IRC-Galleria

Niin se vaan alkaa kesäkin etenemään jo melko pitkälle. Onkin tässä pitänyt jo pitkin kesää kirjoittaa semmoisesta asiasta kuin pihalla kirmaavat pienokaiset. Kovasti jaksetaan valittaa siitä kuinka ihmisten polttamat syöpäkääryleet ovat niin maan julmetun tuhoisia ja pahan hajuisia ja terrorisoivat koko naapuriyhteisöä, mutta jos joku mainitsee nuo äitien pienet kusimulkut niin johan kerää paheksuvia katseita. Eihän lapsia tai lapsellisia (lapsen omistavia) aikuisia saa arvostella. Kun niiden Mikko on niin saatanan lutunen kiljuessaan polvet kurassa taloyhtiön kukkapuskassa.

Siinä sitten helleaamuna heräilet pienessä dagen efterissä ja raahaudut juomapisteen kautta sohvaa kuluttamaan. Koska aurinko ei ole vielä kiertäny paistamaan parvekkeellesi päätät avata oven sillä talon se puoli sattuu vielä olemaan varjossa ja mukavan viileätä ilmaa sieltä vieriikin. "Parhautta" ajattelet ja pistät pitkällesi sohvalle klassikkosarjan pariin. Siinä itseksesi naureskelet televisioruudussa näkyville kommervenkeille ja nautit mukavan raikkaasta ilmasta joka mukavasti viilentää puolialastonta rujoa ruhoasi. Sitten yhtäkkiä on kuin pääsi räjähtäisi, kuin jääpiikki iskttäisiin surutta korvaasi; ne naapurin Seppo ja Tuija taas ajavat toisiaan ilmeisesti takaa, tai sitten muuten vaan juoksevat peräkanaa kilpaa kiljuen. Peität korvasi, ettei pääsi räjähdä ja toivot, että meteli lakkaa pian.

Ei se lakkaa.

Ja kukas saapuu sieltä? Naapurirapun Emo-Petteri on ilmeisesti kuullut vienon leikkiin kutsun ja yhtyy joukkoon iloiseen. Eivät taida kakarat tietää, että naapurin karvaisella sedällä on krapula. Ja tuskinpa se kirmaaminen ja huutaminen on kovin monelle muullekaan mieluisaa. Vaan vanhemmathan ovat tyytyväisiä kun nuorukaisilla on niin energiaa, söpöjä nuo pienet palleroiset tuolla. Voivoi, katsopas kultaseni, meidän pieni Eesau se siellä painii jo kovaa kyytiä katuojassa tuon Kosolan nuorimmaisen kanssa. Kyllä ne sitten ovat ihania, vai mitä? Ja energisiä. Onneksi eivät ole sisällä paikkoja sotkemassa.

Tyydyt sitten laittamaan oven kiinni, vaikka eipä se niin paljoa auta, leikkaapahan ainakin pahimman ja viiltävimmän terän riemun kiljahduksista. Siinä sinä, ruoja piruparka, koitat sitten taas hikoilla sohvalla ja katsoa Starskya ja Hutchia hiljalleen kasaan kuivuen, ilma ei liiku, sohva kastuu ja rumat ajatukset pyörivät mielessäsi. Tulisipa jo talvi ja pimeät päivät, että saisit nurkkaasi käpertyä peiton kanssa itkemään hiljaisia verestäviä kyyneliä.

Aprillipäivän aamu. Ovikello soi. Ovelle haparoi mies boksereissaan yhä puoliksi unessa, vilkaisu ovisilmästä laittaa miettimään josko mies on hereillä alkuunkaan. Oven takana seisoo kaksi lasta noidiksi naamioituneina. Mitä vittua? Vaikuttaa joltain kommunistien juonelta. Kunnes mieleen muistuu, että pääsiäinenhän se siellä oveen kolkuttelee. Syvä haukotus, munien rapsutusta ja rauhallinen oven aukaisu. Virpominen alkaa. Toiminto suoritetaan asiaankuuluvin runoin, riimein ja risuilla huitomisineen.

- Jaa, no odottakaas hetki..

Ovi painuu kiinni. Syvä haukotus, etäistä töminää ja muutama ärräpää. Jossain aukeaa jääkaapin ovi kaljapullojen kilinästä päätellen. Sitten taas hiljaista. Ulko-ovi aukeaa yllättäen, melkein kolkaten yhden pikku trulleista. puolikas ruispala molemmalle pikku noidalle.

- Semmottee...

Risu käteen ja ovi kiinni, takaisin nukkumaan.

Jos elämäni olisi televisiosarja sen nimi olisi "Murphyn Lailla" eikä sitä katsoisi kukaan. Se ei olisi kovinkaan hohdokas, ei HBO:n laatudraamaa. Vain jonkun yksinäisen tekotaiteellisen mulkun käsikameralla kuvaamaa vittusaatanaa. Hyvin turhauttavaa katsottavaa jonka rinnalla jopa Hercules New Yorkissa olisi laatuleffa. Pääosassa ei olisi nimekkäitä näyttelijöitä, pikemminkin niitä jotka teatterikouluihin haettaessa reputtavat koska ovat liian humalassa koe-esiintymiseen. Noloa introa säestäisi erään Alavutelaisen rytmiryhmittymän biisi "Tunarin Tunnari".

Mutta eikö sitä nyt jotain hyvääkin voisi ko. sarjassa tapahtua? Toki, mutta niitä tuskin saisi parhaaseen katseluaikaan näyttää. Maassa kun tuntuisi olevan vallallaan jonkunlainen hullu sensuuri-into joka karsii nyt jo jopa oluen mainontaa. Ja onhan se järkevää, eiväthän ne alkoholistit sitä kaljaa kaupasta löydä mikäli eivät ensin televisiosta näe janoa herättävää spottia josta sitten saadaan kimmoke kauppaan lähdölle. No, tässäpä olisi kukkahattutädeille leikeltävää. Tosin veikkaan, että sakset kävisivät juuri sen mielenkiintoisen kymmenyksen kohdalla, ja lopusta turhasta paskasta kasattaisiin jonkunlainen tosi-tv ohjelma jossa Juha poika kiroilee, käy töissä, suihkussa ja paskalla. Ja taas olisi sen verran antoisaa, että oksat pois.

Joten ehkäpä tämäkin asia on parempi jälleen kerran jättää idean tasolle. Kuten jo tuli selväksi, ei sitä kuitenkaan kukaan katsoisi. Ja jos joku onneton kykenisi siihenkin koukkuun jäämään olisi apua haettava hieman kauempaa kuin kaukosäätimestä. Näin tänään. Takaisin sohvalle kypsymään, ei valmis vielä.

Noniin lapsukaiset, pienokaiset. Se olisi sitten uusi vuosi taas vahvasti aluillaan. Ensimmäinen kuukausikin alkaa jo olemaan takanapäin ja hyvä niin, onpahan yksi kuukausi vähemmän tässäkin paska-annoksessa jäljellä. Mutta kuinkas se vuosi sitten alkoikaan? Menikö kaikki paremmin kuin viime vuonna samoihin aikoihin? Joko nyt menivät asiat mallilleen? Arvatkaapa. Niin, Simo sieltä takarivistä, olepa hyvä.

Mitä vittua? Vihjaatko sinä, Simo, että minun vuoteni on alkanut kurjasti? Että vaapuin ensimmäisenä arkipäivänä töihin silmät punaisena ja vapinoissani? Luuleeko Simo tosiaan, että elämä on jatkanut laskusuhdannettaan vielä tänäkin vuonna? Selkääsi Simo sietäisit saada, ei sinun ikäistesi ja tuolla lailla käyttäytyvien lapsien tulisi oikeassa olla vakavissa asioissa. Pitääpä laittaa lappua mukaan vanhemmille vietäväksi, josko sillä vaikka remmiä heltiäisi.

Nojoo, eipä se alkuvuosi ole sen kummempi ollut. Mitä nyt hieman kylmempiä ilmoja tarjoillut. Kyllä tuossa pakkasen tuivertaessa tuli mieleen, että mukavampaa se on kun auto jättää kesällä tien poskeen kuin talvella. Rasvakerrosta varmasti pitäisi koittaa hieman kerätä, josko taas tarkenisi paremmin. Jussipaidan alle aimo vararengas niin eikö sillä säästyttäisi pahimmista. Helmikuukin kun on vielä tulossa ja pakkaset arvatenkin vain kovenevat. Toisaalta hyvä niin. Jos tästä kuukaudesta nyt jotain hyvää pitää etsiä niin ainakin meillä on lunta. Kyllä se kuitenkin aina sen vitun sohjon voittaa joka kenkien mukana kulkeutuu sisätiloihin ja johon ihmiset sitten kilpaa liukastelevat.

Mitäpä sitten loppuvuoden suunnitelmiini kuuluu? Ehkä voisin lisätä kuntoilua, tulisipa tehtyä jotain kohtalaisen järkevääkin aikansa kuluksi. Toisaalta taas, uskon, että homma menee perinteisen kaavan mukaan ja kalenterista saa vetää perjantain ja lauantain kohdalle viivasuorat pystyviivat ja viivan päähän teksti; "En tiedä, olin kännissä."

Mutta ehkäpä raportoin tämänkin vuoden aiheita tässä sitten taas. Palailemisiin, Wuorinen.

1. Laita leffa pyörimään.
2. Ota hyvä asento.
3. Happy landing.

(Arviolta n. 0,6%.)

Tunnelin päässä kajastava valo ei aina välttämättä olekaan vastaan tuleva, kymmenien tonnien painoinen juna, joka murskaisi sinut pieniksi kilon paloiksi ja annokseksi mörssättyjä sisäelimiä pitkin maita ja mantuja.

Kyseessä voi olla myös täydessä lastissa rullaava tukkirekka joka tekee kokolailla saman minkä juna tekisi vastaavanlaisessa tilanteessa.

Seuraava teksti sisältää epäsoveliasta kielenkäyttöä, tarpeetonta kiroilua ja aimo annoksen kuolemanvakavaa faktaa elämästä. Joidenkin henkilöiden mielestä juttu saattaa olla sisällöltään jollain tavalla loukkaava. Se nyt on minulle aivan vitun sama mistä joku vitun hörhö milloinkin vetää herneitä nenäänsä ja näkisin, että se on herneenkantajan ongelma. Enkä minä ainakaan henkilökohtaisesti välitä vittujakaan siitä mitä sanoja ja asioita on soveliasta julkaista. Kukaanhan ei pakota tätäkään paskaa lukemaan. Saatana.

Nyt itse asiaan eli aiheeseemme. Elämä, sarja turhauttavia tapahtumia joiden pääasiallisena tarkoituksena tuntuisi olevan ihmisparan julma ja sadistinen nöyryyttäminen. Mikähän vittu siinäkin on, että tästä aiheesta jaksaa aina nillittää. Onhan se turhaa itkua ja parkumista, mutta joskus sitä on vain syytä purkautua. Kipata koko paska paperille ja piirrustaa aivotonta, voimasanojen kuorruttamaa tekstiä. Tarpeet ne on miehelläkin. Ahdistus vie ja miesparka vikisee.

Vuodet vierivät ohi, hitaasti ihmistä naarmuttaen, mutta mikään ei muutu. Kaikki jatkuu samana. Aamusta toiseen sitä herää ja miettii, että mitähän vitun järkeä tässäkään nyt muka on? Sitä könyää ylös sängystä kahvin keittoon, töitäkin pitäisi keritä tekemään, että palkkansa saa ajallaan. Palkalla sitten maksellaan velvollisuudentuntoisesti laskupinot pois päiviltä ja ylijääneillä kolikoilla voi sitten hakea vaikka maitoa ja leipää lähikaupasta. Hyvinä kuukausina myös juustoa ja jouluisin leikkeleitä.

Noh, alkoholi auttaa toki väliaikaisesti pahimpien ahdistusten yli. Niiden muutaman yhtä onnettoman ystävän kanssa keräännytään sitten jollekin kauhtuneelle nahkasohvalle ja siinä sitä puhutaan viinasta, naisista, nyrkkeilystä, hauiksista ja ollaan kuin olisi pilluakin muka joskus saatu. Kun humalatila alkaa olla sovelias käydään saunassa, kipataan kaljaa kiukaalle ja kisataan kuka kestää kovimmat löylyt ja on näin ollen kovin jätkä. Saunan päälle baariin nolaamaan itseään. Kova yritys saada edes jonkinlainen suttura kainaloon, että olisi taas jotain syytä lesoilla seuraavissa illanistujaisissa.

Aamulla sitä heräilee toinen kenkä yhä tiukasti jalassa kaverin sohvalta, niskaa ja päätä särkee. Olo on kuin kissa olisi parkkeerannut suuhun, vituttaa kun ei muista puoliakaan illasta ja Rennietkin ovat sopivasti päässeet loppumaan. Auton bensavalo syttyy kotimatkalla ja vilkaisu lompakkoon tietää kertoa, että tyhjänä saa ollakin. Ainakin seuraavaan palkkapäivään asti. Närästää. Arki taas häämöttää. Vituttaa. Kotisohvalle torkkumaan television ääreen, sitä katsoo leffoja ja sarjoja joista ei oikeastaan edes pidä vain, että olisi joku syy olla menemättä nukkumaan koska se tietää nopeata aamunkoittoa. Joten mitä vitun järkeä tässäkään nyt taas muka on?

Tupakannatsojen ja tyhjien kaljapullojen maailmasta raportoi Wuorinen.

No niin, LizBleak heitti haasteeksi tehdä vähän paljastuksia, joten here I go...


TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. :>

Enpä sitten tiedä kuinka erikoisia nuo on, mutta koitetaanpa pusertaa jotain. Tuskin mitään oikeita outouksia pakottamalla mieleen tulekaan...

1. Säätäessä vaikka stereoiden volumea tai määritellessäni jotain muuta mikä liittyy jollain tavalla lukuihin ja numeroihin pyrin aina päätymään parilliseen lukuun.

2. Hyräillessäni mielessäni radiohittejä usein hermostun koska musiikkitarjonta on niin paskaa.

3. Katsoessani yksin televisiota naurahtelen ja kommentoin joskus asioita ääneen. Huomatessani sen koitan aina lopettaa moisen touhun.

4. Tarkastan yleensä ainakin kahteen-kolmeen kertaan, että avaimet ovat mukanani ennenkuin lukitsen oven. Ja usein vaikka ovi jäisi sepposen selälleen pyrin kantamaan avainnivaskaa mukana. Eihän sitä ikinä tiedä.

5. Morkon kanssa jutustelu on yleensä melko outoa. Itseasiassa pelkkä Morkon olemassaolokin on jo mysteeri itsessään.

Haastan..

Aleksander
Lycanthropy
Nataasha
volsu
KajsaThaQ

(Hitto kun on hikistä keksiä viittä tuttavaa galleriasta. Täytyy olla joku hesalaisten juttu tämä alunperin...)