IRC-Galleria

Temetheus

Temetheus

Vihdoin otan itsestänikin selvää!

Oi auvoisaa elämää.Perjantai 14.08.2009 19:26

Jeeeah. Oon maalaillut ja piirtänyt parin viikon aikana enemmän kuin pitkään aikaan. Ja huomannut osaavani tehdä sitä, alkutaipaleissa kylläkin, mutta huimaa kasvua. Fraktaali-juttuja, skitsoja värileikkejä jne. omalla tyylilläni.

Ja tajusin juuri, kuinka ylpeä voin olla itsestäni sen suhteen, miten helvetisti oon vähentänyt päihteidenkäyttöä viime kuukausien aikana. Selvinpäin oleminen on helpottunut huomattavasti henkisella skaalalla, ei ahdista enää niin lailla ja jaksaa kuitenkin duunailla juttuja, vaikka tuntuis hyvältä kuitenkin skarpata saamattomuutta pois ja lähtee enemmän virtailemaan siistien juttujen pariin.

Söin tänään pitkästä aikaa rauhoittavia (kävin tosiaan psykiatrilla tänään, ja tarkennus - söin yhden tsibaleen moxeja) ja huomasin heti niiden positiiviset vaikutukset muhun; turha hektisyyden tunne ympäristön suhteen katoaa; keskittymiskyky paranee ja sosialisoidun, koska levottomuus ja ahdistus lievenee. Ja ylipäätänsä jaksan keskittyä olennaiseen, niihin asioihin, joita pidän tärkeinä tai työstettävän arvoisina. Hyvin positiivista on myös se, että en oo tosiaan tarvinnut niitä pitkään aikaan, tai siis joskus on ahdistanut niin paljon et ois tehnyt mieli, mut en oo frendeiltä poistanut vaan antanut sen olotilan tulla ja mennä. Hyväksyntä ja antautuminen on kaksi parasta lääkettä ahdistuksen hoitoon, voisi sanoa.

Fiilis on hieno. Työpajalla on ollut hauskaa ja luovaa, ja huomenna uimaan ja Käpylän kyläjuhlille tanssimaan Puppa J & Punky Reggae Bandin tahtiin. Nyt lähden koiran kanssa ulos Korsoon viilistelemään.

Kiitos tästä kaikesta, itselleni että kaikelle kaikkeudelle.

Voimistuminen.Keskiviikko 12.08.2009 21:25

Aika hajottavaa aikaa sinänsä. Pitää vaan jaksaa, ajatella positiivisesti ja mennä eteenpäin. Tästä minä voimistun ja aukean.

Huuh.Keskiviikko 12.08.2009 21:24

http://www.youtube.com/watch?v=WFaC07WEubA&feature=related Jack Johnson - What You Thought You Need.

http://www.youtube.com/watch?v=qfrNLsR3o9wMaanantai 03.08.2009 17:51

Niin kaunista. Ihastuin tähän psykedeelisen musiikin kollektiiviin totaalisesti!

Penishment!Sunnuntai 26.07.2009 01:40

Nyt pidetään vaan turpa kiinni eikä hötkyillä liikaa.

Pieniä iloja.Lauantai 25.07.2009 15:50

Haluaisin tehdä kaikkea, ennen kaikkea rasittaa kehoani fyysisesti. Ei vaan viitsi kun on vielä kipeä, pienessä heikossa hapessa. Pitää keksiä jotain muuta. Ainakin otan hyvän kirjan mukaan, lähden ulos kävelemään ja kuuntelemaan minulle uutta hienoa musiikkia. Pieniä iloja. Kitaraakaan en ole soitellut vähään aikaan. Synakin pitäis virittää huoneeseen.

Oivaltamisia #2.Lauantai 25.07.2009 15:17

Ei minun tarvitse valaistua, koska auringonvalokin valaisee tietäni tarpeeksi.

Oivaltamisia.Lauantai 25.07.2009 15:17

Totuuden siemen ei ole niinkään tiedossa, vaan siinä, että yrittää ymmärtää asioita parhaansa mukaan - olosuhteisiin suhteutettuna.
On ollut kyllä aikamoista. Otin viime perjantaina todella spontaanin lähdön 10 minuutin varoitusajalla Ilosaarirockiin. Ilman kenkiä ja oikeastaan mitään tavaroita, euro taskussa. Oli todella hienot juhlat ja musameno, huh! Pummilla matkustin ekaa kertaa niin pitkän matkan, halpaa ja asennetta. Maanantain takastulomatkalla ei sitten päästykään ihan Stadiin asti, vaan lennettiin Kiteen asemalla pois (siinä aseman vieressä oli useamman sata metriä pitkä "puujono", hakattua puuta kasassa, siinä oli monen mehtän verran matskua) ja päätettiin sitten liftata eteenpäin. Meni n. 15 min, ja komeaksi maalattu hippipaku pysähtyy. Kaverit vaan heittää: "lähtekää mökille, käydään kaupassa ostaa safkaa ja bisseä ja mennään tohon Saimaan rannalle". Siinä vaiheessa ei hirveästi emmitty!

Ihmiset (nää uudet tuttavuudet oli tosi eläviä ja henkisen polun jäbiä) oli uskomattomia, luonto kaunista ja kaikki natsas. Vaikka iski hirveä kuume ja olin ihan houreissa, sen osas ottaa yllättävän hyvin vastaan. Tiistai-iltana saavuttiin sitten takas tänne.

Vapauttavaa ja todella kasvattavaa, varsinkin mökkikeskustelut Ilpon kanssa ja reissu muutenkin. Nyt sitä on sitten (en tiedä onko possutauti, ehkä) kipeenä monta päivää lepäillyt, tänään ehkä eka päivä kun alkaa jo piristyä ja tulla oikeasti tosi hyvä olo. Käynyt paljon kaikenlaista tässä läpi, ja oivaltamisen jälkeen on pysynyt paljon paremmin mielessä ja käytännössä eräs asia, joka varmasti helpottaa ihmissuhteita.

Kiitoksia tästä kaikesta mitä minulle suodaan - ja mitä itselleni suon.
https://www.tietoiseen.fi/foorumi/index.php tämän jakaminen tuntuu hyvin tärkeältä.