VAPAUS ON KOITTANUT!
40 vitun päivää tyrmässä, ei saatana.
kaksi kättä, vaikka toinen karun näköinen ja vajaatoiminen toistaiseksi onkin, tuntuu kumman luksukselta. aaaaaaaah, ejakuloin mielessäni helpottuneena, että kaikki kääntyi parhain päin eikä leikkausta tarvittu ja muutenkin on siistii ettei koko kesä menekään vituix.
sain hommattua itelle ajan fysioterapeutillekin täksi päiväksi, vaikka tyyliin kaikki terapeutit oli lomilla ja ekan ajan olis saanut tyyliin 19.06. aah pääsee taas lenkkeilee, mikä ei onnistunut kipsin kanssa. vittu et olinki saaha orgasmin ku hölkkäsin testimielessä pienen matkan autolle.
tekis mieli kiittää jorvin lääkärii, jonka ammattitaidon seurauksena vältyin leikkaukselta. tänään on kuulkaas juhlapäivä, taidanpa tarvita shamppanjaa. mutta joo, kohta fysioterapeutille.
ps. saa onnitella