olipa paskaa. lähdin noin 19 maissa hra. ithirionin kanssa toverillemme mikalle. siellä itse join vitun paskaa mansikkaviiniä, joka oli paskaakin paskempaa. yllättäen ko seos nousi vitusti päähän, loppuillan vietin vieraillen kerran vessassa ja loppuajan kierien sängyllä odottaen että fiilis paranee. loppujen lopuksi laattasin, ensimmäinen kerta kun näin käy kännissä. sitten lähdimme toverini ithirionin kanssa pois sieltä, emme kuitenkaan ehtineet bussiin, mutta ehdimme kuitenkin 154-bussiin, vaikka alunperin meidän ei siihen pitänytkään mennä. matinkylään päästyä käytiin indianassa safkaamassa paskaa pizzaa paskaan oloon. pizza ei lievittänyt nälkää, joten kävimme vielä matinburgerissakin pienen kerjäämisen jälkeen ostamassa minulle juustohampurilaisen. ostin muuten turhan limun, jota en pystynyt juomaan. samoin ithirion. kuitenkin, nälkä ei lähtenyt edes pizza+hampurilainen-kombolla, vaan oli otettava vielä toinenkin hampurilainen. ystävällinen tuntemattomaksi jäänyt känninen herra tarjoutui ostamaan minulle vielä ranskalaisetkin syntymäpäiväni kunniaksi, sinä hetkenä tajusin että känniset ihmiset ovat inhimillisia. sitten surffailtiin pitkin matinkylää toverini ithirionin kanssa ja vakuutettiin toisillemme, että ei vitussa enää tälläistä fiilistä, ikinä. sitten päädyin kotiin, paraikaa olen vitun täynnä ja tästä ollen on vitun paska olo. tämän lisäksi olen haistavinani tupakan ja oksennuksen hajua jatkuvasti. alan absolutistiksi, en halua tätä paskaa fiilistä enää ikinä.
huomenna on kuitenkin mukava päivä tiedossa, näen kivoja ihmisiä.