IRC-Galleria

ja uskaltaisin, nostaisin sinut jalustalle...Huutaisin koko maailmalle, kuinka paljon sinusta pidän. Kuinka tärkeä sinä olet minulle! Käsittelisin sinua kuin kuihtuvaa ruusua, yhtä hellävaroin ettei sinuun enää koskaan sattuisi.kukaan ei sinua enää loukkaisi...Antaisin sinulle vapauden mitä tarvitset...mutta silti toivon, että juuremme olisivat aina yhdessä, missä ikinä me kuljemmekin.

Sinun sylissä, on hyvä olla.Piilossa katkerilta katseilta, vihaisilta vaatimuksilta, oudoilta odotuksilta. Sinun sylissä saa muistella menneitä, haaveilla hassuja, itkeä ja nauraa itsekseen.Eikä kukaan ajatellete:siinäpä hullu mies.Kainaloosi on kiva käpertya ja hymyillä.

Loistava päivä...tuntuu, että elämä syleilee minua lämmöllään...ja käärii minut pitkästä aikaan..ilon harsoon...on kiva huomata, että osaan hymyillä, on kiva tavata ihmisiä pitkästä aikaa...ympärillä ihmisiä, jotka haluavat olla seurassani...en ehkä olekkaan niin paha ja sotkussa omien asioiden kanssa, kun minulle sanottiin...hyvä niin...koska aloin jo itse siihen uskomaan...olen hankala myönnän sen...sanon joskus pahasti...mutta sisältä olen silti lämmin ihminen...uskokaa tai älkää...=)

toivon kipinä jossakin... tuntuu, että voimat ehtyvät...jaksaa taas yrittää, ajatella päiviä eteenpäin...kaivaten ystävää...ihmistä joka on tärkeä, vaikka meistä ei mitään tullutkaan.
En halua riidellä, en halua katkaista välejä...miten sen sinulle kertoisin...ettet tajuaisi minua väärin. Tietyissä asioissa en saa päätäsi käännettyä, enkä edes halua tai yritä. Haluan vaan olla läsnä elämässäsi ystävänä, kun et muuta kanssani halunnut... Hyväksyn senkin, en itsekkään pystyisi elämään kaltaiseni ihmisen kanssa...mutta toivottavasti sinä ymmärrät...että pidän sinusta kaikesta huolimatta, ja kaikki on siitä kiinni, haluatko sinä olla minun ystäväni, ja jatkaa taivallusta ilman menneitä murheita.

Nyt on rauha sisuksissa, mieli virkeä...epäuskoinen olo...olenko elossa...pulssi kyllä tuntuu...!!! miksi minulla ei ole paha olla...ei epätoivoa, ei ahdistusta...mietteitä...kauanko tätä kestää...??? Ei vihaa, ei katkeruutta....hymy huulilla kohti yötä...toivottavasti ainakin aamuun saakka...tiedän sitten olevan askeleen lähempänä,omaa itseäni =)

Ympärilläni itkua, huutoa, vaatimuksia,minä en kuule, en välitä. En jaksa tuntea, Ihmiset ympärilläni ovat ilmaa, heidän sanat ja teot ovat minulle merkityksettömiä. Minut voitte polkea maahan, syytää niskaani maailman huolet ja murheet...voitte kertoa omat ilonne...lupaan hymyillä, vaikka minua ei kiinnosta yhtään...sisällä rauha, valoa ikkunassa ja odotus paremmasta....kumminkin mietteissä, mitä jos tämä kaikki... on vaan tässä ja nyt....!!!

tuntuu, että en saa pidettyä itseäni kasassa...ahistaa eilinen, ahistaa ihmisten nopeasti syttyvät tunteet,vaatimukset yhteisestä tulevaisuudesta. Miksei kukaan ymmärrä, että haluan vaan olla, hiljaisuudessa, pimeydessä ihan yksinäni. En jaksa ihastua, en pysty rakastaamaan enää edes itseäni, saatika jotain toista.

mutta en pysy kohtaamaan sitä, mitä saisin vastaukseksi.en pysty enää hajoittamaan itseäni. Oikeasti tuntuu siltä, että olen niin sisällä itsessäni kaikkine tunteineni, että kukaan ei niitä saa enään ulos. On helpompi olla kaikkea kohtaan tunteeton, hymyillä silloin kun minun odotetaan hymyilevän, antaa ihmisille juuri ne vastaukset mitä he haluavat kuulla. Olen taas siis siinä pisteessä, mihin en enää koskaan halunnut joutua...menetin itseni, menetin kyvyn tuntea oikeaa iloa. Olen vain yksi kasa ruumiin eri osia...jotka on väkisin väännetty paikoilleen ja sanottu, tälläinen sinun pitää olla...hieno homma !

ihmisen voi pyyhkiä pois kuvista, teksteistä, elämästään....mutta se ihminen pysyy silti aina sisälläsi...se on sinussa, jos olet joskus edes välittänyt vähän...se pysyy mielessäsi vaikka et haluaisikaan...aika hämärtää muistoja...mutta koskaan niitä ei voi kokonaan pois pyyhkiä !

Ja levoton olo....kaikki vanhat asiat pyörii päässä, mitä oisin voinut sanoa tai tehdä oikein...Meikäläinen ei oikeesti ole paha...tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että oon ainut kuka aattelee asiasta näin...no ihan miten vaan...toisaalta taas on todella rauhallinen olo...ei jaksa enää itkeä, ei jaksa raivota, ei vaan kerta kaikkiaan jaksa...mielummin valitsisin fyysiset arvet kun henkiset...ne korjaantuu paljon nopeampaan....tänään 14.12 on vielä itselle tärkeä päivä..ja sekin saa mielen mustaksi...välillä tuntuu, että olen tässä maailmassa ainut tunne ihminen...kaikki muut ovat niin hillittyjä, pystyvät olemaan niin rauhallisia kävi miten kävi...irrottautumaan kaikesta vanhasta tyyliin sekunnissa...tai sitten se on vaan sitä, että sitä oikeaa tunnetta ei koskaan ollutkaan....se oli vaan harhaa....onnellista harhaa...minkä ei haluaisi loppuvan.