IRC-Galleria

Tässä on muutama pieni ja tuoksuva lahja a la IKEA. Vanilijalle tuoksuvia kynttilöitä hyville yhteistyökumppaneille alle 2:lla eurolla kappale.

Jouluvalmistelut etenevät. Tänään piilouduin Aapiskukkoon (toinen talo tässä kartanon vieressä), laitoin tulen leivinuuniin ja järjestelin pakkausmateriaaleja, papereita, nauhoja, teippejä, kiilleliimoja ja pakettikortteja. Paketoin vähän joululahjoja, joita olen ostellut pitkin syksyä. Näin kun aloittaa ajoissa ei tule joulukuussa niin kiire. Kokemus on opettanut, että kannattaa kirjoittaa vihkoon mitä on pakannut kenellekin, sillä kuukauden päästä ei voi millään muistaa mitä missäkin nyssäkässä on ja kenelle.

Ensi lauantaina on ensimmäiset pikkujoulut. Liityimme SLN:n Urheilukalastajiin, kun pari lastamme on höyrähtänyt kalastamiseen. On siis tiedossa kalamiesten ja -naisten jouluriehaa ja oikein kunnon jouluruokaa. Joulupukkikin tulee kuulemma paikalle, joten varustaudumme pienillä paketeilla.

Tänään oli toinen ajotuntini, liukasta oli, kun jäiselle tielle oli satanut vettä. Ja eikun mäkilähtöjä harjoittelemaan. Meikäläinen kauhusta kankeana, mutta selvisin hengissä. Huomenna kaupunkiajoon, onneksi sentään aamuruuhkan jälkeen.
Kysyin opettajalta tänään pelkääkö hän hammaslääkäriä ? Kyllä kuulemma pelkäsi. Sanoin etten ollenkaan ymmärrä sitä pelkoa, mutta autolla ajaminen se vasta pelottavaa on. Emme oikein päässeet yhteisymmärrykseen asiassa.

Olin viime viikolla työhaastattelussa. Aika kovassa sellaisessa. En ole aiemmin ollut sellaisessa kysymysten ristitulessa, jännitti. Kahdeksan vuotta kotona arjen sankarina sai pienen epävarmuuden esiin, jota itsekin hämmästelin jälkeenpäin. Olin kuitenkin päässyt kolmen haastateltavan joukkoon kymmenestä hakijasta, eli hyvin jo sekin. Loppuviikosta kuullaan kelpaako tällainen keski-ikäinen nainen enää mihinkään. Ja jos ei tämä tärppää, onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Töihin olen kuitenkin hakeutumassa.

Hasstattelussa minulta kysyttiin, miten lataan akkujani, miten rentoudun ? Sanoin totuudenmukaisesti tekeväni kaikenlaista käsilläni, käsitöitä, ruokaa ja leivonnaisia. Tänään tuo konkretisoitui, kun aloitin jouluvalmistelut. Minulla ne alkavat näin marraskuussa joulukakkujen leipomisella. Teen yleensä kahta kakkua, taatelikakkua ja englantilaista hedelmäkakkua.

Taatelikakku on älyttömän helppo tehdä ja loistavan makuinen vanhanajan kakku. Tässä ohje jos haluat kokeilla. Kakku pakkaseen ja jouluna se on sopivasti "muhinut".
Taikina kannattaa tehdä tuplana, niin saat samalla kaksi kakkua, voit antaa toisen vaikka lahjaksi.

1 pkt taateleita (n.220g)
3 dl vettä
1 ½ dl sokeria
200 g voita / margariinia (suosittelen voita)
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja

Pilko kivettömät taatelit kattilaan, vesi ja sokeri perään. Keitä noi 15 min. taatelit pehmeiksi. Soseuta taatelimössö vaikka sauvasekoittimella. Ota kattila levyltä ja lisää rasva. Anna sulaa ja jäähdytä mössö haaleaksi. Lisää munat. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja vanilliinisokeri ja lisää jauhot taikinaan.
Kaada taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista tunti 175 asteisessa uunissa. Kumoa ja anna jäähtyä, pakkaa kakku pakkaseen ja laita ovi lukkoon ettei kukaan kaäy syömässä sitä ennen Joulua.

Tämänkin kakun leipominen vähensi stressiä monta pykälää, siis nykyistä, että tulevaa (Joulustressiä). On jo jotain valmiina. Seuraavaksi englantilaisen hedelmäkakun kimppuun. Siitä myöhemmin.

Viikko hurahtanut ja lupasin pitää teidät ajan tasalla. Mutta millainen viikko on takana ? aika hirveä, ikimuistoinen, joten kirjoittaminenkin on jäänyt. Tunnekuormaa on ollut sen verran paljon.

Usein kysytään missä olit tai mitä teit kun maailmassa tapahtui jotakin ikävää, joku tapettiin, talot sortuivat tai tsunami aiheutti tuhoa. Tällä viikolla tragedia Jokelassa. Muistan tämän viikon hyvin, niin surullisia ja pelottavia asioita on tapahtunut ihan omassa elämässäkin.

Kun perhe pienenee ei luonnollisella tavalla on se aina suuri menetys, valtava pettymys. Tuska, joka on vain läpikäytävä ajan kanssa. Kiirehtiä ei voi, vaan suruntiellä on pysähdyttävä jokaiselle pysäkille halusi tai ei, ottaen vastaan matkustajia erilaisten tunteiden muodossa.

Yritän olla itselleni armollinen, mutta vielä en ole siinä kovin vakuuttava. Ajan kanssa toivottavasti siihenkin pystyn. Nyt yritän selvitä päivän kerrallaan ja pitää arjen rutiineista kiinni perhettä tukien.

Vaikka voimat on aika vähissä toivotan sinulle ystäväni voimia tulevaan viikkoon !

Tässä se nyt sitten on, uusin läksykirjani.

Tänään oli ensimmäinen teoriatunti ja meinasin kuolla. Meitä oli kolme "tyttöä", kaksi juuri 18 vuotta täyttänyttä ja minä 43v. Jos pelkäsin mennä tunnille tänään niin taidan pelätä huomista vielä enemmän. Hommat hoituvat aikamoista vauhtia ja minä vaan seuraan silmät ymmyrkäisinä. Mutta kuten olen päättänyt, nyt on muutoksen aika ja tämä on yksi osa isoa muutosta minun ja perheen elämässä. Pelot on kohdattava, vaikka sitten kuolisin.

Kysyinkin opelta onko kukaan kuollut heidän koulussaan ja hän vastasi että ei ole, mutta oksentanut on. Olenkohan minä se ensimmäinen ?

Tämä oli tämän päivän iso askel. Huomenna jatketaan, pidän teidät ajan tasalla.

Tässä jännityksessä on yksi hyvä puoli ja se on se, että ruoka ei meinaa millään mennä alas, jospa vaikka jokunen kilo karisisi.

16-vuotiaan neidon juhlaan leivottu kakku.

Kaksi lapsistamme on syntynyt vuoden lopulla. Toinen tänään marraskuun alussa, lähellä pyhäinpäivää ja toinen joulukuun alussa lähellä Suomen itsenäisyyspäivää. Molemmat juhlillaan tuovat valoa ja iloa tähän pimeyteen ja kaamokseen, joka lisääntyy päivä päivältä.

Mummoni Lilli aina sanoi, ettei hän tunne vanhenevansa, mutta kun nuo lapset vanhenee ja rypistyy ja lapsenlapset perustaa omia perheitään, niin kai hänkin sitten on vanhentunut.

Minusta on ollut ihanaa nähdä miten sieviä, fiksuja ja mukavia naisia meidän tytöistä on kasvanut ja kasvamassa. Omiaanhan ei saisi koskaan kehua, menee helposti leuhkimisen puolelle, mutta nyt on kyllä pakko. Nautin valtavasti tyttöjen jutuista, yhdessä tekemisestä ja tuesta jota heiltä saan ja jota toivottavasti itsekin pystyn heille antamaan.

Ensi viikko on hyvin työntäyteinen ja kiireinen, mutta tiedossa on monia mukavia asioita. Toki joukossa on muutama jännitystäkin aiheuttava tapahtuma, mutta jos selviän niistä hengissä, kirjoitan niistä myöhemmin lisää.

Hyvää alkavaa viikkoa, polttakaa kynttilää, niin pimeys ei pääse masentamaan. Valolla on ihmeellinen voima.

Tässä venäläinen pöytämme.

Tänään aamu alkoi ankeasti. Juuri eilen teille kirjoitin kuinka Hanna hanhi on nyt yksinäinen ja tarvitsee uuden lauman ja ystäviä. Ei tervitse enää. Hanna on joutunut jonkin pedon raatelemaksi viime yönä (epäilen supikoiraa tai minkkiä) omassa aitauksessaan. Jostakin kolosta on peto sisään päässyt ja tehnyt pahaa jälkeä. Eli nyt on Hannakin Nangijalassa meitä odottamassa. Näin tämä pyhäpäivä sai surullisen alun. Nyt meillä ei ole enää yhtään siivekästä eläintä.

Tänään oli meidän tyttöjen vuoro tehdä ruokaa. Pojat siivosivat samaan aikaan koko talon. Aika hyvä jako. Päätin eilen kaupassa vihdoinkin, että teemme venäläistä ruokaa. Ja tässä menyy: Sakuskaa aluksi, eli marinoituja sieniä, silliä, kananmunia, suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa, kirsikkatomaatteja. Sitten kanaliemi munariisipasteijalla. Pääruoaksi naudanpaistista ja punajuuresta tehtyä stroganohvia, perunoita ja ruusukaaleja. Jälkiruoaksi venäläistä teetä ja mustikkapiirakkaa vanilijakastikkeella, sekä pieniä makeita leivoksia. Ruokajuomana oli venäläistä kuohuviiniä, jota useat vihtiläiset ystävämme ovat meille tuoneet. Hyvää oli ainakin minusta ja miehestä, noista murkuista nyt ei aina tiedä...

Kynttilät palavat ulkona monen rakkaan muistoksi. Tähtitaivas loistaa kirkkaana muistuttamassa meitä.

Olen aina pitänyt paljon eläimistä. Lapsena minulla on ollut koiria, kissa, hamsteri, marsu, vuohia, lampaita ja yhtenä kesänä oli jopa kaksosvasikat, Riku ja Terhi.

Kun perustimme perheen oli yksi suuri haave saada asua paikassa missä voi pitää eläimiä, ilman huonoa omaatuntoa. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimet voivat kulkea vapaasti, sekä sisällä että ulkona eikä tarvitse pelätä, että ne jäävät auton alle tai häiritsevät naapureita.

Näiden kahdeksan vuoden aikana on ollut aika joukko lemmikkejä. Koiria 3 kpl, kissoja 5kpl, kaneja 5kpl, marsuja 2 kpl, ankkoja 3 kpl, hanhi, minipossu ja akvaario. Lisäksi on ollut hoidossa hevosta ja ponia, lampaita ja pieniä metsähiiriä, etanoita ja muita ötiäisisä. Onko tässä eläimellisessä menossa mitään järkeä ? Kyllä on paljonkin.
Eläimistä on ollut paljon iloa. Ne ovat kasvattaneet vastuuntuntoa, aitoja tunteita, kuten vilpittömyyttä ja luottamusta. Toki niistä on ollut paljon vaivaa ja työtä. Sitoneetkin ovat, ettemme ole aina päässeet lähtemään niinkuin olisimme halunneet. Vahinkoakin nuo rontit ovat saaneet aikaan ja rahaa on mennyt aika tavalla niiden elämiseen, mutta saldo on ollut lähes aina plussan puolella.
Kun katselen nyt murkkupojan lepertelyä kissalle oman peiton alla, en voi olla hymyilemättä. Onhan se hyvä että on edes kissa joka ymmärtää ja jolle voi kertoa murheensa ja jolle voi osoittaa positiivisia tunteita kun muille ei voi, kun pitää olla niin cool.

Me aikuiset olemme päättäneet, että uusia lemmikkejä ei enää perheeseemme tule. Eli sitä mukaa kun aika eläimistä jättää, niin vastuu vähenee ja olemme valmiita johonkin muuhun, esim.matkusteluun. Viime viikolla viimeinen vanha ankka kuoli ja Hanna hanhi on aika yksinäinen. Yritämme löytää hänelle uuden lauman, sillä yksinäisyys voi tappaa. Hanhet ovat pitkäikäisiä, niillä on ihan ihmisen elämään verrattava elämä (n.70vuotta) eikä Hannamme ole vasta kuin parikymppinen pimu, jolla on elämää vielä paljon edessä.
Akvaariosta luovuimme viime kuussa, eli perheessä ei ole nyt kuin koira, 4 kissaa, minipossu ja kaksi marsua, joista toinen tuossa kuvassa kurkistelee kesäauringossa. Joku sanoisi, että onhan tuossakin, mutta kun on tottunut suureen eläinlaumaan, tuntuu vähän oudolta.
Minulle rakkain karvakuono on koirani Onni, joka rakastaa minua niin suuresti kuin vain pienestä sydämestään voi.

Vaikka siivoaminen onkin tylsää, niin on siitä jotain hyötyäkin. Mekin olemme löytäneet vaikka mitä kadonnutta, kaivattua ja unohdettua. Eilen mies löysi parerin jossa olin omalla allekirjoituksellani vahvistanut olevani jänkki, vuonna 1991. Ihan oli paperille pitänyt tuokin totuus raapustaa.

Itse löysin reseptikasasta lehtileikkeen, joka otsikkona on "Kohti positiivisuutta"
Ajattelin että jaan kanssanne nuo viisaudet, jotka osin on vanhoja tuttuja mutta silti niin tosia.

* Istu alas ja mieti miksi nouset aamulla sängystä ylös. Mieti mikä on elämässäsi nyt hyvin ja mitä haluaisit siinä muuttaa. Muodosta selkeitä tavoitteita ja kirjaa ne ylös.

* Päätä tavoitteille aikarajat, koska haluat ne saavuttaa. Käy säännöllisesti läpi tavoitteesi ja pidä kirjaa mitä olet saavuttanut.Tämä on työtä, mutta palkintona on jotain, jonka olet aina halunnut toteuttaa.

* Kesäloma on aikaa, jolloin jokainen suunnittelee tekevänsä asioita joista pitää. Miksi et suunnittelisi samalla tavalla seuraavalle vuodelle mukavia asioita. Mieti mitä haluat kokea, oppia, miten seikkailla. Jos päätät, että saat mitä haluat niin epäilemättä saat mitä haluat.

* Arvasinhan minä, että pieleen se menee ! Näin kuulemme usein ihmisten sanovan. Miksi ? Koska he ovat koko ajan ajatelleet epäonnistuvansa ja siten varnmistaneet, että niin käy. Miksi se ei siis toimisi myös toisin päin. Ajattelet ja uskot, että onnistut, teet parhaasi ja varmasti onnistut.

* Päätä läheistesi kanssa, että aina kun joku sanoo, että pitäisi tai olisi kiva - niin joku keskeyttää ja kysyy koska ? Esim. " olisi kiva lähteä lomalla Lappiin " - koska ? Tehkää yhdessä tavoitteet ja pyrkikää niihin.

* Mitä paremmin tunnet hallitsevasi elämääsi, sitä parempi on olo. Älä anna ohjeita muille, vaan päätä itse minne elämäsi on menossa ja miksi.

* positiivinen asenne ei maksa mitään. Se tekee elämästä helpomman. Sitä saat mitä annat. Jos annat iloa, hyvää tuulta, huomiota, muistamista - sitä kaikkea saat itsellesi.

Hyvää ja positiivista viikkoa sinulle !

Elossa ollaan. Lääkkeet, kovat sellaiset mahdollistaa kävelyn ja istumisen ja pienen shoppailunkin. Kävely on toki sellaista pingviinitassuttelua, mutta eteenpäin kuitenkin mennään. Uusia vaatteita on löytynyt itselle ja muutama tytöillekin. Tänään kirppikseltä löytyi ihana suklaanruskea kotimainen villakangastakki 6 E, musta öljykangastakin tapainen Luhdan musta takki 5E, sekä mohairneule (luonnonvalkoinen) 2 E.

Lapsia alkaa palailla tänään syyslomaleiriltä, sukulaisista ja ystäviltä. Pian loppui tuo kaivattu ja odotettu rauha. Lomaa on vielä puolet jäljellä joten nyt pitäisi selvitä hengissä ensi maantaihin. Ei muuta kun ohjelmaa kehiin että saadaan energiaa puretuksi.

Kaivoin tänään myös kalenterin esiin ja katsastelin seuraavan vapaan mahdollisuutta. Ei muuta kun kylmän viileästi viiva muutaman päivän päälle ja menoksi. Eiköhän mukulat saada jonnekin. Voi teitä joilla on mummot, ukit, kummit, tädit, ystävät, siskot, serkut ja serkun kaimat jotka joskus jeesaa, OLEN KATEELLINEN.

Kohdelkaa näitä aarteita hyvin ja näyttäkää miten kiitollisia olette !

Kirjoitan nyt juuri sen verran, kun pystyn istumaan tässä koneella. Selkäni on nimittäin taas sanonut työsuhteensa irti ja kivut aika mukavat. Onneksi lääkäri määräsi kovia troppeja, joten lähitulevaisuudessa toivottavasti jaksan kirjoittaa enemmän.

Harmittaa vaan kun suunniteltu loma jäi toteutumatta. Olisimme miehen kanssa tarvinneet sen. Mutta ehkä sitten ensi vuonna....katkeraa jupinaa....