Tein eilen jotain, mitä en ole tehnyt aikoihin. Laitoin puhelimen äänelliselle ja jätin sen sille tielle. Oleellinen mietintä liekin, onko tämä seurausta jollekin henkilökohtaiselle muutokselle, vai tulosta pitkän ajan syklimuutoksesta. Jotenkin se ei tunnu niin ärsyttävältä mölyapinalta juuri nyt, tuo kännykkä.
Löysin illalla inspiraation ja hankin itselleni ensin Commodore 64 -emulaattorin ja sitten keksin, että onhan olemassa myös Amiga-emulaattoreitakin. Meni siinä koko päivä säätäessä ja testaillessa, tutkiessa mitä löytyy. Amigaan en ole koskenut vuosikausiin, Kuusnelonenhan miulla on kaapissa. Jännittävä autenttisuuden illuusio kehittyy, kun emulaattorit myös lataavat pääosin alkuperäisellä hitaudella, ja Amigan levyasema raksuttaa. Ihan kuin digitaaliset kirkon kellot.