... Elämäni hankalin keskustelu päättyi eilen näin.
Vaikeus ymmärtää toisten syitä ja käyttäytymismalleja, kun ei aina ymmärrä itseäänkään.
Aina ei jaksa antaa vaan mennä toisesta korvasta sisälle ja toisesta pihalle. Välillä mäkin toivon et mun huomioidaan ja jos musta tuntuu pahalta niin haluat et se ymmärretään.
Eilinen oli yksi tälläinen hetki. Olin täynnä kiukkua, vihaa, ärtymystä, väsymystä. Vihasin kaikkea, käteni tärisivät, en tiennyt mtä sanoa. Tunsin oloni NIIN petetyksi, NIIN huijatuksi, NIIN halvaksi ja typeräksi.
Toisaalta se oli hyvä asia, huomasin kuinka paljon välitän ihmisestä. Asia oli niin kovin pieni ja suurimmaksi osaksi koski menneisyyttä, osaksi nykyisyyttä ja se nykyisyys siinä koskikin NIIN vietävästi.
Aina vaan tulee mieleen kysymys, että mitä vielä? Mitä vielä voi enää tulla? Ja kuinka vaikee tästä voidaan vielä tehdä?
Menneisyydestä liikaa huonoja kokemuksia samaisista asioista.
Ihminen on mitä ihanin, ainahan alkuhankaluuksia on ja meillä niitä lisää luo 250 kilometriä. Mutta se on vaan matka, aika on lyhyt ja kuluu kyllä. Pian taas nähdään ja tuskin maltan odottaa sitä hetkeä.
L<3T