IRC-Galleria

Jessus, olipa tänään maastoratsastus-tunti...ensin köpöteltiin ihan rauhassa pitkin poikin maita ja mantuja, sit ruettiin vähän ravailemaan ja jo siinä vaiheessa huomasi, että koneilla on "lievä" menovaihe päällä. Ravi oli suhteellisen "reipasta" (näin lievästi sanottuna) ja alkoi jo olemaan vähän sellanen tunne, että huh...nyt on vauhtia. Kuitenkin olo oli suhteellisen turvallinen ja vauhdista alkoi nauttimaan.

Mutta auta armias, kun nostettiin laukkaan ja koko konkkaronkka rupee revittelemään, ensimmäiset revittelyn ilosta, viimeiset (minä mukaan lukien oman konini kanssa) siksi, että pysyis lauman perässä (ja voi sitä kauhua ja tuskaa jos jäi hännän verran jälkeen). Ok, siinä vaiheessa vauhdikkaasta tilanteesta huolimatta kaikilla pysyi konit hallussa ja suhteellisen hallinnassa. Käveltiin taas hieman ja vähän ravattiin, lopuksi nostettiin uudestaan laukka ja laukkapätkän lopuksi oli vielä ylämäki. Jokainen koni siirtyy hirmuiseen kiitolaukkaan ja mulla tippuu vielä toinen jalustin, jolloin Kalle (tää mun koni) kiihtyy entisestään ja vain lisää vahtia samalla kun jalustin hakkaa sen kylkeä (mistä syystä vauhti lisääntyy). Yritin pitää jalat kuitenkin sivuilla kiinni ja tehdä pidätteitä ohjilla, yrittää jotenkin istunnallakin hieman hillitä vauhtia, sitten edessä päin yksi ratsastajista tippuu keskelle tietä ja kaikilla on kiire väistää tippunutta, ettei kukaan enää ratsastaisi päälle. Sain väistettyä laukkailun lomessa Kallella ja jouduttiin ohittamaan edellinen ratsukko (mitä maastossa ei IKINÄ saisi tehdä, koska ohittaminen herättää kilpailuvietin hevosten kesken ja sitten ne menee oikeasti kovaa ratsastajasta välittämättä). Lopulta sain Kallen rauhottumaan, kun muutkin ratsukot pysähty odottamaan ja tsekkaamaan tippuneen tilanteen. Kaikki oli ok lonkkakivuista huolimatta, mitään ei murtunut tms...

Mutta tilannetta kuvaa hyvin se, etten edes tiennyt, että Kallesta löytyy tuommoinen "kiitonappula", yleensä sitä saa tunnillakin ratsastaa ihan reilusti eteenpäin eikä se esteilläkään ihan tuolleen villiinny, vaikka vauhtia saakin hieman lisää. Nyt Kallekin laukkasi sen minkä kerkesi ja tuntui, että menetin kaiken kontrollin ihan täysin koko koniin. Yksi syy on varmasti se, että siitä on yli vuosi, kun viimeksi ratsastin maastossa, missä hevoset käyttäytyy ihan eri tavalla kuin tunnilla. Tilanne on siis minulle vieras ja aiheuttaa siksi turvattomuuden tunteen. Tunnilla voi sentään jollain tavalla ennakoida, maasto on vähän vieras paikka. Mutta haluan oppia ratsastamaan maastossa, vaikka se vähän hirvittääkin, koska siellä vauhti ja laukkaaminen saavat ihan eri mittasuhteet kuin tunnilla. Maastossa mennään oikeasti kovaa ja siellä on oikeasti jännitystä ja vauhdin hurmaa!

Sunnuntaina on estekisat, osallistuin kahdella konilla. Jannella (puoli arabi, Dartagnan) ja Jeffryllä (herra laiskimus) 70 cm:n. Ihanaa päästä pitkästä aikaa hyppäämään rataa ja kisaamaan :)! Ja vielä suosikilla Jannella! Olin ensimmäinen, joka varaili koneja, mutta toivottavasti ratsastajia tulee paljon lisää, että sais sitä kilpailutilannetta hieman syntymään ;).

Katselin tuossa Nerin vanhoja pentukuvia ja muistot siitä päivästä, kun näin nerin eka kerran ja kun viimein hain rakkaan koirani kotiin, tulvi mieleen ihan yllättäen :).

Koiraa olin miettinyt jo jonkin aikaa, sitä pähkäiltiin rotuja ja etsittiin sopivaa "tilannetta" hankkia koira, mietittiin ja pohdittiin kaiken näköistä muutakin. Kun sitten kasvattaja löytyi ja ilmeni, että hänelle olisi parikin pentuetta suunnitteilla kesäksi 2005, alkoi koiran hankinta olla niin sanotusti jo selvää pässinlihaa. Odotin aika innoissani ja malttamattomana, milloin kyseinen N-pentue oikein syntyisi ja pääsisin valkkaamaan omaan pentua. Yritti miettiä kaikkia mahdollisia tilanteita läpi, jos koira olisi sellainen ja tällainen, tekisi sitä, tätä ja tuota...miten pitkälle mitäkin jaksaisi ja sietäisi vai sietäisikö ollenkaan. Silloin tuli jo päätettyä, että tuli sieltä millainen silppuri tahansa, koirastani en luovu!

Pentue kasvoi LOPULTA niiihin mittoihin, että pentuja oli järkevä lähteä katsomaan ja ehkäpä jo valkkaamaan omaansa. Ennen Siuntioon menoa Mari (kasvattaja) kertoikin pennusta, joka oli jo ensimmäisenä kiivennyt matalemman pentulaatikon yli - mielenkiintoni heräsi heti, sillä en halunnut mitään arkaa automaattikoiraa, vaan koiran, jossa on myös haastetta. Paikan päällä odotti hyvin äänekäs 8 hengen narttupentue, josta Mari näytti ensimmäisenä pikku kiipeilijän - Nerin :). Astuttuani pentulaatikkoon kaikki kahdeksan iski kimppuuni ja varsinkin Neri oli kova puremaan varpaitani - tovin järsittyään se siirtyi telmimään sisarusten kanssa, eikä muutoin ollut lainkaan kiinnostunut minusta. Muutama pentu sen sijaan jäi luokseni rapsuteltavaksi ja hellittäväksi. Se ei ollut Nerin heiniä ;). Neri oli toiseksi tummin koko pentueesta ja ulkonäkönsä sekä veikeän luonteensa puolesta kiinnosti minua entistä enemmän. Ilmaisin mielipiteeni myös kasvattajalle.

Muistaakseni kävin tekemässä vielä lopullisen valinnan pennusta ennen luovutusikää, silloin Neri oli aivan yhtä vähän kiinnostunut minusta ja rapsutuksistani, kävi vain järsimässä paikkojani muutaman kerran ja painui riehumaan sisarusten kanssa / silppuamaan pehmolelu-porkkanaa. Huvittuneena kutsuin Neriä silppuriksi ja Silppu-Liisaksi. Kasvattaja varoitteli, koska nimi on kuulemma ennen...ja kuinkas kävikään :D. Hain Nerin vähän myöhemmin, noin 10 viikkoisena, enkä viimeisinä päivinä ollut pysyä nahoissani :). Hanna (ystäväni) oli jo saanut oman koiransa kotiin, enkä olisi millään malttanut odottaa...mutta se päivä oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin. Neri oli kasvanut kovasti ja haisi ihan pennulta - kuselta ja paskalta :D. Ostin sille kotimatkaa varten siankorvan, ja autossa, kun kumarruin Nerin ylle katsoakseni sitä kun se järsi herkkuaan, se vilkaisi minua varoittavasti silmäkulmastaan ja murisi. Se oli viimeinen kerta, kun Neri murisi minulle. Nykyään siltä saisi viedä vaikka paistin kurkusta :D.

Siitä alkoi yhteiselo, alkuun Neri ei ollut juurikaan kiintynyt/kiinnostunut minusta, ajan myötä asiat muuttui ja nykyään neiti kyöhnää ja hakee huomiota sen minkä kerkee! Tunkee mustaa kuonoaan innoissaan käden alle ja röhkii samalla :D. Kun se oikein innostuu, rupee myös kirputtamaan ja kirputtaakin aika kovin :). Tunteet ovat vaihdelleen tuon koiran kanssa suuresta rakkaudesta epätoivoon ja raivoon, mutta koskaan en vaihtaisi mitään. Neri osaa olla oikea valopäiden ja urpojen kuningatar, keksii töllöntöitä ja vaikka mitä "viisauksia", jalat menee useimmiten valoakin nopeammin ja järki juoksee perässä etanan vauhtia. Kommelluksia on sattunut ja sattuu varmasti tulevaisuudessakin, paikkoja on tuhottu ja saatu minut itkun partaalle, mutta loppujen lopuksi tuo koira on täydellinen pakkaus minulle. Nerin kanssa kasvaa ihmisenä, ja jos ei muuta, saa ainakin kärsivällisyyttä lisää (jos sitä EI olisi, olisi koirasta tehty jo erittäin lämpimät rukkaset!). Neri on antanut iloa ja tuonut valoa ikäväänkin päivään. Antanut seuraa lenkeillä ja nukkunut pää minun kaulallani, seuranani yöinä jolloin Teemu on töissä. Silloin se aina kipuaa viereen, tulee oikein lähelle, asettuu makuulle ja huokaa oikein syvään :).

Moni on ihmetellyt kuultuaan Nerin "oivalluksista" miten jaksankaan pitää tämmöistä koiraa, itse taas en näe asiaa sillä tavalla. Minä tein valinnan ja halusin koiran ja rodun, joka ei ole helpoimmasta päästä pitää. Tein tietoisen valinnan tietäen, että koira voi olla vaikka miten paha silppuri tai kiljukaula. Neri on vielä todella helppo koira verrattuna joihinkin muihin belkkareihin, jotka syövät seinätkin mennessään ja remontoivat taloa ihan urakalla. Ja Neri on tosi helppo kouluttaa, kunhan kouluttajalla vain leikkaisi myös tuolla korvien välissä ;).

Yhtä kaikki, se on minun koirani, jota rakastan paljon. Nytkin se makoilee jalkojeni juuressa ja tarkkailee liikkeitäni. Milloin annan ruoan ja mikä on seuraava siirtoni...

...Siirto on höyhensaarille, eli öitä kaikille!

Vielä lähden salille. Mässäilin tuossa vähän aikaa sitten just mahaani chilihapankeittoa jossa oli vähän kanaa (hani vähän "tuunasi" keittoa :P), sit keitin tummaa makaroonia ja sen seuraksi savulohta (NAM). Sit yks ruisleipä, 4-5 suklaa raetta, 2 palaa tummaa suklaata, vanilja-päärynä rahka/raejuusto- härdelli ja maitoa :). Nyt sit tankanneena urheilemaan ja katsomaan, jaksaisko maksimia yrittää penkistä vaikka tulevalla viikolla! Sarjat parantunu jo huomattavasti, edellisillä maksimeilla sain jo yhen kakkosnoston tehtyä.

Eli penkkiä siis treenailemaan. Vähän hölkkäilen alussa, sit penkki, vähän jalkoja ja vatsoja ja loput apuliikkeet (ojentaja, hauis, yläselkä).

Koulu on lähteny mukavasti käyntiin :). Ihmiset on mukavia ja opiskelumotivaatio on korkealla. Ainut inhokki on alkava ruotsin kurssi, mutta siitäkin selvitään kyllä.

Meinasin vaan palaa loppuun just ennen koulun alkua, töissä oli pitkiä raskaita päiviä venäläisten takia, univelkaa kerty enkä malttanut pysyä poissa harrastuksista. Olin aika naatti mikä näky myös psyykkeessä. Hermostuin tosi herkästi eikä oikein osannut nauttia yhtään mistään. Oli vain ahdistunut ja ärsyyntynyt. Mutta hullua kyllä, koulun alkaminen helpotti asioita, oon piristyny tosi paljon ja alkanut taas "nauttia" elämästä, treenistä, kaikesta :). Nykyään sen tunnistaa niin herkästi itsessä noi loppuunpalamisen merkit kun on jo kerran vetäny ittensä melkein täydelliseen piippuun...mutta oppia ikä kaikki.

Mutta nyt...treeneihin!

ja uudet kujeet :P. Ei enää montaa päivää koulun alkamiseen ja jännittää vähän :P. Minkälainen luokka tulee olemaan, tutustuuko ihmisiin jne...mutta tänään uuden vuoden viettoon. Kävin eilen (Teemun ja herran kitinöiden kera) katsomassa alennusmyynnistä vaatteita, ostin yhdet farkut ja paidan, alle 50 euroa meni! Hullua :P. Tänään yritän löytää vielä toiset farkut...kohta ratsastamaan, sit kotiin ja kaupungille. Syönti, siivoilen vähän ja vielä salille :). Huomenna pidänkin täydellisen vapaapäivän, ei salia eikä muutakaan urheilua. Tänään illalla ilmeisesti siskon poikaystävän luokse iltaa viettämään, ajattelin vietää humalattoman uuden vuoden - en siis tinttaa alkoholia humalaan asti. Ei oikein huvita mikään kännääminen tällä hetkellä...

Mutta hyvää ja turvallista Uutta Vuotta kaikille :)

Plaah, sataa vettä, vaikka kohta on jo tammikuu :(. Masentavaa...pesin pyykkiä tänään montamonta koneellista...ja halusin lähteä koiran kanssa lenkille, mutta ei kun sataa *irvistys*! Ajoin kotkikselle ja hölkkäilin siellä. Onneksi hyvä musiikki innostaa jos muuten ei meinaa innostaa mikään :).

Nyt mässyän jumbo-isoa omenaa ja valmistaudun saunaan.

Perhanan vesisade!

Joskus on vain hyvä treenailla napit korvilla ja uppoutua omaan maailmaansa, miettiä kaikkea ja kaikkia...

Kävin tänään siis eksäni kanssa kahvilla, nähtiin pitkästä aikaa ja puhuttiin ensimmäistä kertaa eron jälkeen kasvotusten. Herätti kyllä monia tunteita pintaan. Juteltiin niitä näitä, sitten lopuksi ihminen pyysi anteeksi minulta kaikkea mitä oli tehnyt, myönsi toimineensa väärin ja katuu sitä kovasti. Ja hän toimikin väärin, kovasti väärin. Ystävät tietävät kyllä...rakastin ihmistä todella paljon ja ero otti tosi koville, samoin koko suhde, panostin siihen vähän liikaakin ja kadotin voimavarani, itsetuntoni ja paljon muuta tärkeää. Luulin, että käsittelin eron mielessäni, mutta ei. Tajusin vasta nyt, miten paljon tunteita ja ajatuksia sysäsin syrjään ja yritin vain jatkaa elämääni, millä on ollut huonoja seurauksia.

Siis tottakai suhteeni Teemuun on kunnossa, meillä on kaikki hyvin ja niin edelleen ja kaikki jatkuu ennallaan, mutta hyvää teki, kun kuitenkin sai puhuttua asioita läpi eksän kanssa ja sai sen anteeksipyynnön.

Napit korville, r&b ja hiphoppi yms soimaan ja ulos koiran kanssa vielä kerran.

Kuulostiko sekavalta? No sekava on päänikin tällä hetkellä :).

Jess! Sain tiedon keskiviikkona, että pääsen opiskelenaan :D. Olin aika ilonen :P, odottanu tuota aika kovasti :).

Ja eilen mun hiukset värjättiin kokonaan tummaksi, kampaaja dissaa kun joulun aikaan kaikilla on punasta, sitä ärsyttää. Punainen palaa takaisin tukkaan joulun jälkeen :P.

Ja tänään mua oikeasti pyydettiin treffeille duunissa. Oon isän firmassa auttelemassa ja teen muunmuassa kassatarjoilijan hommia...myin yhdelle nuorelle miehelle (oli se kyllä kivan näköinen :P) ison kahvin, se joi sen, lähti ja tuli takas about puolen tunnin päästä ja kysy lähtisinkö mä joku päivä kahville :). Olin aika imarreltu ja yllättyny mutta "jouduin" kieltäytymään, kun mullahan on jo kahvitteluseuraa - oma hani :). Ei ole koskaan aikasemmin kukaan pyytäny tolleen treffeille ilman että ollaan juteltu sen kummemmin, oli tosi hyvä fiilis koko loppupäivän :). Aleksi teki taas ihmeitä mun hiuksille ;).

Siskon näyttelyn avajaisetkin onnistu hyvin, lähdettiin manalaan sen jälkeen jatkamaan siskon kavereiden kanssa ja sit oli jatkot vielä meidän hotellihuoneessa, yks niistä tyypeistä oli kyllä aika sairas, muttei siitä tässä sen enempää...

Mutta kaikki alkaa taas rullaamaan omalla painollaan, mä lähden vuoden vaihteen jälkeen opiskelemaan ja näen oman ikäisiä ihmisiä :D. Mukavaa :), niin ne asiat vain järjestyvät pikkuhiljaa.

Mutta nyt ulos hurtan kanssa, sillä on ollu aika jännää uusien lelujen kanssa :P.

Huh mikä päivä. Eka aamulla duuniin, duunista pika-kahvi nyrkkeilijä-siskon kanssa, kahvilta salille jossa kova jalkatreeni ja pikkasen lisää sixpäcciä (niin varmaan :D). Salilta uimaan entisen pomon kanssa, saunottiin ja pulikoitiin :). Sitten syömään kreikkalaiseen ravintolaan, kello oli vähän yli seittemän, paikka oli ihan täpö täynnä mutta saatiin jäädä syömään 16 hengen pöytään johon oli pöytävaraus kello 20.00 kuhan syötäis ennen sitä. Ruoka tuli vasta 10 vaille kahdeksan ja jouduttiin syömään tosi nopsaan ihan jumalaton annos ruokaa ja siitä entinen pomo heitti mut kotiin.

Nyt möllötän maha pullollaan sohvalla ja mietin, jaksiasko raahautua 10-kitkalle, kymmeneen nimensä mukaan auki :D. Ihan ähky olo ja suussa maistuu ihanasti sipuli :). Väsyttääkin aika mekana vauhdikkaan päivän jälkeen, taidan rueta jo ajoissa nukkumaan.

Huomenna taas salille (tulee 3 päivän pakkoloma, iiks!), ehkä auttamaan systeriä helsingin näyttelyn kamppeiden pakkaamisessa paketti-autoon, syömään mummolle 16:00 ja kotona sauna kello 21:00. Ehkä vielä lenkki illalla tai sunnuntai-aamuna - tai sitten ei, ken tietää. Sunnuntaina aamulla lähtö helsinkiin pystyttämään taiteilija-siskoni näyttelyä, tiistaina avajaiset ja keskiviikkona kotiin :). Aika mukavaa. Pääsee vähän tuulettumaan täältä kalastajakylästä :D! Lupasin siskolle keittää meidän hp-chili -keittimellä lattea termarillisen mukaan sunnuntaina :P, osaan keittää ihan mekahyvää lattea by the way ;).

Kiirusta kiirusta. Mutta nyt kitkalle.

Voihan...selkä jumitti eilen tosi pahasti, meni töissä...alaselkä tosi kipee, eilen ei pystyny kunnolla edes kävelemään. Apulannan keikka menikin sitten kotona surkutellessa :(. Vitutus oli aika kova, eilen olis ollu ratsastustunti mutta enhän mä mitä sinne päässy, sali ei onnistu kunnolla eikä mitään muutakaan voi tehdä, vituttaa vaan maata ja miettiä, mitenkähän pitkään tämäkin vaiva meinaa olla ja haitata mun normaalielämää *ärrrr*.

Tänään olis erikois-este -harkat jonne ajattelin yrittää. Aamulla oli selkä jo parempi ja ajattelin tässä muutenkin venytellä oikein pitkään ja napsia särkylääkkeitä. Jos ne nimittäin jää välistä niin...ja huomenna olis ensin koulukisat, sunnuntaina este ja erikois-este -kisat. Oottanu nuitakin jo jonkin aikaa enkä todellakaan halua jättää niitä välistä!

Mikään ei oo pahempaa liikkuvalle ihmiselle kun loukkaantuminen/sairastuminen, mikä estää liikkumisen :(. Turhautuminen ja ahdistus on aika suurta, kun ei oo kuitenkaan sellanen ihminen, et jaksais vaan olla paikallaan.

Toivotaan et tää menis tästä...

Teemu oli tosi ihana eilen, teki mulle salaattia, hoiti koiran ja halaili tosi paljon. Autto kaikessa missä vaan pysty ja yritti piristää mua (siinä myös onnistuen). Tänään sillä alko vapaat, pe ja la vapaata :) ja tänään yritetään päästä juhlimaan (teemukin vaihteeksi) tiskin "paremmalle" puolelle :D. Pitää vaan ottaa rauhallisesti ja maltillisesti ilojuomaa :P ja varoa tuota selkää.

Tää viikko ollu vähän rankka. Tapahtunut kaikkea yllättävää, joista palautumiseen menee varmaan vielä vähän aikaa. Olo on tosi väsyny, varmasti johtuu myös siitä, että tullu touhuttua aika paljon. Torstaina oli kaks kertaa ratsastus joiden välissä kävin kaupungilla, sitten uudestaan pyörällä tallille. Illemmalla vielä rankka salitreeni päälle. Eilen ensin aamulla kävin katsomassa ystävän muksua, joka oli aika ihana :), sit myöhemmin taas ratsastamaan. Tänään aamulla taas ratsastamaan, sen jälkeen salille, illalla kävin saunassa ja kohta lähden hurtan kanssa vielä ulos vähän kävelemään. Muutenkin koko ajan ollu sellanen tuleeko kipeeks vai ei...

Toivottavasti ens viikko olis hieman "helpompi".