IRC-Galleria

PÄÄTIN, ET ALAN KÄYTTÄÄ TAAS ENEMMÄN IRC-GALLERIAA JA VÄHEMMÄN NAAMAKIRJAA, KOSKA TÄTÄ KÄYTTÄÄ VITUSTI SIISTEJÄ TYYPPEJÄ!

Voisin kirjata tähän nopeasti viime ajan kuulumisia, koska olen vahtimassa pikkuveljeäni vanhempieni luona:

- Meen ensi maanantaina a-klinikalle aloittamaan konkreettiset (ei-minusta-riippuvaiset) toimenpiteet päihdeongelmani hoitamiseen. Mä olen tosiaan bentsokoukussa ollut jo aika pitkään.

- Asun omassa kämpässä avopuolisoni kanssa, mutta se varmaan muuttaa lähikuukausina omaan kämppään, ihan meidän parisuhteen hyväksi; ettei tukahduteta toisiamme.

- Oon tiedostellut viime kuukausina läheisriippuvuuttani, ja se on ajoittain tosi tuskallista, mutta on palkinnut paljon!

- Mun ja mutsin välit on parantuneet ihan sikana, puhutaan rehellisemmin ja avoimemmin asioista kuin (ehkä) koskaan sitten lapsuusaikojen.

- Kun tiedostin kuinka masentunut olen ja kuinka aloin kyynistyä elämään, mä olen löytänyt, antanut ja saanut iloa ja rakkautta paljon, kiitos siitä kaikelle!

- Mä en ole enää niin saamaton, selvinpäin oleminen on helpompaa kuin ikinä ja mä oon joogannut paljon, ja käytäntö on muutenkin alkanut iskostua mun tajuntaan aika kutkuttavasti. Runoja, kitaransoittoa, pyöräilyä, terveellistä ruoanlaittoa ja pitkiä kävelylenkkejä.

- Haluaisin nähdä tie2-ihmisiä joskus, ja alkaa kirjoitella foorumille. Sen mä teen tänään!

JATKUU.

Piirtelin selkääsi sydämiä
ja yritin ripustautua kaulaasi koruksi, somisteeksi -
vaan jäinkin kahleeksi vapauden

tahtomattani satutin
tukahdutin palon tunteiden
intohimon löydän jälkeen konkreettisten toimenpiteiden

ihanuutesi jäi itsestäänselvyyden tunteen varjoon
ja minä kun luulin olevani oikeassa

en liekkiäsi tahdo koskaan enää sammuttaa
sitä tiedostamattani yritin pelossa menetyksen

vau! tanssit kivien päällä, kukkien
äärellä äärimmäisen kauneuden
ja minä vain katson ja hymyilen

annan sinulle tilasi ja tahtosi
en kestä enää katsella kuihtumista

tapahtui mitä ikinä hyvänsä
valo loistaa minun sydämessä
ensi kertaa sitten sen, kun opetit minulle saloja rakkauden.

On tarinoita uskomattomia ja uskottavia
ei uskon sokaisemia vaan
läpi kielen näkeviä, kosketuksen omaavia

se koskettaa,
lähentelee sydäntä
hipelöiden ydintä
ytimet hytkyy ja valo syttyy

tuottamaan

lämpöä ja rakkautta
minun pieneen ja muuttuvaan maailmaan
aina kun annan sen tapahtua
jo olikin aika havahtua
luurankojen komerosta ulos astua
tuntuu että niiden pitää taas kastua

likaisia, kieroja ja tuntemattomia
heijastumia avatuista ovista tulevia
salaisuuksia, toteutumattomia unelmia

tulvii tajunnan takamailta
onko tää unta vai taikaa
nyt lumous purkautuu
ja herään eloon, kaatuen kivusta takakenoon

syrjäyttäen pelon valtaistuimeltaan
ja toivon kipinöistä hehkuu
elämäni meno

ja kasvukivut hellittää
mua haltijat hivelöi
haltioidun aamuin ja öin
aamunsaraan kauneimpaan
kun uusi päivä koskemattomana
koittaa

ja yöhön, joka
pimeimmillään ennen aamunkoittoa
hohtaa kirkkaimman valon avaruuden taa

mä vaan sepitän mun satua
kun tuntuu niin voimalliselta jakaa sanaa
pistää kiertoon läpät, jotka on hyvää pataa
keskenään, keskeneräisiä mut niitä jalostetaan
ja veistellään - joka pyrähdyksen jälkeen

alastomampana

kohtaan itseni ja ilmaisuni sinut ehkä tavoittaa
olen askeleen lähempänä jakamisen tavoissa
ja kaikessa hohtavassa valossa lepään
silmäni ummistan, kunnes taas uuden tarinankerronnan
tarpeen tullen tunnistan

jatkan matkaa mielen valtamerillä etsien kuvaavampaa
käsitettä ilman että sanalla olisi vaan painoa
kielemme skitsoidinen rakenne pakottaa
kasvamaan ulos sen harhaanjohtavuudesta

ja tääkin kaikki voi olla sananhelinää, paskanjauhantaa,
valhetta, vaarallista tekstiä, ei toimivampaa tarvi kaukaa etsiä

mut mulla pelittää, ja se pitkälle riittää
kun sanalla vielä opin kiittämään

kiitä-mään!

Kaikki kuuluu asiaan
pelkkää voittoa elämä tää
kun suuntaa katseensa äärettömään
keinot on sallittu, kun itse luon sääntöni -

mahdollisuuksien kirjoilla

virasta vapautuneena
kyyneleet virtaavat kauneudesta

suunnaton on tämä
sanaton olen sen edessä
eikä suuntaa tunnu olevan
kun antaa kasvaa omalla painollaan

mutta hämmästys on suuri
kun tajuan rakentavani ja tuhoavani maailmoja
ja luovani todellisuuteni
suoraan tavattomuuden tarjottimelta.

Kehot vastakkain, niin lähellä
lämpöä päästä varpaisiin
kosketus tuntuu,
mutta kosketus, kaiken päällimmäisenä
koskettaa

kahden kohtaaminen ei johda kokemuksessani mihinkään
se vaan suoristaa selkärankaani
oi rakkaani, tämä on paikkani

läsnä kahdessa, yhdessä hetken
ja toisen
ehkä kolmannenkin
kenties ikuisuuden?

mutta rakkautemme elää tänään
enkä kihlasormuksia taida sormissamme nähdä

lupauksia voin antaa ja luottamukseni suoda
huomisesta en voi tietää, mitä se mahtaakaan tuoda tullessaan
rakastutaan kuin ei oltaisi sitä koettukaan - olemmeko?

uudestaan ja uudestaan
koska en halua vain unelmieni kohtaavan pilvilinnoissaan

vain yksi suudelma ja otan sinut syliini, ikioma prinsessani

tämä riittänee; annan tilaa sinulle olla oma itsesi ja meille tilaa toteuttaa tätä kahden kulkijan kutsumusta.

SELKENEE.

Verse:

Annan itselleni hiljaisuuden
tilaisuuden tullen
usein kiireessä kadotan sen
tuuleen
tuhkasta puhallan ilmoille
elämän uuden
vaikka kukaan ei kuule

eheydyn elävämmäksi
täksi hetkeksi
en tarvitse muuta kuin itseni

eli läsnäolon, tunnen jalkojen alla
maa kantaa
kostettamalla sisintään
voin mustan ja valkoisen pois pyyhkiä ja siirtää

kauemmas, näin päästen lähemmäs
uudistuneena, huoletta mää
voin piirtää vanhaan tauluun kauniimpia kuvia
kuhan en ala kiireellä sutia

sillä vaatii hyväksyntää ja vastuuta
olla olematta oman elämäsnä uhrina

osallistun tähän tragikoomiseen näytelmään
joka on ihmeitä täytenään
riisun itseäni alastomaksi
enkä aio jäädä roolimalliksi
se vie inspiraation lähteeltä, kauemmaksi

kaikki meistä elää omissa tuskissaan
kärsimys ja kärsivällisyys - samassa purkissa

kun se unohtuu
joku avaimen kaa, kurkistaa
ovenraosta ja huutaa: astele ulos maanraosta

minä pakenen
ja karman setä ei velkojaan anele
vaan aina iskee bumerangin lailla

siksi sijoitan kaikkeni tähän hetkeen
ehämmä muuallekkaan kerkee
ja mun unelmien hautausmaa
luo kasvun keskellä usvaa

suunta on hämärän peitossa
ja hapenottokykyni heikkona
mutta keskenkasvuisena
rakennun ja kuljen eteenpäin
keskeneräinen
olen kuin kirja taitekohdassa

nyt entistä luottavaisempana
tunnen aikaa olevan rajattomasti
ja mahdollisuuksia tavattomasti
joten en harrasta enää pikajuoksuu
koska sielun maljani kuohuu

etsii ruotuunsa
kaikki vanha ja mennyt näyttelee kuollutta

rehellisesti sanoen:
varjojen tanssi auringon lomassa
saa mut toisinaan tuntemaan olevani sodassa
pikku lasteni kanssa
kuulostaako hullulta?

hyvä jos, sillä mä sanon vaan
että elämäni ei oo yhtään tän hullumpaa

Outro:

Mul ei oo kiire minnekkään
totuudenta voittelu on mennyttä
kaikki selkenee aikanaan
pelkkää voittoo on luovuttaa

kun vaan jaksan lastini kantaa.

Ihanaa havaita ihmisissä tietoisuutta ja kiinnostusta tärkeisiin asioihin..

ja tarpeellista havannoida itsessään sitä, että pitää joitakin ihmisiä tyhminä, sellaisina että "ei ne tällaisia ja tämmöisiä asioita kummiskaan ymmärrä"

kunnes he sitten osoittautuvat olevan kiinnostuneita.

Nöyryyttä opetellessa!

Ja niin päätit pukeutua tähtipölyyn ja synnyttää myrskyisässä kohdussasi elämän siemeniä, soluja

tämä on ylistyslauluni sinulle, äitini maa

ja aloin imeä

rintasi ovat kuin korkeimmat vuorennyppylät lumipeitteineen

ihosi pehmeä kuin rehevin multa, jossa
kaikella on tilansa kasvaa

ja genitaalichakrasi ottaa vastaan
kuihtuneimmankin siemenen,
saattaakseen sen kauneimpaan kukkaansa

mutta päättömältä tunnut, vaikka niin hienovaraiselta
tuntuu kaaoksen leikki
kun kaikki on

temmeltävät hiukkaset, kosmisella aallonharjalla

käsinkosketeltava on kauneutesi, vaikka
kuulen, haistan, tunnen, näen ja maistan
vain murto-osan olemisesi
taianomaisuudesta

salaisuuksia kun tunnut viljelevän sisälläsi,
lokeroiden oman osansa niistä
kaikkeen olevaan
juuri niin kuin oletaan -
mysteerissä kuiskauksesi mahdollisuuksista kuuluvat

äänesi resonoi lukemattomilla muodoilla
lintujen lauluissa, järistyksissä maan
ja ukkosessa joka tuhkasta metsän uudistaa

luo liekkien tanssi kasvualustaa

voimannäytteesi purkaa suoraan ytimestäsi
kuoresi alla vellovan levottomuuden
ja tapasi liikkua, kuin laatat,
jotka luovat mantereita ja säröjä hataraan pintaan

kaikkialla olee, ole ole olee

energiasi ammennat kaukaisesta valosta
joka myös valaisee kaiken hengittämään samassa tahdissa

sinun syleilyssäsi olla, äidin hoivassa
äidin, jonka voimavarat ovat valtavat

mutta äiti, sinäkään et ole yksin,
vaikka sinusta tuntuisi siltä itkiessäsi koskien kovimmat kuohut tai päästäessäsi valloilleen korkeimmat tsunamit

tähtiputkemme ovat löytäneet jo monta kaltaistasi, ja koko universumi vaikuttaa olevan kuin muovattu elämän synnyttämistä varten

se on kuin vettä vaan, kun alkaa vaan.

Sulaa hulluutta
annan viedä ja riepotella minua
olen tuuli ja meri
maankamara ja iltahämärä

kuiskaus kuuron korvaan, silmäys sokeaan
miljoona tähteä, jotka ovat katseen ulottumattomissa;
mieli ne kuvittaa

jokin puhuu minusta
jokin haluaa ulos
ei tarvitse edes puhkua
se tuli jo.

Tunne on sekin, ettei muka mitään tunne -
kuilun partaalla voi joko laittaa silmät kiinni tai
kohdata sisälmyksensä silmästä silmään

minä tuon tähän maailmaan paljon paskaa, likaisuutta, surua ja
jokusen onnen kyyneliä

osakseni olen saanut nämä tuntemukset
valintojeni kautta, painolastin, jota
epätoivon hetkillä taakaksikin kuvailen

toisinaan tunnen, että yrittäisin laskea sen muiden,
ennen kaikkea rakkaimpieni, harteille

pieni lapsonen kun vielä olen, keskeneräinen
opinnäytetyöni on vasta alussa

mutta sen olen tajunnut, että minä olen vetänyt puoleeni kaiken,
jonka elämääni lasken kuuluvaksi

nyt lasken tämän kuuluvaksi ja ulostan sen päällesi - hyväksy se.