IRC-Galleria

Stockkalta joulunhenkeenTorstai 09.11.2006 23:09

Rakas selain!

Tänään on sattunut vaikka mitä jännää ja uutta.
Olin aamulla lääkärissä ja sain kuudeksi päiväksi reaaliaikaisen verensokerinseurantamittarijärjestelmän, jotta voisin todistaa, että tarvitsen insuliinipumppua.
Tämä on jonkin verran hankala järjestelmä langattomana kun aina tuuppaa unohtumaan tuo vastaanotin jonnekkin.
Ei tämä varsinaisesti menoa haittaa, hieman ehkä pistää ujouden päälle.
Eiköhän tähänkin totu.
Ja mikä parasta täytyy tämän 6 päivän aikana pitää ruokapäiväkirjaakin. Vesilasitkin tarvitsee merkitä, mutta jos nyt listaa luettaisiin niin en ole koko päivänä juonnut mitään.
Kuten aikaisemminkin, lintsaan myös tästä hommasta puoliksi.

Pitkästä aikaa kävelin Stockmannin läpi keskustassa kun matkasin hakemaan uusinta Pikseliä Akateemisesta kirjakaupasta. Kun kävelin sen parfyymiperkeleen läpi pidättäen hengitystä naama punaisena ja silmät ristissä kiinnitin huomiota kumminkin joulukoristeluihin.
Huomaa kyllä, että IVK on ollut tekemässä! Joulukuusessa oli pallot vinossa, on se kumma kun nykynuoriso ei enää osaa mitään tehdä kunnolla.

Vielä ei ole alkanut joululaulut soimaan, mutta kymmenettä viikkoa putkeen soittavat hanuri-romanit niitä kolmea kappalettaan. Mm. Speak Softly Love.
Jokainen joka on kävelykadulla käynnyt tietää nämä kolme henkilöä joilla on samanlaiset peltipurkitkin.
Odotan vain sitä hetkeä kun iki-ihanat joululaulut rävähtämät soimaan joka liikkeestä ja soittimesta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.