En tiedä oliko sieluni murskana vai vain ruumiini vai molemmat, mutta tiesin etten omannut minkäänlaista eksistenssiä herätessäni tietoisuuteen. Oli vain tyhjyys, mitään ei ollut. Mitään ei ollut minussa, kun ilmestyin erämaahan. Olin vain sovittu kokoontumispiste, jonne kaikki palaseni tulisivat minä hetkenä hyvänsä. Ylitajunta poltti minut olevaksi ja henkiset salamat jyrisivät.
Matkan päässä on kaupunki, tiedän sen, enkä tiedä mitään muuta päämäärää. Muutaman määränpäätietoisen askeleen jälkeen Ääni alkoi puhua minussa minulle mairealla äänellä:
“Paratiisi on poistunut ulottuviltasi, sillä sen portit ovat haihtuneet sinusta. Olet siis vihdoin vapaa kulkemaan, ja valitset kaupungin. Ja kaupunki onkin suositeltavin, jos ei ainut, kohteesi tämän kaiken jälkeen. Sillä vaikka autiomaassa siintää sielusi koti, vain sivilisaatiossa voit elää tehtävääsi.”
Kolmesataa päivää ja yötä olin kiusannut itseäni Maailmanlopun Mykelön kestittävänä erämaassa, ja vihdoin saatoin astella kuolleen maan reunalle. Katharsis oli ohi. Minusta tulisi yli-ihminen.
Uusimmat blogimerkinnät
- Ha'badza Kalfa, 29. suura 01.06.
- Jos luet Ha'badza Kalfaa... 31.03.
- Ha'badza Kalfa, 25. suura 31.03.
- Ei minua kiinnosta vaalit tai vaalitulos sinÃ... 19.03.
- Ha'badza Kalfa 20. suura 23.02.
- Varsinaiseen kerrontaan täysin liittymätÃ... 21.02.
- Ha'badza Kalfa, 14. suura 19.02.
- Ha'badza Kalfa, 10. suura 10.02.
- Ha'badza Kalfa, 5. suura 30.01.
- Ha'badza Kalfa, 1. suura 25.01.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2007 (34)
- ▶ kesäkuu 2007 (2)
- ▶ huhtikuu 2007 (3)
- ▶ maaliskuu 2007 (7)
- ▶ helmikuu 2007 (16)
- ▶ tammikuu 2007 (6)
- ▶ 2006 (11)