IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

[Ei aihetta]Torstai 13.03.2008 04:31

juu ei tässsäää midistää tulikin ihan kivat 20v bibixet litra suomiviinaa niin lähtee bileeeeeeeeeeeett partyyyyy hih iihihi

:EKeskiviikko 12.03.2008 12:10

hei, olen niko, 20, vastuullinen aikuinen. aamun aikana olen jo ehtinyt: päättää skipata syntymäpäivän nojalla ruotsin tunnit, niin että kurssi menee uusintaan ja olla vastaanottamatta stockmannin työtarjousta.

vituttaa olla 20.

:)Maanantai 10.03.2008 06:08

se on nyt melkein täällä. kahden päivän kuluttua on enää turha surra, sillä paluuta ole. asia on nimittäin niin, että tuo nuoruuteni kaunein osa, teini-ikäisyys, päättyy, ja joudun liittymään, niin paljon kuin sitä vihaankin, henkilöihin, jotka kutsuvat itsensä nuoriksi aikuisiksi. kyseessähän on itsepetollinen nimitys samalle ihmisryhmälle, joka salaa ja kauhulla odottelee täyttävänsä 30.

koska täytän aivan liian pian aivan liian paljon, olen joutunut välillä taipumaan iän tuomien rasitusten edessä ja hoitamaan erinäisiä asioita, jotka kiinnostavat mm. kuin kilo paskaa. eräällä viikolla vähän aikaa sitten voitin laiskuuteni ja kävin autokoulussa varaamassa ajan viimeiseen mahdolliseen pimeään ajoon. myönnettäköön, että pimeä ajo omilla bensoilla, omalla autolla ja 70 euron hintaan kiinnostaa mm. kuin 4kg paskaa. tällä & viime viikolla mm. hankin opiskelutodistuksen koulusta, kirjoitin vapaamuotoista lykkäyshakemusta ja taistelin tulostimen kanssa pari tuntia. kaikki tämä saadakseni lykkäystä siviilipalveluksesta, joka puolestaan kiinnostaa kuin n. ~345,56kg paskaa.

siviilipalveluksesta, ja asevelvollisuudesta yleisestikin tuli muuten mieleen, että on kenties hieman epäreilua, että kys. velvollisuus koskee vain miehiä, vain koska sattuu syntymään mieheksi. tarkoitan siis prinsiippiä, että kun sukupuoli määräytyy niin tai näin, on automaattisesti velvollinen johonkin tai sitten ei ole. epäreilua siinä on, että kukaan ei kysy asianomaisen mielipidettä asiasta.

innostuin muuten ajatuksesta mennä valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan käytännöllistä filosofiaa. voisipa nykyäänkin elättää itsensä puhumalla paljon muka syvällistä paskaa, kivasti tuolilla istuen takan ääressä.

:)Sunnuntai 17.02.2008 08:11

PUOLENTOISTA KUUKAUDEN RAITTIINAOLO ON RIKOTTU! voi jyrä et voi moisen tauon jälkeen pari tuoppiakin päässä niin homona et heikkoa hirvittäääää XOOOOOOOOOOOOXOXOXOXO puhumattakaan muutamasta .<<<<<<<<<<

:)Keskiviikko 13.02.2008 01:48

minulla on sivistysmania päällä.

kiinnostaa: antiikin kreikka, taidehistoria, länsimainen historia 1800-luvulle saakka, kirjallisuuden aikakaudet, filosofia, kuuluisat ja arvostetut kirjailijat, hieno musiikki.

olen siis aloitteleva taidehomo, mutta uskon, että pelastuminen onnistuisi vielä!

:)Lauantai 02.02.2008 05:01

minä olen viettänyt onnistuneesti tipattoman tammikuun. tämä alunperin hieno idea osoittautui kuitenkin katastrofiksi, kun sivuoireet paljastuivat minulle äskettäin. en nimittäin osannut aavistaa, että kuukauden tauon jälkeen alkoholi tuntuisi vieraalta, mutta näin se on. tämä sinänsä hälyyttävä tieto ei liity kuitenkaan tämän merkinnän teemaan melkeinpä lainkaan. tämä merkintä on nimittäin pyhitetty valittamiselle.

tällä hetkellä sydämellä on suuren suuri valituksen aihe, nimittäin koen tarvitsevani erästä taitoa, jota en aikaisemmin elämässä osannut kuvitella kaipaavani, enkä ollut edes kiinnostunut asiasta paljonkaan. erittäin harmillista, ettei minua myöskään pakotettu kyseisen aktiviteetin pariin nuorempana. mikäli oltaisiin, saattaisin olla nyt kuin nuori john travolta. kyse on tietysti tanssitaidosta. nimittäin nykyinen käsitykseni tanssimisesta on jommankumman jalan vispaaminen, tai sitten jos olen oikein kännissä, saatan yltyä jopa hidastempoiseen reggae-tanssiin. objektiivisesti tarkasteltuna tilanteessani ei ole mitään hälyyttävää, sillä käsitykseni jakaa varmasti 99.5%:n suuruinen osa väestöstä, mutta subjektiivisella tasolla asia on häiritsevä.

tämä ongelman havainnollisti minulle juuri äsken muuan neiti kuudennen linjan tanssilattialla, joka päinvastoin kuin 99.99%:n suuruinen osuus muista läsnäolleista, osasi jopa tanssia. päättelin, että hänen on täytyy harrastaa tanssia taikka hän on joskus sitä harrastanut, nimittäin niin hyvin koordinoidut muuvssit eivät voi tuolla tuosta vain.

tässä vaiheessa järkevä ihminen sanoisi, että minun kannattaisi mennä tanssitunneille. kieltämättä, mutta tuo olisi vähän kuin menisi opiskelemaan uutta kieltä. kieliä nimittäin oppii parhaiten juniorina + loputon lista muita tekosyitä.

kun minusta tulee myöhemmin isä, lapseni laitan musaluokalle ja päälle jotain liikunta-aktiviteettiä. kiittävät vielä myöhemmin perkele.

=)Torstai 20.12.2007 16:25

tänään heräsin puoli kymmeneltä janoisena ja oudon kuumeen tapaisen tunteen häiritsemänä. ensimmäinen kommenttini oli reipashenkinen käsi otsalla tokaistu: "ei vittu". kyse oli tietysti morkkiksesta ja häpeän tunteesta, noista ihanista krapula-aamujen piristäjistä.

edellisenä iltana olin päättänyt kupittaa parin ystäväni kanssa ihan vain joululoman alkamisen puolesta. en tiedä vaikuttiko loppuillan humalatilaani enemmän se, että olin herännyt aamuneljältä vai se että olin litkinut jack danielsia vaiko se että pacificossa oli kaikki koko illman 3 euroa, mutta joka tapauksessa olin aivan helvetin kännissä. näitä ns. superkännejä tulee kerran-pari vuodessa, oma edellinen kertani oli viime uutenavuotena, jolloin sain kattilasta päähän. surkuhupaisaa.

joka tapauksessa, oli kyllä outoa juoda viikolla. äsken kävin syömässä; ulkona kaunis ilma, aurinko paistaa, lapset ovat vielä koulussa, aikuiset luonastauolla. minä puolestani syön pizzaa paskaan olooni. mutta tunnelma oli ihanan seesteinen, aurinkoinen, hidas ja viileästi arkinen. fiiliksen kruunasi gene, tuo ysäri-brittipoprockin hienoin akti. tiivästäen: tunnelma oli kuin tuomon levyä kuunnellessa aamupäivän kiirettöminä hetkinä.

hyvää joulua, vaikka säiden puolesta voisi olla pääsiäinen ja saisi kieltämättä jo ollakin.

np. salem al fakir - end

=)Lauantai 03.11.2007 09:34

miksi aikuisrock on niin mukavaa? asiasta oli hieman puhetta jo edellisessä merkinnässä, mutta nyt huomasin pitäväni myös chris reasta, varsinkin laskuhumalassa, mutta ei mennä asioiden edelle. toistaiseksi ilmiö vaikuttaa harmittomalta tutkimusmatkalta, mutta hieman varautunut saa ilman muuta olla ihan senkin varalta, jos tulee sellainen päivä, että YÖ alkaa kuulostamaan hyvältä. siinä välissä täytyy jo ruveta varaamaan aikaa lääkäriin.

kuten edellisessä kappaleessa varovaisesti jo vihjaistiinkin, eihän sitä ilman alkoholia tänäkään viikonloppuna selvitty. onneksi tosin tuli juotua suhteellisen vähän, 3-4 tuoppia koko illan aikana. parasta oli kuitenkin se, että oli hyvää seuraa, nimittäin uskollinen toverini ipod nano. näin hyvässä seurassa kieltämättä kelpasikin tallustella helsingin kaduilla ja baareissa; ensin stagessa, sitten underbarissa. snellmaninkadulla sijaitsevasta underbarista on näköjään tullut ykköspaikkani, kieltämättä hyvä mesta. odotan vaan sitä päivää kun eksyn sinne niin, että soittelevat jotain mainiota disco-soulia, sit on kyl siistiä.

minulle sattuu muutenkin kaikenlaista aina, siis ihan aina, yksin ollessani. tänäänkin, uskokaa tai älkää, eräät tytöt pysäyttivät minut ja kehuivat ulkonäköäni, mikä ilman muuta lämmitti näin nollakelillä. lisäksi huomasin, että baaritiski-flirttailu on mielenkiintoista puuhaa. tapausten johdosta en voinut muuta kuin todeta olevani ns. vedossa.

tämän merkinnän viimeisessä varsinaisessa kappaleessa aion ottaa käsittelyn uusimman perversioni, joka tavallaan on edellisessä merkinnässä mainitun perversion alalaji. kyse on asiasta, josta ei paljon puhuta, mutta josta kaikki miehet ovat tietoisia huolimatta. kyseinen asia on tietystikin ruotsalaiset tytöt. niissä on jotain suorastaan eksoottista, selittämätöntä viehätysvoimaa. niillä on jännittävät nimet. ne on nättejä! onko minusta tulossa ruotsalainen?!

näitä ja muitakin asioita, kuten kolumni-analyysin kirjoittamisen vittumaisuutta, on hyvä vetäytyä miettimään sänkyyn. ->

np. chris rea - blue cafe

=)Torstai 01.11.2007 08:08

vanhoja merkintöjä lukiessa, paremman tekemisen puutteessa, tuli pakollinen tarve kirjoittaa välillä jotain semi-järkevää. aiheet ovat tosin vähän vähissä, mutta kirjoitti montaignekin tornissaan itsestään.

heti aluksi tahtoisin kertoa oudosta perversiostani. puolesta, jonka olen löytänyt itsestäni aivan vastikään. aluksi tietysti koin suurta hämmennystä, sillä olin alkanut pitämään asiasta josta en aikaisemmin välittänyt niinkään paljon, mutta nyt kun tomu on laskeutunut, olen alkanut suorastaan nauttimaan tästä. kysehän on toki ruotsin kielen opiskelusta ja ruotsin kielestä näin yleisesti. opettajallakin saattaa olla vaikutusta asiaan, itse asiassa todennäköisesti onkin, mutta mitä! että ruotsi voi olla nautinnollista? kyllä voi näköjään! onhan se nyt vähän turha kielenä, hyödyllisempää olisi jonkin muun kielen opiskelu, mutta ihan kivaa se on. positiivinen suhtautuminen on mukavaa.

myös opiskelu on oikein mukavaa, siis semmonen lunki aikuislukio-opiskelu. tässä onkin kenties osasyy sille, että tuntuu melko retardilta kun tänään alkaa sitten se viikonloppu. tosin saa ahertaa jonkun saatanan kolumni-analyysin kanssa, mutta joka tapauksessa, kovin tylsiä nuo viikonloput. kun nyt just ei ole töitä ja koulukin on tämän viikon osalta suoritettu, mietin kovasti mitä teen to(ilta) - su.

tästä päästäänkin erääseen epähauskaan eikä yhtään itseironiseen seikkaan, jonka havaitsin itsessäni muutama päivä sitten. nimittäin keski-ikäistyminen. vain keski-ikäiset, vakiotyössä käyvät, baarielämään jo kyllästyneet sinkku-miehet miettivät, että mitä voisi tehdä viikonloppuna tai milloin nyt vapaata sattuukaan olemaan. raskauttavia tekijöitä omalla kohdalla on ainakin nahka-"pikkutakki" ja ehdottoman salainen, vastikään herännyt bruce springsteen -diggailu. on tästä kyllä hyötyäkin, esim. ei tarvitse niin usein papereita väläytellä. (post-kommentti: ei tosin mitään hätää, ostan jossain välissä räppi-lippiksen kunhan löydän kivan, jotten ala ihan harmaantumaan vielä, siis olettaen että meno jatkuu samanlaisena ;\)

... joita tosin tuskin tarvitsee muutenkaan väläytellä hetken aikaa, toivottavasti. olen nimittäin päättänyt aloittaa kesäkuntoon 2008 -kampanjan, tuon pitkään to do-listalla olleen askareen, ajoissa kerrankin. alkoholia nyt ainakin vois olla käyttämättä jonkin aikaa. aloin tässä yksi päivä miettii, miten saatanassa olin v. 2005 tyyliin vuoden ilman alkoholia, mutta sitten intensiivisen pohtimisen kautta selvisi etten tainnut silloin olla täysikäinen. onkin muuten jännää, miten alkoholia tarttuukaan mukaan ihan vaikka ruokareissulla, :--D.

iiks! 10.11 tulee rahaa, enkä tiedä mihin laittaa! no oikeasti tiedän, mutta ei se riitä. pitää kai mennä seuraavan vuoden big brotheriin, että saa rahaa riittävästi. olisin muuten varmasti valloittava persoona, mutta siis, minua on tässä hetken aikaa vaivannut autokuume. ajoittain tuntuu, että tarvitsisin kokonaisen autotallin kaikkia mahdollisia autoja varten. mitsubishi galant sporttilookilla, kasari mb 500 coupe, ysäri mb 300 coupe, chrysler le baron.. ahh, tai sit joku mb slc! en muuten millään ymmärrä suht. uuden auton hankkimaan kykenevien ihmisten tylsiä automakuja. perus-volvoja, pippeli-maastureita ja muita peltikasoja, mutta samalla hinnalla saisi ainakin 5 kerrassaan hurmaavaa, hienoa ja persoonallista autoa! hölmöt ihmiset.

en keksi hienoa lopetusta! :|

-> nuq.

VVVVVVVVVU%&ULauantai 06.10.2007 07:14

CUITTTTTTTTTTTTTTtttttttttttttttttttttttttttttttttt VITUTTJAAAAAAAAAAAAAAAAA VO I NJUUJA MA ASDASD MJUUUUMALAAUTAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA ÅAÖJNPPPPPPPPPPPP ÅAÖJNP PALJONKLOI SIITÄ ALKOHGOLIA PITÄÄÄ KISKOOOOOL XXXXXDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD VAVAVZVAVVVVVA VARAANI=MARTTI ADIAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAIACCCCCCCCcdddddddddddd
'haaaaaaaaaaaaaaaaaRRRRRRRRRRRRRASSDAS PERSE