IRC-Galleria

miks meiksi ei osaa pitää suutaan kiinni...perkele...! kysyn asiasta mikä ei mulle kuulu..en pidä vastauksesta..mutta minkäs minä itselleni voin...toiveita on kiva elätellä...vaikka ne onkin kaukaisia haaveita siitä, että kaikki olisi joskus vielä hyvin...hölmö minä...hölmöistä hölmöin...havittelen ihmistä jota en enää koskaan saa...perkele, että osaan olla hölmö....pilasin vaan taas hyvän alun...jollekkin muulle...anna anteeksi..ei ollut tarkotus....

Olet olemassa...pelkkä läsnäolosi saa minut rauhoittumaan...katse silmiisi...ja vieno hymy saa edelleen polveni heikoiksi... sinussa on jotain...jotain niin käsittämätöntä ja hämmentävää...olet ainutlaatuinen...paremmin en osaa asiaa kuvata....toivottavasti löydät rinnallesi ihmisen kuka ymmärtää ajoissa arvosi...minä mokasin...en pysähtynyt oikealla pysäkillä tarpeeksi ajoissa... ja jos minulta nyt kysyttäisiin...jäisin kyydistä pois muutamaa pysäkkiä ennen..etten vaan kadottaisi sinua elämästäni !

yksin matkustan, tilaan lipun pendoliinoon, että vauhti ei hiipuisi. Joskus vaan joku ihminen tuo iloa epätoivon keskelle olemalla jo pelkästään ajatuksissa.Antaa siivet haaveille, voimia jaksaa huomiseen...valaa uskoa jo pelkällä hymyllään.Kaipuu meistä..joita ei enää ole...kaipuu siitä, mitä olisi voinut olla..Olemme kuin kasvien juuria...joista voi kuivankin kauden jälkeen versota jotain kaunista, jotain mitä emme ole ennen kokeneet...se on vaan siinä, uskaltaako sitä kasvaa ja ottaa toisen huomioon...kaikkine vikoineen päivineen..vaikka joskus tuntuu pahalta...siitä toisesta saa myös voimia...

Joskus tuntuu, että elämä käärii meidät mustaan silkki liinaan...Elämme pimeydessa muulta maailmalta...ihan kun joku olisi laittanut sielumme häkkiin ja heittänyt avaimet pois...tuska kasvaa, paha olo tuntuu sietämättömältä, mutta kun muistat yhden hyvän hetken elämässä...se jaksaa viedä sinut taas seuraavaan päivään, hymyillen, itseensä luottaen..!

Yksin matkaa jatkan, sen tiedän, läpi aallokon myrskyävän. Toivon, että joskus tyyntyisi. Pelkkää tyyntä ei jaksa kukaan, mutta pieni laineen liplatus, tuo rauhan ajatuksiin... ja tarkoituksen elämälle. Jos meri ei myrskyä ei ole pelkoa, ei epävarmuutta, mutta vain sinä, siinä antamassa voimia se riittää, vaikka olet hiljaa... ei haittaa, vaikka sanot vastaan ja ilmaiset omat mielipiteesi se on sinua. Sinä olet sinä ja minä olen minä ja suurella työllä miestä voisi joskus tulla me. Sitä minä toivon ja siitä minä alitajuntaisesti haaveilen.
Onko liian myöhäistä herätä todellisuuteen sitä en tiedä, mutta aina kannattaa yrittää...siinä ei menetä mitään...muuta kuin itsenä...!

ja uskaltaisin, nostaisin sinut jalustalle...Huutaisin koko maailmalle, kuinka paljon sinusta pidän. Kuinka tärkeä sinä olet minulle! Käsittelisin sinua kuin kuihtuvaa ruusua, yhtä hellävaroin ettei sinuun enää koskaan sattuisi.kukaan ei sinua enää loukkaisi...Antaisin sinulle vapauden mitä tarvitset...mutta silti toivon, että juuremme olisivat aina yhdessä, missä ikinä me kuljemmekin.

Sinun sylissä, on hyvä olla.Piilossa katkerilta katseilta, vihaisilta vaatimuksilta, oudoilta odotuksilta. Sinun sylissä saa muistella menneitä, haaveilla hassuja, itkeä ja nauraa itsekseen.Eikä kukaan ajatellete:siinäpä hullu mies.Kainaloosi on kiva käpertya ja hymyillä.

Loistava päivä...tuntuu, että elämä syleilee minua lämmöllään...ja käärii minut pitkästä aikaan..ilon harsoon...on kiva huomata, että osaan hymyillä, on kiva tavata ihmisiä pitkästä aikaa...ympärillä ihmisiä, jotka haluavat olla seurassani...en ehkä olekkaan niin paha ja sotkussa omien asioiden kanssa, kun minulle sanottiin...hyvä niin...koska aloin jo itse siihen uskomaan...olen hankala myönnän sen...sanon joskus pahasti...mutta sisältä olen silti lämmin ihminen...uskokaa tai älkää...=)

toivon kipinä jossakin... tuntuu, että voimat ehtyvät...jaksaa taas yrittää, ajatella päiviä eteenpäin...kaivaten ystävää...ihmistä joka on tärkeä, vaikka meistä ei mitään tullutkaan.
En halua riidellä, en halua katkaista välejä...miten sen sinulle kertoisin...ettet tajuaisi minua väärin. Tietyissä asioissa en saa päätäsi käännettyä, enkä edes halua tai yritä. Haluan vaan olla läsnä elämässäsi ystävänä, kun et muuta kanssani halunnut... Hyväksyn senkin, en itsekkään pystyisi elämään kaltaiseni ihmisen kanssa...mutta toivottavasti sinä ymmärrät...että pidän sinusta kaikesta huolimatta, ja kaikki on siitä kiinni, haluatko sinä olla minun ystäväni, ja jatkaa taivallusta ilman menneitä murheita.

Nyt on rauha sisuksissa, mieli virkeä...epäuskoinen olo...olenko elossa...pulssi kyllä tuntuu...!!! miksi minulla ei ole paha olla...ei epätoivoa, ei ahdistusta...mietteitä...kauanko tätä kestää...??? Ei vihaa, ei katkeruutta....hymy huulilla kohti yötä...toivottavasti ainakin aamuun saakka...tiedän sitten olevan askeleen lähempänä,omaa itseäni =)