IRC-Galleria

Nyt on sitten taas se aika kun uusi ryhmä isänmaan toivoja laitetaan miesten kouluun jakamaan nukkuma- ja ruokailutilat muiden kanssa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Jos sitä ei lasketa kun ollaan naapurin Tepolla yökylässä pelaamassa Nintendoa. Nimittäin armeijan harmaisiin on taas alkukuusta raahattu ryhmä reippaita nuoria miehiä maan puolustusta oppimaan. Taisivat nuo keritä hieman toista viikkoa palveluksessa olemaankin kun ensimmäiset uutiset simputuksesta ilmestyivät uutisiin. Oli kuulemma oikein käytetty asiatonta kieltä ja pidetty ylimääräisiä tarkastuksia. Herranjumala!

Itsekin kävin tämän poikakodin sen nykyisessä muodossa eli ei tarvinnut juuri muuta kun paikalla olla. Siksi onkin aika vaikea käsittää että kuinka saatanan pumpulista sen elämän kasarmilla pitäisi olla, etteivät nämä pojat kansan urhokkaan valittaisi? Aina uuden saapumiserän yhteydessä kansa kauhistelee kun niitä poikia komennetaan eikä niiden anneta nukkua ja pleikkariakaan ei kuulemma saa pelata aamuyöhön! Ei toki ole minun asiani arvostella ihmisiä, mutta mielipiteeni ilmaisen sillä oikeasti hieman ihmetyttää että mitä nämä herran lahjat sitten tekevät kun ensimmäisen kerran aikuisiällä joutuukin tekemään jotain vasten tahtoaan? Entä jos suoraan koulusta ei pääsekään helppoon konttorityöhön jossa saa selailla nettiä päivät pitkät ja lipittää kahvia? Entä jos joutuu oikeasti tekemään jotain elantonsa eteen ja jos se perhana ei miellytäkään? Jos oikeasti joutuu saamaan annettuun aikarajaan tietyn asian valmiiksi ja olemaan vastuussa siitä että asia on hoidettu hyvin ja kunnolla?

Kauhistuttaa hieman.

Ja asiasta toiseen, siellä oli sitten arkadianmäellä puhuttu hieman ronskeja ja liekö sitten vihjailtukin jotain. Samaan aikaan kun EUsta tulee sanaa, että "Teidän pitää kiristää kansan nälkävyötä, että saatte alennettua päästöjänne ilman mitään juuri näkyvää syytä." ryhmä ilmeisesti alipalkattuja naiskansanedustajia ja -ministereitä ilmoittaa asiattomasta käytöksestä. Ja kumpi näistä asioista jää suomalaisten puheenaiheeksi? Kumpi on tärkeämpää ja saa enemmän palstatilaa lehdistä? Se että hintoja pitää nostaa ja elinoloja ahdistaa, että päästäisiin tuulesta temmattuihin lukuihin päästöissä, että saisimme maailman pelastettua maksamalla vielä hieman lisää tahoille jotka eivät saatana välitä sen enempää "ilmaston lämpenemisestä" kuin yksittäisen kansalaiset elinoloista vai se että joku perkeleen feministipaska keksii alkaa valittamaan, että on kokenut epäasiallista käyttäytymistä talossa josta käsin johdetaan maan asioita?

Kysymys oli retorinen.

Älkää ymmärtäkö väärin, kannatan toki tasa-arvoa ja sitä että jokainen saa tehdä työnsä rauhassa ja ilman häiriötä. Mutta tänä päivänä tasa-arvo tarkoittaa sitä, että naisten aseman pitää olla miesten yläpuolella. Jos nainen vaatii jotain ja sanot vastaan olet patriarkaalinen paskiainen, henkinen luolamies ja kovimman asteen juntti, kivi kehityksen rattaissa ja muutenkin omaa napaansa tuijottava armoton kusipää.

Otetaanpa esimerkki tästä ns. tasa-arvosta, naiskiintiöt. Saanko kysyä, mitä vittua? Epätasa-arvoa pahimmillaan, saada työ sen vuoksi että on nainen. Mikäli johtoon palkattaisiin pätevin ihminen ei sukupuolella tulisi olla väliä. Jos hän ei suoriutuisi duunistaan hänet korvattaisiin. Vaan nytpä onkin niin, että meillä olisi vaikkapa tässä mies jolla olisi kokemusta ja näkemystä ja sitten olisi vasta valmistunut nainen, pitäisi kiintiöiden ollessa vajaita palkata hommaan nainen että oltaisiin tasa-arvoisia. Naisia ei tunnu haittaavan epätasa-arvoinen käytös niin kauan kuin siitä on naiselle hyötyä. Sillä työpaikan saanti sukupuolen perusteella on epätasa-arvoa pahimmillaan. Mutta miehet eivät voi tästä valittaa, sillä he muutenkin perkele tienaavat enemmän, eli ei ole oikeutta valittaa.

Jos joskus rupeaisin yrittäjäksi palkkaisiin hommiin ainoastaan naisia. Naisen euro kun on 80 senttiä säästäisin palkkakustannuksissakin jo 20-40%, miksi sitten yhä on työttömiäkin naisia vaikka he tekisivät töytä puoli-ilmaiseksi?

Ei saatana. Oikeasti, tällaisen paskanko takia sitä pitää tv-lupia maksaa, että saa pitää tuon perkeleen kuvalaatikon tuossa kirjahyllyn tv-tasolla? Kuka perkele on mennyt keksimään niinkin ratkiriemukkaan idean, että otetaan klassisen musiikin parissa häärääviä ihmisiä ja laitetaan heidät soittamaan rokkenrollia. Julkkisrokkarit heitä sitten ohjeistavat ja opastavat. Ei siinä, kaikki kunnia herroille Kotipelto, Hynynen ja Valpio, mutta en kyllä ymmärrä miksi moiseen lähtivät.

Mikä sitä rock n' rollia nyt sitten on? En todellakaan ehkä ole oikea ihminen tuohon kysymykseen vastaamaan, mutta ainakaan oman näkemykseni mukaan rock ei lähde stylistin tuolissa istumisesta. Siihen ei kuulu meikkaajaa joka tuhertaa sinulle kolme varttia silmämeikkia tai jotain homosti kikattavaa parturia joka värjäilee ja föönäilee hiuksiasi ties mitä paskaa niihin suihkutellen. Siihen ei myöskään kuulu stylistiä joka pukee sinut joihinkin merkkivalmisteisiin ja laittaa trendikkäästi hintahtavan huivin roikkumaan kaulaasi. Eikä miestä joka opastaa miten promokuvissa pitää seistä joko peukallo taskussa tai kaikki muuta paitsi peukalo taskussa.

Näkisin ennemmin asian niin, että rock on rehellisyyttä. Sitä että on oma itsensä juuri sellaisena kuin on. Se on jotain mikä tulee sisältä. Kukaan ulkopuolinen ei voi sinua pukea ja meikata rockiksi, ei vaikka kuinka yrittäisi ja vaikka kuinka uskottavat rokkikukot sinua opastaisivat. Semmoinen nyt ei vain yksinkertaisesti ole millään lailla tekemisissä aidon asenteen kanssa.

Muutenkin tätä maata tuntuisi vaivaavan joku hullu buumi, että kaiken pitää olla hieman kapinallista, hieman uhmakasta ja hieman vaarallista. Pitää olla vähän anarkisti ja rikollinen ollakseen trendikäs. Samaan aikaan samat ihmiset kuitenkin paasaavat meille kuinka tulee elää terveellisesti, olla polttamatta tupakkaa ja juomatta kaljaa koska se ei ole kaunista. Tunkekaa se kauneus perseeseenne. Sitä voi joko olla kaninruokaa vetävä terveysintoilija joka jumppaa katsoessaan Elixiriä telkkarista tai kaljaa ja makkaraa kiskova möhömaha joka istuu sohvalla Rainbow'n keikkatallennetta vahdaten. Molempia ei voi yksi ihminen olla. Mutta molemmat edellä mainituista (ja melko moni välimuotokin) voi olla "rock" niin halutessaan. Ei tosin minkään ulkoisen sanan opastamana tai muotitietoisten julkkisten totuutta orjallisesti seuraamalla.

Nyt tämä mukarokkari siirtyy lojumaan sohvalle vahtaamaan joko Sinkkuelämä tai Alias maratonia. Ihan siitä riippuen jaksaako laittaa DVD soittimen päälle. Yhtään kaljaa ei tullut juotua sitten perjantaina tai tänäänkään. Siitä varmaan johtuu paha tuuli ja tarve avautua. Noh, tulipa olo että pakko saada sanoa jotain. Tulipa sanottua. Ja jos ei ennemmin palailla niin jouluja.

Seistessäni kardaanin päällä ja rälläköidessäni puhtaaksi jotain saatanan ruosteista tukirautaa, jonka hiekkapuhaltaja oli ilmeisesti kiusakseni jättänyt puhaltamatta, hoksasin yhtäkkiä mikä päivästä teki niin oudon. Syyksi ilmenivät viimeöiset unet. Pikaisesti päättelin, että selvästikin oli pikkujoulukausi alkanut ja vanhoilla tutuillani oli ollut viikonlopun jäljeltä kiirusta sillä liskot tulivat yhden yön myöhässä. Yleensä ne rientävät seurakseni maanantain vastaisena yönä, mutta nyt ne tulivat vasta tiistaina.

Silmät solmussa aloin miettimään mitäköhän paskaa tässä taas oli tekeillä ja päätin oikein istahtaa rekan rungon päälle ja poltella savukkeen. Ensimmäiset vieraat saapuivat arviolta 00-02 välisenä aikana jolloin olin jo siirtynyt sohvalla torkkumisesta sänkyyn, siinä sitten puolihorteessa koitin kaikin mahdollisin konstein herätä, pyörin sängyssä hiestä märkänä ja melko kauhuissani sillä selvästikin huoneessa tepasteli joku. Kuulin sen kahisevat askeleet kun se laahusti lattialle nakkaamani päiväpeitteen ja luovaan epäjärjestykseen sijoittamieni vaatekasojen yli. Sen hengitys oli raskas ja sihisevä ja se selvästi koitti etsiä paikkaa josta pääsisi parhaiten kimppuuni. Riuhdoin ja rimpuilin. Lopulta sain silmäni auki ja pääsin eräänlaiseen valvetilaan. Orientoiduttuani tilanteeseen totesin, että eipä siellä ketään ollutkaan. Ei muuta kuin takaisin unten maille. Josko vaikka seuraavaksi olisi tarjolla märkiä unia. Tähän lämpimään ajatukseen tuudittautuen suljin silmäni ja vajosin takaisin tiedottomuuteen.

Ei tullut märkiä unia ei. Tämä menee melkein samaan sarjaan ennemmin kohtaamieni Anakonda -leffan käärmeen ja Conan Tuhoojan Dagoth jumalan kanssa. Vastassa oli nimittäin tyrannosaurus rex. Muistan elävästi kironneeni, että ei tämä perkele näin kirjoissa (niinpä niin, ne unet ja niiden järkiperäisyys) mennyt kun otus saapui hiljalleen esille yllättävän lähellä olevan horisontin takaa. En sitten tiedä mikä firma oli vastuussa erikoistehosteista, mutta voin kertoa, että kyseessä oli ehdottomasti noloin näkemäni tyrannosaurus. Se oli eräänlainen suomuilla ja silmäparilla varustettu valtava säkkituoli joka kovaa vauhtia valui kohti. Ja karjui. Joten t-rex se oli, ei epäilystä. Siinä sitten turvaan päästyämme se nappasi jonkun hahmon suuhunsa (taisi olla Gennaro jos en väärin muista) ja poistui paikalta maiskutellen. Tässä vaiheessa ajattelin, että intiimi hetki naispääosan esittäjän kanssa voisi olla paikallaan, mutta väärässä olin tälläkin kertaa. Hetki ei ollut niinkään intiimi ja vastanäyttelijänä oli kännykkä josta ärsyttävä miesääni karjui herätystä "Herää! Herää! Ylös sängystä jumalauta!". Päätin ottaa vielä vartin torkut ja nousta sitten.

Tupruttelin savukkeeni loppuun ja mietin mitä kaikkea sitä kerkiääkään vielä kohdata ennenkuin tästäkin kasasta luuta ja lihaa aika jättää. Pohtiessani huomasin kellon kiertelevän kohti ruokatuntia. Tumppasin savukkeen, loikkasin rungolta alas ja jätin työkaluni lojumaan ammattimaiseen epäjärjestykseen. Mietin pitäisikö tässä mennä pukuhuoneeseen koisaamaan vai vetämään valmisateriaa naamaan. Ovella tulikin pomo vastaan joka kysäisi "Jokos se on ruoka-aika?". "Jotain sen suuntaista." vastasin ja menin syömään.

Hämmentävä päivä kaiken kaikkiaan.

Olinpa tuossa sitten iltasella kaverin kanssa messenger keskustelussa ja aikani nillitettyä elämän vääryyksistä, roskapostista, kakaroista netissä, ihmisten kusipäisyydestä ja omasta ylivertaisuudestani huomasin, että taitaa olla niitä päiviä kun ei voi kun valittaa. Ehkä se sitten purkautuu se päivän aikana kokema turhautuminen iltasella koneen ääressä. Mene ja tiedä. Onko siinäkään nyt sitten laitaa keuhkota ystävälle kun sähköposti tulvii viagra tarjouksia eikä elämän pilvitaivas juuri rakoile. Tokkopa se sen vika on. Vaan eihän sitä voi varmaksi tietää.

Eipä ole tullut merkille pantua, että olisiko tällaisia päiviä useamminkin, joskus on toki tullut huomattua, että on pakko avautua jostain aiheesta mahdollisimman paljon ja nopeasti. Ehkä tämä menee samaan kategoriaan. Niin tai näin, lopputulos on sama kuin kunnon sodassa, tilanne ei juuri kohene ja sivulliset saavat kärsiä. Ehkä tämän päivän jaksaa kahlata loppuun asti siinä toivossa, että jos vaikka näkisi märkiä unia. Tai ehkä olisi parempi, että näkisi oikein kunnon painajaista, ei vituttaisi aamuyöstä niin pahasti kun kello pärähtää korvan juuressa soimaan. Vannomatta toki paras, pyhä tarkoitukseni on huomenesta eteenpäin kiskaista viikonlopun yli kestävät koomat, että maanantaita vasten yölle on painajaiset taattu. Josko vanha tuttavani Dagoth -sammakkojumala ensimmäisestä Conan leffasta tahtoisi revanssia, moinen ottelu kun on jäänyt mieleeni ehkä vaikuttavimpana liskounena krapuloideni historiassa.

Tältä erää voisin taas lopettaa tämän vitunmoisen ulinan ja ainaisen kitinän ja siirtyä sohvalle katselemaan vaikka television tarjontaa. Se kun on tunnetusti niin hyvää. Eikö sitä saatanan Housen kakkoskautta saada millään ilveellä käyntiin ja missä ne uudet Ketoset & Myllyrinteet viipyy? Joku helvetin Studio Impossible kyllä uusitaan.


...


Helevetti.

Yksin kotona, bokserit jalassa nojatuolissa. Vanha blues soi ja Vuorisen äireen poika naukkailee hissuksiin jallupaukkuja. Miettii syntyjä syviä. Miettii jo ennen kello yhtä josko menisi unten maille. Ei valittamista. Ei niin ollenkaan.

Niin se vaan alkaa kesäkin etenemään jo melko pitkälle. Onkin tässä pitänyt jo pitkin kesää kirjoittaa semmoisesta asiasta kuin pihalla kirmaavat pienokaiset. Kovasti jaksetaan valittaa siitä kuinka ihmisten polttamat syöpäkääryleet ovat niin maan julmetun tuhoisia ja pahan hajuisia ja terrorisoivat koko naapuriyhteisöä, mutta jos joku mainitsee nuo äitien pienet kusimulkut niin johan kerää paheksuvia katseita. Eihän lapsia tai lapsellisia (lapsen omistavia) aikuisia saa arvostella. Kun niiden Mikko on niin saatanan lutunen kiljuessaan polvet kurassa taloyhtiön kukkapuskassa.

Siinä sitten helleaamuna heräilet pienessä dagen efterissä ja raahaudut juomapisteen kautta sohvaa kuluttamaan. Koska aurinko ei ole vielä kiertäny paistamaan parvekkeellesi päätät avata oven sillä talon se puoli sattuu vielä olemaan varjossa ja mukavan viileätä ilmaa sieltä vieriikin. "Parhautta" ajattelet ja pistät pitkällesi sohvalle klassikkosarjan pariin. Siinä itseksesi naureskelet televisioruudussa näkyville kommervenkeille ja nautit mukavan raikkaasta ilmasta joka mukavasti viilentää puolialastonta rujoa ruhoasi. Sitten yhtäkkiä on kuin pääsi räjähtäisi, kuin jääpiikki iskttäisiin surutta korvaasi; ne naapurin Seppo ja Tuija taas ajavat toisiaan ilmeisesti takaa, tai sitten muuten vaan juoksevat peräkanaa kilpaa kiljuen. Peität korvasi, ettei pääsi räjähdä ja toivot, että meteli lakkaa pian.

Ei se lakkaa.

Ja kukas saapuu sieltä? Naapurirapun Emo-Petteri on ilmeisesti kuullut vienon leikkiin kutsun ja yhtyy joukkoon iloiseen. Eivät taida kakarat tietää, että naapurin karvaisella sedällä on krapula. Ja tuskinpa se kirmaaminen ja huutaminen on kovin monelle muullekaan mieluisaa. Vaan vanhemmathan ovat tyytyväisiä kun nuorukaisilla on niin energiaa, söpöjä nuo pienet palleroiset tuolla. Voivoi, katsopas kultaseni, meidän pieni Eesau se siellä painii jo kovaa kyytiä katuojassa tuon Kosolan nuorimmaisen kanssa. Kyllä ne sitten ovat ihania, vai mitä? Ja energisiä. Onneksi eivät ole sisällä paikkoja sotkemassa.

Tyydyt sitten laittamaan oven kiinni, vaikka eipä se niin paljoa auta, leikkaapahan ainakin pahimman ja viiltävimmän terän riemun kiljahduksista. Siinä sinä, ruoja piruparka, koitat sitten taas hikoilla sohvalla ja katsoa Starskya ja Hutchia hiljalleen kasaan kuivuen, ilma ei liiku, sohva kastuu ja rumat ajatukset pyörivät mielessäsi. Tulisipa jo talvi ja pimeät päivät, että saisit nurkkaasi käpertyä peiton kanssa itkemään hiljaisia verestäviä kyyneliä.

Aprillipäivän aamu. Ovikello soi. Ovelle haparoi mies boksereissaan yhä puoliksi unessa, vilkaisu ovisilmästä laittaa miettimään josko mies on hereillä alkuunkaan. Oven takana seisoo kaksi lasta noidiksi naamioituneina. Mitä vittua? Vaikuttaa joltain kommunistien juonelta. Kunnes mieleen muistuu, että pääsiäinenhän se siellä oveen kolkuttelee. Syvä haukotus, munien rapsutusta ja rauhallinen oven aukaisu. Virpominen alkaa. Toiminto suoritetaan asiaankuuluvin runoin, riimein ja risuilla huitomisineen.

- Jaa, no odottakaas hetki..

Ovi painuu kiinni. Syvä haukotus, etäistä töminää ja muutama ärräpää. Jossain aukeaa jääkaapin ovi kaljapullojen kilinästä päätellen. Sitten taas hiljaista. Ulko-ovi aukeaa yllättäen, melkein kolkaten yhden pikku trulleista. puolikas ruispala molemmalle pikku noidalle.

- Semmottee...

Risu käteen ja ovi kiinni, takaisin nukkumaan.

Jos elämäni olisi televisiosarja sen nimi olisi "Murphyn Lailla" eikä sitä katsoisi kukaan. Se ei olisi kovinkaan hohdokas, ei HBO:n laatudraamaa. Vain jonkun yksinäisen tekotaiteellisen mulkun käsikameralla kuvaamaa vittusaatanaa. Hyvin turhauttavaa katsottavaa jonka rinnalla jopa Hercules New Yorkissa olisi laatuleffa. Pääosassa ei olisi nimekkäitä näyttelijöitä, pikemminkin niitä jotka teatterikouluihin haettaessa reputtavat koska ovat liian humalassa koe-esiintymiseen. Noloa introa säestäisi erään Alavutelaisen rytmiryhmittymän biisi "Tunarin Tunnari".

Mutta eikö sitä nyt jotain hyvääkin voisi ko. sarjassa tapahtua? Toki, mutta niitä tuskin saisi parhaaseen katseluaikaan näyttää. Maassa kun tuntuisi olevan vallallaan jonkunlainen hullu sensuuri-into joka karsii nyt jo jopa oluen mainontaa. Ja onhan se järkevää, eiväthän ne alkoholistit sitä kaljaa kaupasta löydä mikäli eivät ensin televisiosta näe janoa herättävää spottia josta sitten saadaan kimmoke kauppaan lähdölle. No, tässäpä olisi kukkahattutädeille leikeltävää. Tosin veikkaan, että sakset kävisivät juuri sen mielenkiintoisen kymmenyksen kohdalla, ja lopusta turhasta paskasta kasattaisiin jonkunlainen tosi-tv ohjelma jossa Juha poika kiroilee, käy töissä, suihkussa ja paskalla. Ja taas olisi sen verran antoisaa, että oksat pois.

Joten ehkäpä tämäkin asia on parempi jälleen kerran jättää idean tasolle. Kuten jo tuli selväksi, ei sitä kuitenkaan kukaan katsoisi. Ja jos joku onneton kykenisi siihenkin koukkuun jäämään olisi apua haettava hieman kauempaa kuin kaukosäätimestä. Näin tänään. Takaisin sohvalle kypsymään, ei valmis vielä.

Noniin lapsukaiset, pienokaiset. Se olisi sitten uusi vuosi taas vahvasti aluillaan. Ensimmäinen kuukausikin alkaa jo olemaan takanapäin ja hyvä niin, onpahan yksi kuukausi vähemmän tässäkin paska-annoksessa jäljellä. Mutta kuinkas se vuosi sitten alkoikaan? Menikö kaikki paremmin kuin viime vuonna samoihin aikoihin? Joko nyt menivät asiat mallilleen? Arvatkaapa. Niin, Simo sieltä takarivistä, olepa hyvä.

Mitä vittua? Vihjaatko sinä, Simo, että minun vuoteni on alkanut kurjasti? Että vaapuin ensimmäisenä arkipäivänä töihin silmät punaisena ja vapinoissani? Luuleeko Simo tosiaan, että elämä on jatkanut laskusuhdannettaan vielä tänäkin vuonna? Selkääsi Simo sietäisit saada, ei sinun ikäistesi ja tuolla lailla käyttäytyvien lapsien tulisi oikeassa olla vakavissa asioissa. Pitääpä laittaa lappua mukaan vanhemmille vietäväksi, josko sillä vaikka remmiä heltiäisi.

Nojoo, eipä se alkuvuosi ole sen kummempi ollut. Mitä nyt hieman kylmempiä ilmoja tarjoillut. Kyllä tuossa pakkasen tuivertaessa tuli mieleen, että mukavampaa se on kun auto jättää kesällä tien poskeen kuin talvella. Rasvakerrosta varmasti pitäisi koittaa hieman kerätä, josko taas tarkenisi paremmin. Jussipaidan alle aimo vararengas niin eikö sillä säästyttäisi pahimmista. Helmikuukin kun on vielä tulossa ja pakkaset arvatenkin vain kovenevat. Toisaalta hyvä niin. Jos tästä kuukaudesta nyt jotain hyvää pitää etsiä niin ainakin meillä on lunta. Kyllä se kuitenkin aina sen vitun sohjon voittaa joka kenkien mukana kulkeutuu sisätiloihin ja johon ihmiset sitten kilpaa liukastelevat.

Mitäpä sitten loppuvuoden suunnitelmiini kuuluu? Ehkä voisin lisätä kuntoilua, tulisipa tehtyä jotain kohtalaisen järkevääkin aikansa kuluksi. Toisaalta taas, uskon, että homma menee perinteisen kaavan mukaan ja kalenterista saa vetää perjantain ja lauantain kohdalle viivasuorat pystyviivat ja viivan päähän teksti; "En tiedä, olin kännissä."

Mutta ehkäpä raportoin tämänkin vuoden aiheita tässä sitten taas. Palailemisiin, Wuorinen.

1. Laita leffa pyörimään.
2. Ota hyvä asento.
3. Happy landing.

(Arviolta n. 0,6%.)