Nyt on sitten koettu sekin - äänen menetys. Olin alkuviikosta hieman flunssassa ja vappuna piti mennä alban terassille ja istua siellä ilman huivia/kunnollista takkia, jostain syystä oli pakko polttaa vielä pari tupakkaa ja illemmalla huutaa teemulle kun meille tuli känniläisten vappuriita - ja aihe oli, kuten jokainen arvata saattaa, mitä tärkein. Jep jep...sitä saa mitä tilaa. Vieläkin kähisen ja ääni kuulostaa aika "oudolta", silti ei taaskaan ole kuumetta ollut missään vaiheessa, vain älytön väsymys.
Ihania päiviä ollu nyt viikonloppuna, ollaan luisteltu koiran kanssa ja ihmetelty luontoa. Jos sitä nyt luonnoksi voi sanoa, vänärin kärkeä nimittäin. Siellä on parikin sellaista paikkaa, mihin hauet tulee köllöttelemään aamu/päiväaurinkoon, niitä ollaan käyty ihmettelemässä. Ja tänään nähtiin saukko :). Tai minä näin, neri touhotti omiansa. Jäiden melkein lähdettyä, neri kävi heittämässä talviturkkinsakin, Teemu sanoi, ettei neri mikään belgi ole vaan belgian vesikoira :S.
Luonto rauhoittaa kummasti ja antaa sellaisen onnellisuuden tunteen. Kun pysähtyy paikalleen ja vain tarkkailee...näkee kaikenlaista. Ikinä en voisi muuttaa sellaiseen paikkaan, jossa ei olisi luontoa lähellä. Enkä kyllä myöskään maalle, rakastan kuitenkin myös sellaista kaupungin mystistä elämää ja vilskettä. Mutta ihana on myös vain istua kallioilla ja kääntää katseensa aurinkoon, antaa tuulen hyväillä kasvoja. Ihana on haistaa kesä :). Yritettiin teemun kanssa tänään piknikille, aurinko meni pilveen just kun päästiin kalliloille ja pieni pilvenreuna rupesi satamaan juuri meidän päälle :D. Mutta kauniista säästä saatiin nauttia muuten.
Levoton olo vaan, kun ei pääse kunnon lenkille, nyt olis ollu loistavat kelit hölkätä ihan olan takaa. Tämä äänen menetys estää sekä rakot jalkapohjissa edelliseltä, oikein piiiiitkältä lenkiltä. Uudet kengät meinaa vielä hangata, mutta eiköhän ne...
Ukin hautajaiset oli lauantaina, ensin ajattelin olla menemättä, koska en tuntenut koko ihmistä. 3 vuotta jälkeen äidin kuoleman henkilö lopetti yhteydenpidon lähes kokonaan, enkä muista, että olisin edes jutellut ihmisen kanssa kunnolla koko elämäni aikana. Tuskin menetinkään mitään, sillä kuulemieni juttujen perusteella ihminen oli aika "kusipää". Uteliaisuus voitti kuitenkin ja menin ja oli siitä hyötyäkin. Näki sukulaisia joiden olemassaoloa ei edes tiennyt ja sai hieman valaistusta omista taustoistaan. Ukki oli nimittäin urheiluhullu, pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa molemmissa menestyen (ollut kalpan valmentajana) sekä myös lentopalloa, uintia, painonostoa, nyrkkeilyä, painia...eli monen lajin mies. Kuten minäkin, tai tykkään ja haluan harrastaa monia lajeja. Voimanosto-taustat ainakin selvisi, se on geeneissä ;). Samoin kuin nyrkkeily ja makeanhimo :D. Ukille urheilu oli elämän suola, sitä se on myös minulle. Vaikea kuvitella elävänsä ilman, siitä saa niin paljon voimaa. Kyllähän se jollain tavalla surettikin, kun ei tuntenut ollenkaan niinkin läheistä sukulaista.
Teemu on kyllä aivan mahtava ihminen, ei voisi parempaa toivoa. Se osaa olla aivan uskomattoman hyvin tukena ja turvana, se on tosi kärsivällinen ja epäitsekäs. Ja osaa rakastaa...tänäänkin se hiero minua rentouttavan musiikin, kynttilöiden ja suitsukkeiden kera :). Välistä on toki vaikeaakin, mutta kaikesta selvitään kyllä kun molemmilla on halua, toivoa ja tunteita :). Rakastan sitä ihmistä todella paljon...