Nukuttuani kaksitoista tuntia melkein putkeen (noniin, koiranomistajan arkea: euroshopper lihapullat eivät sovi Mallan vatsalle, joten siivosin rehellistä pashaa pois huoneestani kahdeksan aikaan, jotta huoneilma muuttuisi hengityskelpoiseksi), sain soiton tuntemattomasta numerosta. Muhaa.
Joo, ei ollutkaan tuleva elämäni rakkaus, se oli Soneralta, jostain syystä kuvittelin, että se on haastemies, joka väittää, että minun olisi pitänyt maksaa joku lasku. Säikähdin. Sitten se alkoi turista soneran puhelinliittymästä. Mie sain hihityskohtauksen, kun juuri ollaan vaihdettu POIS soneralta kaikki. Noh, puhelimme sitten miekkosen kanssa, ja kun siirryimme Sonera laajakaistaan, ja sanoin, että sekin vaihdettiin pois, repesi myös Soneramiekkonen, toivotteli hyviä päivänjatkoja ja kehoitti soittamaan, jos tulee asiaa. (joo omg, selvä iskuyritys)
Eilinen oli ihan hysteerinen päivä. Näin unta, etten saanut unta, kun jännitin niin paljon yo-kirjoituksia. Heräsin yöllä ja katsoin kelloa (02;38) ja kirosin, kun en perkele vieläkään ollut saanut unta ja zippasin uudestaan panikoimaan unettomuudestani unissa. Tuli aamulla tosi tervejärkinen olo.
Harjatessani hiuksiani (oh, yes, tätäkin tapahtuu silloin tällöin) katsoin peiliin, ja satuin juuri hymyilemään vinosti jollekin Elbun huippuhauskalle jutulle.
"Voiherranjumalamissämiuntoinenetuhammason!"
...
"Eikun hetkonen, ihan paikallaan, suun asento vaan oli vähän erikoinen".
Taidettiin revetä. Jännittäminen ei tee hyvää miulle.
Psykologian yo-koe oli apua. En mie halua miettiä, miten se meni. Varmaan jotenkin. Ne kysymykset oli esitetty varsin häiritsevällä tavalla, ja kiire oli.
Kävimme hakemassa ropeloottorin varikolta laulaen vanhan dingokasetin tahtiin (ikkunat auki ja karkuun auringonlaskua), ja mentiin Häwwin kanssa metsästämään kirppikseltä talvitakkia alle vitosella. Uutena oltaisiin saatu kympillä yksi, mutta se oli siinä määrin epäilyttävä, kun sen sisävuori vaikutti hohtavan pimeässä. (Niin, emme tietenkään seisoneet neonvihreän mainosikkunan edessä).
Sitten olikin kiire, ajettiin kotia, koetin nousta sporttisesti autosta. Heilautin oven auki ja ponnahdin ulos. Tai melkein. Se auton ovi olisi voinut pysyäkin auki, niin se ei olisi joutunut niin rankalle törmäyskurssille pääni kanssa. Sattui.
Kotona vetäisin naamaani jotain ruokaa, otin Mallan ja Simon omistaja tuli hakemaan meidät kyytiinsä. Mentiin pentukurssille, jossa Malla oli maailman hienoin (jos se saikin jonkin tärähdyksen niistä portaista?), ja käyttäytyi hyvin nätisti. Kurssin jälkeen äkkiä kotiin, söin leipätikun, vetäsin mukillisen vettä, ulkovaatteet uudelleen päälle, Miina mukaan ja juoksulenkille.
Kun vihdoin pääsin kahdeksalta yläkertaan, olin niin kuitti, etten ikinä. Pakko oli kuitenkin katsoa CSI ja Mythbusters. (Koukussa, hihi). Ja... ööh, ei minulle muuta. Koetan hiljalleen nousta sängystä ylös viemään noita koiralaisia uudestaan pihalle, ettei taas tarvitse siivota. *smir*