IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

:---------------------------)Keskiviikko 14.05.2008 16:29

hmm, "sijainti on eksakti", kerrottiin minulle puhelimessa eilen aamulla. ei siis tarvitse leikata, koska se onnistuttiin reponoimaan näköjään hyvään asentoon, mutta vielä ei ole yhtään varmaa pysyykö se oikeassa asennossa. silti meinasin kusta hunajaa, kun kuulin ettei tarvitsekaan nyt välttämättä leikata. kaikki riippuu nyt ilmeisesti ensi tiistain kontrollista hih.

sen sijaan tää aamu on aivan vitun retardi. heräsin aamulla aikomuksena mennä kouluun, söin, mutta sitten ajattelinkin että nukunpas vielä tunnin ja menen vasta toiselle tunnille. tästä seurasi tietysti, että nukuinkin neljä tuntia. hajottaa.

no mitä tähän nyt sanoisTiistai 13.05.2008 04:35

jep jep, torstaina oli kontrolli ja kaikki vaikutti hyvältä, paitsi että tänään lääkäri soitti ja kertoi röntgenspesialiistin huomanneen kuvissa jotain häikkää. niinpä lähdin jorviin selvittelemään asiaa. reilun kahden tunnin odotuksen jälkeen pääsin vihdoin lääkärin vastaanotolle vain kuullakseni että leikkaus on todennäköinen juttu. ai niin otettiin multa kipsi pois, muttei pystytty tekemään asialle juuri sillä hetkellä mitään muuta, koska kipsaaja/tms. vastaava oli jossain. niinpä jouduin odottamaan taas reilun tunnin ja tällä aikavälillä hermot oli kyllä aika vitun koetuksella. voinu paikallakaan istua, kun tuntui että tukehtuisin aivan just ylitsevuotavaan vitutukseen. sitten pääsinkin tuntemaan taas, kuinka kämmenluu väännetään paikoilleen, mutten sentään ollut pyörtymässä tällä kertaa. odottamista kertyi kaiken kaikkiaan melkein viisi tuntia. =)

tänään aamulla selviää jonkun ortopedikokouksen myötä, että tarvitaanko leikkaus. kämmenluu sinänsä saatiin kai ihan hyvään asentoon, mutta lääkäri epäili vahvasti leikkauksen tarvetta. ja jos "hyvin" käy niin pääsen sinne leikkaukseen samana päivänä, niinpä en saisi syödä nyt aamusella mitään ennenkuin lääkäri soittaa.

ei jaksa enää vituttaa. se on joka tapauksessa neljä vitun viikkoa tätä kipsiä. jos taas leikataan, niin siihenkin kuuluu kipsiaika, mutta lisäksi myös kuntoutus. puhumattakaan metallista kämmenessä ja siitä todennäköisestä kivusta, kun ei tietenkään puuduteta kunnolla tai muuta mukavaa.

vittu kun koulukin loppuu voi saatana.

XXXXXXXXXXDDDDDDDSunnuntai 04.05.2008 16:40

tällä hetkellä oon oikeastaan vankilassa. tai en oikeasti tietenkään, mutta metaforisesti. kävi nimittäin niin, että vapputunnelmien keskellä mursin oikean käden viitoskämmenluun, siis sen joka sijäitsee pikkusormen alapuolella. tästä seurasi hieno yö ja aamu mehiläisen klinikalla töölössä sekä neljän viikon kipsi, eli toukokuun lopussa pois.

en kykene kuvailla sanoin miten ihanaa on, kun oikea käsi on paketissa varsinkin kun on itse oikeakätinen. joudun kulkemaan kouluunkin bussilla. kauheaa. en enää osaa sellaisia, no ok osaan oikeasti mut haluun vaan whinee. rannekin rasittuu perkeleesti.

no oon sitten joutunut jättää juoksun vähemmälle varsinkin tuon kipsin myötä, mutta oon pari päivää käynyt sit kävelee täällä lähistöllä. yllättävän siistiä hommaa näillä keleillä. täytyy muistaa etten oo moista harrastanut sitten ajokortin saamisen ja liikunta on siitä lähtien muutenkin ollut just jotain "joo 40min kuntopyörää" tai "30min juoksumattoo". mutta se mihin tähtäsin tällä oli oikeastaan se, että tahdoin kertoa, kuinka soulful ysäri-rnb on ehkä ihmiskunnan hienoimpia saavutuksia ( http://www.youtube.com/watch?v=jUrpcSRUlRk ). jodeci, shai ja boyz II men on nimittäin soinu aika tiuhaan tahtiin ko. reissuilla ja kerronpa vaan, että huhhu melko kovaa fiilistelyä.

mut on se taas kummaa kun aika tuntuu kuluvan aivan vitun nopeasti muuten, paitsi juuri silloin kun mulla on käsi kipsissä? ensi viikon torstaina on muuten kontrolli, taas röntgeniin whii. tota kipsiä kun muuten laitettiin, niin oli aika lähellä etten pyörtyny siinä vaiheessa kun lääkäri tunnusteli luuta ja väänsi sitä hyvään asentoon ihan vaan käsivoimin pikkusormen seutua vääntämällä, piti ihan käydä makuulle. no jos jotain positiivistä, niin melkoinen eye catcherhan tämä näköjään on, ainakin ihmisiä tuntuu kiinnostavan lisääntyneistä katseista päätellen.

nojoo maanantaina täytyy sit ihmetellä miten vitussa selviän kokeista.

X------DPerjantai 28.03.2008 08:19

vittuku-lista:

* on kevät, mutta ulkona on lunta ns. ihan vitusti
* kurkku on ollut paskana 1,5 vko
* silmätulehdus ollut vieraana melkein viikon, tosin on about parantunut
* en tiedä mikä on koulu, koska en muista milloin olisin siellä viimeksi käynyt. ennen pääsiäislomaa?
* omatoimiset lomailut sairastumisen myötä + pääsiäinen ovat aiheuttaneet jotakin sellaista, mikä on luonut uudet standardit passivoitumiselle ja laiskuudelle
* ei ole mitään sanottavaa, mikä on harvinaista

vitun vittu saatana, mun piti olla etsimässä pukua oopperaa varten jo ennen pääsiäistä, eikä tuijotella yskien koomassa amazing racea koneelta koko loman ja vähän sen jälkeenkin. voi saatana.

:)Maanantai 24.03.2008 18:39

vitun konjuktiviitti eli eräs silmätulehduksen muoto. ei tässä mitään muuta kuin että toinen silmä on punainen ja toinen normaali, onneksi ei ole minkäänlaisia särkyjä tai mitään, mutta saa kokoajan olla kaatamassa silmätippoja.

:)Sunnuntai 16.03.2008 07:18

olen mielenlaadultani varsin teoreettinen. saatan vaikkapa koulussa aikani kuluksi, mikäli yksin satun olemaan, laatia mielessäni mitä erilaisempia teorioita, pääasiassa siis kuitenkin ihmisistä ja ihmisiin liittyvistä asioista. pyrin aina laatimaan jonkinlaisen ns. totuusteorian esimerkiksi jostain ihmisryhmästä, taikka kuinka jokin yksittäinen ihminen on päätynyt sellaiseksi kuin hän on. usein huomaankin diagnosoivani monia ihmisiä, vaikkei niin saisikaan tehdä.

ja koska olen ainakin olevinani teoreettinen, olenkin vastikään huomannut haaveilevani yliopisto-opinnoista. en kylläkään tiedä mitä menisin lukemaan, mutta sosiaalipsykologia tai käytännöllinen filosofia kuulostaa oikein mielenkiintoiselta. myös opettajan ammatti kuulostaa teoriassa ihan kivalta ja tähän on kolme syytä: kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. okei, neljäskin löytyy, nimittäin olen alkanut arvostamaan sivistystä ja kaikkea, mikä liittyy kasvatustieteisiin ja humanistisiin aineisiin ja antiikin kreikkaan ja ehkä pentti saarikoskeenkin.

toisaalta jos jaksaisin lukea, tai oikeastaan jos saisin itseni näennäisesti tylsien kirjojen pariin ahkerammin, voisin opiskella myös fysiikkaa, matematiikkaa ja teoreettista filosofiaa.

toisaalta... en tiedä haluaisinko tehdä harraste-mielessä kiinnostavista asioista työtä. lisäksi epäilen, että yliopisto-opinnot johtaisivat väistämättä, tai ainakin teoriassa antaisivat valmiudet ns. high profile-hommiin, jotka taas veisivät luultavasti tolkuttomasti aikaa ja voimia, enkä koe kovin mielekkääksi elää vain tehdääkseni työtä. työn pitäisi olla välttämätön paha, jota tekisi juuri sopivasi ja loppuajan voisikin käyttää jotenkin luovasti tai muuten vain kivasti, vaikkapa harrastamalla tanssia, bodaamalla tai kahvittelemalla.

tanssimisesta tulikin mieleen, että se on mielettömän siistiä hommaa. olen pitkään miettinyt, että voisi semmoistakin alkaa harrastamaan, varsinkin kun nykyään monen viikonloppuputken @baari jälkeen alkaa sekin sujumaan niin hienosti, varsinkin pienessä sievässä. eikä aina alkoholiakaan tarvita, vaikka se toimiikin oikein hienona katalysaattorina. käyttääkseni 'hienoja' analogioita, joihin olen ilmeisesti erikoistumassa, ei se auton moottorikaan ilman öljyä pelaa.

tänä jäljellä olevana aamuyönä näen luultavasti painajaisia pro graduista.

[Ei aihetta]Torstai 13.03.2008 04:31

juu ei tässsäää midistää tulikin ihan kivat 20v bibixet litra suomiviinaa niin lähtee bileeeeeeeeeeeett partyyyyy hih iihihi

:EKeskiviikko 12.03.2008 12:10

hei, olen niko, 20, vastuullinen aikuinen. aamun aikana olen jo ehtinyt: päättää skipata syntymäpäivän nojalla ruotsin tunnit, niin että kurssi menee uusintaan ja olla vastaanottamatta stockmannin työtarjousta.

vituttaa olla 20.

:)Maanantai 10.03.2008 06:08

se on nyt melkein täällä. kahden päivän kuluttua on enää turha surra, sillä paluuta ole. asia on nimittäin niin, että tuo nuoruuteni kaunein osa, teini-ikäisyys, päättyy, ja joudun liittymään, niin paljon kuin sitä vihaankin, henkilöihin, jotka kutsuvat itsensä nuoriksi aikuisiksi. kyseessähän on itsepetollinen nimitys samalle ihmisryhmälle, joka salaa ja kauhulla odottelee täyttävänsä 30.

koska täytän aivan liian pian aivan liian paljon, olen joutunut välillä taipumaan iän tuomien rasitusten edessä ja hoitamaan erinäisiä asioita, jotka kiinnostavat mm. kuin kilo paskaa. eräällä viikolla vähän aikaa sitten voitin laiskuuteni ja kävin autokoulussa varaamassa ajan viimeiseen mahdolliseen pimeään ajoon. myönnettäköön, että pimeä ajo omilla bensoilla, omalla autolla ja 70 euron hintaan kiinnostaa mm. kuin 4kg paskaa. tällä & viime viikolla mm. hankin opiskelutodistuksen koulusta, kirjoitin vapaamuotoista lykkäyshakemusta ja taistelin tulostimen kanssa pari tuntia. kaikki tämä saadakseni lykkäystä siviilipalveluksesta, joka puolestaan kiinnostaa kuin n. ~345,56kg paskaa.

siviilipalveluksesta, ja asevelvollisuudesta yleisestikin tuli muuten mieleen, että on kenties hieman epäreilua, että kys. velvollisuus koskee vain miehiä, vain koska sattuu syntymään mieheksi. tarkoitan siis prinsiippiä, että kun sukupuoli määräytyy niin tai näin, on automaattisesti velvollinen johonkin tai sitten ei ole. epäreilua siinä on, että kukaan ei kysy asianomaisen mielipidettä asiasta.

innostuin muuten ajatuksesta mennä valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan käytännöllistä filosofiaa. voisipa nykyäänkin elättää itsensä puhumalla paljon muka syvällistä paskaa, kivasti tuolilla istuen takan ääressä.

:)Sunnuntai 17.02.2008 08:11

PUOLENTOISTA KUUKAUDEN RAITTIINAOLO ON RIKOTTU! voi jyrä et voi moisen tauon jälkeen pari tuoppiakin päässä niin homona et heikkoa hirvittäääää XOOOOOOOOOOOOXOXOXOXO puhumattakaan muutamasta .<<<<<<<<<<