IRC-Galleria

Miljoonasade - Stupido Groove (1998)

Tällä kertaa vuorossa levyllinen Miljoonasadetta, senkin kunniaksi, että pari päivää sitte tuli oltua bändin keikalla Virgin Oilissa. Tervetuloa takaisin, Miljoonasade!

Kun aloin kuuntelemaan yhtyettä, vierastin tätä levyä todella, mutta nyt levy on kohonnut jopa tälle kolmenkympin listassa. Ja hyvä levyhän se onkin!

Levyn aloittaa rauhallisen svengaava Goodbye Shoes, johon en ole erityisemmin saanut otetta. Kenkien kautta muistellaan vanhoja aikoja. Samalla teemalla jatkuu myös seuraava kappale. Nuoruus sen sijaan on varsin maittava pala. Kappaleen muissa säkeistöissä tyydytään muistelemaan "sua". Vasta viimeisessä säkeistössä mietitään, että jos tulisikin käymään. Kertosäkeen ylivedetty sähkökitara ja laulun on biisin kliimaksi!

Sitten tulee suuren tunnekuohun kera kappale nimeltä Sulka. Äänimaailma, sävellys ja sovitus heittää kuulijan leijumaan suoraan sulan päälle katsellen maailmaa. Kauniit sanat alleviivat koko komeuden ja pilkistäähän siellä kertosäkeessä hillitty sähkökitarakin. Yksinkertaisesti paras.

Pian tuuli heitti heille
kuin pilkaten
taivaalta linnunsulan
irronneen.

Valitettavasti joudumme laskeutumaan Sulan jälkeen hetkeksi maanpinnalle pariksi kertakäyttö-raidaksi. Sirkusperheen Meeri ei vakuuta millään muotoa. No joo, onhan siinä kertosäkeessä ihan kiva melodia. . . Kundilla seisoo kuuluisi melkein samaan kastiin, mutta biisi on vedetty sen verran överiksi sävellyksen porno-musalla ja sanoitusten suorasukaisuudella, että siitä on pakko antaa muutama lisäpojo. Lisäksi kappaleessa paljastetaan 'miljoonasateen' toinen merkitys.

Ja rahamiehet oopperoissaan
sigget suussa vitut välittää.

Seuraavaksi lähdetään valamaan kynttilöitä litran maitopurkkeihin kappaleessa Ai mikä mua vaivaa? (etusormi). Kappaleessa hypätään hienosti teinirokkibändin angstisiin fiiliksiin kunnon rockin möyriessä taustalla. Sitten seuraa taas yksi Suuri Raita, Poistui kotoaan. Kylmiä väreitä herättävä kappale lapsen silmin nähtävästä maailmasta. Seuraavassa biisissä saattaisi edellisen kappaleen lapsi kysellä vähän vanhempana: Kenen syy.

Miljoonasade tunnetaan persoonallisista sovituksista ja niistä eittämättä erikoisin on "kerrostalon seinän takaa kuuluva" levyn nimikappale Stupido Groove. Sitten väännetään taas päälle sen teinirokkarin asenne kappaleessa Paskanmarjat, joskin huomattavasti rauhallisemmin.

Meri joka maan on peittänyt kerran
tietää miltä maistuu kyyneleet
meri niellyt on niitä tynnyrimäärin
kotisatamissa miehien

Levyn toiseksi viimeinen raita vetää taas sanattomaksi. Meri ei kerro on herkänkaihoisa kappale ja saa herkistymään. Heikki Salon ääni on luotu tähän biisiin ja paljon vakuuttavampaa tulkintaa ei voi kuvitellakaan. Tiedän miltä maistuu kyyneleet tämän biisin jälkeen. Levy loppuu "tuutu-lauluun" nimeltä Kupla. Biisi on ilmava ja jättää komeasta levystä hyvän maun suuhun. "Unicorn hirnahti oksalla omenapuun".

Tammikuu on yksi niistä kuukausista, jotka tuntuvat aina menevän haipakkaa ohi. Se olisikin yksi hyvä veruke ollut pitää Tipaton, mutta ei. En minä sellaisiin usko. Tokihan minä viinatta voin olla, mutta ei ole vain tullut oltua.

Mitähän minä sitten tein tammikuussa?

Kävimme pari kertaa päihtymässä Helsingissä, samalla saimme A:n ja J:n kanssa aloitettu Sherlock-maratonia eteenpäin. Niin, ja onhan meillä Disney-leffailutkin kesken.

Kuun puolivälissä suuntasimme Lindan kanssa Finlandia-talolle, jossa katsoimme Joutsenlampi-baletin. Sinne matkalla ollessamme, saimme Helsinkiläisessä Painobaarissa erityisen hyvää palvelua. Ensimmäisten juomien jälkeen olin nousemassa pöydästä, mutta tarjoilijaherra viittoi, että istu alas. Hän ottikin tilaukset pöydästä ja pian hän saapui tuomaan tilaamamme Caipirinhat pöytään.

Luvassa oli myös pienimuotoinen "show", hän nimittäin säästi asiaankuuluvan sokerin polttamisen meidän nähtäväksemme ja tämä makeuttaja paloikin kauniilla sinisellä liekillä ennen kuin se löysi tiensä laseihimme. Koko palvelun kruunasi sama herra, joka toi meille vielä syötäväksi ison popkorni-kulhon ja geisha-konvehteja. Mahtavaa!

Niin ja Perttukin saapui jossain välissä kuuta saunomaan. Niin, ja samaisena iltana eksyimme Pertun ja Akin kera Konstan tupareihin.

Tämä oli aika hiljainen kuukausi, nopea, kuten aina. Helmikuussa taas on aina kiirettä ja vipinää. Sen takaa ainakin tulevat keikat ja syntymäpäiväni.

Hassisen kone - Harsoinen teräs (1982)

Hassisen kone-bändin levy-trilogian päätösosa ottaa askelta kokeellisempaan maailmaan. Kauas on jäänyt edellisten levyjen kitaravoittoinen punkrock, nyt tilalle on tullut mm. saksofoni, sähköpiano ja ksylofoni. Muistan kun joskus lainasin kauan sitten kirjastosta tämän levyn. Motiivina oli biisi Levottomat jalat. Päätin sitten kuunnella koko levyn ja en ymmärtänyt mistään mitään. Ahdistavan tunkkaiset ja synkeät sävyt täyttivät levysoittimeni, uskalsin palata levyyn vasta vuosia myöhemmin. Nyt se lukeutuu lempilevyihini.

Levyn aloittaa keimailevan viekotteleva nimiraita Harsoinen teräs, joka kertoo kuulijalle mihin sfääreihin tämä levy hänet vie. Omasta mielestäni biisi on niin Hassisen koneen kuin Ismo Alangonkin parhaimpiin lukeutuva kappale, ehdottomasti. En lähde analysoimaan levyn tekstejä, koska todennäköisesti selittäisin ne aivan väärin. Alanko on tunnetusti kiero mies!

Voi muovi syödä munkkeja ja rauta laulaa taas.
Voi betonilla paistatella päivää, ihanaa!

Kuten edellinen, niin myös seuraavakin biisi näyttää kuinka hieno soitin ksylofoni onkaan. Raita Kupla kimaltaa laittaa levyn tunnelmaan vähän vipinää kierolla säväyksellä. Kappaleessa mm. pelätään itsejalostamaa jättiläishampurilaista... Sitten kolmantena tulee vastaan jo edellä mainittu levyn hitti Levottomat jalat, jossa yhdistellään taas hienosti Suomen synkeitä maisemia reggae-biittiin.

Ja niinpäs muuten tehdään seuraavassakin kappaleessa. Samaisella, joskin rauhallisemmalla kentällä kulkee myös Totuus. Biisissä kerrotaan, että kun totuus astuu vallan alle, se vääntyy ja katkeaa. Siinäpä ajattelemisen aihetta, wau! Ja voi, että kuinka hieno soolo-osuus biisissä onkaan sähköpianon ja basson yhteistyönä. Basso kaahaa myös kivasti seuraavassa kappaleessa, Eksyneet lampaat. Muuten kappale on huomattavasti mitättömämpi kuin edelliseen järkäleet.

Julkinen eläin puolestaan jaksaa loksahduttaa leukani kerta toisensa jälkeen. Tässä biisissä muuten, kuten monessa muussakin levyn biisissä, puhutaan luonnon puolesta. Hoo, ehkäpä olenkin löytänyt Harsoisen teräksen salaisen, sisäisen langan?! Levyn heikoimmaksi raidaksi puolestaan osoittautuu Kuollut eläköön. Näppärän otsikon lisäksi nostaisin taas esille tuon jumalaisen ksylofonin.

Tieto on keksintö pirun,
sen vallassa, kuumeessa, tuskassa virun.
En tahdo tietää, enkä opettaa,
vaan tuntea ja oivaltaa.

Siinä sitaatti levyn toiseksi viimeisestä kappaleesta Olen toki, vain sen tiedän. Terävä sanoitus yhdistettynä hilpeän menevään sävellykseen tekee siitä täydellisen kuuntelukokemuksen. (Kuulostipa ällöttävän limaiselta mainoslausahdukselta). Sitten päästään levyn päätösraitaan, jonka nimi kertoo kappaleesta kaiken: Pelko. Nimensä mukainen sävelkulku, introssa mukana vieläpä raastava kitara. Sanoissa on taas pointsia, ja sävel on myös mukavan vaihteleva. Kuitenkin tämä kuusiminuuttinen hyökkäävä biisi ja samalla koko levy päättyy positiiviseen, mukavaan viheltelyyn. Hieno päätös hienolle levylle!

Kun sun aivosi pysähtyy, jäät yksin sydämesi kanssa.
Tunnetko tuskan hiipivän selkäsi taa, se kaikki valheet paljastaa.
Nyt iskee pelko...

Tuomari Nurmio - Punainen planeetta (1982)

Nurmion neljäs levy hyppää Nurmion musiikillisella kentällä aivan eri laitaan ja laittaa riman kuulijalle korkeammalle. Jo alkutahdit levyn nimikkoraidasta Punainen planeetta kertovat, että levy on musiikillisesti aavistuksen kunnianhimoisempi kuin edeltäjänsä, ja soitoltaan (tai ainakin äänitykseltään) parempi. Biisin alussa laulaja pyytää enoltaan anteeksi, tämä kun oli lähtenyt maaseudun hulinasta etsimään punaista planeettaa.

Eno hyvä, meitä kutsuu Punainen planeetta.
Siellä tyttösen laulavat: "Lalalaa! Jodolaidi Jodoleiduu!"

Levottomassa lapsessa Maija sulkeutuu huoneeseensa soittamaan levyjä ja mielestäni biisi onkin hyvä kuvaus sen ajan (kasarin alun) tyypillisestä teinitytöstä. Sävel myös on jopa korea! Ja niin on muuten seuraavassakin biisissä, Ota minut mukaan. Tässä hyväntuulen reggaessa (mitä ilmisimmin) poika tapaa tytön ja toteaa tämän olenvan "kuin unien puutarhasta karannut enkeli". Biisin lopussa poika toivoo, että tämä ottaisi hänet mukaansa.

Tässä vaiheessa levyä huomaan, että sehän sopisi oikein hyvin minkä tahansa sadun soundtrackiksi. Kappale Laaksossa on levyn kohokohta ehdottomasti, sävelkulku saa aikaan karmintaa selkäpiissä ja Nurmion laulusuoritus on kaunis. Viides raita Herttua puhuu antaa kuulijan hämääntyä alun marssikompilla, mutta lähteekin pian rempseään calypso-iloitteluun. Koska olen muinoin viehtynyt psykedeeliseen rockiin, ei liene yllätys, että On aika soittaa sinfonia lukeutuu myöskin suosikkeihini. Outo sävelkulku suorastaan uhkaavine tunnelmineen sulautuu puhutteleviin sanoihin täydellisesti

Säde räjäyttää pian vanhan kotiplaneetan.
On aika soittaa sinfonia, niin kuin sovittiin.

Rakkauden talossa on rytmikäs-sävelinen biisi, jossa kerrotaan mikä kaikki on turhaa ko. talossa. Pikku julmuri lienee levyn tylsin pala, eikä oikein sopeudu levyn musiikillisesti kehittyneeseen jatkumoon. Vielä yksi opetus on toiseksi viimeisen kappaleen nimi, mutta ymmärtääkseni biisissä kerrotaan useampikin opetus. Kuunnelkaapa itse! Väliosa tuo mieleen jopa Nintendon saundit!

Ainoastaan Tuomari Nurmio pystyy yhdistämään neljä erilaista sävellystä yhdeksi kokonaisuudeksi saumattomasti. Kokonaisuuden nimi on Siionin tyttäret, joka on säveleltään aina yhtä hämmästyttävä, sanoituksiltaan vähintäänkin synkkä.

Kauppiaiden talossa pilarien varjossa
he vahvistavat valansa ja heittävät kranaatit saliin.
Heidän vaatteilleen sataa verta kun räjähdys vaimenee.
Kaikki nuo arvokkaat vieraat ovat kuolleet ja silppoutuneet.

Tämä Punainen planeetta-lätty kuuluu ehdottomasti Nurmion parhaimmistoon ja monen aloittelevan Dumari-fanin kannattaakin ensiksi tsekata tämä.

Leevi and the Leavings - Raha ja rakkaus (1985)

Aluksi:
Päätin kuin päätinkin omistaa tämän vuoden rakkaimpien bändien/artistien erinomaisille levyille. Näitä mainioita kotimaisia bändejä/artisteja on nyt jo vuosien varrella kertynyt kuuntelun alle sen verran, että jokaiselta sain mukaan niin sanotun Top kolmen kärjen. Toki lempibiisit ja jopa lempilevytkin vaihtelee artistikohtaisesti, mutta olkoon tämä ajankuvaa tulevasta vuodesta 2015. Jos loppuvuoteen mennessä olen saanut nämä kaikki 30 levyarvostelua tänne tehtyä, voin taputtaa hyvillä mielin itseäni olalle.

Ja asiaan:
Kas, kas. Siitähän on jo tasan 30 vuotta kun Leevien neljäs lätty putkahti kuultavaksi. Raha ja rakkaus on niin kanneltaan kuin teemaltaankin tehty sensaatio-lehden muottiin, ja näin ollen voisin väittääkin ettei levy ole pahasti ajan patinoittama.

Todistajalausunnon antaa heti ensimmäinen raita Poika nimeltä Päivi, joka tosiaankin soi vielä tänäpäivänkin radioaalloilla. Biisi määrittelee välittömästi levyn tunnelman, joka on varsin synkeä ja pessimistinen(sekö tässä levyssä viehättääkin??). Päivi on jättänyt menneen elämänsä taakseen, jossa häntä tuijotettiin ja paheksuttiin. Ei liene lainkaan harkitsematonta, että biisissä lauletaan 'olin poika nimeltä Päivi'. Tästä on käyty rutkasti kiistaa, onko "Päivi" mies vai nainen, mutta itse miellän Päivin transvestiitti-pojaksi.

Sitten levy sukeltaa reggae-rytmeihin, joskin levylle uskollisena mollissa. Biisi on Ihmeiden kaupunki ja tässä on vähän kaikuja edellisestä biisistä; tämänkin laulun henkilö on matkannut pois, kaukaisiin maihin ja kaataa naista niin hiekka-aavikolla Egyptissä kuin Vietnamin bambuviidakoissa. Hannu ja Kerttu oli yksi niistä biiseistä, jotka kolisi kovaa vuosia sitten (jo). Tuttu tarina verhottuna raadolliseen realismiin Göstamaisella tavalla parhaimmillaan. (Niin nyt lienee jo aika kertoa, että en lähde pureutumaan syvemmälle suinkaan kaikkiin biiseihin).

Kun Kerttu lähti tansseihin,
me isän kanssa kotiin se haettiin.
Nuhruisessa hameessaan se kai muistutti enemmän huoraa.

Makeampi makeaa ja Palava rakkaus kuuluivat myös näihin maailmaa-avartaviin biiseihin silloin vuosia sitten. Ensinmainittu lainaa säveltä Roky Ericksonilta kertoen kundista, joka ei tunnu saavan tytöltään muuta kuin hiivasienen... Jälkimmäinen taas on kunnon kasari-rock jopa lähes kliseisillä sanoilla, vaikka biisin päähenkilö valeleekin niin itsensä kuin kumppaninsakin bensiinillä, koska "kun hän lähtee, hän haluaa ottaa kaiken mukaansa". Romanttista, eikö?

Baby Boy ja Laineen Pia ovat puolestaan ne raidat, jotka mieluiten skippaan, joten ei niistä sen enempää... Sen sijaan vuosien myötä Mary Jane on nostanut päätään Leevi-tuotannon suosikeissani. Aikoinaan Levyraadissa paheksuttu sanoitus kertoo itsemurhaa hautovasta tyttösestä. Mary Jane odottaa 'häntä' saapuvaksi, mutta kun pelastus ei saavu, jää itsemurha-kirjekin kesken ja Mary Jane avaa nyyhkyttäen kaasuhanan. Riipaisevaa! Ja sävel on kertakaikkisen hieno, uhkaava, pelottava tunnelma, jonka saksofoni-soolo maustaa kauniisti.

Mary Jane, istut hiljaa silmät ummistaen, kuin aavistaen
sen mitä tapahtuukaan jos hän ei saavukaan.

Ja levy loppuu murhaamiseen ja sodan jälkeisiin tunnelmiin. Kaivopuiston kuristajassa... niin, mitäs helvettiä siinä tapahtuukaan?! Tulee mieleen, että kuristaja toteuttaa tavalla tai toisella äitinsä tahtoa. Ensin hän peittää uhrinsa pensaaseen, mutta myöhemmin kuitenkin, hän kertoo sukeltavansa 'hänet' pensaasta esiin. Ristiriitainen ja kiinnostava sanoitus, jossa varmaan riittää pohdittavaa vielä toiseksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tai sitten olen vain tyhmä.

Viimeinen raita Pölyä ja tuhkaa on levyn lopetusbiisiksi varsin sopiva. Tässä sota ja kauheudet ovat ohi, mutta silti 'kituvat kompuroivat raunioilla' ja 'tulipunainen taivaanranta valkenee'. Parempaan päin ollaan menossa.

Jäi vain pölyä ja tuhkaa, kaikki ilmaan kun lensi.
Jäi vain pölyä ja tuhkaa, toiset ehtivät ensin.

Lopuksi:
Noin! Tässäpä oli tämä ensimmäinen arvosteluni maanmainioista levyistä, joita tietenkin suosittelen itse kullekin kuultavaksi. Ja kuten huomasitte, rajoitin vähän ylenpalttista jaarittelua, jotta sain tekstin pysymään edes jonkinlaisissa aisoissa ja niin aion tehdä jatkossakin. Niin aion tehdä vuonna 2015.

Se vaarahan näissä kerran kuussa-teksteissä on ettei välttämättä jälkeenpäin muista kuukaudesta mehukkaimpia yksityiskohtia, etenkään jos on siunattu näin lyhyellä muistilla kuin minä.

Joulun suunnittelua ja toteutusta pääosin sisälsi joulukuuni 2014. Ensimmäistä yhteistä kotia sisustettiin jouluiseen kuosiin ja pohdittiin mitä jouluna tehdään.

Itsenäisyyspäivänä Aki ja Perttu pistäytyivät matalassa majassani, ja koimme eeppisen seikailun Järvenpään yöelämässä ensiksi mainitun kanssa. Emme saaneet karaoke-vuoroa Espessä, portsari ei olisi päästänyt meitä Koronaan sisään. Jep. Ryyppäjäisiä juhlittiin myös Palen synttäreiden merkeissä. Seuraavan päivän töihinmeno haittasi pahasti kuvioita, enkä viipynyt Fridassa kauaa. Silti tulee harvemmin juotua absinttia työpäivän aattona...

Niin aatosta puheenollen, jouluaaton vietimme Lindan vanhemmilla Lindan perheen parissa, joulupäivän rauhallisesti himassa ja Tapanina huristelimme mutsille syömään. Sekä jouluruokaa että suklaata tuli ahmittua niin että oikein ällöttää. Nyt on syytä pitää taas vuoden alusta pieni ryhtiliike.

Välipäivinäkin tuli otettua taas huikkaa. Akin, Jennan ja Lindan kanssa löysimme itsemme lopulta Milliklubilta ja minä löysin itseni huutelemasta nolouksia kebab-ravintolassa. Kuulemma. Eeppisten iltojen jatkoksi yhtyi vielä vastikään vietetty uusivuosi. Kuten edellisenkin, tämänkin vietimme Tialla, mutta tällä kertaa neidin asunnossa Kulosaaressa. Paikalle raahautui minun ja Lindan lisäksi Tia, Andy, Aki, Jenna, Tea, Netta, Taija, Reetta ja Irja. Oli erittäin mukava uusivuosi. Kevyessä maistissa, hyvässä seurassa.

Nyt olemme vuodessa 2015, ja vuosi alkoi huonosti sillä myöhästyin tänään 2 tuntia duunista. Noh sellaista sattuu, ilman päähinettä. Nyt mietiskelen kirjoittaisinko tänä vuonna tänne jonkinasteisia levy-arvosteluja itselleni rakkaista levyistä ja jaksaisinko väsätä tänne jonkun lystikkään sonetin, ensimmäisen elämässäni.

Päivän biisi: Jarkko Martikainen - Halla-ahot

Tämä on tarina harakasta,
joka näytteli herraa varakasta.
Oli vanhan mummon hän ryövännyt
koko omaisuuden, paitsi syövän. Nyt

arvonimi lähestyy kriminaalia,
ennen tahtoi vain hopeita haalia.

Ilolinnun löysi hän kujalta
ja ostovimma alkoi tuntua lujalta.
Kysy Harakka: "Paljonko kustantais?"
"Kosketus kympin, viiskyt jos pantais!"

Sisälle menivät, mut kohta jo karkaa
Harakka pakoon, voi sitä parkaa.
Huomasi nähkääs, että portto tämä
olikin mummo, Harakan ryöstämä.

Jotenkin on tämä päiväkirja-inpis kaikonnut tai vähintään jäänyt taka-alalle. Tässä tekstissä on kuitenkin summausta marraskuustani, ja varmaan jatkossa käytän tätä 'teksti kuukaudessa'-metodiikkaa, ellei nyt satu jotain vallan mullistavaa.

Jaa mitäs sitä onkaan sattunut...?

Töitä olen tehnyt aina silloin kun niitä on tarjoutunut. Kolmen työpäivän viikkoja teen siis edelleen, vapaata on runsaasti, joka sopii kaltaiselleni laiskamadolle paremmin kuin hyvin. Tässä kuussa oli tarjolla myös vähän erilaista jopia. Äidin työkaverilta sain projektiksi tehdä (lue piirtää) kutsukortin tämän pippaloihin. Noh, tartuin toimeen, vaikka edellisistä oikeista piirustuksistani alkaa olemaan monia vuosia. Suoriuduin tehtävästä hyvin, parantelin kuvaa photarissa ja sain ansaitsemani liksan.

Toinen erikoinen työpyyntö sattui työpaikallani: sain pestin ei-enää-niin-salaisen kitaraharrastukseni takia Cittarin jouluparaatissa musisoijana. Hartaimmat ja itsellemieluisat joululaulut siis kaukuivat suustani kaupan käytävillä tuona sunnuntaina, ja olihan se vallan hieno kokemus.

Mäntsälässä käytiin Akin kanssa verestelemässä vanhoja muistoja, tehtiin vielä kaikki mitä tehtiin vanhoina aikoina aina pohjista kahden kapakan kautta nakkikiskalle. Ainoina uusina mausteina olivat Jarkko Martikaisen keikka sekä Akin valeidentiteetti. Hienoa!

Keikoilla on myös tullut käydyksi tässä marraskuun lopulla. Tuomari Nurmio heitti keikkaa Tavastialla. Hieno keikka ja satunnaiset jatkot: mukaamme Tavalta lyöttäytyi Porilainen Liitto-orava, Meiju Suvas raiskasi jazzia Storyvillessä ja Manalassa saimme luokattoman huonoa palvelua. Palaute on lähtenyt eteenpäin. Toinen keikka oli Hectorin 'Hauras'-rundin viimeinen keikka Hartwall Areenalla. Tädin kanssa vahtasimme keikan ja keikka oli suorastaan fantastinen. Ja kuriositeettina täytyy mainita, että Hectorin ensilevytyksestä tulee sentään kuluneeksi ensi vuonna 50 vuotta!

Olemme myös Lindan kanssa paaponeet Elmo-kissaamme. Tätä kissaa tosin on vähän vaikea paapoa, se kun tykkää vain ponnareista ja hiekan heittelemisestä. 80 euron raapimapuu suorastaan loistaa uutuuttaan, sen sijaan sohvamme täyttee pursuilevat pahemmin kuin Cheekin ego.

Tässäpä taisikin ne tärkeimmät merkkipaalut marraskuun ajalta olla. Jaa, mainittava on myös, että ostin uusia vaatteita! Se on minulle maininnan arvoinen seikka! Rauhaisaa joulun odotusta kaikille, huomenna availlaan kalenterin ekaa luukkua!!

Aamulla oikein tsemppasin itseäni, ettei aamu menisi mönkään kuten eilen. Loppujen lopuksi onnistuin tässä pirun hyvin. Positiivisella asenteella pääsee aika pitkälle!

Työt menivät hyvin ja nopeasti. Tein henkilöstötutkimuksen, jossa meni mukavasti 10 minuuttia työaikaa. Tarkoitukseni oli siis mennä junalla Haarajoelle, mutta Linda tulikin hakemaan minua Mäntsälästä, joka sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Matkalla Jäkeen Tea ilmoitteli itsestään ja lupauduimme hakemaan hänet asemalta. Kuitenkin tajusimme, että takapenkit oli vuorattu kesärenkailla, joten laitoimme tytön kävelemään. Tea tuli siis aluksi meille kissantarkastuskäynnille ja sitten lähdimme Black Poolin bilikselle. Mukaamme lyöttäytyi piakkoin Tia, Netta, Ode ja myöhemmin myös Taijakin.

Mukavaa höpöttelyä, juotavaa, biljardia, ihmisiä, kapakanvaihto ja illan pulkkaanlaittaminen hirvipelin ryydittämänä. Mukavata! Hyvästelyjen jälkeen palasimme kotiin kuulemaan naukumaisterimme yöllistä konserttoa.

Ja tähän päättyy sitten urakkani 30 peräkkäisen päiväni ylöskirjoittamisesta. Palaan kirjoittelemaan tänne taas harvemmin, aina kun jotain kirjoittamisen aihetta tulee eteen. Ja ehkä muutaman vuoden päästä kaivan taas tämän raskaan, mutta hauskan idean esiin ja kirjaan taas ylös elämääni. Ken tietää.

Voihan paska! Tänään oli taas sellainen aamu, jolloin olisi vain kannattanut jäädä kääntämään kylkeä punkan pohjalle. Toisaalta väsymys multiploi kaikki pienet ikävyydet, mutta silti.

Ensin hyppään pakkaseen ja säntään matkahuollolle. Bussikortin lataaminen tai sen odottelu kesti sen verran, että olin myöhästyä bussita. Bussi oli vähän myöhässä ja jouduin kiirehtimään mutsin kautta nopeasti töihin, että ehdin kauhoa vähän aamupalaa mukaani. Vihaan kiirettä! Vittu!

Töissä sain onneksi sumplittua huomisen päivän ja sain luvan tulla töihin puolituntia myöhässä. Sen sijaan huomasin, etten pääsekään bussilla takaisin Järvenpäähän! Perkele! Onneksi sovittiin, että Linda hakee minut Haarajoen asemalta. Säästyy aikaa, rahaa ja lämpöä.

Lindan äiti tuli laittamaan meille tiivisteitä, joten täällä ei tuule enää! Sitten lähdimme kauppaan, joka sekin tuntui jotenkin niin raskaalta toimenpiteeltä. Tänään olin miltein koko päivän väsynyt, nälkäinen ja kiukkuinen, eikä se lähtenyt minusta irti. Yöh!