IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Rakas päiväkirja... (osat 26 ja 27)Maanantai 13.03.2017 14:01

Läntätään nämä päivät yhteen taas vaihteeksi. Lauantai-päivä alkoi itseasiassa ihan mukavasti; pirteällä mielellä ja hyvällä fiiliksellä töihin 9 tunnin työpäivästä huolimatta. Käväisin ennen töitä ostamassa vähän evästä ja sitten istua pönöttämään kassalle. Toooodella hiljainen lauantai ja kuuden jälkeen aivan kuollutta. Kahdeksaan asti minun piti olla, mutta sain pistää pillit pussiin jo puolta tuntia aiemmin.

Päivän mittaan eräs työkaveri ilmoitti itsensä, minut ja yhden muun sikari-iltaan, joka pidetään kuun lopulla A21 Decades-baarissa. Sisäänpääsymaksusta ei tarvitse huolehtia ja Suomen yksi parhaimmista drinkkibaareista tarjoaa juotavatkin, että mahtaa tulla ihan kelpo ilta siitäkin.

Muutaman miedon juoman nappailin kotona, mutta muutoin vietin hiljaisen koti-illan.

Sunnuntai-alkoi verkkaisesti. Kävin ottamassa rentouttavan suihkun ja siitä hiljalleen kahvinkeittoon. Lindakin heräili hiljalleen ja painui jonkin ajan päästä töihin. Tarkoitus oli mennä porukalla moikkaamaan Lindan töiden jälkeen sairaalastapäässyttä Miksua, mutta hommiin tuli muutos: hän yhtäkkiä perui treffit kun muisti, että minä olen vielä tautipesäke.

Kyhäsimme kasaan suunnitelman B:n ja menimme Lindan ja Tiian kanssa Julialle kahville ja katsomaan Jeessus-kanavaa. Tästä sitten suuntasimme Koronaan, joka muuten on toiminnassa nykyisessä paikassaan enää viikon. Noh, iltahan venyi aika mukavasti sinne yhteen asti. Sunnuntaiksi oli myös baari täynnä porukkaa, sillä Järvenpään Haukat olivat mölyämässä voitonjuhliaan paikan päällä.

Tiian kyydillä kotiin ja sunnuntaipäivä pulkkaan maanantain puolella.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.