IRC-Galleria

jos rakkaudesta saisi sairaslomaa, minä olisin vuoksesi sairaseläkkeellä!

voisinpa unohtaa menneet ja jatkaa elämääni ilman muistoja. Jos olisin tehnyt toisin olisitko rakkaani vielä? Tein väärin, mutta eikö kaikille suoda uusi mahdollisuus.Uusi alku puhtaalta pöydältä.Ilman vihaa, katkeruutta sanoja jotka satuttavat.

kun tänne olen rustaillut...paperille kylläkin joten pitäisi varmaan päivitellä päiväkirjaa kun joutanee...fiilikset ei muutu sitten mihinkään suuntaan kaipuu on kova, mutta sen saa tollo nahoissansa tuntea...en olisi uskonut, että joku saa minut niin sekasin, että yli kuukauden paäästä mielessä ei ole kuin se yksi ainut nainen...vittu sanon minä..mutta ei voi toisen tunteita muuttaa,jos ei tykkää meikäläisestä niin sille en mahda yhtään mitään...pitäisi vaan osata jatkaa matkaa...pitäisi osata luovuttaa...ja antaa olla....kuitenkin sitä hölmö sisin...uskoo ja toivoo, että joskos joskus se elämäni nainen voisi antaa minulle anteeksi ja ottaisi minut takaisin...toiveita jotka eivät koskaan toteudu, koska olen yksi vitun iso tollo !

Hiljasta pitelee meiksin elämässä, hyvä niin...kaipuu on kova vieläkin...hölmö mies joskos sanoisin, minkäs sitä iteselleen mahtaa...Se on vaan elettävä päivä kerrallaan ja aateltava, että se toinen inhoaa ja vihaa minua todellakin ....meiksi taas vaihteeksi hermo lomalla...
haluaisin vaan huutaa koko ajan...etkö tajua kuinka paljon sinua rakastan...en vaan voi jatkaa elämäni eteenpäin..ilman sinua...ei meikäläinenkään niin paha voi olla, että tunteesi minua kohtaan kuolivat hetkessä..mutta se on sitten taasen teren moron ja hiljaseloa jonnin aikaa...

miks meiksi ei osaa pitää suutaan kiinni...perkele...! kysyn asiasta mikä ei mulle kuulu..en pidä vastauksesta..mutta minkäs minä itselleni voin...toiveita on kiva elätellä...vaikka ne onkin kaukaisia haaveita siitä, että kaikki olisi joskus vielä hyvin...hölmö minä...hölmöistä hölmöin...havittelen ihmistä jota en enää koskaan saa...perkele, että osaan olla hölmö....pilasin vaan taas hyvän alun...jollekkin muulle...anna anteeksi..ei ollut tarkotus....

Olet olemassa...pelkkä läsnäolosi saa minut rauhoittumaan...katse silmiisi...ja vieno hymy saa edelleen polveni heikoiksi... sinussa on jotain...jotain niin käsittämätöntä ja hämmentävää...olet ainutlaatuinen...paremmin en osaa asiaa kuvata....toivottavasti löydät rinnallesi ihmisen kuka ymmärtää ajoissa arvosi...minä mokasin...en pysähtynyt oikealla pysäkillä tarpeeksi ajoissa... ja jos minulta nyt kysyttäisiin...jäisin kyydistä pois muutamaa pysäkkiä ennen..etten vaan kadottaisi sinua elämästäni !

yksin matkustan, tilaan lipun pendoliinoon, että vauhti ei hiipuisi. Joskus vaan joku ihminen tuo iloa epätoivon keskelle olemalla jo pelkästään ajatuksissa.Antaa siivet haaveille, voimia jaksaa huomiseen...valaa uskoa jo pelkällä hymyllään.Kaipuu meistä..joita ei enää ole...kaipuu siitä, mitä olisi voinut olla..Olemme kuin kasvien juuria...joista voi kuivankin kauden jälkeen versota jotain kaunista, jotain mitä emme ole ennen kokeneet...se on vaan siinä, uskaltaako sitä kasvaa ja ottaa toisen huomioon...kaikkine vikoineen päivineen..vaikka joskus tuntuu pahalta...siitä toisesta saa myös voimia...

Joskus tuntuu, että elämä käärii meidät mustaan silkki liinaan...Elämme pimeydessa muulta maailmalta...ihan kun joku olisi laittanut sielumme häkkiin ja heittänyt avaimet pois...tuska kasvaa, paha olo tuntuu sietämättömältä, mutta kun muistat yhden hyvän hetken elämässä...se jaksaa viedä sinut taas seuraavaan päivään, hymyillen, itseensä luottaen..!

Yksin matkaa jatkan, sen tiedän, läpi aallokon myrskyävän. Toivon, että joskus tyyntyisi. Pelkkää tyyntä ei jaksa kukaan, mutta pieni laineen liplatus, tuo rauhan ajatuksiin... ja tarkoituksen elämälle. Jos meri ei myrskyä ei ole pelkoa, ei epävarmuutta, mutta vain sinä, siinä antamassa voimia se riittää, vaikka olet hiljaa... ei haittaa, vaikka sanot vastaan ja ilmaiset omat mielipiteesi se on sinua. Sinä olet sinä ja minä olen minä ja suurella työllä miestä voisi joskus tulla me. Sitä minä toivon ja siitä minä alitajuntaisesti haaveilen.
Onko liian myöhäistä herätä todellisuuteen sitä en tiedä, mutta aina kannattaa yrittää...siinä ei menetä mitään...muuta kuin itsenä...!

ja uskaltaisin, nostaisin sinut jalustalle...Huutaisin koko maailmalle, kuinka paljon sinusta pidän. Kuinka tärkeä sinä olet minulle! Käsittelisin sinua kuin kuihtuvaa ruusua, yhtä hellävaroin ettei sinuun enää koskaan sattuisi.kukaan ei sinua enää loukkaisi...Antaisin sinulle vapauden mitä tarvitset...mutta silti toivon, että juuremme olisivat aina yhdessä, missä ikinä me kuljemmekin.