IRC-Galleria

se menee nopeampaan kuin uskotkaan...huomasin juuri tuossa että olen kaksi vuotta kirjottanut päiväkirjaa tänne...on outoa lukea vanhoja juttuja...ei oikein tiedä miten niihin suhtautuisi...siellä on kirjotuksia... mistä paistaa ilo, haikeus, epätoivo, rakkaus, pelko. Epätietoisuus tulevasta...ahdistus menneestä...toiset tekstit ovat niin henkilökohtaisia, että niitä ei voi ymmärtää kun ihmiset jotka ovat taivaltaneet kanssani pitkän matkan ,tunteiden myrskyävässä aallokossa...etsien vastauksia..ja ulospääsyä kaikesta siitä pahasta joka sisälläni myllersi... on kuin palaisi menneeseen...eläisi jotkut hetket uudestaan...ahdistusta...vihaa...rakkautta...en tiedä kestänkö uudestaan tuota kaikkea...uskallanko päästää padotut tunteet valloilleen ja käsitellä asioita vihdoin ja viimein... kahden vuoden jälkeen...jona aikana en ole uskaltanut aukaista arkkua jonka olen visusti sulkenut ja kätkenyt avaimen syvälle sydämeen...olen saanut elämäni raiteilleen vain sillä, että en ole kumminkaan käsitellyt aivan kaikkia asioita vaikka vielä muutama päivä sitten luulin niin...toki edistystä on tapahtunut...pimeässä huoneessa on alkanut hämärtää...jos uskaltaisin sytyttää valot...heräisin vihdoin eloon...se on vaan niin pelottavaa...nähdä todellisuus... haluaisin vaan laittaa aurinkolasit päähän..ja toivoa ettei kukaan nää minua pimeässä...etsimässä itseäni..kadotettua minääni...haluaisin nauraa...mutta en anna itselleni lupaa siihen...katsotaan tuntuuko minusta vielä huomenna tältä...vai olenko ottanut pienen askeleen kohti tulevaa...