IRC-Galleria

Tänä vuonna olimme viimevuotiseen tapaan mukana dvd-projektissa. Viime vuonna ilmestyneessä Koirien käytöskoulu –dvd:llä esiintyi Classic ja Tuike. Tänä vuonna jokainen koiramme vilahtaa jossain kohdin.
Classic ei tänä vuonna pentujen jäljiltä ole kovinkaan edustuskunnossa, mutta sellaista se koirien kanssa on. Classic kuitenkin suoriutui hyvin sille asetetuista tehtävistä, joten se kompensoikoon turkin puutetta.
Boogien dvd:llä esiintymiseen suhtaudun hieman kyseenalaisesti. Boogie on malliesimerkki koirasta joka ei voi hyvin. Eroahdistuskoira, joka tekee elämästä toisinaan hyvinkin hankalaa. Mutta alan jo tottumaan siihen, että Boogie antaa itsestään hyvän tottelevaisen koiran kuvan ja saa ihmiset ihailemaan itseään. Toisinaan kuitenkaan tottelevaisen koiran kanssa elämä ei ole niin mukavaa, mikäli tämä tottelevainen koira on hyvin hysteerinen jäädessään yksin. Omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan koiran käytökseen hyvin paljon, mutta synnynnäiset heikkoudet ovat kuitenkin olemassa. Boogien kanssa elämä on vuoristorataa loivin nousuin ja jyrkin laskuin. Suurella työllä ja suunnitelmallisuudella pääsee nousemaan ylöspäin. Mutta pienetkin muutokset saavat Boogien raiteiltaan.
Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tyytyväinen, että osallistuimme dvd-projektiin. Tärkein muisto, jonka dvd pitää sisällään on vanha Leenu. Sokea rakkikoiran turjake kanssani laiturilla. Takana kolmetoista yhteistä vuotta, aika näyttää tuleeko vuosia lisää.
Jo heti ensimmäisissä kuvissa vilahtaa Deli leikkimässä Kisu-shiban kanssa ja dvd päättyy Classicin ja Tuiken kanssa Pirunpesällä.
Kansikuvakoirana näemme iloisen Delin.

1.11.2008 Lahti - Eeva Resko

"Hyvän tyyppinen, hyvin kehittynyt narttupentu. Voisi olla vähemmän otsapengertä. Hyvä ilme. Vahva, tiivis runko. Hyvä ylälinja. Hyvä luusto. Hyvä takaosa. Liikkuu & esiintyy hyvin."

Delin toinen pentunäyttely toi jo mukanaan hieman saalistakin hyvän arvostelun lisäksi. Kuten viikko sitten, tälläkin kertaa Sigitius&image_id=90852246 esitti Delin. Juuri ennen kehään menoa Deli pisti jarrut pohjaan, kun joutui useamman kultaisennoutajan lähellä olemaan. Kehässä Deli ei oli hieman vaisu aluksi, jota ei vieraat katsoja huomanneet. Itseäni suretti, kun näin pienen muutoksen koirassani. Koska Deli ei ollut niin tavattoman iloinen tänään kehässä, sen häntäkin pysyi kurissa ja pek1 kp oli siitä tulos.
Onneksi sitten rop-kehässä Deli oli jo pirteämpi ja sitä oli jo suorastaan ilo katsella. Ja niin siinä kävi, että Suvi luotsasi Delin rop-pennuksi. Hienosti vsp:ksi tuli Silimen Summer Soul "Pyry".
Ryhmäkehässä ei enää sijoitusta tullut. Mutta tulipahan yksi kokemus Delille lisää. Koska kuvittelimme näyttelypäivän olevan nopea pyrähdys, en pilkkonut riittävästi nakkeja mukaan. Kiltti nahka-ihminen lahjoitti ryhmäkehää varten kaksi nakkia, joiden voimalla Suvi&Deli -kaksikko selviytyivät kehään taasen.

Seuraava näyttely Delillä onkin sitten Lahden ryhmänäyttely tammikuussa. Sitä ennen Classic käy messarissa voittaja-näyttelyssä pyörähtämässä.

Lahti 26.10.2008 Harto Stockmari
"Erittäin narttumainen kokonaisuus. Melko hyvä pää. Hyvät korvat. Normaali runko. Etuosan tulee vielä kehittyä. Melko korkea häntä. Liikkuu normaalisti."

Delin esitti Sigitius&image_id=90852246 ja ensiesiintyminen meni varsin mallikkaasti. Deli seisoi kauniisti ja liikkui iloisesti. Oli kaunista katseltavaa. Itse jännitin kovasti oliko Delille jäänyt traumoja kuukausi takaperin sattuneesta kultaisennoutajan hampaisiin jäämisestä näyttelyssä. Mutta hyvin rohkeasti Deli esiintyi. Pikkuinen super-tyttönen.
Valitettavasti ilman sijoitusta jäimme, sillä kilpailuluokassa Deli kantoi iloisesti korkealla häntäänsä. Mutta perempi niin, että kehässä oli Delin mielestä iloista ja mukavaa.

Classicin viimeisimmästä kehävierailusta on aikaa jo yli vuosi. Avoimenluokan arvosteluja ei ole ollenkaan. Olisi kyllä erittäin mielenkiintoista kuulla mitä mieltä tuomarit ovat meidän tyttösestä tällä hetkellä (tai no ei ehkä kuitenkaan tällä hetkellä, kun ennen pentuja tein Classicille hyvin tyylikkään trimmauksen ja saksin kaikki pöksykarvat jne. pois :D). Seuraavan kerran päästään varmaan loppu/alkuvuodesta taas kehiin.

Kunhan nyt koira ensin kotiutuu, niin katsotaan mitä sen kanssa saadaan aikaiseksi muilla alueilla. Minä kisakammoisena en uskalla lähteä kisaamaan. Mutta jos koulutuspuolella saisi kuitenkin jotakin aikaiseksi. Olisi ihana päästä taas näkemään miten Classic nauttii jäljestämisestä. Samoin uutuutena pääsisi kokeilemaan agilitya meidän vauhtityttösen kanssa. Käydessäni Classicia katsomassa nyt, se on vaikuttanut todella toiminnanhaluiselta. Selkeästi kaipaa jo mammailun lisäksi jotakin puuhaa aivoille ja lihaksille.
On se uskomatonta miten suuren vaikutuksen tuollainen pieni collikka tekeekään. Tässä fiilistelyn ja unelmoinnin yhteydessä kirjoitan Classicin arvostelut ylös. Montaa niitä ei ole, mutta toivottavasti jo messarista päästäisi seuraava hakemaan.

15.1.2006 Lahti (r) - Päivi Eerola - jun EH1
Lupaava. Keskikokoinen ja -vahva. Selvä sukupuolileima. Oikeat mittasuhteet. Lupaava narttumainen pää, kallossa vielä pyöreyttä. Sopiva kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkeiden tulee tiivistyä. Lupaava askelpituus ja karvanlaatu. Esitetään edukseen. Oikea olemus. Lupaava kokonaisuus.

23.4.2006 Lahti (kv) - Leni Nousiainen - jun ERI2
Erinomaiset mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvä ryhti. Oikealinjainen pää. Hieman pienet silmät. Aavistuksen kevyet korvat. Ikään sopiva eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Kauniisti kulmautuneet raajat. Erinomainen askelpituus. Ajoittain hieman korkea-asentoinen häntä.

10.6.2006 Helsinki (kv, ev) - Norman Huidobro-Corbett - jun EH
Moves well, good texture of coat, a little bit straight behind, good feet

9.12.2006 Helsinki (kv, v) - Natalja Nekrosiene - nuo ERI3
Nice over all shape of body. Feminine head. Excellent eyes and ears. Long neck. Firm topline. Well sprung ribs. Goog angulations in front and behind. Well balanced side movements. Good structure of coat.

14.1.2007 Lahti (r) - Leni Nousiainen - nuo ERI1
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvä kuono-osa, joskin alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvät silmät ja korvat. Tasainen kallo. Riittävä kaula. Litteä eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Hieman pitkä lantio. Hyvät takakulmaukset. Oikea askelpituus.

Ajan kulumista emme kai kukaan voi pysäyttää. Ja haluammeko kukaan pysäyttää sitä. Silti tuntuu, että se olisi pysähtynyt jo yli vuosi sitten. Ilmassa on paljon ajatuksia, mutta mistään ajatuksesta ei saa niin hyvin kiinni, että sen pystyisi ajattelemaan loppuun asti tai edes alkua pidemmälle.

Vuosi sitten istuin koko yön sohvalla ja kokosin valokuvakansiota Rainerista. Sekin jäi hieman kesken, kun aika loppui. Lopulta tuli jo kiire hautajaisiin. Niin, siitäkin päivästä on kohta jo vuosi. Mutta sulkeutuuko ympyrä siihen vuoteen, vielä ei siltä tunnu. Vortex, pyöriminen jatkuu. 26,79v on ikäni, kirjoitanko tänne vielä 79,26v.

Pian on Mikaelan 1-vuotissyntymäpäivä. Paljon on tapahtumia tähän vuoteen mahtunut, ennätysten vuosi. Millainen on tuleva vuosi. Classic odottaa pentuja, pennut syntyvät ja lähtevät maailmalle. Leenu vanhenee, näkeekö (kirj. huom; elääkö, kyse sokeasta koirasta) 13. syntymäpäiväänsä.
Boogie menetti viikko sitten miehuutensa.

Hmmm... entä minä. Taidan painaa "Hyväksy" ja ottaa poppareita.

http://viuhku.net/titja/xena/index.html

Tämä Xenan tarina on kokonaisuudessaan hyvin uskomaton. Vetää tyystin hiljaiseksi ja ajatukset sekaisin.

Xena on lähtöisin erittäin hyvästä ja rakastavasta kodista, iloinen ja ihana koira. Xenan alkuperäinen omistaja joutui tekemään todella vaikean päätöksen ja luopumaan koirasta. Valitettavasti "ostajaehdokas" valehteli taidokkaasti ja sai koiran mukaansa, vaikka hänellä ei oikeasti ollut mahdollisuuksia koiraa pitää.

Onni tapahtumissa on se, että alkuperäinen omistaja näki tässä tekemäni ilmoituksen ja sai tietoa jo kaipaamastaan koirasta. Moninaisten tapahtumien jälkeen Xena löysi kodin itselleen.

Ilta yöksi vaihtuu,
yö aamuun haihtuu.
Unta yhä odotan,
ehkä siksi ehdotan:
Jospa nukkumattini oisit
ja luokseni tulla voisit.
Kainaloosi nukahtaisin
ja sua rakastaisin.
Ehkä tiedätkin sen,
sua unohda en.

Elämme marraskuun puoliväliä, joka paikassa puhutaan joulusta. Mitä toivot joululahjaksi kysytään. Onhan se kaunista, että ihmiset rakastavat toisiaan ja sen osoituksena ostavat lahjoja toisilleen. Ajatus onnellisesta perheestä yhdessä, ilman kiirettä ja kireyttä, se on kaunis ajatus.

Mutta miksi ihmeessä ihmiset joulun jälkeen kyselevät toisiltaan "mitä sait lahjaksi". Kiinnostaako ihmisiä oikeasti toisten lahjat. Eikö sopivampi kysymys kuuluisi "miten joulusi sujui". Itse ajattelen, että lahja osoitetaan henkilökohtaisesti jollekin, jokin persoonallinen kyseisten ihmisten suhdetta kuvaava asia.
Ehkä minua tosiaan vaivaa liikaa ajatus materialismista ja pinnallisuudesta.

Joulu on jotenkin vaikea aika. Ennen joulua mietitään kenelle laitetaan joulukortti. "Kalevi-serkku ei laittanut viime vuonna korttia meille, sillä on ilmeisesti jotakin meitä vastaan. Tänä vuonna emme laita hänelle korttia. Kaivetaanpa lista esiin ketkä muistivat meitä viime vuonna ja laitetaan heille kortti tänä vuonna."
En tiedä yhtään vielä tulenko laittamaan kortteja kenellekään. Jos sitä kysytään minulta nyt, marraskuun puolivälissä, voin vastata, että "ei, en laita kortteja". Jos jotain teen, haluan todella oikeasti tehdä sen ajatuksen kanssa. Jos sydämeni itkee, en voi toivottaa "iloista joulua ja tonttu-ukkojen tanssia". Se ei tarkoita ettenkö haluaisi sitä muille, mutta niiden sanojen sanominen ei ole helppoa.

Joulu pelottaa minua, kyllä, sen takia en haluaisi sitä ajatellakaan. En pelkää joulua itseni takia, mutta läheisteni suru sattuu minuun voimakkaasti. Nyt tänä vuonna toivon joulurauhaa kaikille, enemmän kuin koskaan. Ja toivon sen rauhan löytävän paikkansa jokaisen sydämestä. "Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen..."

Varmasti joulunaika saa sydämemme itkemään ikävää, haluamme Rainerin luoksemme. Mutta nyt, vaikka olisimme eri maassa, meillä jokaisella on mahdollisuus saada Rainer luoksemme. Puhutaan jouluntai'asta. Ja toivon sen liittyvän nyt Raineriin.

Kesä-heinäkuussa kuvattiin koira-dvd, johon pyydettiin esiintymään myöskin meidän koiria. Niinpä siinä vain kävi, että kun kesäkuussa Riikka koitti yhtenä iltana pakata tavaroita risteilyä silmällä pitäen, soitettiin ja kysyttiin seuraavana iltana kuvattavaan otokseen rauhallista ja pentujen kanssa toimeen tulevaa koiraa. Onneksi sitten isäntä saatiin ylipuhutuksi ja Classic meni leikittämään pientä lapinkoiraa.
Classic oli erinomaisen ihana "roolissaan". Valitettavasti itse en tilannetta päässyt näkemään kuin vasta jälkikäteen videotallenteesta. Mutta hyvin tyytyväinen olin omaan pikku-collikkaani.

Luulin jo meidän koirien osuuden olevan jo ohi. Kunnes taas yhtenä päivänä soitettiin, että tarvittaisi koiraa, joka on varma polkupyörien ja lasten kanssa. Lapsi ja polkupyöräkin kuulema puuttui. Polkupyörää saati lapsia en omista. Mutta kaksi mukavaa soopelia löytyi rooliin. Lapset ja pyöräkin saatiin muutamalla puhelinsoitolla hankittua (kiitos sisko, kummipoika sekä hänen isoveljensä).
Tuikea ei tainnut olla kumpikaan pojista vielä nähnyt. Mutta lapsirakkaiden koirien kanssa pystyimme kylmiltään lähtemään kuvaamaan. Kuvaukset hoituivat nopeasti ja olin tyttöihin tyytyväinen.

Kolmas kuvaussessio tuli eteen yhtä yllättäen kuin kaksi muutakin. Olimme collietapaamisella rannassa ja kas, niinhän sitä sinne tultiin kameran kanssa. Collikat eivät olleet enää kovin vedossa, kun olivat jo pitkään riehuneet. Mutta tuli se materiaali sieltäkin sitten.

Vasta tänään tulin katsoneeksi lopullisen version dvd:stä. Ja postin mukana laitoin kasvattajalle menemään oman dvd:n. Kiitokset vain sinne päin erittäin mukavista ja rakastettavista kaunottarista.

ps. Ja vallan, löytyyhän Carlo-rakkaan kuva dvd:n takakannesta.

Aikalailla perinteeksi on muodostunut mennä pyhäinpäivänä ystävän Halloween-juhliin. Ensimmäisellä kerralla, kun sinne menin, oli kavaljeerina minulla Rane. Väistämättä sitä eilen mietti. Mutta tosiaan nyt oli hieman erilainen päivä.

Kuudeksi menimme kirkkoon kuulemaan, kun Ranen nimi luettiin siellä. Oman konfirmaation jälkeen en ole kirkossa kovin montaa kertaa käynyt. Hieman laskeskellessa saan summaksi neljä, sekä Ranen hautajaiset Läntisen kappelissa. Ei sillä, etteikö minua kiinnostaisi kirkossa käyminen. Kiinnostaa kyllä ja hyvin paljon. Mutta lähteminen on aina vaikeaa, eikä jaksa niin aikaisin nousta.

Kirkosta suuntasimme ystäväni luokse ja sieltä taas hautuumaalle. Niin... Viemään Rainerille kynttilän. Muutama muu olikin jo ennen meitä kerennyt kynttilän viedä. Lähtiessäni laskin, seitsemän kynttilää. Kynttilät ovat kauniita kyllä, tunnelmallisia ja kaikkea. Tunnelmaa oli siinäkin, että oli erittäin kylmä kun menimme hautuumaalle, mutta haudalla seistessä ei ollut niin kylmä. Taas kun lähdimme kävelemään autolle, olin jäätyä.
Matkalla hautuumaalle mietittiin, että Rane olisi varmaan ajanut huoltoajona suoraan haudalle. Mutta koska meillä ei ollut alla amerikan autoa, vaan japski, emme voineet tehdä samoin. Eli kävelimme kiltisti ja matkalla näimmekin kuinka paljon kynttilöitä oltiin hautuumaalle tuotu.

Kynttilät palavat meidänkin olohuoneessa nyt. Ne on palavat Ranelle ja siinä samalle toki meillekin. Kyseessä on Ranen muistotilaisuudessa palaneet kynttilät. En ole niitä aiemmin raaskinut polttaa. Ja nyt kun ne palavat jälleen, ne palavat samanlaisessa asetelmassa kuin muistotilaisuudessakin.