IRC-Galleria

Haukon henkeäni,
koska tunnen kuolevani.
Tärisen,
koska ulkopuolellani on jotain väärää.
Sisäpuolella,
huutoja vaimennettuja....
ja pelkään tämä on loppuelämäni.

Jakouurteesta tämäkin katkeaa,
yritä tehdä minusta sitten se kauniimpi,
älä sano että lupasit vain
en voisi uskoa vähempää

Väri poistui kasvoilta,
se ei enää palannut.
Ne huudot saatiin vaimenemaan,
se tasaisen rytmi kuoli pois.

Kädestä kiinni,
enkai muutakaan voi.
Ajatus,
ehkä ainoa tie.

Vaalea lakana päällesi,
silmäsi suljettiin.
Nyt olet poissa,
en yhtään tiedä missä.


"Tämä on minun työtäni,osa elämääni...itse olen tänne hakeutunut"

Viholliseni,
jokainen silmäpari minua tuijottaa,
kuin minussa olisi tarttuva tauti,
en kylläkään osaa sitä pelätä.

Pelkään niitä hetkiä,
kun katsotte minua sanomatta sanaakaan.
Kävelette ohitseni,
minä kävelen lävitsenne.

Maailma pyörii erilailla kuin ennen uskottelin,
ja tahtoisin vain rauhan takaisin.
Ehkä aikanaan tuon olen saava,
mutta en tahtoisi sinne.

Miten tunnen,
miksi tunnen,
vastaukset ovat jossain,
minä olen jossain, vain jossain

Kuka minua kaipaa,
minä ainakin harvemmin päivä päivältä.
En tunnista aamuisin peilikuvaani,
ei se kerro minusta mitään.

Illat kipua lievittäen,
uneen
sinne kyllä kaipaa
vaikkei sieltä mitään saakaan.

Mielenterveyttä,
ei ainakaan ole täällä käynyt,
eivät onnitelleet kuinka saatoin uskotella.

Menetin,
Menetin,
Ja sainko tasapainoon niitä välittäjäaineita,
kysyn kun tärisen pelosta

Kaikkeni tehnyt,
niitä lupauksia toki rikkonutkin,
ja unenmaassa olen jokaisen unohtanut.

Syleilet minua,
lauseesi saavat haavani paranemaan,
saan sinua suudella,
enkä tarvitse enempää.

Onhan se vain unta,
mutta niin kaunista.
Enkä aio luopua niistä,
vaikka sinä sanotkin ettet jaksa kuunnella öisistä seikkailuistani.

Aamuni räjähtää,
ja se synnyttää pieniä paloja maailmaan.
Pyöreitä,soikeita...valkeita,vihreitä....
Ne on tehty minua varten
tai minä niitä?

Ne ovat arkeni
juhlani
alkuni
loppuni...
ilman niitä en voisi elää,
enkä niiden kanssa tahtoisi....

Olen kiduttanut itseäni,
tänään sitä jatkaen,
polttanut käsivarteni savukkeilla,
ja vain siksi että olen ollut yksin,
mutta sitä on vaikeaa sanoa
lähimmäisille,
olen yksinäinen

Oletko minun tähteni,
yksi miljoonista.
Narsistista olettaa että vain minulle voisit loistaa.
Olet kuitenkin osa kokonaisuutta.

En voi sinua omistaa,
en edes koskettaa, niin ainakaan kuin se meillä ymmärretään.
Mutta en silti unohtaisi sinua,
en vaikka sammuisit.

Ja tapanahan on ollut,
sammuvat ne kaikki.
Vielä silloinkin näen sinut,
kun olet jo aikaa sitten kuollut.