IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Ha'badza Kalfa, 29. suuraPerjantai 01.06.2007 05:30

- Niin tänään te voitte vikistä tuskissanne aivan rauhassa ja kurista ja toivoa hiljaisuutta korviinne, joihin lintujenkin viserrys on vesiputouksen karjuntaa. Sillä tänään en aio puhua mitään, millä olisi jotain merkitystä teille. Nauttikaa siitä mielettömyydestä, jonka ilonne on teille aiheuttanut.

Kohotin käteni yläilmoihin, tukahdutin Äänen, joka yritti huokailla nyt syleilläkseen minua, ja kuiskasin itsekseni: "Tämä on teille molemmille, te omahyväiset!"

- Te olette kaikki nyt risteyksessä ja valinta on teidän. Voi olla, että toisessa suunnassa olette Äänen tahdon alla, ja että toisessa suunnassa teitä vartoo Maailmanlopun Mykelö. Mutta jos sinulle annetaan vain kaksihaarainen tie syvällä metsässä, johtavat molemmat vaihtoehdot eksymiseen. Silloin sinun tulee käydä suoraan ryteikköön, jotta eksyisit nopeammin. Aina on ad extra!

Ääni kuitenkin antoi itsensä kuulumisiin: "Mitä sinä puhut? Sinä, jos olet Ha'badza Kalfa, eikö sinua koske kunniavala sielussasi, johon olet itsesi kahlinnut?"

Sanani kasvoivat Sakariaanian muuriksi näin kuultuani.

- Vaan luoksenne tulee joku - ja tämä joku pyytää teiltä jotain. Ja hän perustelee pyyntöään! Hän pyytää vetoamaan kunniaanne, jotta toimisitte hänen tahtonsa mukaisesti. Hän pyytää teiltä jotain vain saadakseen itse omahyväisyyttään, ja uskoo teidän kunniallisuuteen! Niin kuin olisi kunniaanne vastaan sylkeä niitä köyhiä, joita rikkaampia olette hengessänne. Niin kuin olisi kunniaanne vastaan! Voisiko mitään halvempaa olla kuin vedota kunniaan? Vain kunniakäsitysten varjollahan te olette lupautuneet karistelemaan hilsettänne muille - ja nimenomaan nimettömille muille valtakunnan nimissä. Ette te pelkää knihtien käskyjä, ette heidän satuttavia sivalluksia, joita ei riitä edes puolelle teistä. Te pelkäätte sitä, ettei knihtikään pidä teitä enää kunniallisina ja kääntää katseensa. Siten on aina kansakunnan nimissä - niin kuin mitään kansakuntia olisikaan - saatu valtakunnat olevaisiksi.

Myös Maailmanlopun Mykelön tunsin havittelevan minua, enkä tätä ollut tuntenut sitten kolmensadannen yön kiehnämää. Tunsin, kuinka minulle tuotiin vadilla mairitteluja: "Noin sinä olet rehellinen. Sanot miltä tuntuu! Se on miten kuuluukin."

- Vaiti! huudahdin nyt jo ääneen ja pari lähintä lojuvaa seuraajaani saivat jopa käännähdettyä katsomaan minua mistään käsittämättömässä tilassaan. - Niin voidaan ajatella, että rehellisempi on se, joka sanoo suoraan epäpitämisensä. Mitä rehellisempää siinä muka on kuin kaartelussa? Siitä, mistä ihminen pitää, sitä hän mieluiten parjaakin.

Tunsin sielukkaassa raivossani, että sanani ylittäisivät neljännen ulottuvuuden, enkä siksi itsekään niitä ymmärtäisi, mutta sitä suuremmalla syyllä minun tuli vain päästää ne ulos.

- Niin kuin diodi johtaa sähköä vain toiseen suuntaan, niin myös kunniallisuuden vaalijat ja rehellisyyteen vetoajat ovat kunniallisia ja rehellisiä yksipuolisesti ja vain yhteen suuntaan. Joka johtaa, ei hänen ole kunnia tai rehellisyys, vaan huijaus ja valhettelu! Sylkisin, jos olisitte kuolani arvoisia, te joille sanani osoitan!

- Ja te, jotka löhöätte kurjimuksissanne, teidän on autuus, sillä janoatte vain vettä. Kirottuja ovat isoovaiset, sillä vain he saavuttavat viisautta.

Imono ryömi luokseni vesikuppi kourassaan ja hän sanoi: "Ha'badza Kalfa, minä olen isoovainen ja tunnen todella oloni kirotuksi. Lasketko sinä kuppiini mitään?"

"Jos minä jotain lasken kuppiisi, senkö sinä juot?"

"Sen minä juon."

Niin minä laskin veteni hänen kuppiinsa ja Imono otti sen juodakseen. Mutta juuri ennen kuin hän ehti kastaa suunsa, potkaisin kupin kumoon siten ettei siitä kukaan kastunut ja syleilin häntä. "Katso minua. Tällainen minusta tuli, kun join maitoa. Sinusta voisi tulla samanlainen."

"Ha'badza Kalfa, minä rakastan sinua kaikessa hengessäni!"

Nousin jälleen pystyyn ja annoin itseni kuulua jälleen kaikkien ylitse.

- Irstasta on rakkaus ilman ruumillisia haluja. Jos ette ymmärrä sanojani ja vertauksiani, ette osaa yhdistää neliön yhdeksää pistettä neljällä viivalla. Koska teiltä ei silloin sitä edellytetä. Ja sitä te ette ole ymmärtäneet, ettette ole rynnänneet luokseni ja portti on jo sulkeutumassa.

Häivyin niitylle katsoakseni kedon kukkia ja kuullakseni kuinka ne tuoksuivat.

Jos luet Ha'badza Kalfaa...Lauantai 31.03.2007 20:17

...ja teet sen kernaasti ja jopa palaten jätöksille... Kannattaa antaa miun tietääkin siitä. Varsinkin, jos haluaa nähdä seuraavankin suuran. Nytkään en pariinkymmeneen päivään jaksanut kirjoittaa seuraavaa osaa puhtaaksi, kun en tiennyt käytännössä kenenkään sitä kaipaavan. Mutta ei tämäkään loputtomiin jatku, sen voin sanoa.

Ha'badza Kalfa, 25. suuraLauantai 31.03.2007 20:06

Tunsin ikävystymisen valtamerenä hartioillani, joten tiesin, että olin lopulta ohittanut tietyn asteen matkassani. Tuijotin San Franciscoa haikein silmin ja tuntui kuin olisin katsonut peiliin. Sanoin hänelle: "Kohta Ääni puhuu minulle pitkästä aikaa, minä tiedän sen. Tiedän myös mitä Ääni aikoo minulle sanoa, ja se ikävystyttää minua äärettömästi. Jokainen hetkihän on ääretön ja ikuinen."

Niin San Francisco nuolaisi nenääni ja Ääni alkoi puhua naurettavan mahtipontisesti:
"Ha'badza Kalfa! Sinun aikasi on käsillä ja tiesi kulku on tiedon temppeliin, sinne määränpääsi nyt on ja siellä taipaleesi loppuu! Kokoa itsesi, katso väkesi ja nouse valtakunnan oppineisuuden sydämeen. Sinut otetaan vastaan ja sinä saat sanoa sanasi, jotka kumpuavat syvyyksistäsi ja kaikuvat ulottuvuuksien halki, jotka kutsuvat lähettiä toisesta maailmasta. Mene! Tämä hetki on sinun!"

Huokaisin ja virkoin San Franciscolle: "Näin se lähtee. Kun minä poistun, pidä huolta Marinnesta, sillä teidän kummankaan ei ole tuleminen tiedon temppeliin."

Ja kuten susi sadussa, Marinne ilmestyikin paikalle huutaen nimeäni.

- Ha'badza Kalfa! Kuinka olet saattanut! Minä kuulin, että sinä lähdit sen Didinna-lumpun matkaan torilta - otit seuraksesi sen saarnaajanartun!

- Ai Didinna hänen nimensä olikin.

- Etkä edes muista nimeänsä! Sinä sika!

- Tiedäthän, kuinka nomina sunt odiosa. Olisi ollut yhdentekevää esittäytyä.

Marinne ei enää kyennyt hillitsemään kiukkuansa vaan löi minua päin näköä. Huuleni jäi hampaan väliin ja sylkäisin verisesti. Juuri ennen tätä hetkeä olivat kuitenkin Nhiswa ja kolme muuta seuraajaani tulleet telttani ovelle, he näkivät mitä tapahtui ja he ottivat Marinnen varmaan otteeseensa ja raastoivat hänet maahan. Niin he olivat järkyttyneitä siitä, että joku oli tohtinut kajota minuun vastoin tahtoani, ikään kuin olisin jokin pyhimys ja tabu tai kuningas ja salamurhattava.

- Marinne, sinä teet minut surulliseksi. Tästä minä olen puhunut avoimesti ja kaikkien kuullen alusta lähtien, mutta sinä olet ollut liian lähellä kuullaksesi. Olen näyttänyt julkisesti kaikkea tätä ensi hetkistä saakka, mutta sinä olet ollut liian liki erottaaksesi. Nyt sinä tulet luokseni parjaamaan minua siitä, että olet lakannut hourimasta, että hallusinaatiosi on päättynyt, etkä enää olekaan matkalla siihen paratiisiin, johon kuvittelit kulkevasi. Minä olen se Baabelin portto, joka ratsastaa pedolla ja on tuleva viettelemään valtionmiehetkin juovuttaviin irstailuihinsa. Tämä kaikki on ollut sinulle jokapäiväisesti sanottuna, mutta olet ummistanut korvasi siltä mikä on ollut totta, vaan ei sitä, mitä olet unelmissasi halajanut. Marinne, teet minut kovin surulliseksi.

Puhuessani Nhiswa seisoi johtajan lailla vakaana ja kolme muuta repivät vihassaan Marinnen vaatetusta riekaleiksi, eikä Marinne pyristelyissään kyennyt vastustelemaan tätä väen valtaa ja hän alkoi päästää paniikinomaisia mutta vaiennettuja kirkaisuja. Pakottajat kirosivat tätä naiseksi osoittautunutta naarasta yhteen ääneen: "Sinä huorilumppu, jakokannu, näin sinä annat meillekin, senkin epäpyhänhäpäisijä!"

Nhiswa kysyi minulta tyynesti, enkö aio sanoa mitään asiaan liittyen.

Mitäpä se minulle kuului!

Sanoin kuitenkin: "Jos hän kerta on huora, miksi te väkisinmakaatte hänet?"

Sanottuani poistuin teltasta rantaan hiljentymään ja sanomani jälkeen vaimenivat ja luopuivat myös pakottajat aikeestaan ja luikkivat tiehensä. Nhiswa ja San Francisco jäivät lohduttamaan uhria, mutta Nhiswa seurasi pian perässäni.

Seisoimme hiljaa useamman hetken verran, kunnes Nhiswa ei enää malttanut mieltään.

- Ha'badza Kalfa, sinä olet hyvempi kuin annat ymmärtää. Vaikka sanonkin noin, ei se tarkoita, ettenkö tietäisi ettei ole olemasskaan "hyvää" ja "pahaa".

- Huomenna aamun koittaessa puramme leirin ja lähdemme tiedon temppeliin.

Illan hämärissä joen kailavuus näytti upealta, varsinkin tiedettäessä, että kailavuus oli ihmisten saastailun aikaansaannosta.

- Minä seuraan sinua minne ikinä menetkin.

- Nhiswa, toveriseni, vielä sinä olet minua seuraamatta. Vielä sinä kuljet edeltäni.

Tuuli pääni sisällä oli yltynyt ja oloni helpottui. Mutta tiesin, että yksi pakottajista oli nyt pettynyt minuun - hän, joka ensin oli Marinneen tarttunut. Tiesin myös, että hän tulisi tekemään muutakin kuin vain levittämään juorua, joka paljastaisi koskemattomuuteni myytin murtuneen. Juoru rikkoisi myytin vahingoittumattomuudestani - myytin, jonka ihmiset itse olivat kehittäneet päissään.
Tämä ei ole nyt epäilemättä näppärin paikka pohdiskella asiaa, mutta en sitten jaksanut ehtimättömyydessäni aloittaa kunnollisempaa pohdiskeluesseetäkään. Kunhan kirjaan ajatuksiani ylös harmitellen, että miun pitäisi valmistella ihan toisia näkemyksiä kirjallisesti huomistakin varten.

Mutta niin. Jotenkin ikävystyttävää, kun puhutaan kuinka kansa on nyt valinnut ja demokratialla on osoitettu muutoksen tarve. Demokratiaa, jossa vain noin kahta kolmasosaa kiinnostaa ottaa osaa ainoaan viralliseen kansanvallan päätöselimeen. Yhdellä ainoalla äänellään, kun ääni ei edes - kiitos suhteellisen vaalitavan - mene valitsemalleen ehdokkaalle, eikä välttämättä edes - kiitos vaaliliittojen - haluamalleen puolueelle.

Kun voi valita vain "parhaan", ei välttämättä ole järkeä antaa ääntään sellaiselle ehdokkaalle, jota oikeasti kannattaisi, sillä tällöin on äänestämässä jotain marginaalista, jolla ei ole toivoakaan tulla valituksi. Tai no marginaalista, eihän Cronbergillekään riittänyt noin 7800 ääntä, vaikka SDP:n listoilta pääsi eduskuntaan vain noin 4400 äänen varalla. Toisaalta Uudellamaalla (jossa muutoinkin on paljon enemmän asukkaita) muuan Perussuomalaisten listoilla ollut on kelpuutettu vain reilun tuhannen äänen voimalla. Tämä ei ollenkaan ole sellaista "demokratiaa", jota ymmärtäisin sanan siinä implikaatiossa, että kansa päättää.

Mielevämpänä näkisin ensinnäkin useamman sijan antamisen. Kolme ehdokastani parhausjärjestyksessä - tai kolme tasaveroistakin ääntä kelpaisi, se olisi yksinkertaisempaakin, ja no mikä pakko olisi sitten antaa aina kaikkia ääniään, jos kerta yhdenkin ehdokkaan valinta tuntuu vaikealta. Myös vastaääni sopisi olla - en ehkä tiedä kenet valitsisin mieluiten, mutta ehkä sieltä joku Tony Halme (oo, kuinka helpon turvallinen vastanimettävä) tai vastaava voisi löytyä, jota ei ainakaan haluaisi edustajistoon.

No hyvä, nyt kun saan jakaa ääneni moneen osaan, ehkä ihmiset uskaltavat äänestääkin häntä jota todella haluavat. Vielä kun poistetaan gallupit, ettei tule sitä päätöskykyä koskevaa illuusiota jo kauan ennen vaaleja, että on turha äänestää muita kuin niitä kolmea suurimpaa. Ihmisillähän harvoja edelläkäyviä poikkeuksia lukuunottamatta on sellainen sosiaalipsykologinen taipumus, että läpikäydään vain sellaista mihin muutkin ja ei kosketa tuntemattomaan.

Mutta mitä, niin, eihän sillä ole mitään väliä minne ääneni menee. Voinhan äänestää vain Pohjois-Karjalan listoilta, ja kun täältä pääsee näemmä jopa kuusi ehdokasta koko maan asioihin puuttumaan, on turha kuvitella paikallisilla kansanedustajilla olevan mitään sanavaltaan minkään suhteen. Vaihtoehto tähän olisi, että edustajamäärä olisi vakio alueittain, eikä tulisi asukasluvun tai vaikka kokonaisäänimäärän mukaan. Nimittäin samassa huoneessa saa olla sata ihmistä, ja he keskustelevat jotakuinkin samoista asioista. Mutta neljässä muussa huoneessa voi kussakin olla vaikka alle kymmenen ihmistä, ja keskustelua käydään eri asioista - mutta yhtä tärkeistä. Samassa kaupungissa näkee samanlaisuuksia, joten on turha keskittää samoja mielipiteitä ylikorostumaan, tärkeämpää on koota erilaisia näkökulmia yhteen.

Vasta-argumentointina voisi puhua vaikka väkilukuun suhteutetusta epätasa-arvosta, enemmistön vastaisuudesta ja että oma lehmä ojassa (kun kerta asun marginaalipiirin alueella). Mikäli näinväittäjä olisi joltain suuremmalta asutuskeskuskselta (jolta tietenkin häviäisi etulyöntiasemaa suhteessa syrjäisemmille seuduille), voisi tietty ehdottaa muuttamista pois - sinnehän ei nyt kannata tulla, kun muutoinkin on liikaa väkeä. Toisaalta ihmiset muuttavat nykin aika tiheään tahtiin piiristä toiseen, eikä sitä luonnollisestikaan ole järin rajoitettu - jos edes voisi heittää äänensä valitsemansa vaalipiirin tai nykyisen asuinkuntansa (vaikkapa opiskelijat eivät usein siirrä kirjojaan muuttaessaan) mukaiseen piiriin.

Joka tapauksessa tällöin jumahtaisimme pian vain laatikon sisäiseen mielipideväittelyyn. Siksipä ehdotankin, että hävitetään koko vaalipiirijärjestelmä ja asetetaan kaikki ehdokkaat koko valtion kattavalle listalle. Minä uskon ihmisten vapaaseen tahtoon eli demokratian mahdollisuuteen ja siihen, että nimenomaan tällöin myös syrjäisempien ja vähäväkisempien edustajat pääsisivät helpommin esille. Tiheämpien asumiskeskusten kilpailukin on tiheämpää, joten esille olisi hankalampi päästä.

No hyvä, demokratia alkaa toimia, kun voi olla muutakin mieltä kuin binääristä juu/ei ja ei tarvitse olla hölmösti aluerajoittuneisuuden kahlitsema? Ei vielä. Suhteellinen vaalitapa on vielä, siihenhän viittasin jo alussa.

Suhteellinen vaalitapahan tarkoittaa sitä, että äänet suhteutetaan puolueiden koon mukaisesti, eli käytännössä lähinnä kolme suurinta puoluetta (jotka kattavat noin kaksi kolmasosaa koko äänipotista) saavat ehdokkaita läpi, vaikka puolueorjuuteen sitoutumattomat tai pienpuolueitten edustajat tarvitsevat aivan järjettömiä äänimääriään saadakseen edustajia. Eli toisin sanoen ainoastaan ne pääsevät sanomaan mielipiteitään, jotka jo entuudestaan ovat sitä mieltä mitä ennenkin ollaan oltu. Minä en alkuunkaan ymmärrä sitä, että nykyisessä yksilökeskeisyyteen pakottavassa yhteiskuntajärjestyksessä kielletään yksilöitä ajamasta yksilöiden etuja. Äänet henkilöille, ei puolueille! Eikä puolueiden merkitys lakkaisi tällöinkään, nehän edelleen antaisivat rahoitusta edustajilleen ja mahdollistaisivat keskustelun, mutta tällöin suurpuolueiden monopoli murtuisi ja näkemyksiä voitaisiin käsitellä vähän monipuolisemmin.

Lyhyesti sanottuna vaalijärjestelmä kaipaisi Occamin partaveitsen kaltaista käsittelyä - turhat mutkat suoriksi.

Ha'badza Kalfa 20. suuraPerjantai 23.02.2007 13:47

"Mitä meidän nyt käy?" Marinne kysyi minulta kerran vähän ennen nukahtamistaan.

Näin vastasin: "Kun ei tiedä tai ei luule tietävänsä, mihin seuraavaksi joutuu tai mitä seuraavana tapahtuu — silloin menee hyvin. Prekognitiot tuovat vain pettymyksiä tai kurjuuksia, toivottomuutta."

"Niin mutta miten meidän käy?"

"Marinne, sinä et ole ollut rehellinen itsellesikään, siksi valehtelet minulle vielä enemmän."

Marinne itki ja sydäntäni karmaisi. Hän halusi minusta yksityisomaisuuttaan. Hän ei koskaan ymmärtäisi aikanani kuinka omistamisenhalu oli hänen oman onnettomuutensa ensisijainen syy. Siksi hän alkoi puristaa minua yhä tiukemmin ja pian kävisikin kuin olisin märkää saippuaa. Siitä myös tiesin, mistä puhuisin seuraavana päivänä.

"Onko yli-ihmisyys sitten tunteettomuutta?" hän nyyhki.

Hän ei enää ymmärtänyt lainkaan.
Olemassaolevaisuusmietinnät saavatkin aina tässä ympäristössä ihan oman muotonsa. Voin esimerkiksi tietää, että moni henkilö tulee joka tapauksessa lukeneeni mitä kirjoitan, vaikka en sitä välttämättä koskaan kuulekaan. (Meinasin jo sanailla induktion, vaikka se olisikin ollut parodiointia sikäli, että induktiohan on "aina väärässä".) Onhan epätodennäköistä, että tuntemattomat kommentoisivat, varsinkin kun oikeastaan galleriassa kommentoimisen voitaisiin olevan julkisempi tilanne kuin kadulla - jokaisen tiedot ovat enemmän tai vähemmän kaikkien saatavilla. Kadulla törttöily kenties muistetaan, mutta tavallisesti ihminen ei sitten kuitenkaan muista kuin jotain epämääräistä, eikä varsinkaan voi tarkistaa kansiosta, että mikäskukas tämä joku olikaan...

On aika orpoa ajatella, kuinka hyvin jokainen on nähtävissä nettimaailmassa - ja usein juurikin niin, ettei voi katsella takaisin. Mitä enemmän ihmisiä on samassa kulhossa ja niin sanoakseni helposti tavoiteltavan matkan päässä, sitä harvempi on tosiolevainen ja/tai oikeasti tavoitettavissa ja lähellä.

Ha'badza Kalfa, 14. suuraMaanantai 19.02.2007 00:32

Oli väkeä sakeasti toripäivänä liikkeellä, kun nousin tynnyrin päälle puhuakseni. Muutamat pysähtyivät jo ennen sanojani, sillä en ollut enää tuntematon.

"Tämä maa on Atlantis, eikä kenkään teistä kanna pelastusrengasta mukanaan. Harvoilla teistä on pelastusrengas edes kotonanne varaston perukoilla, mutta sitäkään ette usko tarvitsevanne. Sillä maa vajoaa vain vähän kerrassaan, niin vähän, ettette useimmiten huomaa sen lainkaan vajoavan! Olette kuten sammakoita, jotka laitetaan kattilaan haaleaan veteen, kun kattila laitetaan tulille!"

"Niin on tämä maa myös täysi lasituoppi kaltevalla pöydällä, jonka päällä jokainen esine liikahtaa kohti reunaa jokaisen pienenkin täräyksen myötä. Mutta pieniä ovat ne täräykset, joita jatkuvasti sataa, ja kun pidätte silmänne jatkuvasti vain pöytää katsellen, ette suinkaan edes huomaa kuinka lasi valuu reunaa kohti. Sehän on mielestänne ollut koskemattomana koko ajan siinä! Vaan niin kuin olen Väärä Profeetta, ovat sanani tärisyttämässä pöytää voimalla — huomatkaa, lasi putoaa minä hetkenä hyvänsä, minä suorastaan työnnän lasia reunaa kohti!"

Useimmat pysähtyneet jatkoivat kiireistä matkaansa, sillä eivät he sanojani käsittäneet. Eikä heillä olisi ollut aikaa selityksille, enkä siksikään mitään aikonutkaan selittää.

"Teillä on kiire kaikkialle, ja hyvin tiedätte, ettei millään ole perimmäistä tarkoitusta. Kiire on kuolemaksi ja vain kuolemaa kiire tuokin! Sitä suuremmalla syyllä teillä on kiire, sillä liikkeessä tuulen ujellus peittää kaikki muut äänet. Hiljaiset perivät melunne, te sukupuuttoon kuollut muflonilauma!"

"Minä sorran teitä sanoillani, ja te kuuntelette, koska kuvittelette viihtyvänne. Se on kaikki roskaa! Vain sorto ei ole roskaa, sillä tekin sorratte ketä ikinä kopenette, jos vain voitte luottaa siihen, ettei sorrettu kykene nostamaan tutkainta polkevaa jalkaanne vastaan. Muistakaa silti aina, jos ketä ikinä sorrat, sorsit aina myös tulevia sukupolvia."

"'Rakastakaa lähimmäisiänne', on teille sanotte, ja niin sanotte tekin. Te rakastatte vain lähimpiänne, sillä olette analfabeetikkoja kaikki, ettekä ymmärrä eroa. Taasen minä sanon teille ja hämmennän lisää: 'Rakastakaa kuin Jumala; kaikkia ja tasapuolisesti.'"

Sanottuani sanan "Jumala", tuhahti moni tarkkailemaan.

"Kun te ette siihen peloissanne ja itsetuntemattomuudessanne kykene, rakastatte ketä sattuu, ettekä ymmärrä kuinka jokainen, jonka tahdotte, on lähellänne."

Sisimmissäni tiesin hyvin, että tässä vaiheessa ihmisten päissä tehdyt hyväntahtoiset tulkinnat olivat johdetut täysin kuulijoiden omasta rajoittuneesta minäkuvastaan. Siihen ei mahtunut paljoakaan siitä, mitä perimmin tarkoitin tai epätarkoitin. Kuten tiesin myös, että siinä vaiheessa, kun jotain enemmän oivallettaisiin, oltaisiin minut valmiina syöksemään syvimpään kompostiin matojen evääksi.

"Kun sanani viittaavat promiskuiteettiin, sen koette omien parisuhteittenne uhkana teiltä-pois-asenteella. Sillä ainoat asiat, jotka tuolle joukolle - puhun todellakin teistä - ovat tärkeitä, ovat raha ja saavutetut perinteet. Eivät hyvinvointi ja rakkaus. Parisuhteistakin pidätte kiinni vain koska sen vaaliminen oli ollut niin työtäedellyttävää."

Tässä vaiheessa joku huusi: "Oi VP, Väärä Profeetta! Tänään irtaudun parisuhteestani, kuten sanoistasi olen inspiroitunut!" Hän sai pari tukijaakin ajatukselleen.

Nimittäin joka tapauksessa tällä hetkellä ihmisiä oli sankoin joukoin pysähtynyt, he kuuntelivat haltioissaan, vaikka olin jo lopettamassa sanojani. Kauan olin jo esiintynyt.

"Olen kuin taivaan portti, josta on rynnättävä heti kun se avataan. Ei pidä lähteä hakemaan lamppuja ja öljyä nähdäkseen holvieni pimeydessä. Jos niitä tarvitset, sinulla on ne aina mukanasi. Mikäli taasen synkeät mielikuvat eivät häiritse sinua, tunnet polkuni jo entuudestaan ja tiedät minun kulkevan valmiiksi rinnallasi."

Ha'badza Kalfa, 10. suuraLauantai 10.02.2007 13:21

Lopetin lukuisia päiviä pitkäksi venyneen paastoni puhdistautuneena ja tunsin itseni raikkaan voimakkaaksi syötyäni vihdoin. Olin viettänyt reippaan kuluman yksin koirani kanssa ja tunsin syytä hakeutua ihmisten seuraan. Minulla oli tehtäväni.

Torilla muuan persoonaton hahmo heitti lantin kulkutien penkereellä soittelevalle leikarille. Lausuin tuolloin:
"Laupeudenharjoittaminen yksin ilman silminnäkijöitä aiheuttaa vain katkeroitumista. Niin! Antakaa almuja vain silloin, kun joku näkee. Muutoin sydämenne pakahtuu."
Persoonaton hahmo luikki tiehensä häpeissään, sanojani kuulematta. Minä jatkoin.
"Sen sijaan, jos rukoilet. Tee se kaikessa hiljaisuudessa, kenenkään näkemättä. Älä harjoita uskontoasi julkisesti!"

Raivostuneesti löin maahan omahyväisen kaupunkilaismunkin sylistä kirjat. Hän oli niitä myydäkseen, ja hän oli pukeutunut kuin kuka tahansa.
"Anna antaaksesi, myy myydäksesi", tuhahdin. Mitä puistattavimpia olivatkaan nämä munkit, jotka tulivat hyvää tahtovana esiintyen, olivat muka antaakseen omaa sivistystään, mutta vaativat siitä jatkoksi rahaa. "Miksi et kerjää avoimesti, kun et kerta rukoilekaan? Painu siitä meditoimaan!"
Munkki poistui paikalta, mutta sain osakseni hyväksyviä katseita, sillä moni koki vaivaantuvansa heidän ahdisteluilleen kadulla. Tämä ei kelvannut alkuunkaan.

"Te hymyilette nyt, kun olen hätyyttänyt kiusankappaleen, mutta ette ymmärrä, että minä olen uusi kiusankappale. Paljon sitkeämpi kiusankappale. Sitä teidän silmänne eivät näe, sillä luulette olevan valoisaa, ettekä käytä lainkaan sauvasolujanne. Mutta teitä hävettää muutoinkin", karjuin nyt täyttä kurkkua, "sillä te ette siedä mitään sietämättömän samanlaisuutenne ulkopuolista, vaikka kaikki kuvittelette olevanne yksilöitä!"

Heitin rahamassistani puolet lanteistani katuleikarille, massini oli yllättävän pullea.

"Te heitätte vähästänne, mutta teette sen vain julkikuvanne tähden. Julkikuvanne, joka on julkinen vain itsellenne! Te ette tee sitä itse asian takia. Ette te musiikista välitä."

Pysäytin ohi kulkevan viikarin. Hänellä oli vyöllään laukku, josta kaivoin esiin kiekon. Kiekossa oli erään menestyneen yhtyeen tunnus ja nimi. Yhtye oli kuitenkin useimpien häpeilemä, sillä se oli aivotonta viihdettä. Myös viikari punastui, kun nostin kiekon korkealle pääni yläpuolelle.

"Musiikki ei ole häpeä, edusti se mitä tahansa. Kunhan se miellyttää."
Heitin loput lanteistani leikarille. Leikari sai kappaleensa päätökseen ja sanoi:
"Voitko olla hiljempaa, ihmiset eivät kuule soittoani."

"Totisesti! Kuulkaa te tätä leikaria, sillä kuunteleminen on merkityksellistä, vaikka kuultava ei olisikaan merkityksellistä", julistin ja poistuin. Mutta vaikka ihmiset korvat omaavatkin, eivät he kuuloaistia omaa.

Ha'badza Kalfa, 5. suuraTiistai 30.01.2007 18:14

Oikeastaan huomaan, että ajatteleminen on inhottavaa, sillä lopulta päädyn aina tulokseen, että kaikki on ihan yhtä turhaa paitsi mikä huvittaa. Mikä vääryys. Ihmiset, jotka kaupungissa asuivat, olivat lähes kaikki nopeasti tavatut, sillä heitä ei ollut montaa persoonallisuutta. Lähes kaikki olivat tyhjiä ja apaattisia, pursuilevia ja tuskaisia. Minun ei ollut halua puhua heidän kanssa, sillä näin nopeasti, ettei heillä ollut minulle annettavaa, vain heillä olisi paljon minulta imettävää. Vain San Francisco oli inhimillinen olento, joka saattoi hellittää ahdisteluani ja saattaa mieleni rauhaan, mutta minulla oli tehtävä, jota saatoin vain toimittaa.

Kerta kukaan ei saapunut leposijalleni eikä Ääni ohjannut minua nyt, päätin lähteä Ilon Temppeliin pelaamaan. Kenties henkeni oli vielä liian jäsentymätön kohdattavaksi.

Ilon Temppelissä muuan nuorikko tuli luokseni: “Opettaja, tunnen suurta vetoa erääseen kylämme tyttöön. Kuinka tiedän onko se ihastusta vai vain ruumiillista himoa? Olen rukoillut täällä joka päivä, mutta en ole saanut vastausta sielussani.” Hän oli kuullut puheeni aiempana päivänä.
Vilkaisin nuorikkoa, hänen silmänsä paloivat epätoivosta ja tunteiden leiskunnasta, joten vastasin: “Laske siemenesi maahan tyttöä ajatellen. Mikäli tämän jälkeen yhä haluat pidellä tyttöä tykönäsi, olet ihastunut.”

Nuorikko ei ollut ainut, joka tuli luokseni, ja niin oma rukoiluni ja pelaamiseni jäi rungottomaksi.

Ha'badza Kalfa, 1. suuraTorstai 25.01.2007 20:07

En tiedä oliko sieluni murskana vai vain ruumiini vai molemmat, mutta tiesin etten omannut minkäänlaista eksistenssiä herätessäni tietoisuuteen. Oli vain tyhjyys, mitään ei ollut. Mitään ei ollut minussa, kun ilmestyin erämaahan. Olin vain sovittu kokoontumispiste, jonne kaikki palaseni tulisivat minä hetkenä hyvänsä. Ylitajunta poltti minut olevaksi ja henkiset salamat jyrisivät.

Matkan päässä on kaupunki, tiedän sen, enkä tiedä mitään muuta päämäärää. Muutaman määränpäätietoisen askeleen jälkeen Ääni alkoi puhua minussa minulle mairealla äänellä:
“Paratiisi on poistunut ulottuviltasi, sillä sen portit ovat haihtuneet sinusta. Olet siis vihdoin vapaa kulkemaan, ja valitset kaupungin. Ja kaupunki onkin suositeltavin, jos ei ainut, kohteesi tämän kaiken jälkeen. Sillä vaikka autiomaassa siintää sielusi koti, vain sivilisaatiossa voit elää tehtävääsi.”

Kolmesataa päivää ja yötä olin kiusannut itseäni Maailmanlopun Mykelön kestittävänä erämaassa, ja vihdoin saatoin astella kuolleen maan reunalle. Katharsis oli ohi. Minusta tulisi yli-ihminen.
« Uudemmat -