IRC-Galleria

Eilen Helsinkiin. Jo kolmas kerta tänä vuonna. Tällä kertaa mukana yksi tyttö. Hän halusi viettää syntymäpäivää (14v) reissussa. Meillä lapset saavat päättää viettävätkö perinteisiä koti/kaverisynttäreitä vai haluavatko lähteä johonkin reissuun. Osa haluaa reissuta, osa juhlia. Reissujuhlissa on se hyvä puoli, että saa olla ainut lapsi meidän aikuisten kanssa ja saa kaiken jakamattoman huomion parin päivä ajan. Huono puoli on se, että lahjoja tulee paljon vähemmän.

Tänään oli tiivis ja hauska päivä. Kävimme Lohjalla palaverissa ja kotimatkalla IKEAssa. Taas tarttui pari paperikassillista tavaraa mukaan. Söimme ruotsalaiset pehmikset ja ostimme hyvää ruotsalaista karviaishilloa, sekä pusuja. Olen sellainen hillohullu. Aamulla kävin Stockmannilla ostamassa ranskalaisia hilloja, joita Stokka tuo maahan eikä niitä muualta saa. Nyt on karviaisen lisäksi kirsikkaa, mansikkaa ja neljää hedelmää. Myös italiálaista pastaa tuli ostettua.
Päivällä tuli kierrettyä vähän vaatekauppoja ja tytölle löytyi kesämekko. Saimme illaksi liput Helsingin kaupungin teatteriin. Suurella näyttämöllä meni komedia "Suurenmoisia", joka kertoi naisesta, joka oli maailman surkein laulaja. Pääosassa oli Riitta Havukainen. Esitys oli tosi hauska, ripsivärit oli poskella jo ensimmäisellä puoliajalla. Laulajatyttömmekin tykkäsi oikein kovasti. Hän päättikin ensi viikon musiikkiopiston pääsykokeissa vetää yhtä innolla kuin näytelmässäkin tehtiin. Toivottavasti menestys on yhtä suurta.

Huomenna vielä kaupungille pyörimään, nauttimaan keväisestä Helsingistä, joka toipuu sekä euroviisuista että jääkiekkokisojen jälkimainingeista. Itse yritän toipua ajatuksista joita tämä reissu on herättänyt. Luopumisen ajatukset piinaavat. Yritän saada niitä hallintaan.

Jalat on kuin suolapatsaat. Selkä jomoilee ja kädet on kuin raastinraudalla raastetut. Posket kuumottaa ja silmät rähmii (koivu). Nilkkoja kutittaa (lintukirput). Osaako joku tehdä diagnoosia ?

Kaiken tämän saa, hyvän mielen lisäksi kun viettää ison osan aurinkoisesta päivästä puutarhahommia tehden.

Kun saimme yhden lapsen koulupalaverin hoidettua suuntasimme kohti kauppoja. Myös puutarhakaupat olivat avanneet ovensa. Ostin äitienpäiväkukkien lisäksi kivikkokasveja ja kukkien siemeniä. Kun kotiuduimme, keitimme kahvit ja nautimme ne ulkona ihanassa ilmassa. Kaksi pääskyämme oli palannut etelästä ja odotti pääsevänsä pesäntekopuuhiin ulkovaraston katonharjalle. Siellä ne ovat pesineet jo usean vuoden ajan. Pääskyt ovat pesäuskollisia ja meillä on siivekäs porukka kasvanut vuosi vuodelta, kun myös niiden jälkikasvu rakentaa pesänsä talojemme räystäiden alle. Kiiruusti mies avaamaan oven yläluukkua jotta pääskyt pääsevät sisään. Eikä mennyt kauaakaan kun linnut istuivat sirkuttamassa ison varaston kattohirrellä. Kesä on oikeasti saapunut.

Innostuin siivoamaan kukkapenkkejä ja lisäämään joihinkin multaa. Keksin vanhoista lastenvaunujen kärryistä hyvän multapussin ja kanankakkapussin kuljetuskärryn. Mies keksi laittaa muovisen leipälaatikon akseleiden päälle ja siinä kulki kaikki tarpeellinen mukana. Kärry penkin viereen ja jarrut päälle ja hommiin.

Istutin kukansiemeniä, ruiskaunokkeja monen värisiä, pensaskrassia, kehäkukkaa, klarkkiaa ja isoja kerrottuja auringonkukkia. Kaivoin ruusupapujen siemenet laatikosta ja laitan ne huomenna esikasvatukseen.
Leikkasin lumimarjapensaan kuivuneet oksat ja viskelin kakankakkarakeita ympäri pihaa. Nyt ulkona haisee siltä, että jotain on tehty...ainut joka on innoissaan on koira.

Ýksi lapsista oli rahan tarpeessa ja innostui siivoamaan auton. Ja hyvin sen tekikin. Päätin samalla pestä auton myös ulkopuolelta. Eikun mies taas apuun painepesuria kaivamaan varastosta. Auto tuli pestyksi ja samalla pesin kaksi kirpputorilta 1 eurolla ostettua muovituolia. Valkoiset tuolit olivat aivan kamalassa kunnossa, mutta kun painetta löytyy, lähtee vaikka mikä. Niin minulla oli puhdas auto ja kaksi valkoista tuolia, niin ja minulla läpimärät housut ja takki.

Sitä kun innostuu puutarhasta näin keväällä, sitä ei muista malttia, vaan mennä viipottaa paikasta toiseen, suunnittelee penkkejä, istuinryhmiä, päivävarjoja, kesäkeittiötä, matonpiiskauspaikkaa (on menossa uusiksi) jne... loputon työsarka. Mutta kun on innostunut. Luulen että ensi yö on tuskaa, kun "uudet löytyneet" lihakset ilmoittavat olemassaolostaan. Taidan ottaa jo etukäteen jonkun särkytabletin.

Olen aina luullut ettei avioliittoni/parisuhteeni olisi aivan tavallinen suhde. Mutta kyllä se on. Siinä ei pussata eikä puhuta tarpeeksi, niin kuin ei muissakaan perinteisissä suomalaisissa suhteissa. Ja mihinkä perustan väiteeni ? Siihen että kun vappuna päätin lopettaa tämän päiväkirjan kirjoittamisen, niin eikö mies älähdä ja mökötä ja ala painostaa, etten saa lopettaa. Lupasin kirjoittaa hänelle sähköpostiin päivittäin kirjeen, jos se helpottaisi, mutta ei. Hän haluaa lukea päiväkirjaani täällä.

On se kumma, että meidän kahden vanhan harpun on täällä kirjoitettava mitä meille kuuluu ja mitä me ajatellaan ja miltä tuntuu. Eiköhän nämä voisi kahdenkeskenkin puhua. Varsinkin kun me ollaan koko ajan yhdessä 24 h/vrk. Mutta ei. Kai se on sitten niin että tämä kirjoittaminen jotenkin kirkastaa ajatukset ja jalostaa sanottavan. Niin ja tulee miettineeksi mitä sanoo. Muuten kun suustaan tulee lauottua kaikkea sellaista mitä ei ole ajatellut... ja seuraukset ovat sen mukaiset.
Ja onhan se niinkin, että kai näitä jorinoita joskus lukee joku muukin. Tai ainakin toivon niin.

Tuo pussaaminen on kyllä näin sähköisesti hieman hankalaa, joten lupaan hoitaa sen muulla tavalla, ihan suusta suuhun menetelmällä. Pussataan niin että huulet rohtuu. Muistanko vielä aikaa.

Summa summarum. Jatkan horinoita, lukekaa jos jaksatte ja jos tylsäksi alkaa mennä kommentoikaa ja vaatikaa mielenkiintoisempia juttuja. Aiheitakin saa heittää.

Näin Vapun kunniaksi toivottelen kaikille lukijoille hauskaa kevättä ja alkavaa kesää !!!! Kyllä ne säätkin tästä lämpenee ja lumisateet vähenee.

Kiitos kaikista kommenteista ja kannustuksista joita olen kirjoituksistani ja kuvistani saanut. Useat niistä ovat saaneet minut hymyilemään ja uskomaan huomiseen. Nyt on kuitenkin muutoksen aika. Lähipäivinä lopettelen näitä sivujani ja siirryn muihin kiinnostuksen kohteisiin. Joten ei muuta kun kaikkea hyvää sinulle lukijani ja kiitos yhteisestä kuljetusta matkasta, vaikka vain näin virtuaalisesti.

Kiitos !

Minusta on kiva kun lasten kavereita käy meillä kylässä. Lapset rauhoittuvat ja heillä on tekemistä, keskinäinen kähnäily jää vähemmälle.

Kavereita on myös mukava jututtaa, heiltä saa hyviä näkökulmia myös omien lasten juttuihin. Pieni perspektiivin laajennus ei tee pahaa, paitsi jos oma lapsi näyttää kaverin rinnalla aivan toopelta ja tumpelolta. Niinkin joskus käy, vaikka sanonta "omista rakkaista lapsista ja naapurin karseista kersoista" elääkin voimakkaasti, ainakin täällä meidän kylällä.

Erään lapsemme ystävä on rehti ja reilu kaveri, kala-ja metsämies konsanaan. Hän katsoo reilusti silmiin puhuessaan, kysyy ja pyytää jos tarvitsee jotakin ja tarttuu asioihin ilman suurempia kehoituksia.
Pojat lähtivät kalaan ja saaliina oli kiloinen hauki. Ylpeitä poikia. Kaveri siivosi kalan ja lupasi opettaa taidon myös meidän pojalle. Lupasin valmistaa kalasta pojille aterian ja mikä oli fileoidessa kalaa, mikä oli siivottu ja suomustettu niin hienosti. Kala ruokki neljä perheenjäsentä ja maukasta oli tuore kala.
Kehuin pojan äidille, miten reilu ja rehti hänen poikansa on ja miten toivoisin näkeväni omassani samoja piirteitä. Pahin murrosikä painaa päälle ja pojan rehtiys on kyllä niin kadoksissa, että sen löytäminen olisi jo arkeologinen ihme. Toki ihmeitäkin tapahtuu.

Olen fyysisesti aika puhki. Olen osittain tarkoituksella ja osittain pakolla siirtänyt vuorokausirytmiäni enemmän aamuvoittoiseksi, eli aiemmin ylös ja hommiin. Ihanan valoisia aamujahan nämä kevätaamut ovat ja lintujen konsertti on huumaava, mutta mutta...
Olen kuitenkin ihminen joka tarvitsee aika reilusti unta, mielellään sellaiset 9-10 tuntia/yö. Ja kun aamut ovat aikaistuneet, niin illastapa pitäisi painaa pää aiemmin tyynyyn, jotta tuo tarve täyttyisi. Mutta kun ei malttaisi millään...silmät luppaa mutta ei sittenkään malttaisi. Ja tästä seuraa, että päivisin väsyttää, vähän kun olisi jetlakkia...

Toki tänään väsyttää vähän muukin, ihana ilma ja pihatyöt ja uintikeikka koko perheen voimin, kyllä tuntuu.
Viikko on ollut kiireinen, mutta antoisa. On ollut kahdetkin yövieraat. Vieraat toki teettävät ylimääräistä työtä, mutta antavat myös paljon kun heistä näkee, miten kiitollisia he ovat saadessaan olla meillä. Ja kyllä keskustelut ja pohdinnat heidän kanssaan selkeyttävät monia omassa päässä pyörineitä ajatuksia. Olenkin sitä mieltä, että yksi ystävyyden merkkipaaluista on se, että ystävät voivat olla peilejä toisilleen, joista rehellisesti näkee oman ja toisen kuvan, joskus selkeämpänä ja joskus kirkkaampana. Aina kuva ei ole omien toiveiden mukainen, mutta ystävyys kestää senkin. Jos peilin peittää on kyse tuttavuudesta ja ainakaan minä en sellaista nyt kaipaa.

Tämä tarina on tosi ja tapahtui lauantai aamuna Jyväskylässä, hotelli Aleksandran aamiaistarjoilussa.

Pöytään saapuu pieni perhe, isä, äiti ja noin vuoden ikäinen taapero. Lasten syöttötuoli löytyy ja äiti jää pienen tytön kanssa pöytään odottamaan kun isä lähtee hakemaan aamiaispöydästä syömistä. Eihän pientä voi yksinkään jättää. Pian isä tulee lautasen kanssa pöytään. Lautanen on täynnä aamiaisherkkuja. Äiti nousee ja on lähdössä hakemaan omia aamiaistarpeitaan kun isä sanoo, että tässä on sinulle aamiaista. Äiti katsoo todella kauniisti miestään ja sanoo "voi kun ihanaa". Mies olisi voinut sulaa siihen paikkaan. Miehen hymy oli loistava ja ilme kertoi että hän olisi voinut tehdä mitä tahansa vaimonsa eteen jos tämä olisi vain pyytänyt. Ja vain tuon pienen lauseen ja katseen ansiosta. Minua alkoi viereisessä pöydässä itkettämään ja tuli kiire selittää tyttärelle, etten vetistele minkään surullisen asian takia, liikutuin vain.

Jäin miettimään kuinka usein itse olisin valmis palvelemaan/hemmottelemaan toista keskellä arkea ja osaanko itse ottaa palvelua/hemmottelua oikein vastaan. Tunnen piston sydämessäni, sillä liian usein pidän asioita itsestään selvyyksinä, en palvele/hemmottele lähimpiäni tarpeeksi, enkä varsinkaan huokaa, että "voi kun ihanaa"

Ehkä oli jokin tarkoitus sillä, että tapasin tuon pienen perheen Jyväskylässä, jossa olimme yhden vuorokauden "lomalla", mies, minä ja tytär.

Monissa kulttuureissa lapselle annetaan nimi jolla on joku merkitys, tarkoitus tai toive. Nimen toivotaan olevan joskus myös enne tai kunnianosoitus. Kuulemma Namibiassa on useita Martteja, Ahtisaaren merkittävän työn kunnioittamiseksi. Ja onhan Suomessakin muutama Brooke ja Ridge...; )

Sukututkimusta tehdessä näihin nimijuttuihin tulee kiinnittäneeksi enemmänkin huomiota. Vuosisatojen ajan suvuissa on kulkenut samoja nimiä ja melko usein ne ovat tulleet raamatusta tai muista pyhistä kirjoista. Sukutukijalle nuo "sukunimet" tuottavat ongelmia. On vaikea erottaa eri ihmisiä toisistaan ja sekaannuksia sattuu. Toisaalta on hienoa, että on perinteitä ja nimen myötä voi olla mukana sukupolvien ketjussa. Minullakin Sofia nimi on jo neljännessä polvessa.

Ystäväni lasta odottaessaan oli ajatellut antaa mahdolliselle tyttölapselle nimen Emma. Kun lapsi sitten syntyi, hän ei näyttänyt yhtään Emmalta. Musta pystytukka ja hirveä huuto saivat äidin päättämään, että ei Emmaa, joka edusti hänelle pienen hiljaisen ja suloisen tytön nimeä. Piti keksiä räväkämpi nimi, niin tytöstä tuli Vilma.

Minun vanhempani nimeäni miettiessään tuskin olivat ajatelleet mitä nimeni merkitsi tai olisiko se jotenkin enteellinen. Seija on lappilaisnimi ja se on varmasti vaikuttanut valintaan. Äitini on vuosikymmeniä väittänyt, että nimi valittiin siksi, että isälläni olisi ollut samanniminen suuri rakkaus joskus muinoin. Tiedä häntä.
Nimelläni on kuitenkin suurempi merkitys, tarkoitus, selitys. Opetusneuvos Yrjö Karilas 1900 -luvun alussa keksi tyttärelleen uuden nimen Seija. Nimi on sekoitus roomalaista oraiden jumala Seiaa ja Sees sanaa. Sofia nimi on taas vanhempaa perua, kreikasta ja se tarkoittaa viisasta. Eli minun varmaankin pitäisi olla seesteisen viisas ihminen. Taisi vanhemmilla käydä samalla tavalla kun ystävällenikin, he eivät vaan huomanneet muuttaa nimeä ennen kuin totuus paljastui. Nyt olen yrittänyt elää nimeni velvoitusten mukaisesti, mutta aika huonolla menestyksellä.

Tiedätkö sinä, mitä nimesi tarkoittaa ?

Kotona jälleen. Pieni miniloma takana ja voipunut olo. Olimme miehen kanssa Helsingissä katselemassa ja kuuntelemassa kevättä kaksi vuorokautta. Nurmet viheriöi ja sipulikukat availivat versojaan, skillat jo kukkivat Diakonilaitoksen pihassa (niitä on valtavasti). Kaksi yötä hotellin sängyssä, kylpyammeessa ja ruokapöydässä. Siis jonkun toisen petaamassa, pesemässä ja valmistamassa. Ylellistä ja harvinaista herkkua.

Pidämme Hotelli Helsingistä, joka on niin keskellä kaupunkia, kuin vain olla voi, 20 metriä Aleksille ja reilu 100 Espalle. Kaikki ihanat kahvilat, kaupat ja muut kohteet kävelymatkan päässä.

Kiersin vähän kauppoja, mutta pelkäksi shoppailuksi ei tämä reissu mennyt. Löysimme Helsingin kierrätyskeskuksen Kyläsaaresta ja sieltä löysimme vanhat pitserian tuolit (6 kpl), jotka pienellä kunnostuksella ja verhoilulla tulee päätymään Aapiskukon keittiöön. Milloin ? sitä en vielä tiedä...
Pienestä kierrätysmyymälästä löytyi myös uutta tavaraa ja varsinkin hopeakorut tekivät vaikutuksen. Hinnatkaan eivät olleet pahoja. Mutta ei meidän Savonlinnalaisten pidä mitenkään väheksyä omaa kierrätyskeskustamme, päinvastoin, se on paljon suurempi, hienompi, siistimpi ja halvempi kuin Helsingin. Pari päivää sitten siellä ollessani, samaan aikaa siellä oli Turkulainen perhe ostoksilla, voi sitä ihastelua ja huokailua, ettei autoon mahdu enempää tavaraa ja mitä kaikkea ihanaa he olivat löytäneet ja mitä kaikkea ei saa mukaan mahtumaan.

Tapasimme reissussa myös esikoista ja pikku prinsessaa, joka oli taas kasvanut valtavasti ja aluksi vierasti meitä ahkua ja "puhkua". Pian kuului "Puhkuu puhkuu" tasaisesti, milloin saunan oven takaa, milloin ulkoterassilta. Paljon oli näytettävää ja kerrottavaa pienellä. Esikoinen näytti ammattitaitonsa ja sai minustakin hyvin edustavan ladyn ja niinpä lähdimme Vihdin kunnan 500 vuotis juhliin, jossa oli paljon vanhoja tuttuja vuosien varrelta. Heitä oli mukava tavata. Juhlat muuten olivat kyllä ihan kamalat ja tylsät ja voin paljastaakin teille, että karkasimme niistä kesken pois, ihan vaan huomaamatta siinä vaiheessa kun väki siirtyi ruokailemaan. Me ajoimme Helsinkiin ja nautimme laatuaikaa kahdestaan nauttien loistavasta illallisesta : )
Mekin vanhat kääkät vielä jaksamme katsella ja kuunnella toisiamme ja jopa nautimme siitä, kummallista.

Tänään vielä hoidimme pari pikku työasiaa tai oikeammin mies hoiti, minä vaan suunnittelin mitä ostan IKEAsta. Jotain löysinkin, lasipurkkeja, tuoksukynttilöitä ja peltipurkkeja. Erityisen tärkeä ostos oli reilun euron muovinen lokerikko keittiön laatikkoon, jossa säilytetään ruokaluvälineitä. Tähän saakka ne ovat seilanneet edestakaisin pitkin laatikkoa. Nyt on järjestyksessä. Ainakin ruokailuvälineet.

Pari päivää arkea ja sitten taas työmatkalle Jyväskylään. On tämä kummallista menoa.

Viikonloppua pukkaa. Kumma viikko kun meni niin nopeasti, kunnes muistin, että maanantaihan meni vielä mämmiä lusikoidessa.

Tänään oli jo sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli kaivaa harava puutarhavarastosta ja alkaa sillä rapsuttaa pihanurmea. En kuitenkaan saanut sitä tehdyksi. Aamupäivä meni luuhaillessa kaupassa, kirppareilla ja muilla asioilla kaupungissa. Kivaa oli miehen kanssa. Kotona odotti perinteinen viikkosiivouksemme iltapäivällä ja loppupäivä meni ruokahommissa, kun päätin tehdä lapsille valmiiksi ruokia pakkaseen parin päivän "loman" ajaksi. Ja poltin yhden soossin pohjaan, jo toinen kerta tällä viikolla !

Äidilläni oli tänään syntymäpäivä. Hän jo hyvissä ajoin ilmoitti ettei aio niitä juhlia. Minä kun olen tunnetusti ilkeä ihminen, päätin saada mamman elämään edes jotain säpinää, niinpä ostin hänelle ja hänen miesystävälleen liput teatteriin. Ei mitään avoimia lahjakortteja, vaan oikeat liput 24.4. olevaan näytökseen, jossa menee Niskavuoren naiset. Oikein sopiva näytös äidilleni, joka on itsekin varsinainen Loviisa toisinaan. Katsotaan saako mamma aikaiseksi lähteä, kun pääsääntöisesti elää sellaista sitku ja mutku elämää. Eli nössöttää kotona.

Erään ystäväni kanssa puhuimme arjesta ja ehkä vähän valittelimmekin elämäämme ja nämä jutut osittain kuultuaan eräs lapsistani tokaisi, että hanki äiti oma elämä. Osuipa naulankantaan taas tuo mukula. Ehkä olisi korkea aika tietoisesti raivata tilaa omalle elämälle ja jättää liika huolehtiminen vähemmälle. Antaa lapsillekin omaa vastuuta ja tilaa, vaikka sitten mokaillakin. Kaikkea kun ei voi tehdä puolesta eikä tasoittaa tietä loputtomiin.

Hyvää viikonloppua sinulle ja eikun haravat heilumaan, kauniita kelejä on luvassa.