IRC-Galleria

Vihreyden määritelmä politiikassa on mielenkiintoinen. Jotkut
määrittelevät itsensä sinivihreiksi, toiset punavihreiksi. Punavihreyttä
kutsutaan usein myös puunhalaamiseksi, ituhippeilyksi ja
kettutyttöilyksi. Sinivihreä on toisinaan toiselta nimeltään boheemi
porvari.

Kuka tahansa voi kutsua itseään millä tahansa nimellä, mutta
mielenkiintoiseksi asia muuttuu kun termille aletaan antaa sisältöä.
Mikä on sinistä tai punaista? Eksaktimpi määritelmä siniselle on
kapitalismi. Punaista voisi kutsua sosialismiksi.

Kapitalismin lähtökohtia ovat vapaa kilpailu ja kaupankäynti.
Kapitalistinen hyvinvointi perustuu jatkuvaan talouskasvuun.
Perusajatuksena tuntuu olevan yksilön negatiivinen vapaus: vapaus, jossa
kiellot ja rajoitukset eivät ole toiminnan esteenä. Jokainen on vapaa
rikastumaan, jokaisella on oikeus tehdä työtä ja haalia maallista
mammonaa niin paljon kuin sielu sietää. Kukaan ei kiellä; tosin kukaan
ei takaa realistisia mahdollisuuksia tähän. Jos negatiivinen vapaus
viedään liian pitkälle, toiset tippuvat kelkasta eivätkä välttämättä
pysty ansaitsemaan edes omaa toimeentuloaan rikastumisesta
puhumattakaan.

Sosialismi lähtee päinvastaisesta vapauskäsityksestä. Positiivinen
vapaus on todellisia mahdollisuuksia toteuttaa jotakin. Vaikka kukaan ei
kieltäisi rikastumasta kaupankäynnillä, siihen ei välttämättä ole
alkupääomaa. Rikastuminen vaatii rahaa, raha tulee rahan luokse.
Jotta yksilöllä olisi oikeasti mahdollisuus ainakin
vähimmäistoimeentuloon, tarvitaan siis kieltoja ja rajoituksia sekä
varallisuuden tasaamista. Yksilö, jolla ei ole lainkaan omaisuutta, ei
pysty perustamaan omaa liikettä rikastuakseen. Hänellä ei ole muuta
kaupankäynnin välinettä kuin oma vapaa-aikansa ja työpanoksensa. Kun
tällainen yksilö myy aikaansa työnantajalle, hän on riippuvainen siitä
palkasta jonka työnantaja päättää hänelle maksaa. Hän ei siis
välttämättä pysty rikastumaan, vaikka kuinka haluaisi ja työskentelisi
kuinka ahkerasti.

Sosialismissa, toisin kuin kapitalismissa, jokainen yksilö on siis
lähtökohtaisesti samanarvoinen; jokaiselle on taattava yhtäläiset elämän
perusedellytykset. Kun joku sosialistisessa yhteiskunnassa rikastuu,
kaikki rikastuvat sillä yhteistyöllä on mahdollista saada paljon enemmän aikaan
kuin kilpailulla.

Mitä tekemistä sitten sosialismilla ja kapitalismilla on vihreyden
kanssa?
Ensiksi, vihreys on luonnon suojelua. Tämä tarkoittaa myös hallittua
kuluttamista (luonnon näkökulmastahan kulutus tarkoittaa luonnonvarojen
muuttamista jätteiksi). Kulutusta tulee rajoittaa siten, että ympäristö
kykenee uudistumaan. Tällä tavoin ei välttämättä saada maksimaalista
tuottoa eikä talouskasvua aikaan, siksi se ei kovin helposti
houkuttelekaan sellaista, joka laittaa rahan luonnon edelle.
Kapitalismi kuitenkin perustuu jatkuvaan kasvuun. Koska jatkuvaa kasvua
ei ole mahdollista saada aikaan pelkästään palveluita lisäämällä
(palvelutkin vaativat kuluttamista!), on siis välttämätöntä kuluttaa
luonnonvaroja kiihtyvällä vauhdilla. Kasvu on aina jotakin enemmän: jos
ympäristön kulutus pidetään ennallaan, kasvu pysähtyy. Jos sitä aletaan
rajoittaa, kasvu alkaa väistämättä kulkea takapakkia.

Talouskasvun vaatimus on siis räikeässä ristiriidassa ympäristön
suojelun kanssa. Lisäksi kapitalistisessa yhteiskunnassa tavallisesti
pyritään tuottamaan mahdollisimman halvalla, ja valitettavasti halvin
mahdollinen tuotanto on lähes poikkeuksetta myös mahdollisimman
epäekologista. Luonnon olisi kuitenkin tultava AINA ensimmäisenä: rahaa
ei voi syödä, öljyä ei voi juoda, ja jos ilmastonmuutos tappaa ihmiset,
bisnekset kärsivät varmasti.

Sosialistinen yhteisö ei tarvitse talouskasvua. Talous voi aivan mainiosti
junnata paikallaan; jatkuvan kasvun sijaan jokainen saa tyydytettyä
perustarpeensa, jos vain eletään riittävän pienissä ja riittävän
omavaraisissa yksiköissä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kunnat tai
vielä pienemmät kylät. Kaupungeissakin pienet, tiiviit yhteisöt voi elää
melko omavaraisesti, ja tuottaa varsinkin palveluita toisilleen.
Tällaisessa yhteiskunnassa kilpailukin on paitsi turhaa,
jopa haitallista.
Yhteistyöllä voidaan saada paljon enemmän aikaan, kunhan vain pidetään huoli siitä
ettei luontoa kuluteta nopeammin kuin se kykenee uudistamaan itseään.
Varsinkin melko omavaraisissa kylissä on pakko säästää ympäristöä, sillä
luonnonvarojen tuhlaus näkyy saman tien konkreettisesti. Se ei tapahdu
"sielä jossain" vaan suoraan omien silmien edessä.
Hyvinvointi sosialistisessa yhteiskunnassa perustuu ihmisten keskinäiseen
luottamukseen, vahvaan turvaverkkoon ja siihen, että jokaisella on oikeus
osallistua yhteiseen
työhön kykyjensä mukaan. Jokaiselle annetaan tarpeensa mukaan,
heikoista huolehditaan ja hekin saavat osallistua yhteisen hyvän luomiseen
parhaansa mukaan.
Kenenkään ei tarvitse heittäytyä "sossupummiksi", vaan kaikilla on mahdollisuus
toimia yhteisönsä hyväksi.

Punaisuus ja vihreys eivät ole ristiriidassa. Jos joskus näyttää siltä,
ei olla katsottu riittävän syvältä.