IRC-Galleria

Temetheus

Temetheus

Vihdoin otan itsestänikin selvää!

http://www.youtube.com/watch?v=qfrNLsR3o9wMaanantai 03.08.2009 17:51

Niin kaunista. Ihastuin tähän psykedeelisen musiikin kollektiiviin totaalisesti!

Penishment!Sunnuntai 26.07.2009 01:40

Nyt pidetään vaan turpa kiinni eikä hötkyillä liikaa.

Pieniä iloja.Lauantai 25.07.2009 15:50

Haluaisin tehdä kaikkea, ennen kaikkea rasittaa kehoani fyysisesti. Ei vaan viitsi kun on vielä kipeä, pienessä heikossa hapessa. Pitää keksiä jotain muuta. Ainakin otan hyvän kirjan mukaan, lähden ulos kävelemään ja kuuntelemaan minulle uutta hienoa musiikkia. Pieniä iloja. Kitaraakaan en ole soitellut vähään aikaan. Synakin pitäis virittää huoneeseen.

Oivaltamisia #2.Lauantai 25.07.2009 15:17

Ei minun tarvitse valaistua, koska auringonvalokin valaisee tietäni tarpeeksi.

Oivaltamisia.Lauantai 25.07.2009 15:17

Totuuden siemen ei ole niinkään tiedossa, vaan siinä, että yrittää ymmärtää asioita parhaansa mukaan - olosuhteisiin suhteutettuna.
On ollut kyllä aikamoista. Otin viime perjantaina todella spontaanin lähdön 10 minuutin varoitusajalla Ilosaarirockiin. Ilman kenkiä ja oikeastaan mitään tavaroita, euro taskussa. Oli todella hienot juhlat ja musameno, huh! Pummilla matkustin ekaa kertaa niin pitkän matkan, halpaa ja asennetta. Maanantain takastulomatkalla ei sitten päästykään ihan Stadiin asti, vaan lennettiin Kiteen asemalla pois (siinä aseman vieressä oli useamman sata metriä pitkä "puujono", hakattua puuta kasassa, siinä oli monen mehtän verran matskua) ja päätettiin sitten liftata eteenpäin. Meni n. 15 min, ja komeaksi maalattu hippipaku pysähtyy. Kaverit vaan heittää: "lähtekää mökille, käydään kaupassa ostaa safkaa ja bisseä ja mennään tohon Saimaan rannalle". Siinä vaiheessa ei hirveästi emmitty!

Ihmiset (nää uudet tuttavuudet oli tosi eläviä ja henkisen polun jäbiä) oli uskomattomia, luonto kaunista ja kaikki natsas. Vaikka iski hirveä kuume ja olin ihan houreissa, sen osas ottaa yllättävän hyvin vastaan. Tiistai-iltana saavuttiin sitten takas tänne.

Vapauttavaa ja todella kasvattavaa, varsinkin mökkikeskustelut Ilpon kanssa ja reissu muutenkin. Nyt sitä on sitten (en tiedä onko possutauti, ehkä) kipeenä monta päivää lepäillyt, tänään ehkä eka päivä kun alkaa jo piristyä ja tulla oikeasti tosi hyvä olo. Käynyt paljon kaikenlaista tässä läpi, ja oivaltamisen jälkeen on pysynyt paljon paremmin mielessä ja käytännössä eräs asia, joka varmasti helpottaa ihmissuhteita.

Kiitoksia tästä kaikesta mitä minulle suodaan - ja mitä itselleni suon.
https://www.tietoiseen.fi/foorumi/index.php tämän jakaminen tuntuu hyvin tärkeältä.
Oon ihan vitun flipannut ja onnellinen siitä! Ei sillä et se ois itseisarvo, mut mulle on tuntunut tosi tärkeältä flipata - ihan vaan siksikin ettei sekoa. Luon jatkuvasti elämääni enemmän sisältöä ja olemassaoloni vaikuttaa laajemmin kaikkeen!

Joop.Keskiviikko 15.07.2009 02:35

Puin omaan aforistiseen muotoon erään ajatukseni, jonka olen toki oivaltanut useaan kertaan polkuni varrella:

"Silloin voi huomata vapautuneensa jostain turhasta mieleen rakentuneesta meemistä, kun ei enää pohdi esim. jonkun käydessä julkisella paikalla kusella että siinä olisi mitään väärää, vaan yksinkertaisesti tajuaa jollakin olevan (fysiikan lakien mukainen) tarve tehdä tarpeensa ja THAT'S IT!"

Pureskelen tabuja.

Kaikki on inhimillistä.Keskiviikko 15.07.2009 02:19

Kaikki on inhimillistä kaikki ihmisestä lähtöisin oleva on inhimillistä ja luonnollista. Se tuntuu olevan monille vaikea tajuta. Asia erikseen toki on se, mikä on kannattavaa tai mikä toimii - evolutionäärisessä mittakaavassa.