IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Oli mukava shoppailupäivä mulla meni vaan noin 50 euroa ostin Glitter liikkeestä vähän noita rannekoruja 5 rannekorua niin vaan 14 euroa. Siinä oli bling blingiä ja valkoisia helmiä tykkäsin niistä. Yhdestä liikkeestä löysin kimaltelelvan ponnarin mikä maksoi jotain pari euroa. Mun piti olla ostamatta vaatteita, mutta kun käytiin kaverin kanssa yhdessä vaateliikkeessä sieltä mä ostin sitten harmaan Nirvana bändi hupparin mikä oli niin hieno ja mä tykkään siitä bändistä kuuntelin sitä paljon nuorena. Huppari maksoin vaan 30 euroa päätin sen että on joululahja itselle. Käytiin tosiaan hesessä syömässä, jaksoin syödä koko aterian ja sen kanssa join ison limun jäillä mikä maistui hyvältä, juon todella harvoin jotain limuja. Kaverin kanssa oli kivaa kierellä kaupoissa, se osti myös vaikka mitä suunniteltiin että ensi vuonna tehdään taas shoppailureissu ja käydään jossain syömässä.
Vihdoinkin alkaa viikonloppu pakko sanoa että on ollut vauhdikas viikko ja mä selvisin siitä hyvä minä! keskiviikkona tuntui jo siltä että olisin vaan halunnut jäädä kotiin enkä mennä töihin. Eilenä ennen shoppailureissua sain nukuttua päikkärit mikä onneksi piristi. Aijon ehkä tänäänkin nukkua päikkärit koska mulla on vaan aikaa ei ole mihinkään kiire sen jälkeen menen lenkille ja ajattelin käydä tokmannilla mun tekee mieli sipsiä niin ajattelin niitä ostaa. Hyvä asia on myös se, että mua ei ole ahdistanut yhtään tai ollut muutenkaan huonoa oloa, koska haluan olla hyvässä kunnossa jouluna ja nauttia sitten siitä aijon unohtaa kaikki huolet ja murheet silloin. Pakko sanoa että mulla on mennyt ihan tajuttomasti rahaa tässä kuussa ja pitää katsoa joudunko vielä ottamaan säästötililtä niin selviää loppukuun. No katson tuon sitten vähän ennen joulua saan kyllä sitten taas säästöön ensi vuonna paljon rahaa taas niin ei haittaa jos otan sieltä nyt. Otan aamulääkkeet ja perjantai musat soimaan tulee kiva viikonloppu olen kotona, en ole lähdössä mihinkään viikon päästä sitten joulun viettoon vanhempien ja poikaystävän luokse ellei tule esteitä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.