IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

:|Perjantai 06.01.2006 19:37

ahh, kuinka paskamaista onkaan herätä klo 16.. aamulla nukahdin pesemättä hampaita ja käymättä kusella, väsytti siihen malliin kun joskus silloin kuuden-seitsemän maissa menin nukkumaan. itse asiassa, tarkoitukseni oli "levähtää hetki", mutta nukahdin. kahdelta sitten heräsin kun jo yöllä ollut kusihädän poikanen oli eskaloitunut äärimmäiseksi kusihädäksi. sitten muistin eilisen tapauksen ja jälleen harmittelin. menin sänkyyn, ajattelin että makoilenpa hetken, mutta nukahdin ja heräsin n. kahden tunnin päästä klo 16. sain juuri syötyä puuroni. vielä pitäisi jotain napata aamiaiselle, harkitsen rahkaa ja leipää.

voi voi, kuinka turhaa. perjantai - loppiainen. kaupat on kiinni, moreover sali on käsittääkseni kiinni. tuntuu sunnuntailta ja ihmekös se, kun julkinen liikenne toimii, ainakin bussien osalta, sunnuntai-aikataulujen mukaisesti. lomapäivän tuhlausta, ei mitään tekemistä. kunpa pääsisi eroon edes tästä sunnuntai-fiiliksestä.. puuh. taas tuli mieleen eilinen päivänselvä tapaus. ihmeellistä, ensimmäinen kerta kun jää tällä tavalla mieleen.

:EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

voisi kai siivota.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.