katselin aamusella ennen nukkumaanmenoa ohjelman, joka kertoi balkanin metsistä. luonto-ohjelmat ovat jees.
heräsin viideltä iltapäivällä, siitäkin huolimatta että kaverini emma yritti soitollaan kovasti herätellä minua n. klo 12 (ja myöhemmin eräs non-ig ystäväiseni, joka koitti myös herätellä siinä 13.30 paikkeilla, tosin en recallaa ko. puhelua).
back to serious business, i would say. heräsin ja menin pelaamaan yhden aok:tc-matsin, jonka oletin kestävän noin tunnin, mutta se venyikin kolmen ja puolen tunnin mittaiseksi asemasodaksi joka oli äärimmäisen tuskallista seurattavaa, sillä jossain välissä piti mennä uloskin. noh, tuli mentyä ulos siinä klo 21 maissa ja palasin juuri.
voi jumalauta. puhuimme taas jälleen koulusta ja opiskelusta, tosin tänään läpät oli suhteellisen harvassa. totesin jälleen kerran, että voi jumalauta mitä mä saavutan 3½ vuoden lukio-opinnoilla. saan hienon lakin jolla voinkin vetää chopteria. periaatteessa tätä rupesin miettimään jo itsenäisyyspäivän juhlassa, kun muutamille valmistuneille jaettiin lakit. 3½ vuotta ja palkaksi lakki. toinen on 19/20 vuotiaana media-assistentti, jolla on tulot, toinen taas ylioppilas, jolla ei ole tuloja ja edessä vielä saatanasti opiskelua, jotta saa yhtään mitään töitä yhtään mistään. pakkaa sekoittaa vielä kivasti asevelvollisuus, joka pidentää tätä paskaa vielä entisestään. onhan se saatanan jännittävää opiskella 1/3 osa elämästään, joku voi tykätä mutta minusta tuntuu, että haluaisin tehdä muuta, kuten travellaa. haluan tehdä sitä nuorena, en jumalauta 40v turistina joka käy kerran per 2v etelässä, espanjassa. voi jumalauta. aloin taas miettimään, että voisi kai mennä ensi kesään asti töihin, niin kertyisi sitä rahaakin jonkun verran kätevästi. tämä taas helpottaisi kummasti esimerkiksi autokouluun menemistä, joka tosin ilmeisesti kustannetaan mulle joka tapauksessa. valitettavasti paskaako tässä enää mitään ruveta hakemaan, sesonki on jo ohi.
tässä mm. mese-tuntemuksia, kun parin viikon tauon jälkeen taas vituttamaan se fakta, että koneen USB-porteissa on jotain häikkää.
neko sanoo:
VITTUJE NKEVÄÄVREÄTÄ"!RT"#
en jaksa nähdä vaivaa asian korjaamisen eteen. enemmänkin haluaisin korjata ongelman hommaamalla uuden koneen tämän, jo vanhentuneen tilalle, mutta jotain puuttuu, nimittäin pääoma.
tähän onkin hyvä päättää "angsti-bloggaus" as some might say.