IRC-Galleria

Varonenko

Varonenko

Kotona..."Shine On Me"

BäK to Italy!Tiistai 26.05.2009 02:23

Reissu meni hyvin ja huonosti. Sää oli aivan mahtava koko reissun ajan, aurinko paisto ja lämmintä oli yli 30 astetta joka päivä! Huonoa siinä oli se, että Milanon hotellissa ilmastointi oli posahtanut rikki ja yölläkin huoneessa oli "vain" 29 astetta lämintä. Eli ei nukuttu juuri ollenkaan.
Meidänhän piti olla Milanossa kaikki ne 4 yötä, mutta sen lisäksi, että hotellissa oli lämmintä, sen oli suurimmaksi osaksi varanneet italialaiset koululaiset (ikähaarukka 10-14- vuoden välillä) ja ne hemmetin kakarat huusivat, riehuivat, kiljuivat, juoksivat ympäri hotellia. Ramppasivat hississä, koputtelivat toistensa oviin, paukuttivat ovia jatkuvasti - sekä päivällä ETTÄ keskellä yötä kenenkään puuttumatta asiaan. Meillä meni lopulta hermot aivat totaalisesti ja häivyttiin toisen yön jälkeen.

Palvelu oli hotellissa muutenkin todella töykeää ja huonoa, hotellin henkilökunta ei puuttunut lastenkaan silmittömään riehumiseen millään tavalla. Lisäksi aamupala oli surkea, vaaleaa pullasämpylää, salamia (ehkä jopa hevosesta tehtyä) päällisiksi ja makeita leivoksia - croisantteja, pullaa, piiraita, keksejä...voi jeesus. Ei mitään syömäkelpoista. Respassa kaiken kukkuraksi toisen päivän iltana kehtasivat valehdella, ettei lämpötila huoneessa muka ole oikeasti 29 vaan "paljon vähemmän". Kun menimme huoneeseen, ostamani omenat melkein itivät pöydällä ja huone oli muuttumassa pikkuhiljaa viidakoksi, että se siitä oikeasta lämpötilasta. Pitivät suomalaisia turisteja täysin idiootteina ja valmiita uskomaan/nielemään mitä tahansa. Lähdimme tympääntyneinä Veronaan loppuajaksi :P.

Milano oli sinällään ihan kaunis kaupunki, varsinkin Duomo on näkemisen arvoinen kohde, se kirkko on aivan uskomaton! Hintataso on kallis ja merkkiliikkeitä merkkiliikkeiden perään, köyhät kyykkyyn- meininki. Löysin minä sieltä "halvan" kenkäkaupan, josta ostin Italian tuonteja kaksi kappaletta. Ihania kenkiä :P.

Verona on aivan upea kaupunki, varsinkin vanha historiallinen osa. Vanhoja linnoja, rakennuksia, pieniä katuja, joki ja siltoja - kaikkea jännää. Vieri vieressä kahviloita ja kuppiloita, uskomattoman ihanaa kahvia, leivoksia (jotka myöhemmin iltapäivällä maistuvat :P), aivan ihanaa ruokaa ja pientä snäkkiä. Ruokaan ja asumiseen meillä suurimmaksi osaksi rahat menikin. Veronassa ilmastointi toimi ja saimme nukuttua...YHDEn yön. Toisena yönä meni paluumatkan kanssa säätäessä ja seuraava päivä olikin kilpajuoksua ajan kanssa, että ehdimme lennolle.

Ensiksi jo heti aamusta (viiden aikaan) meinasimme myöhästyä kriittisestä junasta, kun hotellimme yöporterieeri (joka ei puhunut pätkääkään englantia saatikka sitten ymmärtänyt) oli lukinnut meidät hotelliin sisälle...Vaikka hotellin piti olla auki 24/7 ja meidän piti voida kulkea niinkuin halusimme. Ovet olivat siis lukittuina ja olin jo pienessä paniikissa, kun Teemu äkkäsi porterieerin nukkumasta takahuoneesta. Ehdimme junaan ja itseasiassa ehdimme aikasempaan junaan, joten kerkesimme seuraavalla asemalla ottaa hieman aamupalaa ennenkuin riensimme Bergamoon menevään junaan (mistä meidän lentomme lähti). Ja ilmeisesti jos emme olisi menneet aikasemmalla junalla, olisimme myöhästyneet jatkojunasta, koska aikasempikin juna oli 10 min. aikataulusta myöhässä. Italiassa junat ihan oikeasti useimmiten näköjään on...juna bergamoon oli ajoissa, joten toisella junalla ei olisi ollut varaa myöhästyä.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, päästiin kotiin ja nukuin viikonlopun. Italiassa sain sähköpostiani tarkistaessa tietää, että minut on valittu sinne pop&jazz musiikkileirille, joka on heinäkuun alussa :). Olen todella innoissani! Siellä saa intensiivistä, hyvää opetusta kokonaiset 10 päivää. En uskonut pääseväni sinne, koska vain tietty määrä ihmisiä valitaan leirille ja laulunopettajani jo varoitteli, ettei sinne välttämättä "tuntemattomat" pääse...eli olen kiitollinen ja onnekas!

Sain myös vihdoin suoritettua kiitettävästi ja hyväksytysti konservatoriolla musiikin teoria 3/3:n. Säveltapailu meni täysin nappiin, mikä oli yllätys, sillä se oli heikoin kohtani pop&jazz puolen pääsykokeissa.

Huomenna siskon näyttelyn avajaiset, siskon 30-vuotis synttärit ja henkan jamit. Huomenna pitkästä aikaa lavoille :), sitä onkin jo kaivannut! Lauantaina toisen siskon tuparit ja sunnuntaina minun ja Teemun kaverin 30-vuotis synttärit. Pääsen esittelemään uusia vaatteita :P.

Talous menee tiukaksi, sillä musiikkileiri maksaa aika paljon ja me ollaan heinäkuun lopussa menossa portugaliin, lennot ostin jo "ajat sitten" eikä niitä voi perua ilman, että menettää kaiken. Mutta portugalissa asuu Teemun kaveri jonka luona me punkataan ainakin lissabonissa...ja ehkä jos toinen viikko ollaan algarven alueella...tai sitten muualla. Meillä on mainio paikallinen matkaopas opastamassa, joten reissusta tulee upea :). Ei tartte punkata hotelleissa/hostelleissa ja olla ihan turistina kartan kanssa :D.

Jännä kesä tulossa :P.

KolarointiaTiistai 05.05.2009 15:22

Törmäsin eilen toisen pyöräilijän kanssa, aika kivan ilmalennon teki. Mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunut, päässä kuhmu, vasen nimetön "rikki", muutamia ruhjeita ja kirjavan kauniita mustelmia. Niskat jumissa ja selkä :D. Päätin sen jälkeen ihan oikeasti alkaa ajamaan se kypärä päässä, vaikka se tuntuukin todella epämiellyttävältä. Pienempi paha oman henkensä menettämisen rinnalla.

Oma mokahan se oli, ajoin kolmion takaa pysähtymättä (en tosin huomannut että pyöräteilläkin on kolmioita :D) ja toinen tuli kovaa vauhtia alamäkeä. Toiselle osapuolelle ei onneksi käynyt mitään ja pyörätkin säily ehjinä.

Tänään piti olla bänditreenit, mutta ne peruuntu, onneksi. En tiedä, miten olisin jaksanu niskojeni kanssa.

Milanon reissu lähestyy, kesän reissua mietittiin jo, joko uudestaan italiaan tai sitten portugaliin lissaboniin sekä etelään algarven alueelle.

Ihana kun ilmat lämpiää, vaikka tänään sataakin :). Rakastan aurinkoa, lämmintä - kesää.

Hyvää vappua!Torstai 30.04.2009 14:16

Pääsykokeet meni ihan hyvin, hyvä fiilis itselle ainakin jäi jälkikäteen :). Sitä en sitten tiedä, millainen taso noin ylipäätänsä on...mutta toivotaan parasta! Teoriakokeet oli hieman erilaiset, mitä klassisella puolella, mutta eiköhän nekin menneet ihan ok. Jos nyt ei tärppää, niin tietää ainakin mitä asioita pitää popparipuolella opiskella ennen syksyn hakuja!

Pääsykoekappaleet jännitti, mutta en menny lukkoon :). Mikin monitorit oli käännetty tuomareita kohti, eli omaa ääntä ei ihan kamalasti kuullut, mutta sen verran kuuli, että yllättäen jazzi-biisi "how high the moon" meni parhaiten, vaikka siitä olin epävarmin :D.

Tänään juhlimaan vappua!

Hyvää vappua!Torstai 30.04.2009 14:15

Pääsykokeet meni ihan hyvin, hyvä fiilis itselle ainakin jäi jälkikäteen :). Sitä en sitten tiedä, millainen taso noin ylipäätänsä on...mutta toivotaan parasta! Teoriakokeet oli hieman erilaiset, mitä klassisella puolella, mutta eiköhän nekin menneet ihan ok. Jos nyt ei tärppää, niin tietää ainakin mitä asioita pitää popparipuolella opiskella ennen syksyn hakuja!

Pääsykoekappaleet jännitti, mutta en menny lukkoon :). Mikin monitorit oli käännetty tuomareita kohti, eli omaa ääntä ei ihan kamalasti kuullut, mutta sen verran kuuli, että yllättäen jazzi-biisi "how high the moon" meni parhaiten, vaikka siitä olin epävarmin :D.

Tänään juhlimaan vappua!

Huumori kukkiiPerjantai 24.04.2009 12:55

Oli eilen bänditreenit, aika levoton päivä :D. Treenit meni suurimmaksi osaksi pelleilyksi, räpättiin ja humpattiin...saatiin me ehkä jotain aikaiseksikin. Esittelin eilen muille aikaansaannoksiani sen oman kappaleeni osalta, tuntu toimivan ihan hyvin. Hieman erilainen kappale meidän muihin kappaleisiin verrattuna, rokimpi.

Pääsykokeet ei jännitä enää ollenkaan niin paljon eilisen jälkeen, kun muisti taas sen ihanan rennon, huolettoman tunteen, kun pysty vain elämään musiikin mukana miettimättä sen kummempia. Vaikka tekniikka onkin viikossa parantunut paljon, saa taas paljon rennommin laulettua, ei sitä kuitenkaan eilen miettinyt paniikin omaisesti. Oli aivan mahtavat treenit :). Ei kyllä paljoo menoa haittaa, vaikka kiipparisti on kanttori ja kitaristi sekä basisti kirkon miehiä hekin :D. Härskejä juttuja, sai taas nauraa eilen itsensä kipeeksi.

Ihanaa kun aurinko paistaa! Ja ihanaa kun hani on vapun vapaalla :). Päästään yhdessä juhlimaan (ja juhlitaan muuten rankasti, niin paljon energiaa ja aikaa noi pääsykokeet on vieny :D), nyt viikonloppuna vielä viimeinen tsemppi ja rutistus...ja tänään pitäisi viimeistään laittaa viestiä jami-bändille nuista kappaleista, pitää hieman tarkastella sitä sävelkorkeutta vielä.

Viimeinen laskenta on alkanut ;).

Ciao!Perjantai 17.04.2009 14:24

Nyt on sitten kevätreissu varattu ja maksettu - lento Italiaan 18.5.-22.5.09 ryanairin "mukavilla" muovipenkeillä, jotka ei veny, eikä muuten taivu mihinkään suuntaan :D. Mutta eipä ole kallis lento meiltä molemmilta. Hotellikin on varattu Milanosta, lähellä keskeisiä menopelejä, kuten päärautatieasemaa ja metropysäkkiä. Käydään varmaan Veronassa piipahtamassa joku päivä. Ihana päästä reissuun, Italiassa on mahtavaa ruokaa. Eli pari taistelunorsua on vissiinkin tulossa takaisin toukokuun lopulla. Onneksi meikäläisen maha venyy ja paukkuu :D.

Pääsykoe-päivämääräkin selvisi eilen: 28.4.09. AAAAARGHT! Jännittää :P ja samalla on innoissaan. Mukava, että se reissu on sitten sen jälkeen, vähän kuin palkinto itselle kiireisestä keväästä. Rakas ystävänikin kotiutuu toukokuun alussa juurikin Italiasta ja henkan jamit on jälleen 5.5.09. Oon pikkuhiljaa oppinut transponoimisen jalon taidon ja sitä opetellessa tätynee muuttaa seuraavat jami-biisit itse oikeaan sävelkorkeuteen ja ilmottaa siitä jätkille :). Teoriatunneista on kyllä ollu tosi paljon hyötyä muutenkin, sain tehtyä itse alustavan sointukierron omaan kappaleeseen, huippua osata pikkuhiljaa tehdä kappale itse alusta loppuun asti :).

Että vaikka kouluun ei pääsisikään, paljon on jäänyt käteen ja ehtii taas oppia uutta ennen seuraavia pääsykokeita :P. Mutta sisällehän sinne ollaan menossa ;). Valttia on ainakin se, etten usko, että menisin pääsykoe-kappaleiden esitysvaiheessa paniikkiin, on kuitenkin henkassakin ollut jo muutaman kerran ja päässyt esiintymään ammattilaisten kanssa!

Kesällä ehkä espanjaan...tai jonnekin :P. Ellei mennä italiaan uudestaan ;).

Hyvää Pääsiäistä!Torstai 09.04.2009 19:40

Meikäläinen aikoo nukkua, lauleskella, ehkä yritän kehitellä jotain uutta kipaletta, tuskastua musiikin teorian parissa...lauantaina tehdään hanin kanssa yhdessä ruokaa: sisäfile-pihvi-> per nokka, hyviä höysteitä ja punaviinikastiketta, pääsiäismunia, punkkua, jotain hyvää jälkkäriä, saunomista ja kaiken maailman kuhertelua tiedossa.

Akan kanssa lenkkeillään myös.

Ihanaa kun on pitkä viikonloppu ja ihanaa, kun murulla on myös vapaata :).

hullua :PKeskiviikko 08.04.2009 12:32

Huh huh, olipahan huimat jamit :). Sami Saarikin kävi jammailemassa.

Oli kyllä taas ihan mieletön ilta :).

uusia seikkaulujaMaanantai 06.04.2009 12:22

Kamalaa mitenkä paljon juhlia on tähän aikaan vuodesta :S. Vaikka kenellä on synttärit, siskollakin on toukokuussa kolmekymppiset :P. Sitä edeltävänä viikonloppuna meillä olis teemun kanssa tarkotus mennä (tai lähdetään jo 20.päivä) jonnekin kaupunkilomalle. Ei vielä tiedetä määränpäätä, kalastellaan halpoja lentoja :P. Mutta Praha, Budapest, Riika yms. (ellei sitten jopa Pariisi ;) ) kuulostaa aika ihanilta vaihtoehdoilta. Onneksi pankki myönsi luottokortin :D.

Samalla viikolla kun on systerin synttärit, on toisen siskon tuparit/kesäkauden avajaiset. Ostivat aivan mielettömän rivitalon neulamäestä. Edellinen omistaja oli rakennuttaja ja se remppas sen mökin aivan katosta lattiaan. Pihallekin se teki itse sellaisen kiviuuni-grillin (tai vastaava). Todella halvalla saivat siihen ulkonäköön ja kuntoon verraten.

Huomenna jamit, tänään pitää treenailla vielä kovasti...

Kirkko-meinikiäTiistai 31.03.2009 13:31

Jiihaa, riveihimme tuli eilen ainakin jollain muotoa uusi vahvistus: kanttori-Ossi :D. Mukava heppu. Mukavat treenit oli eilen, meillä on hyvä porukka :).

Toimiston akkojen kanssa menee hermot, tai ei tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Ihme kotkottajia. En tiedä, onko oma elämä niin köyhää vai mitä, mutta ihan kahvipöydän ääressä pitää puida lehdestä muiden elämää ja päivitellä :D. Minut saa luvan kanssa teilata, jos minusta tulee viiskymppisenä tuollainen ;).

Musta tulee rokki-mummo :P.

Tänään laulu ja ratsastus, viikonloppuna on muistaakseni estekisat. Yritän päästä ilmoittautumaan herra Laiskiaisella, hypätään peräti 5 cm korkeampia esteitä ;).

Seuraavat jamit ja pääsykokeet lähenee...alan olemaan jo aika sinut jännittämisen kanssa, ei näy enää muuten, kun tavallista hiljaisempana olemuksena ja käsien tärinänä, ääni kulkee muuten ihan hyvin :D - lammasvibraatto on poissa!