nyyh.. lienee yllättävää, että olen taas humalassa. bloggailen nykyään ilmeisesti aina kännissä.
uv aatto oli paskin ikinä. ensin mietin koko illan, mitä tekisin. sitten toimin kuskina kolmeen asti + riehuin eräissä bileissä selvinpäin. myöhemmin heitin jengin jatkoille, vein auton himaan, pyöräilin 1km päähän jatkoille konjakin kera ja olin loppuillasta niin humaltunut (kiitos viskin, konjakin ja rommin), että tanssittuani riittävän kauan the smithsin tahtiin menin laattaamaan olisko @ ~8 aamulla. sainpahan vielä kattilasta päähän, josta muistutuksena makee haava.
maanantaina katoin koomassa koko päivän madventuresia.
tiistaina olin post-krapulassa töissä kahdestatoista kuuteen. toteutin pitkäaikaisen suunnitelman ja kävin kirjastossa. mukaan tarttui neljä filosofia-aiheista kirjaa luettavaksi ja kasa cd:itä (mm. kauko röyhkä & fu-tourist & kuusumun profeetta).
tänään olin raahaamassa tavaraa varastosta ja vapauduttuani ko. puuhasta mietin miten käyttäisin loppuillan. kun vaihtoehtona oli dataaminen & baariinmeno, jälkimmäinen voitti lopulta. tarkoitus oli mennä "parille", mutta lipsuin vähän. ei tosin tainnut mennä ihan 90€, niin kuin viime lauantaina. tänään kävin loosessa, jossa oli yksi hotti tyttö. mutta aloitin kuitenkin rotterdamissa, josta siirryin looseen, josta siirryin stageen, josta siirryin chilliin, josta siirryin shakeriin jossa onnistuin kaatamaan drinkkini pitkin pöytää, josta siirryin mäkkiin, josta siirryin kotiin.
minua vituttaa, kun en kirjoita muusta kuin baareista & työstä nykyään. kohtahan en tosin edes kirjoita toisesta, sillä menen viimeistä kertaa töihin perjantaina klo 7.30. ajatus saa minut melankoliseksi.. tämän kunniaksi ajattelin mennä vetämään angstikännit @ pe. mutta nyt nukkumaan, jotta jaksaa olla virkeä päivällä. :)
fu-tourist - you could be mine