IRC-Galleria

Tiamaner

Tiamaner

Rävellystä jo vuodesta 1987

Luovutus. Lääkärit 1 - Aino 0Torstai 10.11.2005 20:01

Menin sitten päivystykseen, ja olen nyt muutaman tunnin odotellut kotona, että sinne pääsisi sisäänkin. Eilen nousi tautinen kuume ja yskältä on vaikea hengittää. Ah, mikä autuus.

Katsoin eilen Etelästä pohjoiseen. Se on ihana. Joku noissa pukudraamoissa on niin viehättävää. Ne ovat naiiveja, juoniltaan selkeitä ja silti. Herrasmiehiä ja ihania pukuja. "John is MY man."
Ei liittynyt oikein mihinkään mitenkään. Jinxteriin ehkä.

Ja se musiikki siinä on tavattoman kaunis. Ajattelin sovittaa siitä osaa yhteen irlantilaiseen biisiin, jos sen soittaminen vaikka onnistuisikin. Mhhh. Saa nähdä.
Musiikkia miettinyt muutenkin. The Ermies ei tiedäkään, mitä kaikkea kieroa olen pohtinut. Aloitin sillä tosin, että Tiiti voisi olla basisti.
Minulla on paljon kieroja suunnitelmia.

Tilppaset ovat ihania. Ehdottoman. Ja nukkuminen. Näin unta vaikka mistä sairaasta. Häwwi ja Xirre ja mie oltiin autossa ja sitten myö upotettiin se auto jonnekin. Ja sitten mummi rullalautaili meijerin pihalla ja mie ostin kookospähkinän hajuista hajuvettä hintaan 2,69. Myös Ronja liittyi siihen jotenkin, mutta ei mitään hajua, miten.

Tänään viikon huonoimman ohjelman lällyannos: everwood. Muahaha. Säälittävää. Huomenna olisi pakko mennä kouluun, mutta Xirre sanoo, ettei saa, ja Emsti viittasi johonkin samanlaiseen. Kuka tahtoo selitää ruotsinopelle?

Tahtoo omaan sänkyyn käpertymään Göllin viereen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.