IRC-Galleria

... maailma ei oo oikeudenmukainen. Toisinaan ei ikinä.

Sanoit vaan sanoja, tarkoittamatta niillä oikeasti mitään. Sun ainoa tarkoitus oli loukata mua. Siinä sä onnistuit. Mä idiootti uskoin kaiken mitä sanoit, yhtään kyseenalaistamatta. Tiesin sun valehdelleen kaiken, kun teit sen mitä ihminen, joka oikeasti toista rakastaa, ei tekisi. IKINÄ.

Kun sä kätesi nostit, kyyneleet nousivat silmiini. Sä et sitä laskenut, vaikka pyysin. Se aamuinen tyhjyys sai mun ymmärtämään, että todellisuus satuttaa.

Seuraavana yönä heräsin huutooni, pelkäsin kaiken jatkuvan unessani. En ole vieläkään uskaltanut nukahtaa itsekseni.

Sä sanoit olevas pahoillas, pyysit anteeksi. Sanoja, pelkkiä sanoja. Tuskin niillä mitään oikeasti tarkoitit.

Leikit vaan, yhä edelleen. Lasket kuinka paljon mussa on vielä satutettavaa jäljellä.

En mä jaksa taistella enää. Sä voitit.

Mä pelkään läheisyyttä. Kavahdan kosketusta. En pysty luottamaan.

Mun suojamuuri on nyt valmis, korkea ja kestävä.

Sä kysyit joskus, mistä mä tien ettet sä ole samanlainen kusipää kuin se yks. Vastasin, et mä vaan tiedän ja todellisuudessa mietin et niinpä, mistä mä sen tiedän. Nyt mä sen tiedän. Sä et ollut samanlainen kusipää ja nyt mä tiedän kaikkien kohdalle mistä mä sen tiedän. Mä tiedän sen siitä et kukaan ei pääse enää mun lähelle. Jokainen on arvaamaton ja satuttaa varmasti. Mä en jaksa enää korjata itseäni. Mä en halua enää loukkauksia. Mä en halua et kukaan on enää ikinä mun lähellä niin mun ei tarvi enää ikinä pelätä.

Mä luotan vain itseeni. Mun ei tarvi luottaa muihin. Muiden ei tarvi rakentaa luottamussuhdetta muhun. Mä en edes halua yrittää luottaa muihin, eikä mun tarvi niin ei mun tarvi taas pettyä ja tulla petetyksi.

Mun suojamuurini on korkeampi ja kestävämpi kuin viimeksi. Mussa ei ole enää kohtaa, joka antaisi periksi.

Leikkikaluja saa kaupasta, mulla ei enää leikitä.

Mä tunnen vielä kipua ja pettymystä, mutta yritän sammuttaa niitä koko ajan. Ei ole uusien kyynelten arvoista muistaa omaa tyhmyyttään.

Sä satutit mua, nyt se on ohi.

Mä olin sulle aina toissijainen, enkä ikinä tärkein. Kohtelit mua kuin kuoriämpäriä, viskoit sinne tänne. Mä hymyilin ja olin onnellinen. Odotin vain, että sulla olis aikaa mulle ja uskottelin et se hetki vielä tulee. Odotin vain et huomaisit mut. Yritin kaikkeni et huomaisit mut.

Mikään ei koskaan ollut riittävää. Sä halusit aina enemmän. Mä annoin kaiken ja ylimääräistäkin. Ajattelin, et jos siten huomaisit mun.

Toivoin niin paljon erilaisia asioita. Kukkia, käyntiä elokuvissa, yhteistä matkaa, ihan mitä tahansa, millä olisit osoittanut todella välittäväsi minusta ja olisin saanut todella olla tyttöystäväsi.

Eipä sulla ollut ikinä aikaa. Mulle.