin tehtäviin.

Joukkoistamisessa kuka tahansa voi osallistua tuotteen tekemiseen tai ongelman ratkaisuun.

Yksi joukkoistamisen menestystarinoista on chicagolainen t-paitayhtiö Threadless, joka kutsuu ihmisiä verkossa t-paitakuosiensa suunnitteluun. Idea toimi näin: Kuka tahansa voi suunnitella kuosin, joka julkistetaan yhtiön internetsivuilla.

Eniten ääniä saaneet kuosit laitetaan tuotantoon. Suosituimpien t-paitojen suunnittelijat saavat palkkion, ja paidat myydään verkossa.

Ehdotuksia t-paitojen kuoseista virtaa satoja päivässä, ja paitoja myydään yli 100 000 kappaletta kuukaudessa.

Viime vuonna liikevaihto oli 30 miljoonaa dollaria (23 miljoonaa euroa).

Kuka tahansa, myös amatöörisuunnittelija, voi suunnitella kuosin. Sen jälkeen kuka tahansa voi äänestää haluamaansa kuosia.

Threadless poikkeaa siten perinteisestä liiketoiminnasta, jossa valmistaja tuo markkinoille ammattisuunnittelijan tekemän vaatteen, eikä kuluttajalla ole prosessiin sananvaltaa.

Threadlessin mallissa äänestäminen korvaa perinteisen markkinatutkimuksen.

Hukkatuotantoa ei juurikaan tule, koska t-paitoja, joilla ei ole kysyntää, ei laiteta tuotantoon. Yrityksellä ei ole juuri markkinointikuluja, koska t-paitakuosien ympärille kokoontunut lähes miljoonan ihmisen verkkoyhteisö hoitaa markkinoinnin levittämällä sanaa yhteisöpalveluissa.

Suuret yritykset, kuten kuluttajatuotejätti Procter&Gamble ja lääkeyhtiö EliLilly, joukkoistavat erilaisia tehtäviä InnoCentive-yrityksen kautta.

Kuka tahansa voi ratkaista tehtävän ja saada siitä 10 000–100 000 dollarin palkkion. Palkkioita on jaettu yli kolmella miljoonalla dollarilla.

Yritykset ovat oivaltaneet joukkoliikkeen voiman myös kampanjoissa ja tuotekehittelyssä. Esimerkiksi kahvilaketju Starbucks ja tietokoneita valmistava Dell ovat menestyksekkäästi joukkoistaneet ideoita kampanjoissaan.


Jutussa on käytetty lähteenä James Surowieckin kirjaa Wisdom of Crowds: Why the Many Are Smarter Than the Few and How Collective Wisdom Shapes Business, Economies, Societies and Nations, sekä Jeff Howen kirjaa Crowdsourcing: Why the Power of the Crowd Is Driving the Future of Business."

http://www.hs.fi/verkkolehti/talous/artikkeli/Joukkoistaminen++avaa+ovet+kaikille/1135256393732

"Joukkoistaminen avaa ovet kaikille
Tanja Aitamurto

Joukkoälyä tutkinut amerikkalainen kirjailija ja toimittaja James Surowiecki määrittelee neljä asiaa, joita joukko tarvitsee ollaakseen viisas.

Joukolla on oltava kirjavat mielipiteet, ja joukon on oltava itsenäinen, eli yksilöt eivät saa ottaa liikaa vaikutteita toisiltaan. Joukon tiedon pitää myös olla hajautunutta: tiedon pitää olla sekä erikoistunuta että paikallista.

Lisäksi vaaditaan koostamista eli mekanismia, jolla yksittäiset arviot muunnetaan yhteiseksi päätelmäksi.

Joukkoistamisessa tehtävä avataan kenelle tahansa. Joukkoistaminen on ikään kuin vapaa kutsu kaikille osallistua.

Joukkoistamisen alkujuuret jäljitetään usein suomalaisen Linus Torvaldsin ja hänen Linux-käyttöjärjestelmänsä avoimen lähdekoodin menestykseen. Torvaldsin apuna järjestelmää teki suuri joukko vapaaehtoisia ohjelmoijia."

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Katyn+kohoaa+historian+sumusta/HS20100418SI1KU03a7m?free=katyn&date=20100415&advancedSearch=&

ESSEE
"Katyn kohoaa historian sumusta

Traagisen lentoturman ansiosta tavallisetkin venäläiset saavat vihdoin tietää, mitä tapahtui Katynin metsässä 1940.

VIKTOR JEROFEJEV
Joka kerran Puolaan saapuessani näen silmieni edessä taivaallisen näyn: Puolan itätaivaalle on kirjoitettu suurin verisin kirjaimin KATYN. Kirjaimet tihkuvat verta, joka pisaroi maahan.

Tämä sana näyttää jo kauan sitten siirtyneen politiikan, historian ja sivilisaatioiden yhteentörmäyksen alueelta toiseen ulottuvuuteen, villiintyneen, kuten voi villiintyä hedelmäpuu, muuttaa muotoaan aivan kuin pahanlaatuisen syöpäkasvaimen sairastuttama solu muuttuu normaalin kansallisen elämän kanssa yhteen sopimattomaksi kivun, petoksen ja kärsimyksen symboliksi.

Tämän hellittämättömän kivun voittamiseksi sitä pitää jatkuvasti suurennella; kauhistella ensinnäkin omien kavallusta - puolalaisten, jotka vuosikymmeniä valehtelivat, kuten he ajattelivat, säilyttääkseen Puolan edes sen leikellyssä, sosialistisen satelliitin muodossa. Tai sitten he valehtelivat kyynisesti oman valtansa säilyttämiseksi ja tulevan koston pelossa. Tämä valehtelu repi kansakunnan kappaleiksi.

Toiseksi oli suuri ja mahtava naapuri, joka pakotti monet puolalaiset valehtelemaan, koska se valehteli itse, ja valehteli sietämättömän lemuavasti, valehteli koko maailmalle suut silmät täyteen vetoamalla valheellisen lääketieteellisen komission tuloksiin.

Sitten Venäjä otti ja tunnusti äkkiä puolinaisesti, kuten tunnustaa tunnilta lintsannut koulupoika, tunnusti tekonsa, muttei sen vakavuutta.

Venäläisten taholta tämä oli jotenkin ymmärrettävää, koska Katyn oli pieni rikos Venäjän raatelemiseen verrattuna. Venäläiset eivät edes huomanneet moista "pikkujuttua", eivät tienneet, mistä siellä oli kysymys, ja kuka tiesi, uskoi idioottina, että se oli saksalaisten tekosia. Tai ajatteli ilkeästi, että puolalaiset ovat historian mittaan tehneet venäläisille niin paljon pahaa, että upseerien tappaminen oli siitä kohtuullinen rangaistus.

Venäjä on viime vuosisadat, aina runoilija Joseph Brodskyyn saakka, pelännyt aasialaisuutta, joka on ruumiillistanut jälkeenjääneisyyttä, kaaosta, julmuutta, välinpitämättömyyttä ihmiselämää kohtaan. Samalla tavalla Puola on taistellut aasialaisuutta vastaan, mutta yhdistänyt siihen myös Venäjän.

Venäjä ei löytänyt aasialaisuudesta mitään mieltä, eikä sillä ollut sen edessä mitään moraalisia velvollisuuksia. Valistunut Venäjä pyrki poistamaan itsestään aasialaisuuden, kuten Tšehov itsestään orjan: pisara pisaralta.

Suhteessa Venäjään Puola toimi samalla tavoin, ja horjui siksi kahden mahdollisuuden välillä: joko yrittää sivilisoida Venäjä pakolla tai kirota se, vetää risti sen ylle.

Jos sanoo, että itse Puolassa ei ollut eikä ole aasialaisuutta, pettää itseään. Puolalaisten halveksiminen Amerikassa pimeinä talonpoikina, vanhassa Euroopassa puolalaisia putkimiehiä kohtaan tunnettu pelko sekä puolalaisten lännen ihailu, erityisesti sosialismin aikaan, ovat heijastuneita todisteita puolalaisesta aasialaisuudesta.

Mutta vaikka Eurooppa ei tunnustanut Puolaa riittävän eurooppalaiseksi maaksi, se tuki puolalaisten ajatusta omasta eurooppalaisuudestaan, koska tarvitsi maata uhkaksi Venäjän imperiumia vastaan. Puolalaiset itse ovatkin aina olleet varmoja siitä, että heidän sivilisaationsa ja Venäjän välillä on kuilu, olkoonkin, että eräissä paikoissa kapea.

Tästä tulikin sitten syy historialliseen skandaaliin, kun venäläinen aasialaisuus Stalinin suurvallan muodossa jyräsi Puolan.

Puolalaiset näyttävät jo unohtaneen saksalaisvihansa, vaikka saksalaiset käyttäytyivät Puolassa törkeästi ja pitivät puolalaisia epäihmisinä. Puolalainen maahanmuutto Saksaan on osoittanut, että saksalainen sivilisaatio miellyttää puolalaisia, he ovat valmiita sulautumaan siihen.

Mutta Venäjä on jäänyt vihollismaaksi, joka ei voittanut Saksaa siksi, että oli parempi eikä edes siksi, että oli vahvempi, vaan siksi, että oli voittaakseen valmis uhraamaan uskomattoman määrän ihmisiään.

Se ei laskenut omiaan, vaan kuin synkeä akka se saattoi unessa tukahduttaa lapsensa kuoliaaksi. Laiskan välinpitämättömästi se läiski potentiaalisia vastustajiaan aivan kuin pyyhkeellä nitistetään huoneeseen lentänyt ampiainen jo ennen kuin se on yrittänyt pistää jotakuta. Jos lensi sisään, voi pistää. Se on Katynin merkitys.

Mittakaavat eivät kohtaa, Katyn on muuttunut loukkauskiveksi. Jokainen puolalainen tiesi Katynista - venäläisillä oli Katynista hyvin hämärä käsitys. Eräille se oli apokalyptisen tason tapahtuma, toisille parhaassa tapauksessa tavanomainen sodan tragedia. Siksi venäläinen katumus ei riittänyt puolalaisille, ja puolalaiset vaativat Venäjän vallalta liian paljon.

Venäjä on kummallinen imperiumi. Tavalliset venäläiset eivät ole imperiumin isäntiä, eivät sen alamaisia eivätkä edes sen palvelijoita, he vain pyrkivät jäämään henkiin olosuhteissa, jotka muistuttavat imperiumia, mutta näyttävät yksinkertaisesti sietämättömiltä.

Koko ikänsä venäläinen pyrkii jäämään henkiin. Hänellä ei ole voimia osallistua suurvaltapeleihin. Katyn taas on osa suurvaltapeliä. Tästä on johtunut tavallisen venäläisen välinpitämättömyys Katynia kohtaan, joka ei sen enempää auta kuin haittaakaan hänen henkiinjäämispyrkimyksiään. Katynia ei siis ole ollut eikä ole.

Mutta äkkiä Katyn kohoaa venäläiseen horisonttiin. Kun Katynin 70-vuotismuistojuhlassa Venäjän vallan ja Puolan kansat polvistuivat yhdessä rikoksen uhrien edessä, se oli ehdottomasti askel eteenpäin.

Vaikka Venäjän pääministeri olisikin tehnyt tämän vain lepyttääkseen Puolaa Voitonpäivän juhlan aattona. Ja vaikka hän omavaltaisesti tekikin Katynistä Stalinin henkilökohtaisen koston vuoden 1920 venäläisten sotavankien takia. Ilmeisesti pääministerin piti löytää oikeutus polvistumiselleen, mutta olen iloinen, että hän löysi sen.

Totuuden kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä, mutta saimmepa sentään kuulla hänen suustaan ja Venäjän maaperällä, että totalitarismi on runnellut venäläisten elämän. Oli vaikeaa vaatia häneltä enempää.

Mitä tehdä Katynille jatkossa? Vaatia luetteloita pyöveleistä? Miksipä ei? Mutta toistaiseksi niitä ei anneta - Venäjällä on säilynyt turvallisuuspalvelujen jatkuvuus.

Putinin Venäjä haluaa uskoa siihen, että Neuvostoliiton ulkopolitiikka oli hyväksyttävää, sisäpolitiikka ei. Katyn on kaikesta päätellen siirretty sisäpolitiikan virastolle, mutta KGB ei anna pois valtaa eikä Leniniä mausoleumista.

Nyt ollaan hitaasti pääsemässä siihen, että Katynin uhreja voidaan nimittää poliittisen repression uhreiksi. Mutta kansanmurhan tunnustaminen? Tuskin. Venäjän valta on tullut Puolaa vastaan niin pitkälle kuin on pystynyt

Ja nyt sitten tapahtui kauhea tragedia. Mutta tuskin kysymys on pelkästään sumusta. Esimerkiksi itse en ole aikoihin halunnut lentää vedenpaisumuksen aikaisilla TU-154:silla, jotenkin pelottaa jo niihin nouseminenkin.

Miksi Puolan presidentillä oli "tukki", meluisa ja särisevä? Koneesta kun nousee, pää on kipeänä.

Puolalaiset putosivat varmaankin siksi, etteivät halunneet lentää varakentälle. Moskovassa tai Minskissä olisi ollut jotakin poliittisesti väärää, jopa alentavaa. Miksi saavuitte meille Moskovaan, Puolan ylpeät kenraalit ja herra presidentti, te jotka olitte meitä vastaan Venäjän ja Georgian välisessä sodassa? Ai että säikähditte sumua! Lentäkää Katyniin, lentäkää takaisin historiaan!

Kauheaa sanoakin, mutta tämä tragedia auttaa vihdoin Venäjän asukkaita selvittämään itselleen Katynin olemuksen. Puolan presidentin kuolemasta puolalaisten upseerien ampumiseen johtaa historiallinen reitti, joka tulee monille ymmärrettäväksi.

Presidentti Medvedevin pyynnöstä Venäjän television pääkanava näytti Wajdan elokuvan Katynista, joka ei ollut vielä koskaan ollut levityksessä Venäjällä. Radiossa soitetaan puolalaisia lauluja. Tragedia nousi ykköstilalle kommentoinnissa Venäjän internetissä, tällä meidän todellisen kansalaisyhteiskuntamme keskeisellä tunkiolla.

Yhdet murehtivat, toiset haukkuvat kuollutta presidenttiä toivottomaksi russofobiksi, mutta Puolan suosio on epäilemättä kasvanut viime päivinä.

Verinen sana KATYN voi uudella verellä täyttyneenä saada tulevaisuudessa ehkä uuden merkityksen: yhteinen onnettomuus.



Kirjoittaja on venäläinen kirjailija.

Suomennos: Jukka Mallinen"

Kerrassaan loistava ja syvältä ymmärtävä analyysi Katynista ja Puolan ja Venäjän suhteesta. Kukapa asian paketoisi paremmin kuin kirjailija, ja ehkä vielä nimenomaan venäläinen kirjailija. Jerofejev avaa mielestäni aivan oikein välinein puolalaisten itseensäpäin tuijottavaa kansallista historiakäsitystä ja asettaa Katynia todellisiin mittasuhteisiinsa samalla kun hän käsittelee Venäjän ongelmia ja historiaa.
Jerofejev on myös aiemmin kriitikoinut Putinin vallan aikaa esseissään. Universaalin suurisieluinen venäläinen ja kerrassaan hieno mies. Ja Malisen käännökset ovat aina taattua työtä tarkkuudessaan ja kyvyssään tavoittaa venäjän kielisiä kielikuvia suomeksi.

No nyt se elintarvikealan lakko sitten tuli. Hy-vä!

Muistakaa käydä huomenna (tänään) viimeistään kaupassa sillä sitten alkavat taas hyllyt tyhjenemään.

Oman Tiura-meatpuppetin saa eduskuntaan 20 000 eurolla, pienestä räksyttävästä Pekkarinen-elinkeinoministeristä joutuu maksamaan 15 000 euroa ja oman varhaisdementtisen pääministeri Vanhasen saa kymppitonnilla samoin kuin pikkuvanhan valtiovarainministeri Kataisen. Hyvä, nyt on hinnat asetettu poliitikoillekin.

Jos unohdetaan se, kuinka keskustan puoluetoimisto eli symbioosissa Kehittyvien Maakuntien Suomi Ry:n kanssa, joka syyti pimeää vaalirahaa keskustan lisäksi erityisesti kokoomukselle ja ilmeisesti myös muutamille SDP:n edustajille ja kysytään pelkästään kuinka on mahdollista että tiettävästi ja todistetusti talousrikollisen vetämältä Suomisoffa/Tokmanni/Ideaparkki-äijätiimiltä lahjuksia vastaanottavat ministerit ja kansanedustajat jatkavat tyytyväisinä viroissaan ja valehtelevat niin kauan kuin mahdollista? Miten olisi lahjuksia ottaneiden johtajien erottaminen + lahjusrahojen takavarikointi?

Toinen hyvävelijärjestö, joka kaipaisi asettamista maallisen rikosoikeuden eteen on katolinen kirkko. Kaikki tiedetyt ja todistetut pedofiilitapaukset ja pedofiilien suojelijat, myös paavi itse, tulisi tuoda normaalin maallisen oikeuden eteen vastaamaan rikoksistaan lapsia kohtaan. Minusta kohtuullista olisi vankeusrangaistukset pedofiilipapeille ja korvaukset näiden palkkapussista kaikille uhreilleen. Ja jos nyt sattuu niin, että yksi pappi on käyttänyt vaikka viittäkymmentä hoiviinsa suotua pikkupoikaa seksuaalisesti hyväkseen ja korvausmäärä ylittää hänen maksukykynsä ja varallisuutensa, niin tämä on tietysti pelkästään oikein petopappia kohtaan, ja tällöin kirkko voisi raottaa kirstuaan pappiensa uhreille.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Etel%C3%A4-Sudanin+sodalla+olisi+laajat+seuraukset/HS20100226SI1MA01hvs

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Sudanin+vaalit+ovat+alkusoitto++maan+jakautumiselle/HS20100416SI2UL03qyx

"Sudanin vaalit ovat alkusoitto maan jakautumiselle

Väkivallattomasti sujuvat vaalit sytyttäisivät toivonpilkahduksen.

JUKKA HUUSKO HS JUKKA.HUUSKO@HS.FI
KIRJOITTAJA ON HS:N ULKOMAANTOIMITTAJA
Afrikan laajimmassa valtiossa Sudanissa aloitetaan tänään perjantaina ääntenlasku ensimmäisissä monipuoluevaaleissa 24 vuoteen.

Sunnuntaista torstaihin jatkuneiden vaalien järjestäminen oli jo sinänsä merkittävä virstanpylväs 41 miljoonan asukkaan maassa, joka toipuu pitkästä sisällissodasta. Isoja poliittisia mullistuksia ei silti ole odotettavissa.

Sudanin presidentti Omar al-Bashirin ja hänen NCP-puolueensa (National Congress Party) uskotaan lujittavan valtaansa pohjoisessa, jossa asuu lähinnä muslimeja. Autonomista Etelä-Sudania johtava entinen sissiliike SPLM (Sudan People's Liberation Movement) ja sen presidentti Salva Kiir vahvistanevat otettaan etelässä, jonka asukkaat ovat enimmäkseen kristittyjä ja animisteja.

Mahdollisesta yllätyksettömästä tuloksesta huolimatta vaalit ovat tärkeä mittari: jos ne sujuvat loppuun asti rauhallisesti, kasvavat rauhanomaisen muutoksen mahdollisuudet ensi tammikuussa.

Tammikuussa 2011 Etelä-Sudanissa on määrä järjestää kansanäänestys siitä, itsenäistyykö se pohjoisesta.

On hyvin todennäköistä, että etelä sanoo itsenäisyydelle kyllä. Jos näin käy, Afrikan kartalle piirretään uuden valtion rajat ensimmäisen kerran 20 vuoteen.

Vaalit ovat tärkeä etappi Pohjois- ja Etelä-Sudanin rauhansopimuksessa, joka solmittiin vuonna 2005. Rauhansopimus lopetti 22 vuotta kestäneen sisällissodan, jossa kuoli kaksi miljoonaa ihmistä.

Sisällissodan keskeisin syy oli vallan ja vaurauden epätasainen jakautuminen Khartumissa elelevän poliittisen eliitin ja Sudanin muiden alueiden välillä.

Samoista syistä Darfurin maakunnassa puhkesi vuonna 2003 väkivaltaisuuksia, joissa on kuollut noin 300000 ihmistä. Väkivaltaisuudet toivat presidentti Bashirille syytteen kansanmurhasta.

Vaalien odotettiin puskevan Sudania kohti demokraattista muutosta, joka herättäisi poliittisen eliitin kuuntelemaan maakuntien äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten murheita.

Tällaisesta heräämisestä ei ole juuri viitteitä.

Rauhansopimuksen jälkeen presidentti Bashir on keskittynyt lähinnä nauttimaan maan öljyrikkauksista, joita erityisesti Kiina hyödyntää.

Etelän SPLM taas on keskittynyt vahvistamaan valtaansa omalla tontillaan tammikuun kansanäänestystä silmällä pitäen. SPLM:ää on myös syytetty etelän oppositioliikkeiden vaimentamisesta.

Vaalit eivät sujuneet ongelmitta. Jo ennen vaaleja pääoppositiopuolueet vetäytyivät pohjoisen äänestysalueilta väittäen järjestelyjä vilpillisiksi. Äänestyspäivinä erityisesti Etelä-Sudanissa ja Darfurissa valitettiin puutteellisesta logistiikasta, joka esti satojatuhansia ihmisiä osallistumasta vaaleihin.

Optimismia lisäsi se, että presidentti Bashir keskiviikkona kutsui vaaleja boikotoineita puolueita mukaan yhteishallitukseen.

Vaalit sujuivat melko väkivallattomasti, mutta räjähdysherkimmät päivät ovat vielä edessä, sillä tulokset julkaistaan ensi viikolla.

Sudanin tapauksessa optimismi kulkeekin rinnan pessimismin kanssa.

Optimismia horjuttaa esimerkiksi globaalia asekauppaa tarkkailevan Small Arms Survey -tutkimuslaitoksen raportti. Raportin mukaan Etelä-Sudan on ostanut asevientikieltojen vastaisesti 100 panssarivaunua, ilmatorjunta-aseita, kranaatinheittimiä ja 10000 rynnäkkökivääriä vuosina 2007-2009.

Pohjois-Sudan taas on hamstrannut aseita Kiinasta, Iranista ja Valko-Venäjältä.

Pessimistien arvioissa tammikuun kansanäänestys roiskahtaa uudeksi sodaksi, jossa pohjoinen ja etelä kamppailevat raja-alueella sijaitsevien öljyvarantojen hallinnasta.

Optimistien mukaan molempien osapuolten täydellinen riippuvuus öljytuloista nimenomaan auttaa pitämään kielen keskellä suuta."

http://www.dissentmagazine.org/article/?article=972

Oivallinen kirjoitus. Tietyllä tavalla lämmittää mieltä tietää, että on joku toinenkin, joka osaa asettaa asiat historialliseen kontekstiin, jakaa (mielestäni varsin punnitun) näkemykseni tässä kysymyksessä. Peace.

How
Tarantino
is
this?

http://areena.yle.fi/video/853350

Katsomisaikaa 7 päivää.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2161393/puolasta-uhkaa-tulla-maakaasujattilaisten-riistomaa

http://ohjelmat.yle.fi/ulkolinja/kaasua_kaasua

Eli huh huh! Kanadalainen yhtiö on löytänyt Puolasta liuskekivestä ammennettavat valtaisat kaasuvarannot. Kaasua esiintymässä lasketaan olevan noin 100 kertaa (!) Puolan oman kulutuksen verran.

Tällä tullee olemaan radikaalit vaikutukset Nordstreamiin ja Venäjän kaasutoimituksille Eurooppaan, sillä Venäjä toimii Ulkolinjan "Kaasua, kaasua!" -dokumentin mukaan kapasiteettinsa rajoilla, ja tulee lähitulevaisuudessa taantumaan, jollei sitten porausta Barentsin merellä olevista esiintymistä aloiteta.

Puolalainen kaasu muuttaisi geopoliittista tasapainoa. Kaasun myynnistä tulisi Puolan rikkauden lähde joka olisi pois Venäjän lompakosta. Dokumentin mukaan siis Puola kykenisi uusien kaasulöydöstensä ansiosta syömään Venäjältä sen valtaisat kaasumarkkinat, samalla tämä toisi Puolalle paitsi talouskasvua ja energia-omavaisuuden, myös kasvattaisi Puolan voimakkuutta ja merkittävyyttä. Todennäköisesti itäisen Keski-Euroopan maat turvaisivat kaasunsaannissaan tässä tapauksessa Venäjän sijasta Puolaan, ja Puola pyrkisi lisäämään vaikutustaan etenkin Ukrainan sisäisiin asioihin ja estämään itänaapuriaan suuntautumasta Venäjään ulkosuhteissaan.

Puolalaiset kihisevät tyytyväisyyttään, nyt on vain turvattava kaasuvarannot joutumasta halvalla myydyiksi ylikansallisille kaasu-yhtiöille. Toivon todella, että uuden tilanteen ulostulema ei ole se, että Venäjän rooli Euroopan yhteistyökumppanina kutistuu kääpiömittoihin ja, että se alkaisi kokemaan tulleeksi poissuljetuksi yhteistyöstä. Myöskin, tavallinen venäläinen kaduntallaaja tarvitsee talouskasvua vielä pari piirua kovemmin kuin hänen puolalainen vastineensa.