IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Rakas päiväkirja... (osa 18)Lauantai 04.03.2017 10:51

Kahdeksan päivän työputki päättyi mukavasti perjantaihin. 7 tunnin pitkäveteinen päivä, etenkin kun oli suht hiljaista. Ilmeisesti lupauduin jossain välissä maaliskuun lopussa pidettävään sikari-iltaan, johon meidän työporukan jätkäkvartetti lähtee sekoilemaan. Huhhuh! No, hiljaista kun tosiaan oli, niin pääsin tuntia aikaisemmin mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Kaapaisin matkaani Cittarista vielä suodatinpusseja ja Cokista ja sitten kotiin homehtumaan.

Linda saapui töihin kun minä lähdin ja meni vielä töiden jälkeen yöksi Helsinkiin. Sain siis viettää illan mitä mainioimmassa seurassa! Musiikinkuuntelua, TV:n tuijottamista ja koneellaoloa ja ennenkaikkea humaltumista. Kukaan ei valitettavasti ollut lähdössä Järvenpään yöhön, niin ilta ei riistäytynyt käsistä, vaan tuli silti kahteen asti nuokkuiltua ja kukuttua.

Rakas päiväkirja... (osa 17)Perjantai 03.03.2017 08:30

Lindan jumiin mennyt herätyskello varmist, että varmasti herään. Töihin taas aamuvuoroon. Joskin nyt olen viime aikoina pystynyt nukahtamaan aikaisemmin mikä taas avustaa siinä, etten ole aamuisim perseeseen ammuttu karhu. Töissä 7 tunnin itsepalvelukassavuoro, eli koko vuoro seisomista. Jalka-parkani!

Nousin Lindalle pari pakettia ja taivalsin loskassa kotiin. Vähän musiikkia ja ruokaa, mitä kissatkin olivat vailla kun tunkivat anovaa pärstäänsä koko ajan nenäni eteen. Ilta sujui Tv:tä tuijottaen ja aikaisin nukkumaan mennen. Vanhuus on mukavaa. Tarvitsen myös nenäkarvatrimmerin.

Rakas päiväkirja... (osa 16)Torstai 02.03.2017 06:44

Yhdeksän tunnin työvuoro klo 10-19. Päivään on siis turha mahduttaa muuta. Eikä siihen oikeastaan mahtunutkaan. Joskin päivä meni verrattain varsin nopeasti, ei siinä mitään.

Töiden jälkeen Linda saapui ja kävimme kaupassa. Luulimme ostavamme tavaraa kolmellakympillä, mutta ostimmekin kuudellakympillä. Onneksi oli henksualet ja muutama lahjakortti. Nyt on taas ruokaa kaappi pullollaan.

Kotimatkalla oli läpipaska keli. Yletöntä loskasohjoa, mutta kuitenkin liukasta. Taivaalta satoi lumeksi verhottua vettä. Granattiomenan väri on varsin erikoinen elokuva.

Rakas päiväkirja... (osa 15)Keskiviikko 01.03.2017 08:25

Tylsä, tapahtumaköyhä päivä. Itse olen sen verran levoton luonne, että nautin pienestä kiireestä ja siitä kun on vaikka vieraita tai tarvitsee reissata jonnekin. Tämä ei ollut sellainen päivä. Tavallinen sumuinen päivä kahdeksan päivän työputken keskellä.

Linda lähti aamulla kipeyttänsä valitellen kouluun ja ehti tulla sieltä vielä takaisinkin ennen kuin lähdin töihin. Neljä ja puoli tuntia duuni, miten mukavaa. Toki vituttaisi jos asuisin toisella paikkakunnalla ja joutuisin ajamaan pikkutuntien takia töihin, mutta minulle tämä passaa.

Sitten kotiin ja kotona iltapalaa (jännää), ja sitten pehkuihin. That's it!

Rakas päiväkirja... (osa 14)Tiistai 28.02.2017 09:55

Kello soi kuudelta ja pinkaisin ylös kahvinkeittoon. Puolen tunnin jumitus ja kahvinjuonti ja sitten töihin. Kassahihnojen putsausta Berocca Boostin voimalla ja sitten kassalle. Tungosta oli, niin käy aina välillä. Meni kuitenkin päivä yllättävän nopeasti ja hyvä niin.

Töiden jälkeen heitin kirjastoon levyn ja menin uimaan. Ah, ihanaa viimeviikkoiset kakara-arsenaalit olivat muistoja vain. Sai uida kaikessa rauhassa. David Bowien ja Pokémon Go:n seurassa K-markettiin ruokaostoksille ja sitten kotiin.

Hetken ehdin Lindan kanssa hiimailla kahdestaan ja sitten tämä lähti vuorostaan töihin. Jäin kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan televisiota. Illalla katsoimme Teemalta Oscareiden uusintaa, ja voi sitä myötähäpeää sen viimeisen palkinnon kohdalla! Paras elokuva vaihtuikin kesken kiitospuheiden ja jengi oli hämillään. Esittelijöille oli annettu jollain ihmeen konstilla väärä kuori ja katastrofi oli valmis.

Ei kai muuta jännää sitten tapahtunutkaan.

Rakas päiväkirja... (osat 12 ja 13)Sunnuntai 26.02.2017 21:08

Menkööt nämä kaksi merkityksetöntä päivää saman otsikon alle. Työpäivistä ei muutenkaan tahdo juttua riittää.

Noh, vaihdoin edellisenä päivänä vuoroa ja niin lauantaivuoroni alkoikin jo 13.45. Ensimmäistä kertaa työskentelin lasillisena ja samalla sain vähän totuteltua silmälaseihin. Alkuun olivat vähän turhan tiellä, mutta päivän myötä alkoivat ne keikkua huomaamattomasti mukana. Eikä tarvinnut enää kaukaisia tekstejä tihrustella.

Minua houkuteltiin illaksi Koronaan, ja muutama uhkaili ottavansa minun sunnuntai-vuoronikin. Kuitenkin pidin pintani ja pysyin illan kotona, syöden Lindan herkullista tomaattista papu-keittoa (jossa oli nachoja!). Tai siis ei siihen nyt koko iltaa mennyt...

Sunnuntaina oli hyvä päivä vaikka tiesinkin 9 ja puolen tunnin päivän olevan edessä. Töihin kapusi yhteensä neljät darraiset kasvot, vaan me emme Julian kanssa kuuluneet siihen sakkiin. Meidän teki vain mieli juustosämpylöitä. Ostimme niitä myös. Lisäksi oli sen verran eiliseltä jäänyt paistotuotteita tähteelle ettei tarvinnut muutenkaan nälässä kitua.

Päivä meni nopeasti ja mukavasti, mutta vika vartti oli läpeensä mätä. Olimme kahdestaan loppuun ja talvilomalta palaavia idiootteja jonoiksi asti. No pääsimme kuitenkin lopulta vaikeuksien kautta pois. Tomaattista papukeittoa, laskiaispulla ja nukkumaan.

Rakas päiväkirja... (osa 11)Lauantai 25.02.2017 09:34

Rauhallinen työpäivän aamu, työt kun alkoivat vasta 15.15. Ehdin siis syödä aamupalaa sekä lounasta ennen töihin menoa ja jo se takasi hyvän päivän. Vaan eipä päivästä muuten mitään ihmeellistä kerrottavaa ole. Työpäivä sujui mukavasti ja kuljimme Lindan kanssa yhtämatkaa kotiin, hänellä kun oli myös työpäivä. Illalla teimme toista kertaa peräkkäin lämpimiä voileipiä, ne kun on helppoja ja vähän raskaampia kuin normileivät. Samuli Putron 'Valkoinen hetero' ilmestyi tänään. Odotin enemmän, mutta ei se huono ollut.

Rakas päiväkirja... (osa 10)Torstai 23.02.2017 22:55

Saatoin herätä tänään Helsingistä. Heräsin vailla krapulaa ja pirteänä. Jes! Vajaassa kahdessa tunnissa olin lähtökunnossa ja lähdimme triona bussilla Pasilaan. Juna osui mukavasti kohdalle. Riensin ostamaan lipun ja samoin tein junaan. Soitin Lindalle ja kysyin haluaako hän tulla kanssani Järvenpään keskustaan.

Saatoin saada tänään silmälasit. Linda ehti Ainolan kohdalla hypätä junaan ja painelimme Specsaversille noutamaan saapuneet lasini. Johan maailma kirkastui, vaikkei nyt kokopäiväisesti tarvitsekaan niitä käyttää. Sitten kävimme vielä Prismassa, otimme matkaevääksi kahvin ja jääteen Wayne's Coffeesta.

Saatoin olla aavituksen väsynyt palatessamme kotiin. Pilkin YUP:n kirjaa lukien, keitin spagettia ja katsoimme Lindan kanssa leffaa. Iltapalatarvikkeita jouduimme vielä lähikaupasta hakemaan. Noudimme ainekset lämpimiin voileipiin ja jotain muuta. Nyt hyvissä ajoin nukkumaan, että jaksaa huomenna taas painaa töitä. Öitä!

Rakas päiväkirja... (osa 9)Torstai 23.02.2017 14:18

Kello soi jälleen kuudelta. Tällä kertaa olin varannut aikaa aamutoimille vain puoli tuntia, menin nimittäin jo seitsemään töihin. Siivousnakki napsahti tällä viikolla meikäläiselle, mutta eipä tuo haittaa kun mieli oli pirteä ja päivä hyvä. Aamupalaa ensimmäisellä tauolla ja kahvia toisella. Pysyin siis hyvillä mielin läpi työpäivän.

Töiden loputtua kotiin, jossa ehdin virkistäytyä suihkussa ja lappaa spaghettia ja jauhelikastiketta kitusiin. Sitten lähdin junalle, joka vei minut Helsinkiin. Olin paikalla hyvissä ajoin ja päätinkin käyttää aikani "hyödyksi" metsästäen pokémoneja Ruttopuistosta. Sitten alkoi sataa jalkarättejä ja puhelin katsoi ilman liian kosteaksi.

Etsiskelin mukavaa istuskelupaikkaa tovin ja päädyin aina Kamppiin asti, Rotterdamiin. Ehdin hetken istuskella kun Aki soittaa ja kertoo olevansa jo Bar Loosessa. Sinne tarkoituksemme oli mennäkin, mutta luulin sen olevan vielä kiinni. Kyseinen tapahtuma oli YUP-bändin kirjanjulkkarit ja paikalla oli koko tuo 10 vuotta sitten kuopattu yhtye. Keikkoja eivät turhaa lupailleet, mutta pääsipä näkemään bändin jätkät livenä, kuunnella YUP:tä baarin kajareista ja ostinpa myös tuon kirjan kera t-paidan.

Kuulumisia vaihdeltiin Akin kanssa vanhaan malliin ja alkoikin tuo alkoholi siinä sitten maittaa. Akin parempi puolisko oli syömässä kaverinsa kanssa lähistöllä, joten päätimme jatkaa iltaa heidän kanssaan. Ja iltahan jatkui...

Kiilaan eka, mutta siellä tuli valomerkki pian, siitä sitte johonki ölhouseen ja hetki siellä. Sitten kävimme kolkuttelemassa Shotbarin ovia ja päädyimme lopulta teinihelvetti-Amarilloon. Noh, karkkipäivä pelasti vähän.

Koimme ratkaisunhetkiä ja päätin jäädä Helsinkiin yöksi. Myöhäseksi ja humalaiseksi ilta venyi, mutta sitten snägärin kautta taksilla himaan. Talon edessä oli kaksi kolaajaa... Keskellä yötä! Kai he jotain ehtivät huhkia ennen kuin aura-auto kävi viimeistelemässä.

Rakas päiväkirja... (osa 8)Keskiviikko 22.02.2017 15:01

Kello pärähti soimaan kuudelta, siitä tikkana kahvinkeittimelle ja sitten suihkuun. Tunnin jumituksen jälkeen töihin aamukassaksi. Päivä meni hyvinkin sumeasti ohitse, en varsinaisesta työpäivästä juurikaan muista. Sen muistan, että pääsin aikaisemmin töistä n. puol tuntia ja tämä sopi aikatauluihini paremmin kuin hyvin. Päivän aikana manailin minun badhair-lifetimea ja pohdin minkä helvetin takia joku haluaa pyyhkiä peeseensä mieluummin kuviolliseen wc-paperiin kuin tavalliseen.

Jolkottelin keskustaan, jossa Linda ja Julia odottivat. Olimme Lindan kanssa nälkäisiä, joten valjastimme Julian ostamaan meille leffalippuja ja itse painuimme Heseen. Herkullisten aterioiden ja Hese-muisteloiden jälkeen lähdimme... noh, ostamaan poppareita. Ikään kuin nälkä olisi jäänyt. Menimme kolmistaan katsomaan Disneyn uutta pätkää, Vainanaa (eli sitä Moanaa). Komea elokuva tuo olikin, vaikka alku näytti jokseenkin pitkästyttävältä.

Sitten kotiin ruuanlaittoon, ikään kuin meille olisi jäänyt nälkä. Ruokaa poskeen ja semikylläinen olo. Illalla katsoimme vielä toisen Bond-leffan, 007 ja lupa tappaa. Hyvä Linda! Alat oppia!

Kymmenen jälkeen nukkumaan ja miltein heti kanttuvei.