IRC-Galleria

Syys lentelee
lehtien mukana
silmien eteen.
Puru alla litisee.

Mäen päältä huomaa
miten meren yllä protestoi
aallokko kylmää vastaan.
En tiedä mistä päin puhaltaa.

Paperitehtaan piiput masturboivat
tummansinisen jylyn väliin.
Tässä yksi yksinäinen
hikoilee pois
tekojensa taakkaa,
ilojensa, kilojensa.

Kuka hikoilee pois nuo pilvet?

Jumalasta humalaan
puoli maailmaa rähinäkänniin.

Jotkut ovat eksyksissä,
matkalla edelleen.

Alkuasukkaiden sydänmailla
Afrikassa, Amerikassa, Aasiassa
asiassa.

Jotkut ovat katsoneet
olevansa pakotetut
tartuttamaan se tietous synnistä
yhä uudelleen
uudelleen.

Ja uudelleen.

Kuvittelin hänet huuhtomassa kultaa.
Vuolaan tunturipuron juureen,
käsissään virran voimat.

Kuvittelin kirouksen hänen ylleen,
kuin jonkin poliittisen skandaalin
Kuvittelin naisia kulkevan ohitseen.

Kuvittelin miehen pitelevän hippusista kiinni.
Yhä voimakkaampaa vastaan.
Liikeratojen lamaannuksen
ja siitä seuraavan sokeuden.

Kuvittelin perintökiistan.
Unohdetun hautapaikan.
Kasvonsa öljyvärityössä
ummehtuneeseen tomuun suttaantuneena.

Kuvittelin omaisuutensa verran riitoja
kirouksen periytyneen.
Henkistä pääomaa en ollenkaan.

Aurinko kiertää planeettaa
idästä länteen kuin
mannertenväliset ohjukset.

Sydämet palaneet karrelle
ja yhä vain jossain
porvaristo säilöö timanttejaan.
Linnunradan esoteerisissa usvissa
paloi sieluilta lainattu sähkö
ja valtaosan melodia matoi mollia.

tuonpuolisen rikkauden jääkaapissa
vaikka jo kaikkeuden kivijalka suli
ja ihmisyydestä oli jäljellä enää vitsit
makeannälkä ei ottanut tyydyttyäkseen
kunnes kapellimestari
esitti ukkosten mylviessä,
tauon,
jonka aikana maailma vapaamuurasi itsensä,
loputtomaan,
suureen hiljaisuuteen.

Saatoin sinut
seitsenvuotiaan tyttöni
opin pitkälle matkalle.

Täytin reppusi rakkaudella
ja intosi,
jännityksestä palavat silmät.

Pohjois-Koreaan.

Pihalla linnut lopettivat liikehdintänsä.
Kovaäänisistä kaikui seurakunnan sinfoniaa.
Joku leipääntynyt amatööri,
aivopesi siellä heti
toisen viikon aamuna.

Äärettömyyden ikuiset salit
kaareutuivat pimeydestä
liukuvia ajattomuuksia pitkin
kohti ihmisyyden olohuoneita.

Niin salattu ja pyhä,
ihmiskäsiltä kätketty.
Viaton kävelemässä palavien pensaiden
puutarhassa.

Hän pitää meitä yhdessä.

Häntä rakastivat kaikki.
Hänen kanssaan ei tarvinnut kilpailla,
ei puhunut toisista pahaa
ei osannut vielä virheitämme.

Hän hymyili, oli flirtti.
Ympärillään hyräili onnellinen ilma
mutta jumala tahtoineen
istutti poikaan leukemian
kun ei keksinyt
muutakaan.

Taisteltu kärsimys.
Hymy oli enää vaivainen irvistys.
Ei lapsi tiedä mitä tapahtuu,
miksi elämä puki hänet kauniiksi ja otti pois.
Tahtoi jo jatkaa matkaa
sitten ei kuitenkaan..
Viimeisenä aamuna luovuttaa
elämänsä,
kyynel silmään kuivuneena
kaikkensa antaneen isän syliin.
Häntä rakastivat kaikki.

Kakkahätä yllättää
kesken ostosten.
Nopea tsekkaus, puolijuoksua koppiin
kohta helpottaa.
Rentoutuessani silmäni tapaavat lukea
kaupan vessa on modernia taidetta.
"Jos poikarakkaus kiinnostaa niin nähdään täällä 18.11.2003
klo 17.30"
Huomaan olevani ajoissa,
naurahdan.
Kohta vessan ovi aukeaa
kengät kopisevat sisään
eikä paskantamisesta tule enää mitään.

Yksin satama-altaan ääressä
aikeissa hypätä
ajan pohjattomuuteen.

Katsella kuinka kaoliinia puretaan
loskaanharmaan maiseman maaliksi.
Kulkea ulommaksi tuulesta.

Nähdä kuinka tätä surkeutta
aidataan, globaaliin maailmaan.

Huomata!
120:n tonnin painoinen nosturi
ajaa ylitseni.
Ei tarvitse soittaa
ambulanssia.

Joskus voi vieraan suru
koskettaa.
Ja elämä on kuin tuonelan päivä
jossa pysähdys niittää
harmaata maisemaa.

Vieraat varjot ajavat
kokoontumaan yhteisen
ihmisyyden ääriin.
Sydämet lainaavat toisiltaan kipinää
ja sodissa jossain
joskus, aina
aseiden piippuun unohtuu
rauhan kumina.