IRC-Galleria

Koko muuttoruljanssin keskellä kerkesimme viettää kuin viettääkin Wappua. Työnväenjuhla tosin alkoi omalta osaltani ikävästi kun sain migreenikohtauksen, joka pisti näön sekavaksi, olon huonoksi ja alkoi kuumottaakin. Olin kahden vaiheilla lähdenkö ollenkaan Wapu juhlintaan, mutta kuitenkin päätin hypätä kelkkaan.

Oloni kohentui vähitellen illan aikana, kun ensimmäisenä syyhkäisimme Kaisaniemen puistoon, jossa oli oikea haalarimeri. Kuitenkin bongasimme haalarien joukosta Viltsun tämän maanmittarikavereineen (saimme myös huomata, että maanmittareille oli kokemuksen tuoma taito istua ylämäessä, mitä tällaisilla tavallisilla media-assistenteilla ei olekaan!). Akin ja minun seuraan lyöttäytyi vähitellen Tia, sitten Linda, sitten Tea ja yömyöhään Jenna.

Kotitekoisen siman ja Valdemarin antaessa potkua iltaan, lähdimme kylmyyden hyökätessä Kaisaniemen puistosta Tialle Pasilaan. Kahvia, pizzaa ja ajan kultaamia videoita ja sitten ajatuksista huonoin: baariinlähtö. Jos on kaksi päivää jolloin ei kannata baariin lähteä, ne ovat Wappu ja Uusivuosi. Kaikkiin inhimillisiin juottoloihin oli hirmuisat jonot, eikä se miellyttänyt meitä alkuunkaan.

Lopulta päädyimme Hullaballooseen, josta jonoja ei löytynyt (ja syystä!). Täytyy sanoa etten ole eläessäni niin paskassa ravitsemusliikkeessä käynyt. Ensinnäkin valtaosa väestöstä oli piparin tarpeessa olevia ulkomaalaisia, toiseksi lattia muistutti lähinnä kärpäspaperia sinne kaatuneiden juomien (ja kusen?) seurauksesta, kolmanneksi palvelu oli todella töykeää ja epäystävällistä ja kolmanneksi paikka oli pieni ja ahdas ja tunkkainen ja inhottava.

Kuitenkin täytyy sanoa, että oli siinä mielessä hyvä baari, että kun siellä ei tullut juotua mitään (minua ohjattiin tiskiltä tiskille tuloksetta!) niin se mahdollisti sen, että aamulla saattoi herätä iloisesti rallatellen vappupäivään. Ja hyvä niin, sillä painuimme porukalla Järvenpäähän siivoamaan ja puunaamaan tätä minun ja Lindan tulevaa kotia. Ja kyllä, virallisesti kyseinen huoneisto muuttuu kodiksemme sunnuntaina. Elämme siis jänniä aikoja.

Joka tapauksessa oli varsin onnistunut Wappu! Ei välttämättä sään puolesta, vaan seuran ja juoman! Kiitos.

Jännittää. Pelottaa. Hykerryttää. Ihmetyttää. Odotuttaa. Edessä oleva muutto saa paljon aikaan, ja nämä edellämainitut sanat ovatkin omiaan kuvaamaan tätä sunnuntaipäivää.

Varsin sekava päivä, ruokakaan ei maittanut. Se jos mikä on minulle merkki siitä, että jokin on vinksallaan. Tänään aloitin katsoa uuteen kämppään muuttavia tavaroitani. Vaikka siinä jätesäkkikin välillä heilui, mieleni nostalgioitui väistämättä. Olen asunut tässä samaisessa asunnossa 23 vuotta, 2 kuukautta ja 9 päivää. Tässä asunnossa olen oppinut puhumaan, kävelemään, elämämään. Täältä olen saanut kaiken mitä elämääni tarvitsen. Tässä asunnossa on vilissyt lukuisia kavereita joiden kanssa ollaan tehty vaikka mitä; autoleikeistä, pokémon-korttipelien kautta ryyppybileisiin. Asunnon joka nurkkaan on pesiytynyt aimo kasa ajankultaamia muistoja. Osa lähtee mukaani, osa jäävät seinien kerrottavaksi.

Järvenpää. Vaikka muutto Järvenpäähän on vasta edessä, liittyy kyseiseen kaupunkiin minulle jo paljon muistoja. Järvenpäähän tutustuin tarkemmin kun aloitin kymppiluokan siellä vuonna 2007. Silloin sain paljon; purevista talvi-viimoista Järvenpään kulttuuriperintöön kuuluviin asumuksiin. Amis-aika alkoi loppukesästä 2008 ja jatkui kevääseen 2011 asti. Tälle aikavälille mahtuu satoja hauskoja muistoja kera amistoverien, liittyvät ne sitten itse Ammattiopistoon tai kouluajan ulkopuolelle keskustaan. Niistä saisi vaikka kirjan aikaan kuinka me kuusi koheltajaa jätimme jälkemme tuohon kaupunkiin. Ja kuinka kaupunki jätti meihin.

Mahtuuhan Järvenpäähän myös vitutusta ja jännitystäkin; autokoulun ajot suuntasivat usein Jäken keskustaan ja myöhemmin hyvästelin Lindan joka sunnuntai Järvenpään rautatieasemalla inttikuteiden painaessa niskaa.

Nyt on kuitenkin aika kääntää uusi sivu elämässä. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Viljellä karmaisevia kliseitä. Muuttaa Järvenpäähän ja jatkaa näitä loistavia muistoja mitä minulla on kaupunkia kohtaan.

Päivän biisi: PMMP - Heliumpallo

Krapuiloissaan on aina paras kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä. Saa hetken huoahtaa ja muistella viikonlopun tapahtumia.

Torstaipäivänä singahdin suoraan töistä (minnepä muuallekaan kuin) Munkkivuoreen. Aina yhtä suuri nautinto päästä loisimaan hetkeksi toisten nurkkiin. Meilahden kallioilla piipahdimme starttaamassa iltaa surullisenkuuluisan Akin kanssa, joskin tuuli perkele saapui riesaksemme. Noh, viimeistään saimme lämpöä saunassa, joka on aina paras Verginkorkkauspaikka. Ja sitähän taas meni... voe mahoton.

Muistimme Amarillon Karkkipäivän siirtyneen torstaihin ja menimmekin sinne nautiskelemaan 1,80€ tuopeista. Niin ja tietysti Sini Sabotagesta, joka yllätykseksemme siellä esiintyi. Noh S-etukorttieduilla piljetti maksoi 3 euroa, narikkaa ei tarvinnut maksaa ja juomat olivat äskenmainitun hintaisia, joten halpa ilta tuli. Joskin jouduimme tulemaan taksilla Munkkaan bussivuorojen pettäessä meidät.

Krapulainen perjantai alkoi varsin hyvin herra Kiinteistönvälittäjän herättäessä minut. Mies kertoi, että asunto (jota Linda kävi katsomassa!) oli mahdollisesti luvattuna meille sillä olimme ensimmäisellä varasijalla ja listan eka haikaili isompaa asunto. Mies lupasi palata asiaan myöhemmin, jahka päätös tehdään. Päivä kului jännittäessä ja pelko perseessä. Kun ravitsimme itsemme roskaruualla paikallisessa Hesburgerissa sain viimein tuon tärkeän puhelun ja mies kertoi, että teemme vuokra-sopimuksen ensi tiistaina. JEEEE! Edessä on siis Järvenpäähän muutto ja vieläpä jo ensi viikolla! Hyvästi Mäntsälän Mullikööri! Suupieleni nousivat virneeseen, eikä virne noin vain laskenutkaan. Yhtä hymyä koko päivä!

Maarit tätini tarjosi kuohuviinit Ukko Munkin terassilla auringon helottaessa naamaan. Kertakaikkisen hienoa! Ja koska alkoholi on paras tapa juhlia tällaista, päätimme vetää Akin kanssa päät täyteen toisenakin päivänä. Lopulta päädyimme Milliklubille, jonne saimme vielä seuraksemme Tian, joka soitettiin perus kännipuhelun elkein yömyöhään paikalle. En muista!

Nyt fiilis on mahtava ja aavistuksen sekava. Paljon tapahtuu pienen ajan sisällä, mahtaakohan näin tyhmä pää pysyä mukanakaan kaikessa. Noh, joka tapauksessa wappupäivänä olisi tarkoitus muuttaa, jos nyt ei ihan heti niin viimeistään viikonpäästä näitä iki-ihania blogimerkintöjä kirjoitellaankin jo järvenpääläisen näkökulmasta.

Mökkikausi tuli avattua kun pitkänäperjantaina lähdin pitkästä aikaa mökille. Aurinkoiset säät hellivät olan takaa; harvoin pystyy pääsiäisenä mökillä kulkemaan t-paidassa. Grilli, sauna ja yleinen mökkifiilis toimivat kyllä kimpassa hyvin ja nyt on mieli levännyt ja valmis uusiin arjen haasteisiin.

Lauantaina tuli taas musisoitua Tapsan kanssan. Hienoa, että suvussa on tätä musiikillista perinnettä ollut ennenkin. Soitot menevät vieläpä aina mallikkaasti Tapsan kanssa. Puhdas suoritus, kuten aina. Sunnuntaina sen sijaan saatiin Wili perheineen vieraaksi möksälle. Mies ei ollutkaan 15 vuoteen käynyt maisemissa, niin kyllä olikin jo aika. Sunnuntai ilta sen sijaan toilailtiin Sinin ja Samun kanssa. On se kumma, että aina pitää soittaa kun tavataan. Maksalaatikkomies...Maksa laatikko mies!

Mutta ei jotain hyvää ettei jotain huonoakin: suuresti arvostamani isoeno Veka on huonossa kunnossa sairaalassa ja tämä olikin ensimmäinen kerta mökkimaisemissa kun Veka ei ollut kotonansa (hänen kotinsa nököttää siis meidän mökkirykelmän kupeessa). Mutta niinhän se menee: ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää. Onneksi sentään iloa toi Vekan Nuppu-koira, joista me otimme nyt loman aikana päävastuun. Tämä seurallinen ja lihava neiti oli kyllä aika paikalla kun joku ravisteli taskuja. Ties vaikka sieltä olisi joku herkku löytynyt...

Tänään saavuin mökiltä kotiin ja miltein suoraan läksin Kelliksen kautta Järvenpäähän asuntoesittelyyn. Täytyy sanoa, että mukavan kodikas kämppä oli kyseessä ja nyt onkin jännityksen alla josko meille Lindan kanssa ensikoti siitä tulisi. Tieto tulee tällä viikolla ja muutto olisi jo ensi viikolla!! Kynnet on pureskeltu jo jännitksen merkiksi.

"Työnnä nenäs kattokruunuun pääsiäisenä."

"Näyttää ysärille" sanoin ja vedin katseeni takaisin ikkunasta.
Kaiku toisti lauseen ja jätti minut taas yksin.

Mieli harhaili tulevaan ja kavahti mennessään liian pitkälle.

Kiroan ihmisiä, vaan en valita.
Kuitenkin katkonainen uni tulee ottamaan vielä yliotteen.

Tiedän sen.

Silmäni eksyivät valoon ja se sai minut hymyilemään.
Kevät tulee määrätietoisesti, ketään kumartamatta.

Tokkurainen mehiläinen ikkunalaudallani yrittää sisäistää tilannetta.

Kun hän kolmannen kerran putoaa,
hän turhautuu ja lentää pois.

Väsyttää ja silti kaikki on niin täydellistä.

Vastapainoksi edelliselle viikonlopulle oli mukava viettää Lindan kanssa rauhaisaa kotiviikonloppua. Katsoimme läpi leffat Liisa ihmemaassa (2010-versio), Sinkkuelämää 2 ja Hithcock. Saimme samalla kulutetuksi Filkkari-lahjakorttimme ja hyvä niin, sillä tuo Mäntsälän rainalainaamo lopettaa toimintansa huhtikuun lopussa. Mistä me sitten vuokraamme leffat?!?

Sunnuntai-iltana matkasin Helsinkiin Maarit-tädin riesoiksi ja seuraavana päivänä lähdimme päiväristeilylle Tallinnaan. Viro oli entisensä, mutta tälläkerralla jäi paljon paremmat muistot kun ei ollut pääkipua ja oksetusta seurana. Ratikalla matkasimme Kopliin asti nauttimaan Viron pelottavan halvoista juomista ja ruuista. (Ratikkapiletti vain 1,60, Suomessa 3,00!!! Joo ja on sitä paitsi maksullinen vain turisteille!). Venäläisen torin kautta takaisin keskustaan ruokailemaan ja juomailemaan lisää. Punaviinikastike ja röstiperunat antoivat villisialle varsin mukavan säväyksen.

Superalkosta taas sievoiset ostokset ja loput laivalta. Lonkeroa ja siideriä menovedeksi, Baileyssiä herkutteluhetkiin, Finkkua hienompiin päihtymisiin, Vergiä huonoihin päihtymisiin, Pisang Ambonia kesäkauden kukoistukseen, Bushmillsiä yksinäisiin iltoihin ja pari kolmen euron likööripulloa matalan hinnan vuoksi. Näillä pitäis taas hetko pärjätä.

Nyt nautin lämpöisestä kotiolosta ja huomenna paluu arkeen ja työmaan pallille.

Tässä tekstissä ympyrä sulkeutuu kuin tyhjentyneen Vergi-pullon korkki. Kolmen päivän ryyppyputki on takana ja samalla todistimme Agistuksen kanssa olevamme vielä nuoria idiootteja, ei täysikasvuisia. Ei missään nimessä.

Samoilimme Akin ja Jennan kanssa Tavastialle kahdeksan pintaan, jossa taiteilija Samuli Putro aloitti keikkansa muutaman tunnin perästä. Miehellä oli mukaansatempaava lavakarisma ja nipullinen helvetin hyviä kappaleita. Uusimman levyn lisäksi kajahti ilmoille mm. sellaisia helmiä kuin Hoidetaan kämppä Berliinistä, On elettävä huolella, Älä sammu aurinko, Anna nyt, Arktiseen limboon ja Mitäpä jos. Tuoreimman levyn hienoimpiin helmiin lukeutui Kellot kappelin, Milloin jätkät tulee, Taitekohdassa ja Totutusta poiketen. Herra Ryyti sai myös koko Tavastiallisen ihmisiä tietämään, että on työtön....

Jenna varjeli seuraavaa työpäiväänsä ja lähti miltein heti kotiin keikan jälkeen, paitsi käytiinhän me siinä jossain yhillä... Me jatkoimme Akin kanssa hyvillä mielin, täynnä nuoruuden intoa Milliklubille, jossa hengailimme muutaman tunnin.

Lauantai-aamu alkoi hivenen pahoissa oloissa, mutta siinä päivän mittaan sitten tuli haukattua raitista ilmaa ja luokattoman kallis lihapasteija merenrantakahvilassa, ja pääsi taas kisakuntoon. Kirjanjulkkareihin Järvenpäähän siis kuuden jälkeen ja humalatila päälle taas. Tuttuja naamoja, Jekkua, herra kirjanjulkaisijan konsertti, Korona & Carisma ja bussilla kotiin. Järjen äänenä mukana sompaili Tötsy-Tetsu.

Kokemuksena varsin avartava tämä ns. Vergi-trilogia, mutta voin luvata ja vannoa etten hetkeen koske alkoholipitoisiin juomiin. Kiitos ja kumarrus!

Ensinnäkin, on outoa kirjoittaa blogia kun viikonloppu on vasta alussa. Olkoon tämä siis eräänlainen väliraportti tulevastamenevästä viikonlopusta. Eilen siis pörähdin taas Helsinkiin saunottelemaan ja samalla ilmoille heitettiin ajatus Vergi-haasteesta. Tätä ryyppytrilogiaa siis varjostaa haaste, jossa pyrimme Akin kanssa tyhjentämään tänä aikana Vergi-pullon ilman lantrausta, ilman armoa.

Korkkasimme terassikauden ja kävimme Jennan kera syömässä Vespassa. Tässä muutamien tunteroisien päästä olisi luvassa Samuli Putron konsertti Tavastialla ja huomenna vielä piipahdetaan kirjanjulkkareissa Järvenpäässä.

Päivän aikana on läheisyydessämme hämmennystä herättänyt peräti kaksi naispuolista, enemmän ja vähemmän hullua henkilöä. Toinen lyöttäytyi keskusteluumme Vltavan terassilla puhuessamme hampurilaisien kooista. Nainen huikkasi meille viereisestä pöydästä ja otaksui humoristisesti meidän puhuvan peniksistä. Nainen oli n. 30-vuotias eläkeläinen, joka vitsaili kolmeen otteeseen myyvänsä itseään ja pummaavan tuoppeja himokkailta miehiltä. Varsin kyseenalaista.

Toinen nainen oli vanhempi ja istui ratikassa. Koko 20-minuuttisen matkan ajan nainen veti yksinäistä monologia elämänsä tapahtumista ja yleisistä valittamisen aiheista, kuten verotus. Hulluinta tässä oli se, että nainen oli täysin asiallinen puheessaan ja muisti 90-luvun alun kaikki poliitikot. Asiallista tekstiä hullupaketissa. Jep. Varsin kyseenalaista. Noh, keikkaa odotellessa.

Päivän biisi: Samuli Putro - Kellot kappelin

Vinyylilevy. Tuo entisaikojen kovin juttu, nykypäivän naurahduksien saattelema retroilmiö vuosien takaa. Ei ne ihmiset suotta arvosta tätä vanhaa musaformaattia; onhan siinä toki parempi äänenlaatu ja soundit on jotenkin "puhtaammat". Tietenkään tähän samaan puhtauteen en lue kaikenmaailma rahinoita ja napsahduksia, jotka tulevat levyn aikana tutuksi. Itsekin omistan nipun älppäreitä, joskaan en niitä aktiivisesti kuuntele. Tosin aina silloin tällöin puraisee levarikärpänen ja pistän Eppujen Kahdeksannen ihmeen kierroksille. Ja joitain singlejulkaisuja tulee myös kulutettua.

Suurimmat harvinaisuudet olen vienyt digitalisoitavaksi Helsingissä sijaitsevaan ReelOne-liikkeeseen. Suosittelen lämpimästi jos jollain on harvinaisuuksia hyllyssä ja vinyylisoitin kaatopaikkakunnossa. Tälläkin hetkellä itseasiassa muutama biisi odottaa digitalisointia siellä. Itse kuulun sukupolveen, jossa CD-levyt olivvat jo massatuotannossa ja vinyylien aika alkoi olla ohitse. Nykyään tuntuu pöyristyttävältä, että ennen piti kesken levyä mennä kääntämään se (!!!) No kaikki entiset nuoret tietää tämän kuuluneen musiikinkuunteluun. Minä en.

Tunnen jopa itseni vanhaksi kun aktiivisesti ostelen vielä CD-levyjä. Tässä vuosia takaperin rakas ulkoinen kovalevyni kosahti ja kaikki tuhannet kappaleet hävisivät sen myötä ja siitä lähtien olen ikään kuin tukenut CD-formaattia. Minulla täytyy olla musiikki käsinkosketeltavana versiona. Jopa netistä ostamani levyt olen pyrkinyt välittömästi polttamaan CD:lle. Ja suhteellisen runsaat CD-kirjastot minulla onkin, enkä sitä yhtään häpeä.

Jopa C-kasetteja löytyy minulta runsaat määrät. Noin kymmenen vuotta takaperin ne oli minulle musiikkimuotoja siinä missä muutkin ja nauhoittelin monta kymmentä kasettia auto-käyttöön. Nykyään olen kuitenkin sen verran hifisöitynyt (sana? -no ei oo!) että c-kassut ovat jääneet pölyyntymään laatikkoon. Ja tähän on yhtenä syynä myös Stockalta ostamani kasetti-laite, jolla siirsin suurimman osan niistä tietokoneelle. Kätevää, eikö? Joskin nyt laite on ilmeisesti mennyt rikki, kun ikivihreät joululaulut eivät solahtaneetkaan kasetilta tietokoneelle tässä taannoin.

Vinyylilevyt tekevät taas tuloaan. Uusia levareita on kaupoissa ja monet levyt julkaistaan LP-formaatissa nykyään. Esim. itseltäni löytyy viimevuonna julkaistu Alangon 'Maailmanlopun sushibaari' niin CD:nä kuin vinyylinäkin. Ja jos joku epäröi äänentoiston laatua näissä platoissa, niin ainakin niissä on kansitaide paljon paremmin esillä. Nykyäänhän ei kansitaiteeseen kannata edes satsata kun ne näkyvät tietokoneella vain suttuisina pikkukuvina, mutta entisiä vinyylikansia voisi jopa kehystää.

Niin tässä taannoin oli puhetta juuri tästä vinyylilevyn takaisin tulosta, mutta aloin miettimään, että tuskin koskaan tulee takaisin VHS-kasetit retro-maineen kera. DVD:t ja BlueRayt ovat niin huippukeksintö, että kukaan tuskin koskaan tulee hihkumaan: "Nyt ollaan retroja, katsotaan Titanic kämäseltä video-kasetilta paskalla kuvanlaadulla! Jee!" Lause, jota koskaan ei tulla sanomaan...

Päivän biisi: Miljoonasade - Pieni elämä

Baarissa on varsin mukava kuluttaa aikaa pelikoneella. Joskus olen käynyt myös muuten vaan yksin baarissa parilla lonkerolla ja nyrkkeilemässä euroja pelikoneeseen. Muutaman suuremman voiton jälkeen viime kesänä kuitenkin tätä massia alkoi menemään turhankin paljon kansanterveyden hyväksi. Koska väitän olevani erityisen hyvä itsekurittamisessa, niin lopetin tuon turhan päiväsen rahankuluttamisen kuin seinään. Nyt olen kohta ollut puoli vuotta käymättä lainkaan pelikoneella. En ole toistaiseksi päätöstä katunutkaan.

Muuta uhkapeliä tulee toisinaan harrastettua. Tukevassa nousuhumalassa tulee käytyä välillä black jack-pöydässä kuin herrasmiehet ikään. Aamulla sitä sitten ihmettelee, että minne kaikki rahat on kadonnut tai mistä nämä ylimääräiset setelit ovat tulleet. Kolme kertaa olen lotonnut ja kerran harjoittanut Eurojackpottia, mutta vielä toistaiseksi ei ole onnetar suosinut näissä lajeissa. Pyh!

Eilen voi sanoa, että arpaonni suosi: Casino-arvasta pamahti kahdensadan voitto enkä ole koskaan saanut varmaan yli vitosen voittoa. Lievästi hymyillen kävin tänään noutamassa voitot ja samalla kieltäydyin ostamasta lisää arpoja. En kai minä peliriippuvainen ole? Ehkä olen pikemminkin helpon rahan ystävä. Tai ehkä sittenkin tykkään vain tuhlata rahoja...

Tuhlaamisesta puheenollen, seuraava vironmatka olisi tiedossa 7. huhtikuuta. Sinnehän ne arparahat sitten katoavatkin. Tai viimeistään syyskuussa koittavaan täysylläpito matkaan Kyprokselle. Kiva kuitenkin käydä välillä Suomen rajojen ulkopuolella, vaikka en erityisemmin matkustelusta tykkääkään.