IRC-Galleria

Alustavat tulokset:
Reaalit: molemmat e:n ja l:n rajoilla.
Matikka: melko selvä m, 39 pistettä
Enkkua en ole saanut.

Miulla on ollut tosi huono päivä. Oikeastaan tosi huono viikko. Taidan tarvita unta.

Et:n yo-koe meni kertakaikkisen hyvänoloisesti, vaikka aluksi vaikutti aika tuhoontuomitulta. Sain myös psykologian alustavat pisteet, jotka kuulemma menevät välille 31-34. Eli mahikset ällään on vielä, jos vaan ei mene tonne alarajoille - ja ikinä ei noista pisterajoista koskaan tiedä.

Olen niin ventti, että joku saisi tulla tänne hoitelemaan noita koiria viikoksi, tekemään minulle ruokaa ja peittelemään lämpimästi. Jos minä huomenna ihmisten aikaan virkoan ylös, niin se on ihme. Olen tärissyt kohta neljä tuntia, palellut, ja päätä on jyskyttänyt aivan hulluna. Ilmeisesti mie vaan stressaan niin paljon, että sitten kun se stressi loppuu, niin keho reagoi näin voimakkaasti. Väsymystä lisäsi tänään reippailu koulutuskentälle ja siellä touhuaminen. (Ei ole koskaan tuntunut penturyhmä niin pitkäkestoiselta).
Nyt kävin ottamassa särkylääkkeen, jotta saan untakin.

Mallan kanssa vähän otettiin takapakkia tuon käytöksen kanssa. Rähinä on vähentynyt tosi paljon, mutta nyt on sellaista karjakoiramaista hiljaista hyökkäilyä, mikä on vielä epämielyttävämpää, koska se on sellainen ilkeydenosoituskin. Tiedä sitten. Toivon vain, ettei meitä katsota ihan kamalan kieroon siellä. Onneksi siellä on yksi ihana nainen, joka ei välitä tämän metelistä ja jaksaa joka kerta kysyä, miten meillä menee. Ja se koirakaan ei välitä Mallan reuhtomisesta, eikä pelkää, niin uskallan päästää tuon neiti Raisun ihan luoksekin.

Neiti järjesti kauniin yllätyksen aamuksi: oli helkkari syönyt miun rintsikat käyttökelvottomaan kuntoon.

Että väsyttää. Ja laiskottaa. Ja on ihan aikaansaamatonvätysällötysolo. Koirat jäävät tänään vaille kunnon lenkkiä, perhana. Pakko lukea et:tä vielä vähän (kyllämieosaanosaanpakostiosaanjotain!), mutta argh.

Tai itse asiassa taidan ehkä käydä juoksemassa, jos vaikka Mallakin tottuisi paremmin juostessa olemaan mukana. Se ei vaan ole yhtään kivaa, kun on tuollaiset nätit sporttiset koirat ja itse on sellainen punanaamainen huohottava löllykkä joka RAAHAUTUU hihnojen perässä. Ah, olisinpa sporttinen kaunotar. Tai edes sporttinen. Tai noh, kaunotarkin kelpaisi.

Olin tänään ihmemiespyjamasankarikiljukurkkuaboriginaali, by the way. Nuo perkeleen kakarat (Malla ja pötkömakkara-Oliivi) karkasivat pihalle, kumpikin suunnisti autotielle, minä juoksin *kröhöm* vähissä vaatteissa (noh, oli miulla pyjama kuitenkin) paljain jaloin koirien perässä Tuulikinkatua pitkin, huutaen kurkkusuorana "Oliiiiiiiiiiviaaa!!". Malla juoksi pomppien miun vieressä iloisena uudesta ja hauskasta leikistä. Ala-asteelaiset kadun toiselta puolelta katsoivat ihan järkyttyneenä. Kohta minua vaaditaan maksamaan sadan lapsen elinikäiset terapiat.

Tämä päivä ei ota onnistuakseen.

Aamu: nukun auvoisasti kymmeneen Miina viereisellä tyynyllä/rutistettavana sylissä, Malla kyljessä käpertyneenä. Herätyskelloa siirsin kaksi kertaa, ennen kuin oli säädyllinen aika nousta ylös.
Koirat pihalle, Malla kaiveli tarhasta leluja ja viskoi niitä itselleen. Minä seisoin huopatossut jalassa yöpaidassa vieressä ja palelin viimassa.

Sitten luin et:n yo-kokeeseen 80 sivua.

Päivä:
Puin päälle, lähdimme äidin ja Elbun ja Mion kanssa rokotuksiin. Tai siis. Meitä ei rokotettu; Mio vain. Tavattiin Wonkapoika samalla myös. Kaunis pieni poika, jolla on hienot pilkut jaloissa ja mahtava ja sosiaalinen luonne. Vaikuttivat myös uudet mamma ja isukki olevan ylpeitä kakarasta, mikä on aina kiva nähdä. Lupasivat viikon päästä tulla muuttamaan Poksin penturyhmää vielä karjisvaltaisemmaksi.

Kävelin sitten viemään Ellin kouluun, kaupan kautta ja itse rupesin laahustamaan Mion kanssa kotia helvetinmoisen kauppakassin kanssa. (Tyhmä minä - ostin hirveän määrän ruokaa kaupungista ja raahasin ne sitten kotiin. Ei muuten, mutta kun asumme sadan metrin päässä lähikaupasta. ) Miolla tuli mammaa ikävä = ei kävellyt kunnolla. Ikävä loppui = alkoi ujostuttaa = ei kävellyt kunnolla. Tuli irstas hoiperteleva mummo hotellin kulmalla vastaan = ei kävellyt kunnolla, murisi mummolle.
Jokainen "ei kävellyt kunnolla" tarkoitti sitä, että koira jumitti tuhatkiloisen kauppakassin eteen ja joutui törmäyskurssille. Hyvä etten murjonut vaavvaa hengiltä.

Nyt olen istunut koneella. Tuhma. Kohta laitan ruokaa.

Totajoo. Kiva päivä muistaakseni oli tänään. Oli.
Kiva päivä on ollut täynnä verta ja haaampaita. Tai ainakin täynnä yhtä hammasta, joka putosi, ja sitten onkin suussa kolo, ja oho, ylähampaita onkin kaksi, ja sitten Tämä ottaa sormet ja tarttuu hampaaseen ja nitskuttaa sitä kuin jumittunutta lukkoa. Hammas ei irtoa!

Ja minämitäänhampaita näytä tätille, joka tulee ja sörkkii suuhun, kun minulla on siellä verinen reikä, ja kaunis hampu on poissa, ja yläpuolella on kaksi yhdessäkolossajahelvetti! Ai muka kauniit hampaat kun niin vinsallaan, ettei edes Sen Yhden pää ole niin epäjärjestyksessä. Oho, mutta sitten saatiinkin makkaraa. Ja jumalauta, mun edessä ei juosta paitsioho, miksi kuristaa...? Okei, lisää makkaraa, ja sitten kalorinkulutusta ja Tuo puuskuttaa, kun täti ei tajua, ettei sillä kestä kunto, tai taito, kun eihän sillä herranjumala ole kuin kaksi jalkaa ja nekin on noooooin paksut. Ja tollasiakarvasia minä en kattele yhtään, paitti kattelen, kun Se huutaa mulle, että "Malla jumalauta!". Oho, täti kattoo, kai mie sitten kävelen tälleen nätisti ja seeeeisoon. Hienoseiso, enkä seiso, konsa mä käyn nyt ihan tasan istumaan. Miten niin seiso!? Elä sää koske mun mahaan! Ekkö sä näe, että mä istun tässä näin nätisti. Ja TAAS toi täti tulee ja sen sormet ei maistu hyvältä ja se ei otaniitämunsuustayhyy, käyn makaamaan: jos ne vaikka päästäs mut kärsimyksistä.
Paitsi, että sitten mulle tulikin taas makkaraa. On kivaa. Joo, mä heilutan vaikka tota karvasta pötköä joka on ihan toimeton pyllynjatke! Nih.

Myöhemmin sitten oli ihan pakko kakata koulutuskentälle, vitun makkarat. Se ei osaa ostaa mahalle sopivaa namujuttua. Ja sitten on pussi, ja kakka meni pussiin, ja sitten kakka meni matkalle ja sitten kakka & pussi katosi. Woa. Sitten ollaan autossa. Paikka? Mikä paikka!? Takakontti vai? Turhaluulo. Paikka? Ai tämäkö, kun seisotaan tässä nojan päällä ja heilutaan uhkaavasti. Ai että ei? Miksei?
(Ihan hölmöä, kun näistä ei-jutuista ei ikinä keskustella...)

Sitten Simo on pihalla, ja me juooostaan, ympäri, ympäri, ympäri. Ja sitten me katottiin, kummalla on rumemmat hampaat, ja Simon mielestä mulla, mutta siksi mä sitten purin sitä. Ja taas juostiin. Taivaalta sataa valkoista möhnää ja sitten ollaan ihan märkiä, ja Toi ja Simon Se näyttää siltä, että ne haluais pois. Mutta me juostaan. Ja sitten ne juoksee karkuun meitä. Ja me juostaan perässä. Kyllä me tiedetään, mitä ne aikoo. Ne koettaa ottaa meidät kiinni. Mutta me juostaan silti perässä, mutta livahdetaan aina niin, ettei ne pääse ottamaan kiinni. Taivaasta tuli makkaratuoksua, se on kieroa, koska sitten ne saikin meidät kiinni, kun makkara oli liian kivaa. Miten niin, "perkeleen kakarat"?

Sitten nukuttiin. Ja nukuttiin ja syötiin ja sitten Toi Yks taas kävi hampaan kimppuun, ja ei, ei se irtoa. Tyhmä! Irti mun hampaasta, saa niitä olla kaksi yhdessä reiässä. Mitään purentavikaa tollasesta saa. Se uhkasi huomenna ottaa sen pois. Muttakunmätykkään mun kaksoishampaasta.

Vedotkaa joku siihen, että se antaa mun suun olla!

Nukuttuani kaksitoista tuntia melkein putkeen (noniin, koiranomistajan arkea: euroshopper lihapullat eivät sovi Mallan vatsalle, joten siivosin rehellistä pashaa pois huoneestani kahdeksan aikaan, jotta huoneilma muuttuisi hengityskelpoiseksi), sain soiton tuntemattomasta numerosta. Muhaa.

Joo, ei ollutkaan tuleva elämäni rakkaus, se oli Soneralta, jostain syystä kuvittelin, että se on haastemies, joka väittää, että minun olisi pitänyt maksaa joku lasku. Säikähdin. Sitten se alkoi turista soneran puhelinliittymästä. Mie sain hihityskohtauksen, kun juuri ollaan vaihdettu POIS soneralta kaikki. Noh, puhelimme sitten miekkosen kanssa, ja kun siirryimme Sonera laajakaistaan, ja sanoin, että sekin vaihdettiin pois, repesi myös Soneramiekkonen, toivotteli hyviä päivänjatkoja ja kehoitti soittamaan, jos tulee asiaa. (joo omg, selvä iskuyritys)

Eilinen oli ihan hysteerinen päivä. Näin unta, etten saanut unta, kun jännitin niin paljon yo-kirjoituksia. Heräsin yöllä ja katsoin kelloa (02;38) ja kirosin, kun en perkele vieläkään ollut saanut unta ja zippasin uudestaan panikoimaan unettomuudestani unissa. Tuli aamulla tosi tervejärkinen olo.

Harjatessani hiuksiani (oh, yes, tätäkin tapahtuu silloin tällöin) katsoin peiliin, ja satuin juuri hymyilemään vinosti jollekin Elbun huippuhauskalle jutulle.
"Voiherranjumalamissämiuntoinenetuhammason!"
...
"Eikun hetkonen, ihan paikallaan, suun asento vaan oli vähän erikoinen".
Taidettiin revetä. Jännittäminen ei tee hyvää miulle.

Psykologian yo-koe oli apua. En mie halua miettiä, miten se meni. Varmaan jotenkin. Ne kysymykset oli esitetty varsin häiritsevällä tavalla, ja kiire oli.

Kävimme hakemassa ropeloottorin varikolta laulaen vanhan dingokasetin tahtiin (ikkunat auki ja karkuun auringonlaskua), ja mentiin Häwwin kanssa metsästämään kirppikseltä talvitakkia alle vitosella. Uutena oltaisiin saatu kympillä yksi, mutta se oli siinä määrin epäilyttävä, kun sen sisävuori vaikutti hohtavan pimeässä. (Niin, emme tietenkään seisoneet neonvihreän mainosikkunan edessä).

Sitten olikin kiire, ajettiin kotia, koetin nousta sporttisesti autosta. Heilautin oven auki ja ponnahdin ulos. Tai melkein. Se auton ovi olisi voinut pysyäkin auki, niin se ei olisi joutunut niin rankalle törmäyskurssille pääni kanssa. Sattui.

Kotona vetäisin naamaani jotain ruokaa, otin Mallan ja Simon omistaja tuli hakemaan meidät kyytiinsä. Mentiin pentukurssille, jossa Malla oli maailman hienoin (jos se saikin jonkin tärähdyksen niistä portaista?), ja käyttäytyi hyvin nätisti. Kurssin jälkeen äkkiä kotiin, söin leipätikun, vetäsin mukillisen vettä, ulkovaatteet uudelleen päälle, Miina mukaan ja juoksulenkille.

Kun vihdoin pääsin kahdeksalta yläkertaan, olin niin kuitti, etten ikinä. Pakko oli kuitenkin katsoa CSI ja Mythbusters. (Koukussa, hihi). Ja... ööh, ei minulle muuta. Koetan hiljalleen nousta sängystä ylös viemään noita koiralaisia uudestaan pihalle, ettei taas tarvitse siivota. *smir*

En kuollut, mutta nyt olen niin saakelin väsynyt, etten jaksa kertoa mitään.
Malla oli maailman paras ja hienoin penturyhmässä.

Ihanvarmastivoisaatanaapua!

Mie olen maailman huonoin koiranomistaja. Miun pieni Mallalöllö putosi meidän portaat selällään ja veti alaportailla vielä kaksi takaperinkuperkeikkaa ja löi päänsä.

Paha mieli...

Olipas hysteerinen päivä. Luin psykologiaa ja kaikenkarvainen sisarusparvi (paitsi yksi) kävi vierailemassa. Söimme mässyä ja katsoimme kissojen valtakunta. (Ei, ei se ole kipeänä, kun osaa suomeakin näin hienosti)

Hävettää vieläkin se, kun näytin Misulle lonkeropornoa.

Mallan eilinen penturyhmä meni seuraavasti:

"urahauaärhährähräarhuiiiiuiigriihraurau!"
"Malla, EI"
"Urauhaugräääh!"
"Malla, nyt jumalauta loppu!"
"IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIGGGH!"
"...tule sitten syliin."

Pirunsarvien kasvua - tai sen puutetta.